maanantai 27. tammikuuta 2014

Collietokossa on kivaa!

Minä en tykkää hirveesti tokosta. Se on pilkun viilaamista (jota muuten kyllä harrastan rasittavuuteen asti arkielämässäni), ja jos tekee virheen tai joku asia menee pieleen, pitää palata taaksepäin ja tehdä töitä. En jaksa! En halua! Haluan mennä eteenpäin! En jaksa työskennellä! Nyt oon kuitenkin löytänyt porukan, jossa tokoilu on kivaa. Oon siitä kyllä aiemminkin kirjoittanut, mutta mainittakoon nyt vielä, että meidän Joensuun collieporukka on aivan mahtavan superhyperkiva treeniporukka. Ihan oikeesti on. Siellä ihmiset ymmärtää noiden nenien jatkona olevien pääkoppien päälle, ja tunnelma treeneissä on rento, mutta kuitenkin ihan vakavissaan me treenataan. Paikalla käy myös sellaisia hulluja, joilla ei omaa collieta ole, mutta sellaisesta haaveilevat. Yksi heistä on Ilona Karjalainen, joka otti meistä perjantaina kuvia, kun treenattiin. Seuraavaksi kuvasarja meidän kapulan inhoamisesta, olkaatten hyvät:






Kovasti se vielä haluaisi sitä tassulla pyöritellä. Kokeilipa nenällä vieritystäkin! Kekseliäs koira. Sitten tehtiin tämä: 


Eli laitettiin kapula suuhun ja pyydettiin pitämään. Tuota treeniä on tehty jo kotonakin kahdesti, 3-5 pitoa per treeni. Ei paljoa siis. Muovisella ja puisella kapulalla. Molemmat on yhtä inhottavia. 

Kapulan inhoamisen lisäksi otettiin seuraamista ja paikkamakuuta. Pari kuvaa niistäkin:




Ilonalle siis kiitos kuvista! Sera ei valitettavasti sattunut linssin eteen. Sen kanssa otettiin seuraamista ja käännöksiä namin avulla molempiin suuntiin. Yllättäen vasemmalle käännös on senkin kanssa vaikea. Mulla taitaa olla joku vasenkäännösvamma. No, perjantaina voi kokeilla sitä korjata, sillon on uudet treenit! (Apua, oonko minä innoissani tokosta?! Soittakaa ambulanssi!!)

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

En keksi!

Kävin tänään pikaisesti (n. 30 min) koirien kanssa hallilla tekemässä vähän aksantapaista, kun ollaan oltu tauolla niin pitkään ja en viitsi illalla lähteä juoksemaan treeneihin. Onneksi valitsin näin, sillä hallilla oli rata, jota ollaan varmaan jo kahdesti tai kolmesti aiemmin juostu. Vaikeutettunakin. Nyt ei kuitenkaan menty juoksemaan rataa, vaan tiettyjä pikkujuttuja mielessä treenaamaan. Listalla mulla oli Napelle keppien avokulma, puomi hetsattuna muutaman esteen kautta ja pienet käsiohjaukset, mitähän ne nyt nimeltään ovatkaan. Ehkä jotain vippausta ja sylkkäritapaisia. Puomia hallilla ei valitettavasti ollut, joten se jäi tekemättä. Aloitin hypyn ja putken kautta 90° avointa keppikulmaa, ei ongelmia. Tein myös ilman muita esteitä keppikulmia (sekä avoin että suljettu kulma, molemmat 90°) välimatkaa kepeille kasvattaen. Yritin olla juoksematta itse kun on tämä tauti vielä vähän päällä, tuli siis samalla treenattua itsenäisiä keppejä. Pikku pätkä aamun treenistä. Noita vippauksia ja sylkkäreitä ei tullut otettua nauhalle.

