Joulu tuli ja meni. Vietettiinkin tänä vuonna joulu Lappeenrannassa Ranja-jackrusselin luona. Lenkkeiltiin hiljaisessa kaupungissa ja käväistiin toki hautausmaalla katselemassa jouluaaton tunnelmaa. Ulla nosti Ranjan hautausmaan muurille, ja kun Nasta huomasi Ranjan muurin päällä, se otti ja hyppäsi itsekin muurille! Sehän ei sinänsä mitään ihmeellistä ole, mutta muurin korkeus on Ullaa melkein nenään asti, ja Ullahan on 160 cm korkea. Eli johonkin puoleentoista metriin Nape otti ja leiskautti ilman vauhtia ja vielä tasapainottelemaan vajaa 30-senttisen muurin päälle!
Kuva on huonolaatuinen, eikä mittasuhteista saa selvää, mutta siinä se napottaa, puolitoista metriä korkean muurin päällä muina lassieina.
Joulun aikaan ei ole tullut käytyä (vielä) hallillakaan, on vain syöty ja makoiltu. Napekin on halunnut osansa joulusyömisistä. Se on vähän röyhkeämpi kerjääjä kuin Sera, joka uskoo kiellosta. Nape sen sijaan vetoaa söpöön ulkonäköönsä ja työntää nokkansa söpösti liinan alta ja alkaa söpösti tuijottamaan söpöillä silmillään. Sera mörisee ja kuolaa. Nape on fiinimpi.
oi anna ruokaa!
Käytiin myös ihanassa pakkassäässä kävelemässä kaverikoiran Fadon kanssa. Ilma oli ihana! Mukana oli myös pikkuruinen norfolkki Hippo, mutta se oli niin pieni ja vikkelä, että ehti kuvasta pois.
Sää on kyllä ollut ihanan talvinen. En oikeastaan tykkää pakkasesta, mutta aurinko on aina tervetullut, ja saa pakkasen tuntumaan siedettävämmältä. Parempi pikku pakkanen, kuin loska ja koko ajan pestävät tassut! Nyt pakkasta on rapiat alle -20°C, joten ollaan temppuiltu enemmän sisällä kuin ulkona. Ja koska on loma, tekaisin temppuiluista hienon taitavasti muokatun videonkin. Kas näin:
Ensi vuonna uudet kujeet. Bloggaajillahan on tapana listata tavoitteita tulevalle vuodelle ja tsekata, mitä tuli tehtyä kuluvana vuonna. Mie laiskana ihmisenä en ole sellaista tehnyt, ja koska en tykkää kilpailemisesta, varsinkaan itseäni vastaan, en aseta juuri koskaan kirjallisia tavoitteitakaan. Ärsyttää, jos ne eivät toteudu. Ehkä olen siis perfektionisti, pääni sisällä tosin! Siellä tavoitteita on joskus liikaakin, mutta koska niitä ei ulkomaailmalle paljasteta, ei voi tietää täyttyivätkö ne. No, ensi vuodeksi julkisena tavoitteena kuitenkin Napsun kanssa jatkaa kisaamista ja tehdä niitä nolliakin. Agilityssa siis. Tokon puolella tavoitteita ei ole, koska motivaatiota tokoilla ei ole. Sera jatkaa eläkkeellä, ehkä kisaa omissa ja naapuriseurankin kisoissa tai sitten ei, saa nähdä mikä vointi on! Hyvinhän se nyt painelee menemään, eihän sillä mitään vaivoja ole, mutta onhan agility raskas laji noin vanhalle mummelille. Tärkein "tavoite" on kuitenkin se ah niin kliseinen mutta todellinen kunpa molemmat pysys terveenä. Miun karvapalleroiset!
Eilen Pärnävaaralla kisattiin ykkös- ja kakkosluokkien kisat. Osallistuin siis ykkösluokkaan Päivin grontun Kuuran kanssa. Jännitti ihan hirveesti, ainakin saman verran kun ekaluokkalaista kevätjuhlapäivänä! Päivi lohdutti, että Kuura on onneksi hyvin samanlainen ohjattava kuin Nasta, eli kova ja tiukka käskytys vaan niin pysynee hanskassa. Kuura myös on vielä nuori ja kiltti, eikä tee omia tuhmuusratkaisuja radalla, joten sitä on sinänsä helppo ohjata, kunhan vaan on siis itse ajoissa ja selvillä mitä tekee. Oman jännitysmomentin kisaamiseen Kuuran kanssa toi kuitenkin se, ettei oltu koskaan Kuuran kanssa tehty aksaa yhdessä, paitsi kun kisa-aamuna meidän hallilla parin hassun esteen verran! Hyvin se kuitenkin lähti miun mukaan, olihan mulla nakkeja ja lupasin viedä sen agiradalle.
Eka rata meillä menikin ihan yli odotusten: radalta tuli vain harmillinen ylösmenovirhe A-esteeltä! Muuten huikeen hyvä puhdas rata. Vähän jouduttiin kontaktien alasmenolla muistelemaan sitä asentoa, kun Kuura jäi vähän liian ylös eikä 2on2offiin. Tuo musta paholainen myös A:lta vapautuksen (taisi olla liian iloinen "jes") jälkeen hyökkäsi kimppuuni! Annin kautta kepeille, taisi olla Kuuran reitti radalla. Kuuran kanssa oli tosi kiva juosta, ja se tosiaan oli samanlainen hurjapää kuin Napetti. Myös ennen rataa piti pitää Kuura hallinnassa samalla lailla kuin Nastakin: nakilla seuruutusta ja istumista ja muita temppuja. Ennen ensimmäistä rataa Kuura pysyikin oikein kivasti hallinnassa, eikä juuri kuikuilluit radalle.
Toiselle radalle vuoroamme odottaessa se ehti hieman katsella muita aksaajia, eikä oikein enää ollut niin kiltti kuin ennen ekaa rataa. Heti rupesi tuhmumaan kun yhden radan verran vapautui miun kanssa! Nakki ei ollut enää ihan niin kiinnostava, ja miun pitikin hiukan kovemmin käskeä Kuuraa kontrolliin. Sitten radalle! Rata alkoi neljän hypyn suoralla, sitten putkeen. Kuuran askellukseen ei ihan sopinut nuo estevälit, ja nuorena koirana se ei vielä osannut sovittaa askeltaan täydestä vauhdista neljännelle hypylle, joten sen hypyn rima tipahti. Pituudelta oli täyskäännös puomille, jolle käännyin ja käskytin Kuuraa nimellä ja puomin suorituskäskyllä, mutta niin vain Kuura sujahti putkeen, joka siinä puomin vieressä pötkötti! Päivi jo kommentoikin videolle hetkeä aiemmin, että nyt on koira kuumana, ja niin se olikin kyllä! Kepeilläkin huusi mennessään, vaikkei sitä kuulemma tee. Se vähän kiehahti miun kanssa, hupsis! Mutta voi että kun oli hauskaa! Kiitos Kuura ja Päivi kisamahdollisuudesta!
