maanantai 31. maaliskuuta 2014

Palkintoja ja ei palkintoja

Kahdet - tai oikeastaan kolmet - kisat on kahtena edellisenä viikonloppuna kisattu, ensin Jyväskylässä ja sitten Kuopiossa ihan kahtena peräkkäisenä päivänä. Niistä ei hirveesti palkintoja tipahdellut, paitsi Kuopion yhdeltä hyppyradalta Seralle: se tuli kolmanneksi yliaikanollalla. Kaksi ensimmäistäkin tekivät yliaikanollat. Tiukat oli ihanneajat Kuopiossa Luxemburgilaisen Manuel Alffin radoilla, kuten myös Huittisen Harrin hyppiksillä. Pahimmillaan yli neljää metriä sekunnissa piti tykittää hyppiksillä, ja agiradoillakin tasan neljää. Seralle se valitettavasti on viime aikoina ollut Mission Impossible. Muutenkin tuo aksaaminen on Seralla, miun luottomasiinalla, vähän hakusessa! Puomin kontakteja ei oteta, takaakiertoihin tai niistoihin ei tulla ja koko ajan se möykkää radalla. Vöyvöyvöyyyy joka asiaan ja ohjaukseen! Ärsyttävää! Luuleeko se, että tarpeeksi vanhana ei tarvitse enää suorittaa rataa tuomarin suunnittelemassa järjestyksessä tai miun ohjeiden mukaan?

Radat oli kyllä melkomoiset, täytyy myöntää. Niissä oli kiekuraa ja kiharaa, väliin jätettäviä esteitä ja suoria, joiden päässä jotain kuviokikkailuja. Ei kuitenkaan liian vaikeita, ihan suoritettavia kyllä, mutta Seran kanssa ongelmaksi muodostui vauhti ja Nastan kanssa se, että meidän yhteistyö ei oo vielä täydellistä kolmosluokkaan. Mulla jyskyttää takaraivossa aina rataantutustumisessa se, että miten kummassa ehdin Nastan kanssa siihenjatuohon ohjaukseen, kun se on niin paljon nopeampi kuin Sera. Enkä aina ehdikään, kun yhteistyö ja estevarmuus on vielä vähän hakusessa, varsinkin silloin, kun jännitän ja mietin tuota kiirehtimistä ja ehtimistä. Koska silloin myös Nastalla keittää ja se höseltää, tiputtaa rimoja ja komentaa ja vinkuu. Ja minä varmistelen ja ohjaan eri tavalla kuin rentona treeneissä. Turhauttavaa! Pitää vaan saada rutiinia alle kisoihin pikku-ukkelin kanssa, eiköhän se yhteistyö pikkuhiljaa rullaa sujuvammaksi. 

Nasta kyllä teki yhden ihan kivan radan, himppusta vaille nollan! Nimittäin yhtä rimaa vaille. Minä jäin jälkeen ja Nasta tiputti riman. Se oli lauantain viimeinen rata, eli takana oli viisi juostua suoritusta. Alkoi jo vähän painaa jaloissa aikaisin herääminen, syömättömyys ja nuo juostut radat ja siinäpä sitten jäin jälkeen. Harmi! Sunnuntaina Napetin radat rullasivat ihan kivasti, mutta tuloksia ei oikein tullut. Virheitä sitäkin enemmän ;) Täytyy kyllä sanoa, että ne oli niitä hyviä hylkyjä, vaikkei hylkyjä kaikki radat olleetkaan. 