Seran kanssa suunnitelmissa oli myös kepittely (itsenäistäminen, joka on ollut Sepsulille vaikeaa jos keppien päässä ei ole nameja...), käsiohjaukset sekä A:n alastulo, johon vahvistellaan vähän sitä juoksukontaktia. Tai siis "juoksukontaktia", koska tuo nykyinen menetelmähän on "HH"-menetelmä. Eli Herran Haltuun -menetelmä. Välillä onnistuu paremmin, välillä huonommin. Sera on melko vahvasti ehdollistunut hallilla siihen, että palkka tulee miulta tai se odottaa siinä alastulolla, ja kontaktivideollakin huomaa ekoissa toistoissa tuon ongelman. Kun heitin pallon palkaksi, oli suoritus selkeesti parempi, jopa ihan hyvä, sanoisin. Suorituksesta näkee selvästi, että Sera osuu kontaktille sekä etu- että takatassuilla. Mutta ensin Seran kepittelypätkä, jossa on välissä jotain häröilyäkin tippuvien rimojen ja huonon ohjauksen kanssa. Tässä vielä tuo HH-pätkä. Käsiohjauksista Serankaan kanssa ei ole videota. 

Nyt koirat makaa tyytyväisinä takit niskassa omissa pedeissään. Mutta olikohan kuitenkin virhe lähteä ulos? Pakkasta on -18°C ja mulla on vielä tauti vähän kesken. Nyt paluusta asti on tuntunut, kuin vasenta keuhkoa revittäisiin ulos. Keuhkosta kuuluu vähän rahinaa (kuului jo aiemmin=viime viikolla, mutta lähti välillä pois), mikä ei lupaa hyvää jos jatkuu tuollaisena. Vaikka en juossut hallilla muutamaa askelta poisluettuna, taisi pakkasilma ja kävely hallille ja takaisin olla tässä kunnossa vähän liikaa. Tosi tylsää. Kun muuten tuntuu, että olisi ihan kunnossa, mutta sitten pieni kävely koirien kanssa yskittää pari tuntia. Onneksi Jaakko on käyttänyt koiria nyt viikon ajan lenkillä. Huomenna tosin miun pitää itse suoriutua niiden kanssa metsään, kun Jaakko on poissa pari päivää. 

Tekee mieli matkalle. Joku Berliini vois olla aika kiva. Reissukavereita? Anyone?

maanantai 20. tammikuuta 2014

Bo-sää, tyl-ring

Minä oon maannut kipeenä sohvan pohjalla viime torstaista lähtien. Tauti tuli kuin salami kirkkaalta taivaalta, eli alkoi torstaiaamuna ilman mitään ennakkovaroituksia. Kuumetta ja keuhkot nurinpäin kääntävä kuiva yskä. Koiraparat on siis pakon edessä joutuneet jatkamaan toimettomuuden linjaa. Tänään käväsin töissä, mutta ei se tauti ollutkaan ihan poissa, joten menin lääkäriin ja sain pari lisäpäivää lepoa. Nastalla on siis arvatenkin meno päällä, tältä se näyttää sohvalta katsottuna ja saatte näkökulmaa siihenkin, mitä Sera-parka joutuu kestämään (miun lisäkseni, tietenkin!):


Kyllähän Sera tuossa selvästi leikkii Nastan kanssa, eli ei se nyt tuosta pikkuriiviöstä kauheasti kärsi. Enkä miekään. Päin vastoin, käytän sitä julmasti hyväkseni: ajattelin, että nyt kun Nastalla on meno päällä, niin kokeillaanpas taas sitä noutamista, tai noutokapulan suussa pitämistä. Lelupalkalla. Ruoka saa sen ahnehtimaan ja se keskittyy vain ruokaan. Otin narupallon, jolla ensin leikitin Nastaa. Sitten vaihdoin sen salaminnopeasti kapulaan, jonka viskasin lattialle ja sanoin "tuo", mikä tarkottaa meillä minkä tahansa lelun tuomista mulle käteen. En tietenkään vaatinut kapulaa käteen, eikä se sitä käteen tuonutkaan. Ensin meinasi räpeltää sitä tassuilla, mutta kun en hyväksynyt heitettyä kapulaa, Nasta otti kapulan suuhunsa ja toi sen miun eteen! Kolmesti! Tietenkin hullusti välissä leikkien. Sen enempää en uskaltanut ottaakaan, ettei se kyllästy. Vielä se raivoapina läiskii kapulaa tassullakin, mutta nyt se sentään ottaa sen myös suuhun. Toivon, että tassuläiskinnästä pääsee eroon (pääseehän, viisaammat?!?), kunhan nyt vahvistetaan tuota kapulan pitämistä ensin. Noutojuttujen jälkeen leikittiin vähän, ja lisäksi otettiin pallon kanssa vasemmalle kääntymistä, mikä alkoikin heti tuottaa tulosta; seuraamisen paikka pysyi aika hyvänä! Lopuksi otin vielä puolentoista minuutin paikkamakuun niin, että olin viiden metrin päässä, näkyvissä. Hullun hyvä tokosessio anniksi ja nastaksi! Wooh! Sairauslomapäiviä lisää! No ei sentään. Vei kyllä tuokin tokoilu jo voimat, huh. Nyt pitää vaan levätä, ettei tule keuhkokuumetta, jolla se lääkäri jo minuu pelotteli.