Tänään sitten kisattiin Nastan kanssa kolme rataa. Napetti haisteli minua eilen kotiin tultuani, että jaaha, sitä on oltu aksahallissa, ja vielä Kuuran kanssa!, joten arvelin, että Nape ehkä kostaa mulle, ettei itse päässyt vielä aksaamaan (ihan oikeesti se on niin viisas, on on!). Ja niinhän siinä kävikin: eka rata oli ihan hullua kaahotusta ja tiesin jo lähdössä, ettei nyt hyvä radalla heilu. Kun käskytin Nastalle "odota", se vastasi "uuiiiiiiii!", mistä ei koskaan seuraa mitään hyvää. Eikä seurannut nytkään! Vaikka rata ja ohjaaminen itsessään tuntui ihan hyvältä, Nape kaahotti menemään, eikä keskittynyt yhtään. Saatiin ekalta radalta (hypäri) 20 virhepistettä: neljä rimaa.
Toiselle radalle sain Napetin taas vanhaan tuttuun moodiin, ja rata olikin tosi hyvä ohjauksellisesti - taas! Puomin ja keinun ylösmenot olivat ihan täydelliset, jee. Sainkin Tiinalta vinkkiä, että Vekille toimi (sillä oli/on sama ongelma), kun sitä ei vedätä yhtään ylösmenolla. Nyt ainakin toimi Nastalle tuo sama tyyli. Pitääpä tarkkailla tilannetta! Tuolla radalla hävittiin voittajalle peräti 0,15 sekuntia, jotka olisi saanut pois esimerkiksi vapauttamalla Nasta nopeammin kontakteilta. Mutta nyt ne olivat ihan hirmuisen hyvät, joten nyt keskityn siihen varmaan tekemiseen ja varmistan kontaktit kunnolla. Tulee se voittokin varmaan joskus. A:lle tultaessa olin ihan poikki ja meinasin läkähtyä, mutta sitten jostain sujahti ajatus, että nyt p*****e ohjaat loppuun asti kun kontaktit meni noin hyvin ja 9-esteelle suunnitelemaani ohjaukseenkin ehdin niin hienosti. Lopussa siis olisi ehkä vauhdissa voinut hieman kiristää, mutta kun ei jaksanut. On niin inhottavaa ja raskasta jääkylmästä lämmittelyjen jälkeen juosta ittensä hikeen ja taas kylmyä. Onneksi ei kuitenkaan ollut yhtä kylmä kuin kaksi vuotta sitten; -25!
Vikalle radalle lähdettiin kokeilumielellä: halusin kokeilla jättää tekemään Nastan itsenäisesti kepeille ja mennä pakkovalssiin seuraavan hypyn taakse, joka oli takaisin päin n. keppien puolivälissä. Nastahan osaa kaikki tuollaiset treeneissä, mutta nyt kun perusohjaus radalla on kunnossa, on aika kokeilla ja yrittää niitä vaikeampia myös kisoissa. Radan alku ei mennyt ihan niinkun Strömsössä: juuri jättäessäni Nastaa lähtöön, huuteli edellinen kisaaja jotain pussista, johon hänen koiransa kuulemma jäi jumiin. Juuri kun kutsuin Nastan radalle, pyysi tuomari odottamaan, mutta Nape ehti jo lähteä liikkeelle. Seisoin hölmönä paikallani, että mitäs nyt tehdään, ja tuomari kehotti vaan jatkamaan. Nasta olikin jo siinä vaiheessa ulkona pussista, joka oli este nro 2, ja mulla meni vähän ohjauspakka sekaisin. Sain kuitenkin taisteltua radan kaikkine hienoine ohjauskuvioineen (sis. mm. tuon keppihommelin) lähes loppuun saakka. Puomin jälkeen ohjaus vähän hajosi ja kulma toisiksi viimeiselle hypylle oli huono, joten Nape tiputti riman. Nasta osui myös vähän siivekkeeseen joka kaatui, ja yllärinä tuomari oli meille tuominnut radalta vitosen lisäksi hylkäyksen. En yhtään tiedä miksi, sillä Nasta ehti suorittaa esteen ennen sen rikkomista (jos estettä ei ole ehditty suorittaa ja se hajoaa ennen suoritusta, on rata hyl), ja lähtölupakin oltiin saatu, se kuuluu videolla. En jäänyt syytä kyselemään, vaikka meinasin, sillä kyseessä olisi kuitenkin ollut vitonen eikä puhdas rata.
Nyt Nastalla on SM-nollia kasassa siis viisi. MM-karsintoihin tarvittavaa voittoa ei vielä ole, mutta jos nyt ainakin SM-nollat saataisiin kasaan! Nyt jäädään kisaamisesta joulutauolle. Seuraavan kerran kisakalenterissa on epävarmoja merkintöjä tammikuun loppupuolelle. Katsotaan, miten tää elo etenee.
Tällä viikolla ihan kaikki on päässeet agilityn suloiseen maailmaan: ensin normaaleissa treeneissä Napse, torstaina vapaavuorolla Nape, Sepe ja vielä Larakin, ja sitten vielä kerran lauantaina Nasta, Jenna Caloanderin valmennuksessa.
Keskiviikkona viikkotreeneissä treenasin ekalla kierroksella Nastan kanssa lähinnä puomin kontaktia ja hyvää asentoa. Nastalla on ollut pahana tapana innostuessaan ja kuumuessaan sekä putken houkuttamana laskeutua liian alas, jopa maahan asti. Näinhän kävi omissa kisoissa syyskuussa, kun Napella oli kontaktilla vain toisen takatassun takaosan puolikas...ja vitonenhan siltä kontaktilta tuli. Toinen treenin aihe ekalla kierroksella oli keinu, jolla Nasta meinaa vähän keulia. Haluisin keinullekin selkeän 2on2offin, mutta Nasta paiskaa tassut ilmaan/maahan jo keinun ollessa ilmassa. Tästä seuraa se, että sen on oikeastaan melko mahdotonta tehdä kunnon 2on2offia, kun keinu paiskaa sitä takaisin ja Nape kuitenkin on melko pikkuruinen. Niinpä se lähtee keinulta jo ennen kunnollista asentoa. Ei se kyllä koskaan keinun alastulolta virhettä ole ottanut, mutta on se vähän hasardi ja ehkä hitusen rasittava koiran fysiikallekin tuollaisenaan. Nyt siis talven treeniaiheena keinun päähänjuoksu - laskeutuminen - sitten vasta 2o2o.