Sera sen sijaan sikaili oikein koko rahan edestä: ei ottanut puomin alastuloa, ei tullut pakkovalssiin(, jonka ratatyöntekijäkin sanoi miun tehneen hyvin) ja näytteli hakattua lassie-ressua. Kas näin: Suutuin tuosta pakkovalssi-episodista niin, että lähdin pois radalta ja iskin koiralle pannan ja hihnan kaulaan. Sillä jäi ilmeisesti karvat johonkin väliin, ja kun vetäisin hihnasta, että ala tulla, se huusi kuin hakattava. Jes. Sain sen nöyränä matelevan koiran ulos hallista kuitenkin. Seuraavalla radalla puomin kontakti jäi taas ottamatta, ja sanoin heti alastulon jälkeen "MUR". Sera meni niiiiiin kyyryyn kuin noin iso koira voi vain mennä ja laittoi korvat luimuun ja mateli miun eteen. Käveltiin sitten pois ja Sera näytteli hakattua. Ihme, ettei kukaan tullu sanomaan mitään tai edes katsonu pahasti! Kiitos Sera! Kerron nyt tässä sitten kaikille, että en tosiaankaan hakkaa, pieksä tai rankaise koiraa kontaktin ottamatta jättämisestä muuten kuin sanallisesti tai aksat keskeyttämällä. Mutta Sepsuli on niin herkkis, että se aistii heti, kun minuu rupee v*tuttamaan tai kun se itse tietää tehneensä väärin. Joskus se katsoo minua kyynelehtivillä silmillään, siristelee niitä ja sen katse sanoo, että se yritti kaikkensa, mutta siihen kontaktille vaan ei voi koskea! Uskotteko?! 

Sellaset kisat. Onneksi kotimatkalla Kuopiosta sain viestin, että Sera on saavuttanut PoKSin vuoden agilitykoira 2013 -kisassa jaetun toisen sijan! Eikä siinä vielä kaikki: Nasta tuli myös toiselle jaetulle sijalle vuoden agilitytulokas -kisassa! Nastan kanssa palkintosijan jakoi serkkupoika Late. Ei hullummin! Seran kanssa toiselle sijalle pääsi Satun russeli, mutta kun en muista oliko se Sylvi vai Kerttu. Jompikumpi. :) Jotta hyviä uutisia olisi huonoja enemmän, niin kerrottakoon vielä, että miut valittiin PoKSin hallitukseen kaksivuotiskaudeksi ja sain eniten ääniä. Kivaa! Katotaan, millasia soppia siellä pääsen sekoittelemaan ;)

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Uni, jossa ei pääse pakoon

Tiedättehän sen unen, jossa juoksee jotakuta pakoon, mutta ei pääse etenemään, vaan jalat ovat kuin puuroa? Koin sen eilen livenä, kun oltiin ACElla Tiian treenissä Nastan kanssa. Hallissa oli 33 esteen rata, jonka viisi-kuusi viimeistä estettä juoksin puurojaloilla. Olipa raskasta! Koko ajan tuntui, että kaadun nenälleni, jalat eivät kanna enkä pääse eteenpäin. Olin jo palkkaamassa esteen 27 jälkeen, mutta sekä koutsi että hovikuvaaja huusivat jatkamaan. Olivat kuulemma molemmat nähneet miun pään päällä sen ajatuskuplan, jossa luki "en jaksa, palkkaan nyt". Käskivät sitten jatkamaan! Kerkesin kyllä myös itse ajatella, että nojoo, enää pari hassua estettä, ne mennään vaikka sydänkohtauksen ja polvien räjähtämisen uhalla. Ja mentiin! Videosta kyllä näkyy, että vauhti on hidas. Tässäpä videot, vikassa puurojalat:


Tässä videossa meinaa tulla polvista entiset (pakkovalssi myöhässä):

Puurojalat alkavat keinun jälkeen:


Napetti tykitti muuten tosi kivasti, mutta pari kertaa tippui muurin palikka. Mikä kylläkin taisi johtua miun huonosta persjätön ajoituksesta, sillä kun Tiia käski valmistamaan persjätön jo aiemmin, ei palikka enää tippunut. Tuo persjätön ajoitushan mulla on aina ollut Serankin kanssa pielessä, joten siinä olis mulle opettelemisen paikka! 

Seranhan piti alun perin lähteä tälle ACEn-reissulle treenikaveriksi mulle, mutta se on ollut vähän juminen ja hitaanpuoleinen myös lenkeillä. Torstaina on fyssari, joka osaa kertoa sitten enemmän missä mennään. Tosiasiahan on, että Sera on jo ihan kohta 7-vuotias, eikä sen aineenvaihdunta ja lihasten palautumiskyky ole enää siinä tilassa, mitä ne ovat Nastalla. Kun aiemmin kirjoittelin, että Seralle yritän saada nyt mahdollisimman paljon kisarutiinia alle keväällä kesän SM-kisoja varten, niin siitä pitää kyllä vähän joustaa. Toki kisataan ja ahkerasti kisataankin, mutta koiran ehdoilla mennään ja entistä huolellisemmin pitää panostaa lämmittelyyn ja jäähdyttelyyn. Lisäksi meillä on käytössä tuo BoT, josta Sera kyllä tykkää tosi kovasti. Uskon, että se tosiaan auttaa Seran jumeihin, koska Sera oikein sukeltaa takkiin, aina kun sen esiin otan. Lisähaasteen lämmittelyyn tuo Seran kesätukka, sillä paksu turkki auttaa kyllä jonkin verran pitämään koiran lihaksia lämpiminä. Sera oli kuitenkin niin onnellinen ilman sitä huopaantuvaa villaa, että aion tänäkin kesänä leikkuuttaa sille irokeesin. Ja kuten sanottu, onhan se coolin näköinenkin. ;)