Lääkäristä kotiin ajellessani oli kyllä tosi kaunista. Auton mittari näytti -25,5°C tuolla maakunnassa, aurinko paistoi kirkkaasti ja olipa sillä molemmilla puolilla kauniit halotkin. Ei halkoja, vaan haloilmiöt, you know. Kokonaiseksi kaareksi ne eivät ihan yhdistyneet, mutta nätit reunat näkyi, molemmissa näkyi sateenkaaren värejäkin. Muutama kuva auton ratista (lapset, ei saa sitten ottaa auton ratissa kuvia, se on vaarallista!): 


Tässä ekassa kuvassa näkyy tuo haloilmiö. Ja jotain ufoja. Ei, ne eivät ole likaa/lunta/jäätä tuulilasissa! 


Vitsi kun ajellessa pitää kattoa eteenpäin! Kuoringan kohdalla olis tullu niiiiin hyvä kuva auringosta ja kuusta, mutta tuo auton sivumötikkä tuli noin pahasti kuvaan. Koska piti kattoa eteenpäin. Pöh.


Tässä vielä aurinkoinen Kuorinka. Kaunis talvi. Mutta onneks ei oo paljon lunta, että kevät tulee sitten nopeemmin joskus. Toivottavasti jo suhteellisen pian. 

Kesää ja kisoja odotellessa!



Nuo yllä olevat kuvat on ottanut Anniina Korjus, ja ne on otettu PoKSin elokuun kisoista viime kesän lopussa kakkosten radalta, jossa Napetin nopeus ylitti 5m/s. Se näyttääkin noissa kuvissa siltä, että se puskee raivolla eteenpäin! Niin se puskikin. Hyppytyyli on kyllä vähän kyseenalainen, pää ylhäällä. Mutta ai miten sporttinen kuski Napella on! Toivottavasti pääsen taas pian viilettämään agilityradoille nenäpäiden kanssa. Sairastaminen ja pitkä talvitauko on vähän ikäviä ja tylsiä. 


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Mitä ihmettä?! x4

Mitä ihmettä?! nro 1: Meillä kävi tänään koiruleita hieromassa Jokisen Silja. Odotin, että Nasta olisi vähän levoton ja normaali itsensä, eli riehuisi eikä keskittyisi hierontaan. Ja näin tapahtui Mitä ihmettä?! nro 1. Nasta makasi täysin lunkina ja antoi Siljan hieroa ja murjoa ja kopeloida ja venytellä ja vanutella. Alkoipa siinä Napen silmätkin luppasemaan. Ihana nautiskelija! Oikea puoli oli vähän enemmän jumissa, joten kun käännyttiin se file ylöspäin, ei uni enää tullutkaan vaan piti vähän sivusilmällä katella, että mitä se siellä minuu murjoo. Lihaksia saisi kuulemma olla enemmän etupäässä. Lanne oli vahva, ja näin tulisi ollakin, koska Napetilla on kuulemma aika pitkä lanneselkä (olikohan se lanneselkä?), mutta kun lanteen lihakset pitää vahvana ja kunnossa, ei ongelmia tule. Pikkuruisia jumeja oli, mutta ne lähtivät heti purkaantumaan eikä niitä enää loppukopeloinnissa tuntunut, siis Nasta ei niihin myöskään reagoinut. 