Toisella kierroksella otin 90 asteen avokulmassa kepeille lähetyksiä ja myös niistoa keppien avokulmaan. Sehän on meillä ollut vähän kompastuskivi, kun Nasta yrittää silti tunkea minusta huolimatta toiseen väliin. Nyt toistot onnistuivat tosi hyvin! Samoin lähetykset avokulmaan, ehkä kaksi kertaa kymmenestä yritti toiseen väliin. Hieno Nappi!
Torstaina jatkettiin Nastan kanssa keinu- & keppien avokulma -linjalla. Myös Sera pääsi piiiiiitkästä aikaa hallille, ja olipa innoissaan! Kontaktit otti ja kepit pujotteli itsenäisesti loppuun. Rupes jo kutkuttamaan ajatus ilmottaa Sepekin kisoihin, mutta en taida nyt talvella. Ehkä omiin kisoihin taas kesän korvilla! Kun lämpötilat on suotuisempia tuolle jumipallerolle. Tostaina mukana hallilla oli myös vieraileva tähti Sepånsisko Lara, joka on meillä hoidossa isän(täväen) reissun ajan. Lara on ihan vaan kotikoirana, mutta kyllähän mie siitä äkkiä yhen aksakoiran tekasin! Kolme hyppyä minikorkeudessa, puolikaaressa, ja sehän teki ne! Ja mikä into! Lara rupesi suorastaan leikkimään! Hassua. Se kun on meillä aina melko nöyrää tyttöä, varsinkin kun Nasta pistää sen aina aika selkeesti lauman alimmaiseksi eleillään. Nyt se intoutui ihan kivasti touhuamaan! Tässä Lara aksaamassa:
Lauantaina oltiin sitten Napen kanssa Jenna Caloanderin agilitykoulutuksessa. Olipa vaan mukavaa! Juosta sai. Ekan vedon jälkeen Jenna katsoi Nastaa ihmetellen, että miten hitossa tämä koira voi olla niin elastinen, tekee paremmat linjat kuin useimmat bortsut ja kääntyy kuin mikäkin minikoira! Ja perfektionistina häntä kuulemma kävi vähän ärsyttämään, ettei hänen oma Neoninsa tee samaa. Nii, sellanen täydellinen aksakoira se Nappi nyt vaan on <3 ! Kun Jenna kuuli Tiinan suunnitelmista pennuttaa Nape seuraavista juoksuista, oli hänen terveisensä Tiinalle sellaiset, että Nasta pitäs astuttaa vasta vuoden päästä syksyllä ja nyt meille tähtäimeksi arvokisat. Nonii! Sellasta! Eipä siinä, kyllä se mulle sopii. Nyt pitää harjoitella rytmitystä niin, että miun pitää opetella olemaan Nastaa edellä. Miun perisynti on jäädä oottelemaan sitä, kun totuin siihen vähän Seran kanssa. Myös takaakiertoihin selkeämpi keilaus myös jalalla, teen kuulemma käsipainotteisesti. Mikä on varmaan ihan totta, kun eihän mulla jaloissa ole lihaksia.
Tuossa pari pätkää Jennan koulutuksesta. Osaa se Nape kyllä kaikenlaista. Voinko koskaan ottaa uutta aksakoiraa, kun tuo on niin hyvä ja ihana?! Ehkä Nastan pennun. Mutta en muita.
Ja nyt sitten pyörrän sanani tämän vuoden kisoista: itsenäisyyspäiväviikonloppuna miut näkee kisaamassa Joan kylmääkin kylmemmässä hallissa. Lauantaina ykkösissä Kuuran kanssa parilla radalla ja sunnuntaina Napen kanssa kolmella radalla. Hrrrrr ja iiiiik!
Loppukevennyksenä torstain aksaporukka sekä mummi agilitytunnelmissa:
Oltiin taas kisareissulla, tällä kertaa Kuopiossa. Tuli testattua uusi matto, joka edelleen on mielestäni liukas. Se oli myös tosi pehmeän tuntuinen, upottava, mutta radalla se ei tuntunutkaan itselle raskaalta tai pahalta juosta. Ihanaa oli lämpö, Hu-Pun hallihan ei ole edes puolilämmin vaan ihan oikeasti lämmin halli! Tulipa paluumatkalla keskustelua Veeran kanssa sekin, että on tässä jo sen verran mukavuudenhaluiseksi muuttunut oman, lämpimän treenihallin myötä, että Joan kisat jää todennäköisesti väliin, koska niiden halli on niin KYLMÄ!
Sitten ratoihin: ensimmäinen rata oli C-hypäri, jolta Napetti teki nollan! Nasta oli neljänneksi viimeinen kisaaja, ja radan jälkeen kuulutettiin, että Napetti teki sillä hetkellä nopeimman tuloksen! Jännityksellä jäimme odottamaan loppuja suorituksia, joista kaksi seuraavaa eivät olleet nollia. Viimeisenä kisannut Nalle-belggari teki nollan, ja nopeamman kuin Nape. Serti meni siis sivu suun, ajateltiin, ja lähdettiin jäähdyttelemään koiria. Takaisin tultuamme tulostaululla lukikin Nastan kohdalla SERT-H! Siinähän sitten pistettiin juhlat pystyyn! Nallen omistaja saapui paikalle ja vetäisi vähän palkokasvia nenään, sillä heille kuulemma kuului tuo serti. Höh, se olikin toimitsijoiden moka! Sertin sai siis voittaja-Nalle. Pikku-Nape tuli kuitenkin toiseksi hienolla -11,jotain ajallaan. Tuomarikin kehui palkintojen jaossa, että Nasta on hieno collie. Niin on! Melkein saatiin taas serti. Huh, miten Napetti on kehittynyt - ja miekin kai sen kuskina.
Seuraavalla radalla Nasta liukastui heti kakkoshypyn jälkeen. Valitettavasti se jää videolla juuri muurin taakse, eikä sitä näy, mutta Nape kynti mattoa poskellaan. Minä vähän hämmennyin tuosta ja jäin katsomaan, että selviääkö se hengissä, ja niinpä ohjaukset vähän hajosivat. En ehtinyt vekkaamaan muurin jälkeiselle hypylle, ja niinpä kutsuin koiraa riman päällä ja kaikkihan tietää, mitä siitä seuraa! Tuon jälkeen Nastalta tippui vielä kaksi rimaa, ennen puomia oleva ja viimeinen. En taas katsonut koiraa vaan rynnin eteenpäin. En ole kuitenkaan vielä huolissani noista rimoista, sillä muuten rata oli ihan hyvä eikä Nasta vauhkonnut rimoja alas. Puomin kontaktissa sen sijaan oli vähän huomauttamista, en tajua miksen vienyt Nastaa pois. Se teki taas sen, että pysähtyi takatassut lähes maassa. Taas oli putki edessä houkuttelemassa (kuten seuraavallakin radalla), ja kontakti ei ollut miun makuun hyvä. Hmph.