Meillä on tuon jumiutuvan tapauksen lisäksi kotona toinen sairastupalainen, Napetti. Perjantai-iltana katselin, että se nuoleskelee tassunsa pohjaa. Ajelin anturoiden välistä karvat pois, enkä huomannut mitään erikoista, ehkä vähän punoittavan ihon, mutten ajatellut asiaa enemmän. Eilen sitten autossa odotellessaan Nasta oli ilmeisesti nuoleskellut tassua enemmänkin, ja se olikin rikki kahdesta kohtaa. Iho siis. Epäilykseni on, että hiekoitussepeli on rikkonut ihon, jota Nasta nyt sitten yritti hoitaa nuolemalla. Nyt se raukka joutuu useamman kerran päivässä kokemaan puhdistuksen ja desinfioinnin. Tötterönkin laitoin, ettei se tassua nyt nuole. Äsken sitä puhdistaessani katselin, ja näyttää jo huomattavasti paremmalta. Punaisuus on melkein hävinnyt ja rikkoutuneet kohdat ovat nätin näköisesti parantuneet. Eiköhän tästä selvitä kotihoidolla. 

Laitetaan tähän loppuun vielä nyt tämä suunnitelma, kun Tiinakin on sen julkistanut: 

Tulevaisuuden hirmupetoja 

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

36,34 virhepistettä, HYL ja nolla

Otsikossa Lappeenrannan saldo. Juostiin yhteensä kuusi rataa. Neljältä radalta yhteensä saatiin 36,34 virhepistettä: Nastan ekalta radalta vaatimattomat 20 virhepistettä (kaksi rimaa, kielto ja keppien lopetus kesken), Seran ekalta radalta 5 vp (PUOMIN ALASTULO!!), Seran toiselta radalta 10 vp (kaksi kieltoa) ja Seran vikalta radalta aikavirhettä 1,34 sekuntia (harmillinen!). Toisella radallaan Nasta teki hylyn, mutta viimeiseltä radalta tempaistiin Napetin eka kolmosten nolla! Kolmansissa kolmosten kisoissaan se jo pystyi siihen! Rata itsessään ei hirveän mahtava ollut: puomin alastulon Nasta otti vinoon, eikä yksikään tassu ollut vielä koskettanut kontaktipintaa. Kerkesin vilkaista tuomaria, joka vilkaisi samaan aikaan minuun. Totesin, että huh, ei nostanut vielä kättään, korjasin Nastan äkkiä suoraan (sen pitäisi osata itse!! Tietää taas mitä pitää treenata!) ja jatkettiin rataa. Lopussa pussin jälkeisellä hypyllä olin auttamatta myöhässä enkä siis ehtinyt suunnittelemaani pakkovalssiin. Vetäisin siihen sitten jonkun ihmeellisen ja surkean ohjauksen, mutta koska Napetti on niin fiksu, se osasi mennä radan ihan oikein. Sitten vaan tarkasti loppuun ja se nollahan oli sitten siinä. Tässä linkkeinä radat:




Lappeenranta siis yllätti, kun tulokset oli noinkin hyviä! Yleensähän meillä ei Lappeenrannassa hirveän hyvin tuo aksa suju, lukuunottamatta viime kesäkuun kisoja, jolloin sekä Sera että Nasta tekivät nollat. Sera kolmosissa ja Napetti ykkösissä. Muuten Lappeenranta oli oikein viihdyttävä ja mukava, kuten aina. Tällaista me siellä tehtiin:


Joku meni miun paikalle nukkumaan!
Nape ja velikulta Lenni

Nätti ja komee

Lenni halusi naista...