Sera on Mitä ihmettä?! nro 2: Ajattelin, että se ei ikikuuna päivänä suostu makaamaan rentona, hyvä jos hyväksyy edes Siljan, kerroin tämän myös Siljalle. Toisin kävi kuulkaas. Sera tuli paikalle, pyysin sen makaamaan, ja mitä tekee koira kun Silja pari kertaa silitti sen selkää? Käy rennosti kyljelleen! Oho! Kääntyi vielä katsomaan Siljaa, ja kun Silja tervehti Seraa laittamalla päätään lähemmäs, niin Sera nuolaisi pari kertaa Siljan poskesta hyväksyvästi. Siis Sera! Miun äkäpussi! Mitä ihmettä?! Silja taitaa olla koirakuiskaaja. 

Seralla oli kireyttä ja arkuutta lapojen päällä ja lantion päällä, sekä vähän rangan ympärillä noin ylipäätään. Kuten arvelinkin. Mutta BoT on meillä auttanut tosi kivasti. Nivuset olivat myös aika kireät ja siihen arvelin syyn olevan Seran köpöttelyn ja sen, että se mieluusti seisoo jalat kehon alla, Silja oli samaa mieltä. Syyn köpöttelyyn hän taas arveli olevan siinä, että Seran kintereet ovat yliojentuvat. Mitään nestettä/turvotusta ei kummassakaan ollut, mutta Silja sanoi, että vanhemmiten sitäkin voi tulla ja sitä kannattaa seurata. Hoidoksi tuohon voi käyttää BoTin kinnersuojia. Muuten ohjeena oli, että Seraa pitää vetää hännästä. Ihan oikeasti! 

Seuraava Mitä ihmettä?! (eli nro 3) on täysin Laten ansiota. Veera ja Latehan (tai siis pelkkä Late) olivat myös meillä hieronnassa, tilattiin Silja kimppaan meille kopeloimaan koiria. Sera oli laitettu toiseen huoneeseen irvistelemään yksinään, eikä Latelle, ja nuoriso riekkui olkkarissa. Sitten Late halusi kaivella lelukasaa, ja löysi sieltä noutokapulan (aijai! Mitä se siellä teki!?). Sitä se innoissaan kanteli ja Nasta katseli vieressä kateellisena, kun Late sai kehuja sen kantamisesta ja pitelemisestä. Nastaa varmaan rupesi ärsyttämään, kun vain Late sai huomiota. Niinpä se tunki Veeran ja Laten väliin, otti kapulan suuhunsa ja toi sen mulle. No myöhän piettiin bileet! Ohhoh! Ehkä se tästä lähtee sujumaan!

Viimeinen eli neljäs Mitä ihmettä?! olen minä itse. Kolme blogipäivitystä viikon sisällä?! Mitä ihmettä?! 

P.S. Nastalla ja Seralla on uudet lempinimet. Lehmäs Muurahainen ja Evilhead Sulopää. Arvatkaa kumpi on kumpi.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Pimeää ja valoa

Talvi taisi vihdoin tulla: lunta on sadellut hissukseen pari päivää ja pakkasta on ollut kymmenisen astetta. Pilkottaa täällä lumen keskellä  vähän valoakin, kun tänään oli ihana talvi-iltapäivä auringonpaisteineen. Metsässä sain pari erittäin huonolaatuista kännyräpsyä koirista. Livenä tilanteet olivat tuhat kertaa kauniimpia ja näyttävämpiä, mutta tulipahan otettua pari kuvaakin nyt sitten. 