C-rata vaikutti ennen tutustumista tosi kinkkiseltä pahoine ansaesteineen, mutta se olikin tosi kiva juosta! 15 virhepistettä saatiin tältäkin radalta: keinun ylösmeno, pituuden viimeinen palikka ja yksi rima. Vaihdoin vielä lennossa suunnittelemaani ohjausta kun Nape meinasi karata putkeen, ehkä se sai riman tippumaan... En tiedä. Joka tapauksessa kiva rata, jolta ei kyllä hirveesti nollia tainnut tulla. Ei meillekään!
Seuraavat kisat... en tiedä milloin. Keväällä? Kesällä? Riippuu hyvin pitkälti säästä, lämpötilasta ja Nastan juoksuista. Voihan olla, että seuraava kisakaveri onkin Seppå!
Kannattiko nousta viime yönä neljältä ja lähteä viideltä ajamaan kohti Jyväskylää säkkipimeässä?
Kannattiko kokea Nastan kanssa rimaongelma, todeta että on siihen itse syyllinen, ryhdistäytyä ja korjata tilannetta sekä omaa ohjaustaan puoli vuotta?
Kannattiko opetella kokonaan uusi lähtötilanne ja siihen rauhoittuminen, sekä itse kisatilanne?
Kannattiko? No kyllä kannatti! Kas kun Napetti on nyt niinkin huikee koira, kuin tuplanollan tehnyt kahden sertin lassie!
Tarkoituksenani oli kisata Lappeenrannan kisojen jälkeen seuraavan kerran Joan kisoissa itsenäisyyspäivänä, mutta Veera houkutteli miut Jyväskylään. Hirveesti ei kyllä oikeasti tarvinnu houkutella, sillä ahne kun olen, ei Veeran tarvinnut kuin mainita, että voishan sieltä vaikka pari sertiä hakea joululomalle, niin mukana olin. Tavoitteeksi asetettiinkin menomatkalla autossa ihan kevyesti joka radalta serti: Nastalle agi- ja hyppysertit ja Latelle agiserti. Aiemmin suunniteltiin Katin kanssa, että ainakin yksi serti pitää saada ehdottomasti. Vähempään en tyydy. Veeran kanssa vaan todettiin, että onhan tuo tavoite vähän nössö, kyllä nyt vähän haastetta pitää olla, ja korotettiin sertirimaa vähän ylemmäs!
Latella oli ehkä vähän tuhma päivä, mutta Nasta leikki kilttiä tyttöä ja kuunteli kahdella ekalla radalla nollan arvoisesti! Ekalla radalla sijoituttiin kuudensiksi, toisella viidensiksi ja tuolta radalta se sertikin sitten tuli. Osallistujia oli 51, eli juuri ja juuri serti riitti meille asti! Tuuriakin oli siis matkassa, ettei kukaan paremmin sijoittuneista voinut ottaa sertiä vastaan. Radat tuntuivat vähän varmistelulta ja Nasta hitaalta, mutta nollia ne kuitenkin olivat. Itsekin olin tosi jäykkänä, kylmyydestä ja autossa istumisesta johtuen varmaankin. Mitään kivan soljuvia hienoja ratoja ne eivät olleet siis, ja videoltakin näkyy kun minä vain löntystelen. Pitäs varmaan alkaa juoksemaan tuolla radalla!
Kolmas rata oli se hypäri, jolla näkyy malliesimerkki kepeillä, mitä EI pidä tehdä: lähdin etenemään kepeiltä vahvasti sivulle päin kun Nasta oli kolmanneksi viimeisessä välissä. Ja mitä silloin tapahtuu, kuka arvaa? No koira tulee kepeiltä pois. Korjasin kepit rauhassa alusta asti, kun oli jo niin hienot tuloksetkin takana, enkä ottanut asiasta painetta. Siinä sitten oma ohjaus ja varmaan Napenkin turnauskestävyys vähän alkoi rakoilla, ja Nastalta tuli yksi rima alas ja kaatoipa se vielä pituuden vikan palikankin. Muuten ihan jees rata.
Nyt ei siis voida ottaa sertejä enempää vastaan, seuraava vasta ensi syksynä. Hyppysertejä toki voidaan ottaa vastaan ja mielellään otetaankin, kiitos! Ensi viikonloppuna mennään vielä testaamaan Hu-Pun hallin uusi matto, se on siis vielä uudempi kuin edellinen uusi, joka testattiin viime syksynä (vai toissa keväänä?!) Laten kanssa. Sitten voisi ne juoksut tulla. Mutta Nape on varmaan kuullut, mitä sen varalle on suunniteltu, eikä se halua olla kotiäiti, vaan nollia tahkoava uranarttu! Koska ei niitä juoksuja nyt vain näy eikä kuulu. Pyh.
Nape-tunnelmia kesältä, kun en nyt uusia sertikuvia tajunnut valoisan aikaan ulkona ottaa:
Napen ja Annin nimittäin! Lähdettiin Lappeenrantaan kisailemaan, ja tällä kertaa poikkeuksellisesti junalla. Kyllä kannatti! Luvassa ylisanoja ja kehuja maailman ääriin pikku mummelista:
Lähdettiin siis reissuun perjantaina junalla. Napellehan se olikin ihan eka kerta junassa. Mentiin elukkaosastolle jo hyvissä ajoin asettumaan paikoillemme, ja Nasta asettuikin kivasti jalkatilaan makoilemaan. Mikäpäs siinä, katsellessa muita koiria ja välillä syödä lihapullia Annin kädestä. Mutta auta armias, kun juna lähti liikkeelle! Tai ei siinä vielä mitään, mutta kun juna ylitti vaihteita kolisten, tuli Nastalle pupu pöksyyn, ja se loikkasi suoraan miun syliin istumaan. Makoilemaan. Muita eläinten omistajia nauratti, ja kerroin, että kyllä niitä sylikoiria tässäkin kokoluokassa saa. Nape ei kokonaisuudessaan oikein tykännyt matkasta - varsinkaan asemia ennen ja niiden jälkeen olevista vaihdekohdista. Juna kun kolisi ja tärisi vaihteita ylittäessään. Matka Lappeenrantaan ei kuitenkaan onneksi ole pitkä, ja pian tapasimmekin Päivin ja Kuuran aseman pihalla.