Nape oli asiasta eri mieltä.
Väsymummu kotona

Väsynenä kotona
Napetinkin nollatili kolmosissa on nyt siis avattu! Seuraavat kisat meillä on... En muista! Varmaankin ACElla kuun lopussa. Joka tapauksessa kuukauden päästä ollaan taas Lappeenrannassa kisaamassa. Vaikka karma sitä vastaan onkin. 


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Järkyttävää!

Nimittäin se, miten ihmiset suhtautuvat siihen, kun huolehdin koirani hyvinvoinnista. Jotkut tykkäävät huolehtimisestani, jotkut eivät sano juuta eivätkä jaata, ja jotkut sanovat suoraan, miten hirveällä tavalla kohtelen koiraani. Eikö muka oman koiransa hyvinvoinnista saisi välittää?! No, kysehän on tietenkin pitkäkarvaisen koiran turkin alasajamisesta, arvasittehan te sen. Ajattelin tänä vuonna varoittaa etukäteen ihmisiä, ettei sitten tule järkyttävänä yllätyksenä, kun Sera on taas irokeesikampauksessaan ihan eri koira niin fyysisesti kuin henkisestikin. Voi vaikka sitten sulkea silmät kun huomaa meidän kävelevän vastaan kadulla ja Sera on iloisempi ja rennompi kuin koskaan.

"Erittäin tiheä karvapeite myötäilee rungon ääriviivoja." Tuo lause on pitkäkarvaisen collien rotumääritelmästä karvan kohdalta ensimmäinen lause. Toki siellä sanotaan myös, että mm. housut ja kaulus ovat erittäin runsaat, ja niin ovatkin. Sitten siellä on sellainen kohta kuin virheet. Siellä sanotaan näin: "Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen ja sen vaikutukseen koiran terveyteen ja hyvinvointiin sekä kykyyn toimia perinteisessä käyttötarkoituksessa." Miksi koirille jalostetaan niin paksua ja isoa turkkia, että se on virhe jopa rotumääritelmän mukaan?! Mikseivät ulkomuototuomarit tähän puutu? 

Seralla oli ennen sterilointia hyvälaatuinen, kaunis ja liioittelematon turkki. Sitä ei koskettanut tuo rotumääritelmän virheissä mainittu kohta. Mutta niitäkin koiria on, joilla luonnostaan on aivan järkyttävän hirveän paksu turkki. Kuinkahan moni nykycollie pystyy toimimaan perinteisessä käyttötarkoituksessa ylipäätään? Kuinkahan monen collien terveyttä ja hyvinvointia paksu turkki haittaa? Meillä ainakin haittasi. Serastahan ei perinteiseen käyttötarkoitukseen varmastikaan olisi, mutta enpä minä sen takia collieta hankkinutkaan. Mutta hyvinvointiin ja terveyteen tuo (leikkauksen jälkeen) paksuuntunut turkki vaikutti. Vaikka mahanalusta kampasi, oli se ja kainalot, nivuset & kaulus alle viikossa sellaisessa kunnossa, kuin ei olisi puoleen vuoteen kampaa nähnytkään. Se oli kulttuurishokki minulle, jonka tarvitsi ennen leikkausta kammata Seran turkki karvanlähdön aikaan, eli kahdesti vuodessa. Korvantaukset kerran viikossa-parissa. Eikä se takkuuntunut silti. Järkytyksekseni huomasin, että ilmojen lämpenemisen vuoksi viime kesän alussa Seran kainaloissa oli jo ihottumaa. Turkki siis todella haittasi terveyttä ja hyvinvointia. Tokihan meidän kohdallamme kyse on nartusta, jolta on poistettu kohtu, joten hormonaaliset muutokset ajoivat turkin huonoon kuntoon. Mutta valitettavasti paksuturkkeja on olemassa ihan kohtujen poistoja ja hormonienkin kanssa. Esimerkiksi Seran sisko, jolla on luonnostaan tosi paksu turkki. Se onkin pärjännyt näyttelyissä paremmin kuin Sera koskaan. Sen turkki on myös valitettavasti tosi pehmeä, mitä se ei saisi colliella olla. Vaan karhea. Niinkuin collien englanninkielinen nimikin sanoo, rough collie, karkea collie.