Metsäpolulla

Naku-Nape

Joku random pystykorva

Vanhus ja teini

Mummeliini kohta 7 vee

Sera täyttää tosiaan kesän alussa jo 7. Jotenkin tuntuu hassulta, että se on jo niin "vanha", kun vastahan se täytti neljä. Tuo neljä on jäänyt jostain syystä mieleen hyvin. Ehkä se silloin aikuistui? Vai tuliko Nasta silloin taloon? Ei, kyllä Sera oli jo viisivuotias, kun Nasta tulla tupsahti sen elämään. Toivottavasti vuosia on edessä vielä monia. Eikä Sera vielä vanhakaan oikeasti ole, mutta ajatukset ehkä johtuvat siitä, että lapsuudenkodin Rina-collie (Seljankan Fazerina) kuoli ollessaan vain 8 ja puoli. Rinalla tosin oli löysät lonkat ja vaikea nivelrikko, joka lyhensi elämää huomattavasti. Virallista lausuntoa Rinan lonkista ei koskaan Kennelliitosta tilattu enkä muista että olisi saatu mitään kirjainarviota lonkista, mutta muistan Ahon (jo silloin käytiin Jartsan tykönä!) sanat: "nää on löysät ja täysin rikkoiset". Myös kyynärät oli rikkoiset, varsinkin oikea, muistelen. Itse en muista itse kuvia, mutta veljeni muistaa katsoneensa ennen Jarin saapumista röntgenkuvaa ja miettineensä, että ei niiden tuolta pitäisi näyttää. Joten on ne aika pahalta varmaan näyttäneet. Ilman tuota inhottavaa sairautta olisimme saaneet pitää Rinan varmasti vuosia pidempään.

Miksi mietin näitä nyt? Koska maailmankaikkeuden ihanin terrieri, Päivin oma Ässä, piti päästää ikiuneen viime viikolla. Ässän poismeno on koskettanut minua jotenkin tosi syvältä. Ässä oli Anni-tätin pikku Ässä. Tuli aina jalkojen eteen istumaan ja rapsuteltavaksi. Sohvalle syliinkin joskus, kun oikein hellyydenkipeä oli. Jos rapsuttamisen lopetti, kuului Ässästä vaativa hurina ja se käänsi päätään niiiiin paljon takaviistoon, että melkein kaatui selälleen tuijottaessaan vaativasti. Eihän sitä voinut olla rapsuttamatta! Ässä oli pienestä koostaan huolimatta - tai ehkä juuri siksi - Iso Persoona. Vanhimpana narttuna sillä oli etuoikeus ja määräysvalta. Sanoinkin jo Seralle (joka on jo osoittanut olevansa erityisen hyvä Ässän manttelinperijä), että koska Ässää ei enää ole, lankeaa Seran irokeesille vanhimman kärttynartun ja määräysvaltaisen matriarkan kruunu. Tuon viran Sera ottaa ilomielin ja työintoisena vastaan. Ässä ja Päivi vuonna 2011:







Heippa Ässä. Kerro terveisiä Rinalle, Netille, Kallelle ja muillekin tutuille. Siellä jossain te odotatte meitä ihmisiä, ihan varmasti. 

perjantai 10. tammikuuta 2014

Paistaa se päivä tokomasennuspuskaankin (maratonpäivitysvaroitus!)

Meidän laumassa on viime aikoina ollut lievästi sanottuna hieman hallitsematonta käytöstä. Joko arvaatte, kenestä on kyse? Jos tätä blogia on tullut viime aikoina luettuna, niin valinta on varmasti selvä. Nastahan se. Se on lenkeillä riekkunut hihnan päässä ihan kuin pahainen pentu, huonotapainen rakki tai vesikauhuinen hurtta. Ollaan otettu hihnalenkit sitten nätisti kulkemisen opettelun kannalta. Se tarkoittaa sitä, että Nasta on pienenpienen hihnanpätkän päässä, josta se yrittää ottaa hammasotteen joka toisella askeleella. Tämähän myös tarkoittaa sitä, että matkamme katkeaa joka toisella askeleella. Kun Nasta kyllästyy minun paikallaan seisomiseeni, se alkaa haukkua. Sitten seisotaan vielä vähän aikaa. Sitten kun tulee hiljaista, jatketaan matkaa. On kyllä vähän rasittavaa! Sera-raukkakin on peloissaan kun komennan Nastaa tai Nasta riehuu oikein raivona. Pakkohan meidän on kuitenkin lenkkeillä, hihnassakin, eikä siinä narun päässä saa riekkua. Oon yrittänyt välillä viedä koirat suoraan tuohon lähimetsään, että Nape pääsee purkamaan ilmeisesti agitauolla pakkautunutta energiaansa. Siellä se sitten juoksee yksinään koko kävelyn ajan. On se kummallinen.