Päivi ja Kuura kisasivat lauantaina ykkösluokassa tuloksilla 10, hyl (sisältäen mm. putken päällä kipittämistä) ja 5, ja sovittiin sitten että me tehdään Nastan kanssa samanlainen tuloslista sunnuntaina. Päivi ei ehtinyt jäädä enää sunnuntaina henkiseksi tueksi kisoihin, joten ihan itse piti hoitaa psyykkinen valmennus. Ensimmäinen rata meillä meni ihan kivasti ja sujuvasti, mutta kaksi rimaa tuli alas. Tuomarina oli Kari Jalonen, ja hän oli laittanut (ihan järkevästi mielestäni) rimoja kaikkiin kolmeen korkeuteen radalle. Napelta tippui kaksi 65 cm:ssä olevaa rimaa. Hmph. Toisella radalla sama juttu. Hirveen kiva ja sujuva rata (keskimmäinen rata oli hyppäri), mutta ne pari rimaa. Aijai. Pitääpä treeneissäkin ruveta laittamaan rimoja eri korkeuksille! Kolmannelle radalle tuomariksi vaihtui Anne Viitanen, jonka ratoja en erityisesti rakasta erittäin lähellä olevien ansaesteiden vuoksi. Vaan mitäpä ihmettä: Anne ei ollutkaan tehnyt ansarataa! Toki siellä annemaisia juttuja oli: keinu seinään päin, kepit niin, että niiltä lähdettiin takaisin, A-este myös tyhjään päin. Ja mitä ihmettä - me tehtiin nolla! Kun lähdin jäähdyttelemään Nastaa, vilkaisin tulostaululle ja huomasin, että meillä oli siihen mennessä toisiksi nopein aika (Lappeenrannassa on tapana kirjoittaa tuloksia lyijykynällä lähtölistaan sitä mukaa kun niitä tulee), ja kärkisijaa piti mudi Marsu, joka on jo agilityvalio. Oltiin siis sertissä kiinni!
Jäähdyttelylenkiltä tultuamme Päivin seurakaveri Eeva kertoi, että nollia oli tullut pari, mutta hitaampia kuin meillä. Jännityksellä odoteltiin tuloslistaa, ja siellähän me oltiin, toisena, ja tuloksen perässä luki SERT-A! Olipa ilon hetki! Meillä on ollut niin pienestä kiinni tulosten teko Nastan kanssa, ja nyt se kyllä palkittiin. Tässä Nape poseeraa niin vakavana:
Niin, juuri kun Päivi sai minut houkuteltua ilmoittamaan Napetin ihka oikeisiin tokokokeisiin, minä menin ja sairastuin, enkä näin ollen voi osallistua koko kisaan. HUOM! Sisältää yököttävää kerrontaa ihmiseritteistä.
Kaikki alkoi pari viikkoa sitten, kun tuli puhetta siitä, että meidän paikkamakuun mielentilassa - tai sen hallinnassa - on tapahtunut muutos parempaan suuntaan. Nyt Nape osaa olla ihan nätisti ja höntyilemättä makuulla. Kellosta ei olla aikaa mitattu, mutta eri mittaisia aikoja on makoiltu, lähinnä kuitenkin melko lyhyitä pätkiä. Niinpä Päivi ehdotti, että mentäisiin Pieksämäelle kokeilemaan taitojamme. Päivi ja Wimpula avoimeen luokkaan ja minä & Nasta alokkaaseen. Muutaman päivän mietin asiaa ja laitoin sitten ilmon menemään. Se oli kyllä aika uhkarohkeaa, sillä Nape oli muuten käyttäytynyt viime aikoina kuin possu. Ajattelin kuitenkin, että ehkä miun Berliinin-loman aikana Nape rauhottuu...
Tänä aamuna sitten olisi ollut klo 9 lähtö Pieksämäelle, mutta elimistö järjesti mulle kivan yllätyksen vatsataudin muodossa. Nice! Eikä tämä edes johdu eilisestä Apulannan keikan jälkitunnelmista. Kävin nätisti keikan jälkeen nukkumaan yhden jälkeen ja heräsin kahden jälkeen kun Jaakko tuli omalta keikaltaan kotiin. Ihmettelin, kun olo oli vähän huono, sillä en tosiaan juopotellut kolmea alkoholijuomaa enempää. Menin vessaan ja hyvä kun ehdin tarpeideni jälkeen vetäistä pöntön, kun norjan kielitaitoni parani huomattavasti. Yök. Siinäpä sitten vietinkin seuraavat kolme tuntia vessan lattialla horkassa täristen, molemmista päistä tavaraa tursuten. Ah. Eipä tässä oikein mihinkään autoon voi lähteä istumaan kun vähän väliä pitää juosta vessassa. Oksentelu onneksi on - ainakin vielä - jäänyt pariin kertaan. Se on ehkä hirveintä, mitä ihmisraukka joutuu tekemään! Oksennusta ei pelkästään tule suusta, vaan se tunkeutuu nenän kautta ulos jättäen jälkeensä erittäin kestävän maun ja hajun. Lisäksi oksentamiseen meinaa kuolla, koska happea ei saa yökkäilyltä tai kouristeluilta. Ja ne kouristukset. Selkäkin otti ja jumahti kun kouristeli niin maan hitosti!
Nyt makaan sohvalla välillä vessassa käyden. Lämpöä on vähän, päätä särkee unettoman yön takia ja vatsa roplottaa. Äiti on ihan varma, että mulla on ebola, mutta muistelen sen olevan hieman erilainen oireiltaan. Onko tämä ebolaa, se jää nähtäväksi. Epäilen. Mutta eihän tässä nyt muu auta kuin maata ja toivoa parantuvansa ja miettiä jo seuraavia kisoja. Kyllä sitä tokoa on nyt mentävä kokeilemaan kun kerta näin pitkälle uskaltauduin, että ilmoittauduin virallisiin kisoihinkin!
Sera on siitä inhottava koira, että se näyttää kipuilun vasta sitten, kun se on ihan kuoleman kielissä. Siis ihan kuolemaisillaan kipuihin. Koska on olemassa Murphyn laki, miksei se toimisi tässäkin tilanteessa, joten nämä kipukohtauksethan tulevat esille viikonloppuna ja tietenkin keskellä yötä, ettei meillä vain olisi mitään mahdollisuutta päästä hetipaikalla lääkäriin. Koska yleensähän viikonloppuisin Joensuun seudulla päivystää joku Ilomantsissa praktiikkaansa pitävä lehmien poikimiseen erikoistunut tohtori, joka keskellä yötä herätettynä toteaa luuriinsa, että kyllä se Jari jo kolmen tunnin päästä klinikkansa avaa, odottele rauhassa, ei se ehkä kuole sulle käsiin. Näin kävi meille kohta neljä vuotta sitten, kun Seralle tuli se märkäkohtu, jonka oireilun se yhtäkkiä aloitti keskellä sunnuntain ja maanantain välistä yötä. Olin oikeasti ihan varma, että Sera kuolee käsiini, ja soitin hädissäni päivystävän eläinlääkärin numeroon. Ja vastaus oli edellä mainitun kaltainen.