Tästä kaikesta paasaamisesta päästään siis siihen, että kohta Sera pääsee taas turkistaan. Sovin Marian kanssa, että maalis-huhtikuun vaihteessa ajetaan taas Seralle irokeesi. Nyt on vielä liian talvi, joten pelkään, että Sera paleltuisi. Onhan meillä takki, mutta tuntuu hurjalta ajella koira vielä, kun on lunta maassa. Muutaman viikon päästä ei varmaan enää ole (jee!). Sillä välin Sera sai välitrimmin. Leikkelin ja kampasin sitä tuossa puolitoista tuntia ja tuloksena oli selvitetty kaulus (ihan hirveitä takkuja), siistityt varpulit ja lyhennetyt housut (hirveitä takkuja) sekä mahanalus. Ajelin mahan, nivuset ja kainalot pari viikkoa sitten ihan kaljuksi ja olen niitä kampaillut joka viikko, joten niihin ei ollut vielä ehtinyt pahoja pesäkkeitä ilmestyä. Nyt on koira taas astetta iloisempi ja monta takkua köyhempi. Kuvia kidutuskammiosta:

Masentunut trimmiasiakas

Hötökarvaa! Siinä mihin tassu loppuu!

Takatohvelit ennen siistimistä

Etutohvelit alustettuina
Etupää ja mahanalunen lyhennettynä

Takapää luomutilassa (uskokaa tai älkää, tuo housukarva on juuri kammattu!)

Kinnerkarvat. Tummat osiot ovat ihania pikkutakkuja.

Potilas ja poistetut ruumiinosat toimenpiteen jälkeen. Voi hyvin olosuhteisiin nähden.
Älkää rakkaat ihmiset tuomitko muita sen perusteella, minkä näköisenä he antavat koiransa tuolla kylillä juoksennella. Toki joidenkin tuomitseminen on ihan aiheellista, mutta osalla on ihan oikeasti syy siihen, miksi vaikkapa se pitkäkarvainen koira ajellaan lyhyeen turkkiin tai laitetaan ne ponnarit päähän pitkäturkkiselle koiralle. 

Hieman kärjistäen laitoin facebookiin päivityksen: "Hyvät koiraihmiset, en pyydä jo etukäteen anteeksi sitä hirvittävää järkytyksen ja kauhistelun määrää, joka nousee lyhyeen turkkiin leikatusta colliesta. Tämä on vain varoitus niille henkilöille, jotka kokevat järkyttävää tuskaa siitä syystä, että minä pidän huolen koirani hyvinvoinnista. Toisin sanoen: Seran irokeesikampaus ilmestyy taas parin-kolmen viikon päästä - vielä on liian talvi - joten koira sai nyt tyytyä pelkkien akuuttien takkukohtien dramaattiseen lyhenemiseen. Suojatkaa siis silmänne!" 

P.S. Olen hävittänyt ohennussakseni, mistä johtuen tämänhetkinen kampaus saattaa näyttää erityisen rujolta, se kun on leikattu perusfiskarsseilla. 

P.P.S. Sera oli eilen vapaavuorolla agissa vähän flegu (jumeja ei pitäisi olla, tsekattu on), joten katsotaan johtuiko löysäily kireistä kohdista mahan alla, kauluksessa tai housuissa. BoTtia on pidetty myös päällä varmuuden vuoksi. Ylihuomenna käydään vähän muistuttelemassa kontakteja, nääs kun sunnuntaina on Lappeenrannassa kisat. Molemmilla!

P.P.P.S. Nasta oli eilen rasittava itsensä. Eilisen päivälenkin jälkeen seuraava pissa tuli tänä aamuna. Kävelin koirien kanssa kymmenen maissa varmaan 45 minuuttia (normaali ilta"lenkki" on n. 10 min) ja sen jälkeen vielä seisoin pihalla. Se vaan haisteli. Jaakko oli jo luullut että miut on kaapattu ja murhattu, kun ei näkyny takasin ja puhelinkin oli kotona. Nape vaan muina koirina hengaili pihalla, nuuskutteli tien varressa ja yritti komentaa minua. Minuu suututti ja seisoin eleettömänä pihalla. Ei tehny pissoja. No, siinähän pidätti sitten 16 tuntia. Sama se mulle on.