Yllätin Nastan tässä viimeisen viikon aikana varmaan neljä tai viisi kertaa komerosta nuoleskelemasta minun treeniliiviä ja nylkyttämästä ilmaa. Siitähän olisi jo pitänyt arvata, että treeni-intoa on. Lähdettiin sitten keskiviikkona treeneihin, ja kun vetäisin liivin päälleni, sai Nasta ihan uuden vaihteen silmään! Matkalla hallille se päätti yrittää räksyttää joka ikiselle vastaantulevalle koirakolle (!!!) ja epätotella minua. Päästiin siinä sitten ihan painin asteelle, kun se yritti napsia nilkkoja ja olkapäitä (kyllä, olkapäitä. Nastalla on vieterit jalkojen sisällä). Se painimatsi ja sitä edeltävä komentaminenhan ei Nastaa miellyttänyt, vaan se taisteli vastaan kunnon raivolla. Siinä sitten painittiin vähän aikaa ja sitten Nasta rauhottui ja katsoi minua katsella, joka sanoi, että ai olitsie tosissas? No sitten... Joo, olin mie tosissani. Sera seisoi kolmen metrin päässä ja oli vähän kauhuissaan. Sitähän vähän jännittää jo se, kun minä komennan Nastaa normaalisti, tuon painimatsin jälkeen sitä jo ehkä pelotti. Jatkettiin välikohtauksesta huolimatta matkaa, koirakoiden ohi namitellen, ihankun pentua opettas! Treenit meni yllättävän hyvin tuosta raivoapinasta huolimatta. Muutamia rimoja tuli alas ja minähän olin ihan onnettoman hidas sen raivokkaan vauhdin rinnalla. Pari kertaa tuli myös puomista kuumuuksissaan läpi, juuri se mitä toivoinkin, tai siis en tietenkään, mutta sitähän Vitikaisen Tiia juuri viimeksi ACElla sanoi: sen pitää osata kuumanakin se 2o2o. Sain siis annettua palautetta läpijuoksusta (tai kyllä se taas pysähtyi, tasamaalle heti puomin jälkeen) ja otettiin sitten parin esteen kautta uudelleen. Ihan hyvät treenit. Kuten Sepsulinkin kanssa. Se on ollut hieman jäykähkö liikkeissään ihan ylipäätäänkin viime aikoina. Yritin tutkia sen kainaloita ja nivusia, onko siellä taas takkuja. Sera ei mene kovin mielellään selälleen, joten tutkimus piti suorittaa seisten. En pikaisella kopeloinnilla tuntenut takkuja, mutta pitää vielä uudelleen tutkia kunnolla. Aion nuo maha-/kainalo-/nivustakut leikata suoraan pois ilman kampaamista, sen verran kivuliasta Seralle on selänkin puolelta tuo kampaaminen nykyisessä karvassa. Pitää tehdä se nyt viikonlopun aikana, että selviää, onko jäykkyys takkujen tuomaa kireyttä, vai onko selässä oikeasti jotain lihasjumia. Keskiviikkona molemmat hurtat pääsee fyssarille, joten siellä selviää sitten ne mahdolliset lihasjumitkin.