No, eihän se toki kuollutkaan, mutta lähellä oli. Tällä kertaa ei ehkä ihan niin lähellä, mutta kylläpä taas mummi osasi säikyttää! Piirinmestaruuskisojen jälkeisenä sunnuntaina (13.9.) omissa kisoissa kisasi vain Napetti, mutta mummi oli mukana hallilla. Se makoili tyytyväisenä omassa häkissä BoT-loimen päällä BoT-takki päällänsä. Kotimatkalla se normaalisti hepuloi Napetin kanssa metsässä ja yritti syödä nilkkani. Kotona se söi hyvällä ruokahalulla ja käytiin normaalisti nukkumaan. Yöllä heräsin siihen, kun Sera läähätti levottomasti. Sillä on tapana ilmoittaa läähättämisellä, että sen maha on sekaisin ja pitäisi päästä ulos. Ihmettelin jo herätessäni, että tässä on nyt jotain outoa, kun Nasta oli melko ahdistuneen oloisena ihan sängyn vieressä, tuijotti minua ja pyrki sänkyyn. Ehkä sekin aisti, että kaikki ei ole ihan hyvin. Nousin sängystä ja lähdin viemään Seraa ulos, mutta järkytyksekseni se ei melkein pystynyt kävelemään. Takapää näytti juuri siltä, että se ei kanna. Olin ihan varma, että nyt se halvaantuu ja kuolee. Sain Seran kuitenkin ulos ja se teki piiiitkän pissan. Eikä halunnut tai pystynyt tulemaan sisään. Sain sen kuitenkin houkuteltua ja kaivoin kaapista ohi päiväyksen mennyttä koiran särkylääkettä, jota kuitenkin annoin Seralle. Ajattelin, että tuskin tämä voi tilannetta pahentaa, jos se kerta kuolemassa on. Sera rauhoittuikin pian ja yritti venytellä takapäätään. Uni ei kyllä enää silmään tullut.
Heti aamulla soitin lääkäriin, jonne sain ajan iltapäivälle. Koska kyseessä on suhteellisen iäkäs koira, haluttiin kaikki mahdollinen sulkea pois, joten hoitajat pyysivät tuomaan pissanäytteen, verinäyte ja röntgen otettaisiin sitten klinikalla. Pissassa oli vähän tulehdusta, samoin veriarvoissa. Pissasta löytyi kuitenkin paljon virtsakiviä, jotka aiheuttivat tuon yöllisen kipukohtauksen, sillä kivet ovat kuulemma erittäin kivuliaita sekä koirilla että ihmisillä. Tätä hoidetaan ruokavaliolla. Lisälöydöksenä tuli ilmi kahdeksan lannenikamaa seitsemän sijaan, ja seiska- & kasinikamien välissä luutuma. Ei haittaa elämää, mutta on syynä Seran jatkuvaan ja helpompaan jumiutumiseen. Jos luutuma etenee selkäytimeen asti, on se erittäin kivulias, eikä sille oikeastaan sitten mitään voi. Luutuma ei ole ollut selässä aina, mutta jo jonkin aikaa, eli muutaman vuoden. Mummi jää nyt eläkkeelle aksasta, ainakaan treeneissä me ei käydä. Jos joskus mieleni tekee sen kanssa kisata, niin juuri tällä rytmillä kuin olen nytkin tehnyt, eli yksi(-kaksi) rataa per kisat. Lahjattomat treenaa! Sitä paitsi mitä tuo koira enää oppisi uutta treeneissä? Käännöksiä sille tuskin saan pienemmiksi, vauhti tuskin enää tässä iässä lisääntyy. Me osataan jo kaikki tärkeät aksa-asiat. Mummi saa nauttia elämästä nyt.
Mummin sairauskertomus ei suinkaan tuohon loppunut. Viikko ab-kuurin loppumisen jälkeen nyt alkuviikosta Sera alkoi pissailla todella paljon, herättipä se minut parina yönäkin vessahätäisenä. Vein tänään pissanäytteen klinikalle, ja tulehdushan siellä oli. Uutta antibioottikuuria kehiin siis! Tämänkertaisessa sairastumisessa on kuitenkin se hyvä puoli, että mummeli ei näyttäisi olevan kipeä, sillä se leikkii ja hepuloi normaalisti. Ainoastaan pissittää niin maan perkuleesti. Toivottavasti tämä kuuri vie viimeisetkin rippeet tulehduksesta pois ja Sepsuli saa nauttia taas eläkepäivistä terveenä!
Käytiin pissa-analyysia odotellessamme vähän juoksentelemassa laulurinteen takana. Ihana syyssää!
Tänä viikonloppuna ratkottiin vuoden tärkeimmät tittelit agilityssa, nimittäin Pohjois-Karjalan piirinmestaruudet. Oli tuolla jossain Luxemburgissa jotkut agilityn MM-kisatkin, mutta kukapa niistä nyt kiinnostunut olis! Tärkeämpää on piirinmestikset. Voittoa ei lassieille tullut, mutta olipa Sepi nollallaan kahden muun nollan tehneen kanssa voitossa kiinni ekan radan jälkeen. Sitten kävi hassusti. Sera ei taaskaan taipunut takaakiertoihin, taitaa olla tuo ikä ja jäykkyys kun näkyy noissa takaakiertojen kieltämisessä. Hylkäys siis toiselta radalta. Nasta teki ekalta radalta mainion vitosen, toinen rata silläkin hyl. Noilla tuloksilla taidettiin olla sijoilla 5. ja 6., eli eipä nuo hirveen kovatasoiset piirinmestaruudet olleet. Paremmin kuitenkin kuin viime vuonna, jolloin makseissa ei jaettu piirinmestaruutta ollenkaan! Tänä vuonna jokaisen kokoluokan mestaruudet menivät naapuriseuran koirakoille tuplanollatuloksilla. Onnittelut heille!
Seran nolla
Nastan vitonen
Tänään kisat jatkuivat vain Napella. Kolme rataa, joista eka meni aikamoiseksi räveltämiseksi! Ei se mitään, sattuuhan noita. Rimoja ei tainnut tulla alas yhtään, ei toisella radallakaan. Vikalla radalla tuli kaksi rimaa alas, koska (kuka arvaa?!) en katsonut koiraa!! Taas tajusin samalla kun käänsin pääni. Eli täähän tarkoittaa nyt sitä, että tuots virhettä ei enää tietoisesti tule, joten luvassa ainoastaan nollia jatkossa ;) Toiselta radalta Nape sai vitosen puomin alastulolta, vaikka Napen toisen takatassun puolikas kontaktilla oli. Ymmärrettävästi tuomari ei sitä kuitenkaan nähnyt, ja Napekin yritti parhaansa pysähtyä kolmen hypyn suoran jälkeisen puomin päähän, ja vielä vastassa oli putki. Annoin armoa, ja jatkettiin rataa. Rata olikin tosin hyvä. Kuten myös vika rata, vaikka nuo kaksi rimaa tiputinkin. Tässä nuo radat:
A-rata
B-rata
C-rata
Tällä hetkellä ei ole kisasuunnitelmia. Ehkä Lappeenrantaan lokakuussa. Kisakausi alkaa olla täällä idässä ohi tältä vuodelta. Nyt voisi vaikka ne juoksut alkaa.