Mutta sitten, otsikkoa selventääkseni: tulin tässä yksi päivä lenkiltä, ja ajattelin tehdä vähän pihalla tokoa, kun ei olla vähään aikaan tehty mitään siihen viittaavaakaan. Laitoin Seran sisään, otin treeniliivin päälleni ja ajattelin ottaa Nastan kanssa ihan vaan seuraamista, kun se nyt tunnetusti on vähän vaiheessa. Eihän siitä tullut hevon******kaan! Siis ihan oikeasti! Nasta oli unohtanut ainakin seuraavat asiat: perusasennon paikka, seuraaminen, kummatkin kääntymiset (vasentahan ei osata muutenkaan) ja hiljaa "seuraamisen". Lisäksi se edisti toooosi reilusti, poikitti ja kuten sanottua, äänteli. Voi perse. Yritin siinä vähän rauhottaa koiraa ja ottaa pikkupikkuaskelilla eteenpäin, siis korjata avuilla perusasennon paikkaa ja edistämistä. No, ei siitäkään tullu yhtään mitään. Päätin laittaa tokoilut Nastan kanssa jäihin siiheksi, kunnes saadaan asiantuntija-apua. Ajattelin myös, että otan luottomasiinani kanssa pikkupätkän seuraamista, ettei jää paha mieli. Nape sisään ja Sera areenalle. Olenhan aiemmin maininnut, että Sera pystyisi tekemään varmaankin koko ALO-luokan tokoliikkeet, vaikkei sen seuraaminen nyt niin hirveen hyvää olekaan. Ajattelin ja luulin siis terapoivani itseäni vähän Seran kanssa seuraamisella. Luulohan ei ole tiedon väärti, sanotaan, ja näin oli nytkin. Sera ei myöskään osannut tulla perusasentoon, loikkasi varmaan lähes metrin päähän sivuun seuraamaan ja haukkui koko helvetin ajan. Siis koko ajan. En siinä sitten voinut mitään juurikaan tehdä, kun enhän mie halua haukkumista vahvistaa. Se siitä luottomasiinasta!

Mullehan iski paha tokomasennus ja päätin heti hakea siihen apua. Collieryhmä to the rescue! Joensuussahan on tosi kivasti aktiivisia collienomistajia, jotka tykkää harrastaa tai harrastella yhdessä. Käytiin sitten tänään sitten hallilla tokoilemassa tosi pikaisesti. Veera oli opastamassa minua, kun näytin meidän kivat pikku ongelmat. Latella on ollut (yllätys, yllätys!) samankaltaisia ongelmia, eli edistämistä ja siitä seuraavaa poikittamista. Veera näytti Nastan kanssa mitä voitaisiin tehdä ja näytti sitten Latenkin kanssa vielä seuraamista. Jos nyt saisin itseäni niskasta kiinni ja vielä tekisin Veeran ohjeiden mukaisesti...! Veera kyseli, että missäs vaiheessa meidän nouto on. Uups... Oon jotenkin vähän niinkun unohtanut koko homman! Heh! No, mutta en kyllä melkein koko joulukuuna ollut kotonakaan. Tehtiin kyllä sillon joulukuun toisella viikolla vähän sitä noutoa, mutta ei se hirveästi edistynyt, koska Nasta ei tarjoa mitään muuta kuin nenällä tökkäisyä ja tassulla läimäisyä. Rupesin siis vaatimaan enemmän kuin pelkän nenätökkäisyn, mutta Nasta tarjoaa kaikkea muuta kuin kapulan suuhun ottamista tai edes suun avaamista kapulan luona. Nähty on mm. tuttuakin tutumpi tassulämy, peruuttaminen, maahanmeno ja ihana räksyttäminen. Veera neuvoi, että anna sen tarjota, odota, vaadi sitä suun avaamista kapulan kohdalla. Vaikka siinä kestäisi ikuisuus. Minähän kun tunnetusti olen kärsivällinen odottamaan ikuisuuden...Mutta ei kai siinä muukaan auta jos edistystä haluaa! 

Meidän tokomasennuspuskaan paistava aurinko oli siis ihana Veera ja Veeran neuvot. Kiitos Veera! Ehkä tästä joskus jotain tulee...

perjantai 3. tammikuuta 2014

Avoimesti vaikeaa

Lomat on lusittu ja kaksi eläintä haettu kotiin. Oltiin Jaakon kanssa pari viikkoa Kuubassa ja koirat sen aikaa hoidossa äidillä. Aluksi Kuubasta kaksi asiaa: 1) Jos menet sinne, mene ehdottomasti Havannaan, älä missään nimessä Varaderoon. Nimimerkillä "molempia kokeiltu". 2) Valmistaudu mauttomaan ruokaan, siis oikeesti mauttomaan. Nimimerkillä "itekin maustan paremmin". 

Matkan ajan Nasta oli käyttäytynyt hieman...hmm...villisti. Se oli kiusannut äitiäni ja Seraa. Äitini kertoi elävästi tositarinan, jossa Nasta höyhenenkevyesti ja äänettömästi hyökkäsi pahaa-aavistamattoman, telkkaria katsovan äidin kimppuun. Siis sohvalle päälle! Tässä myös suora lainaus äitin mulle laittamasta viestistä: "Se [Nasta] on ollut ihan hullu ja Sera kiltti ku mikä." Ei kyllä oo yhtään vaikea uskoa, sen verran hullu se oli jo ennen lähtöä. Meillehän tuli jo ennen reissua kaksi viikkoa aksataukoa, joten yhteensä Nasta oli tekemättömyyden kurjuudessa reilun kuukauden!

Siksipä astelinkin tänään reippaana herätyskellon soitua hallille vähän keppitreenaamaan. Normaaleilla ihmisillähän on tänäänkin töitä, mutta minä otin kaukaa viisaana tämänkin päivän vielä vapaaksi jetlagin takia. Ja ihan hyvä että otinkin, kahdeltatoistakaan ei vielä nukuttanut ja kun kello klo 8 soi, olin ihan varma, että olin vasta nukahtanut. Nousin kuitenkin heti ylös, ettei rytmi pysy nurinpäin. 

Hallille rakensin netistä löytämäni keppiharjoituksen, jossa oli keppien lisäksi kuusi hyppyä. Oli suoraa menoa kepeille, suljettua kulmaa ja avokulmaa. Avokulma oli Nastalle tänään erityisen vaikea. Liekö johtunut osaksi korkeista kierroksista, osaksi ihan vaan siitä, että avokulma vain on Nastalle vaikea. Otin pari kertaa avokulmaa yksittäisenä, ja kun siinä epäonnistui viidestä-kuudesta toistosta neljä-viisi, helpotin hommaa lähes suoraan lähestymiseen ja lopetin onnistumiseen. Sitten kaivoin esiin pituuden merkkitolpat, joista rakensin 2x2-keppien aloitusparin kuuteen keppiin. Jätin siis aloitusparin melko auki, ja Nasta tajusi homman juonen helposti. Pienensin aloitusparia ja välillä tiukensin kulmaakin. Lopuksi otin aloitusparin pois ja lähetin Nastan melko kaukaa 90° avokulmaan. Onnistui! Kaksi kertaa peräkkäin! Siihen lopetettiin koko treeni. Välillä treenasin toki Sepsulin kanssa, älkää hyvät lukijani luulko, että treenasin Nastan kuukauden tauon jälkeen henkihieveriin tuolla henkisesti rasittavalla ongelmanratkaisutehtävällä! Mutta niin se vaan meni aika väsyneeksi, vaikka pidin taukoja ja treenasin Seran kanssa välillä. 

Seran treenaaminen oli tosi kivaa. Se tuntui vähän jäykältä (täällä on kuulemma ollut tiet peilijäässä, onkohan jäykistänyt itsensä kävellessään jäällä jäykkänä) - kepit olivat vähän hitaat - mutta hypyt se paineli menemään tosi kivasti, eikä tiputtanut yhtään rimaa! Lopuksi  turret saivat vähän leikkiä hallissa - sitä ne eivät ookaan koskaan aiemmin saaneet tehdä! Tänään oli specialpäivä siis. Nyt mulla makaa jaloissa yksi erittäin väsynyt Nasta. Se antoi kuukauden tauon jälkeen kaikkensa ja se näkyy. 

Otin videolle muutaman toiston koirien kepittelystä ja avokulman vaikeudesta. Tässä ne: 
Nastan eka setti, jossa ohjaajakin on vähän kujalla

Nastan toinen setti, jossa melkein suora keppikulmakin on vaikee
Seran setti

Otsikkoon siis palatakseni: kyllä on ollut koirilla - korjaan, Nastalla! - avoimesti vaikeaa. Arjessa, kun ei ole päässyt aksaamaan (niin, ja sen vuoksi myös Seralla on ollut vähän ankeeta). Ja aksassa tuo kirottu avokulma. Siinäpä meille näköjään projektia talvelle. 

Loppukevennyksenä kuvasarja karvanastasta ja karvansa menettäneestä Nastasta:


Hyvää alkanutta vuotta kaikille ja menestystä harrastusrintamalle!