Käytiin lauantaina Lieksassa kisaamassa - Seralle oli yksi rata ja Nastalle kolme. Tuomarina oli Anne Savioja, jonka radoilla Sera harvoin pääsee ihanneaikaan. Hilkulla oli nytkin, sillä ihanneaika alittui vain -0,10 sekunnilla. Tosin vitonen siltä radalta tuli, kun huitaisin Seran hypylle ja rima tippui. Mutta kontaktit, ah, ne otettiin niin hienosti! Oonko vihdoin löytänyt tavan ohjata mummelia kontakteilla?! Nyt kun kirjoitin näin, se ei varmasti ota kontakteja seuraavissa kisoissa...
Mummi aksaa (5 vp)
Napetilla ei ollut ihan yhtä sujuvia ratoja kuin viikko sitten, mutta oon ihan tyytyväinen ratoihin. Alan vihdoin olla samalla kiertoradalla tuon koiran kanssa, vaikka vähän hidas sen vauhtiin oonkin. Jäin jokaisella radalla melko pahasti jälkeen, Annen radoilla kun tunnetusti on joku kiemura, jonka jälkeen pitäisi paahtaa menemään, mutta kun koira meni jo. Kun ei ole papua jaloissa, niin ei ole, eikä silloin ehdi! Pitäs ehkä tehdä asialle jotain, mutta mieluummin opetan koiran irtoamaan - jos jaksan. Eli jos meille ei tämän lajin parissa menestystä irtoa, voin syyttää vain omaa laiskuuttani. Jos jaksan!
A-rata 20 vp
B-rata 10 vp (kaikki rimat pysyi ylhäällä!! Toinen virhe saatiin puomin alastulolta: Nasta tuli tosi alas, ja menin itse katsomaan onko se kontaktilla. Jos olisi tullut läpi, olisin vienyt pois radalta. Napella kuitenkin oli toinen takatassu kontaktilla, mutta tuomari tulkitsi asian niin, että koska tarkastin koiran kontaktin, se ei ollut siellä ja antoi vitosen. Buu!)
C-rata 15 vp
Nyt pidetään aksakisoista viikon loma, ja kisataan seuraavan kerran omissa kisoissa, piirinmestaruuksissa. Serakin pääsee kaksi rataa huristelemaan, Nape viisi. Sera kisaa siis vain piirinmestiksissä lauantaina ja saa levätä sunnuntain. Siitä valitettavasti huomaa kisojen jälkeen, että se on "jo" yli seitsemän. Esimerkiksi eilinen kaupunkikävely oli sille aika raskas, ja nyt se on aloittanut myös ranteiden nuolemisen joskus aksan jälkeen. Mummi saa jäädä vähemmälle käytölle, eli tosiaan sille puolikkaalle eläkkeelle. Kisailen sen kanssa vähän, ja jos Nasta koskaan tekee juoksut, niin varmaankin Napen äitiysloman ajan Sera saa olla enemmän kisakaverina. Mutta jos pentuloma tulee nyt talvella, niin silloinhan meidän kisakalenterissa ei ole kisoja kuitenkaan, joten kaikki ollaan sitten lomalla aksasta, tai ainakin kisoista. Nyt olis kyllä aksakuume.
Talvella ehkä (toivottavasti) iskee taas toko-/tottiskuume, sillä oon päättänyt miun ja Napen pk-lajin. Se on viesti! Jaakko ei kuulemma lähde mihinkään kisoihin kaveriksi (MIKSEI?!), joten päätin, että Päivi on miun ja Napen viestipari. Miun pitää kuulemma saada tottis kuntoon, sitä voin kuulemma treenata ilman Päiviäkin... Kauhee käskyttäjä tuo viestiparini! Mutta ihan tottahan se puhuu, ois tässä aika paljon työnsarkaa ennen viestikoetta; joku BH, tottis kaikkine noutoineen, esineruutu... Tollasia pikkujuttuja! Pyh! Mutta nyt on kuitenkin vasta ihka ensimmäinen päivä syyskuuta, talveen on vielä ikuisuus ja Päivikin sanoi, että parhaat pk-koirat ei oo kolmevuotiaita. Vaan kokeneita ja vähän vanhempia, joten sitä kokemusta ja ikää myökin tässä vaan odotellaan... ;)
Nasta pääsi tänä viikonloppuna kisaamaan oikein urakalla, kun kisattiin eilen Savonlinnassa ja tänään Kurkimäessä. Savonlinnassa tuomarina oli Esa Muotka, joka oli tehnyt aika kinkkiset radat, joilta ei paljon nollia tullut. Ekalta radalta taisi tulla yksi nolla yhteensä mini, medi ja maksi-luokissa. Nape sai siltä radalta 20 virhepistettä (rimat - mm. toka hyppy, vaikka katsoin koiraa, tästä kuvatodiste myöhempänä!!), koska nosti kierrokset tappiinsa kun näki lyhcol Kendin lopettelevan omaa rataansa, plus sekuntin yliaikaa, kun minä ohjasin todella ala-arvoisesti ja löntystelin vain perässä. Puolivälissä rataa päätin, että eihän se koiran vika ole, että Esan rataprofiilit eivät ole meille sopivia, ja ohjasin kunnolla. Loppurata olikin ihan nättiä tekemistä. Video on olemassa, mutta on niin häpeällistä katsottavaa ohjauksellisesti, että jätän julkaisematta.
Toisella radalla otin paremman asenteen, ja tuo rata olikin todella sujuva. Kaksi rimaa tipahti: ensin toinen rima, kun käänsin melko voimakkaasti kolmosesteelle, ja sitten putken jälkeinen rima, jota menin vastaanottamaan hypyn taakse ja todennäköisesti olin edessä. Kolmannella radalla alku sujui tosi sujuvasti, mutta kepit Nasta jätti taas kesken ennen viimeistä väliä, vaikka olin vieressä. Otin alusta, koska en halua korjata pelkkää vikaa väliä. Lopusta tippui sitten vielä pari rimaa.
B-rata 10 vp
C-rata 15+ vp
Tänään sitten heräsin auringon kanssa lähes yhtä aikaa ja lähdin ennen puolta seitsemää ajelemaan Kuopiota ja ACEa kohti. Tuomarina ACElla oli Anne Savioja. Tykkään Annen ratojen profiileista, sillä ne ovat melko sujuvia, mutta niissä on aina jotain kiemuraa, joka vaatii osaamista. Ei mitään epäloogisia kyhäelmiä siis, kuten on jouduttu joskus näkemään jonkun toisen radoilla. Napelle ja mulle ihan sopivia ratoja. Ekalla radalla tippui yksi rima, kun pällistelin riman edessä, sillä Nape olikin nopeempi kuin olin ajatellut. Nopeempi kuin mie siis - oliko se nyt sitten yllätys... Toinen ja kolmas rata menivät ilman riman tiputuksia (JEE!! harmi ettei ole videoita, olin yksin reissussa), mutta hylätyiksi menivät molemmat. Se on kuitenkin sivuseikka, sillä luulen, että nyt alkaa miun ja Napen palikat sopia vihdoin yhteen. Sain pidettyä Nastan rauhallisena ennen ratoja (tosin sehän saattoi myös olla vain väsynytkin eilisestä aksarupeamasta ja reissaamisesta - saa nähdä seuraavissa kisoissa!) ja radallakin. Ja itseni! Oli ihan hirveen kivaa juosta Napetin kanssa. Radalla oli tiimi, eikä hullu koira, jota ohjaaja yrittää epätoivoisesti käskyttää karjumalla. Katsotaan, jatkuuko tämä hyvä vire, vai oliko se tosiaan väsymystä Nastan puolelta. Nyt se on ainakin ihan rätti, tuossa se makaa vieressä, eikä edes huomaa uniltaan, että Sera sai herkkuja.
Tässä kuvia Savonlinnan kisojen aksa-Napesta, kuvat on ottanut Miia Kierikki-Malinen:
Nasta kävi eilen luonnetestissä SCY:n Keski-Suomen alaosaston järkkäämässä testissä Jyväskylässä. Tuomareina toimivat Katri Leikola ja Mia Möller. Mukana reissussa ja testissä olivat myös Veera ja Late. Paikalle navigoituamme ehdittiin vielä nähdä pari testiä, sillä aikataulut olivat hieman jäljessä. Late testattiin serkuksista ensin ja sai oikein kivat tulokset, vaikkei ihan normaalia Latea näyttänytkään. Nasta taas oli erittäin paljon oma itsensä ja sen näköinen oli testin loppupistemääräkin, ja tuomarin puheetkin osuivat aika kivasti yhteen oikean Napen kanssa.
Alkujutustelun aikana Nasta näytti heti oman mielipiteensä odottelusta ja mitään tekemättömyydestä. Se haukkui mulle ja hyppi taas pään tasolle saakka. Tuomari vain kehotti puhumaan kovempaa, koira saisi touhuta mitä huvittaa! Jutustelun jälkeen Nape lähti leikkiin kivasti tuomarin kanssa, aseena oli keppi. Pienoisesti se hurisikin leikkiessään. Kun tuomari otti patukan esiin, ei Nastaa enää hirveesti kiinnostanut. Minäkin yritin leikittää patukalla, mutta ei patukka kiinnostanut Nastaa juuri ollenkaan, parin tassunläimäytyksen verran vain. En palkkaa Napea patukalla, eikä meillä edes ole kuin yksi patukka, milloin lie Nasta viimeksi nähnyt sen. No, tuomarin mielestä leikkiä oltiin saatu esiin ja nähty tarpeeksi, joten siirryttiin kelkalle. Siitä saatiinkin kiva reaktio aikaiseksi, ja ihan rohkeasti Nape tuli tutkimaankin kelkan liikkeen pysähdyttyä tuota mysteeristä hahmoa. Mysteerinen oli myös seuraavan testiosuuden hyökkääjä Nastan mielestä! Puolustaa tuo näköjään jos tosi paikka tulee. Katu-uskottavaa ja pelottavaahan lassiesta ei oikein saa, tai Napesta ainakaan kun se on pieni ja söpöliini, mutta kyllä se ihan uskottavasti ärhenteli hyökkääjälle. Ihana Nasta!
Ennen testiä naureskelin, että Nasta varmaan hyökkää haalarin kimppuun säikähdettyään sitä, eikä se nyt iiiihan hirveen kaukana ollut. Toki Nape säikähti ja ampaisi pois päin, mutta heti haukahti haalaria kohti ja olisi ehkä lähemmäskin mennyt haukkumaan, mutta ohje oli kävellä pois. Hienosti palautui tästäkin testiosuudesta. Tynnyrin kohdalla reaktio oli ehkä vähän ylimitoitettu mutta tuli hienosti tutkimaan kolinapurkin. Ja kehun jälkeen tunki melkein syliin. Tynnyri oli kyllä melko pelottava ja hieman se jäi Napettia kauhistuttamaan. Hienosti se kuitenkin taas palautui odotellessaan tuomarin kanssa pimeän huoneen ulkopuolella.
Sittenpä Napekin tyrkättiin pimeään huoneeseen. Nasta käveli sisällä rauhallisena, ei äännellyt eikä läähätellyt. Huoneessa oli mattoteline, jonka alta pari muutakin koiraa olivat menneet, mutta Nape oli valinnut erikosemman reitin - metallitankojen välistä. No mitäpä muuta aksakoiralta voi odottaakaan! Hyvin löysi minut ilman apuääniä. Kerran käväisi edessäni mutta lähti pois, kohta tuli takaisin ja ihan yhtäkkiä huomasi minut ja tökkäsi nenällään, niinkuin se usein muulloinkin tekee. Sitä vartenhan se puikula on ;)
Sitten kauppareissu, eli koira seinään kiinni ja kulman taakse. Tämä kauppahan sijaitsee epäilyttävillä kulmilla, joten eipä aikaakaan kun Nastaa alkoi lähestyä joku uhkaava tyyppi. Nasta otti taas kovan likan moodin päälle ja antoi tulla täysillä! Tuomari uhkaili ihan seinään asti ja silti Nape vain jatkoi. Kuulemma lähellä oli, ettei lahje lähtenyt mukaan! Hurja Nape.
Sittenpä jäljellä olivat enää laukaukset, ja kuten ajattelinkin, ei Nasta niihin reagoinut. Kaiken kaikkiaan testi oli hyvin Nastan näköinen mielestäni, mitä nyt puolustushalua oli paaaaljon enemmän kuin olisin arvannut! Tuomarin puheetkin osuivat mielestäni kivasti yksiin oikean Nastan kanssa: nollasta sataan sekunnissa mutta takaisin myös, ei jää hautomaan tai pahalla muistelemaan pahoja juttuja. Totta. Reagointinopeus on...no, nopea. Ihana koira. Ja kuten tuomarikin sanoi , on Nape järkevä ja fiksusti reagoiva koira, ja tämä erityisesti lämmitti mieltä (ei tullut enää videolle, juuri videon lopun jälkeen tuumasi): "tuollaisia koiria lisää". Tilaukseen!
Vielä osa-aluepisteet:
Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (kuulemma lähentelee suurta)
Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä (ei kuulemma kaukana kovasta)
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
