Ei, en puhu mistään juhlavaatteesta, jollainen jokaisella naisella pitäisi roikkua vaatekaapissa (kyllä mullakin on!), vaan - yllätysyllätys - Yrsa-Ulpukasta. Jos ei ole jo tullut ilmi, on mulla ollut erityisen vaikeaa suhtautua Yrsan erilaisuuteen. Siis eroavaisuuksiin, mitä Nastaan tulee. Senhän siis pitäisi olla Nastan mustavalkoinen valokopio, eikö vaan? Sehän on Nastan lapsi! Miksei se ole yhtä raivopää agilityradalla? Miksei? Miksi sitä pitää auttaa oppimaan noin paljon? Nastalle tarvitsi näyttää jotain kerran, ja se oppi sen, tuli innokkaana oppitunnille, teki aina läksyt ja oli kympin oppilas. Yrsa...no, Yrsa ei välitä ekasta kerrasta, saattaa tulla katsomaan puolet toisesta kerrasta ja kolmannella kerralla se saattaa jopa olla paikalla loppuun saakka. Jos paikalla on myös ruokaa. Mutta muuten ei. Sellanen välillä lintsaava kaveri, joka haluaa kyllä pärjätä ihan hyvin, mutta ei haluis lukee kokeisiin (siis minä nuorena, kääk!!).
Käytiin lauantaina ACElla Kuopiossa Vitikaisen Tiian opissa treenaamassa. Tiia neuvoikin meille muutamia asioita, jotka pitää ottaa käyttöön. Ensimmäisenä tärkein: älä vertaa Yrsaa Nastaan! Nasta on se täydellinen yksilö, poikkeuksellinen lassiekoira, eikä toista sellaista vaan enää tule. Piste. Lakkaa siis vertailemasta! Okei, okei. Hirveen vaikeeta! Toisena: palkkaa ruualla. Se on miun salainen ase, sillä tuo koira on niin äärettömän ahne, että sille ruoka on huippupalkka! On olemassa koiria, joilla ei ole huippupalkkaa, joten miksi yritän tunkea Yrsalle muuta palkkaa kuin sitä, mikä sille on paras? Koiran ehdoilla pitää mennä! No joo, tajuan nyt vihdoin. Kolmantena: Opeta palkasta luopuminen. Yrsalla on paha bortsumainen tapa käyttää silmää, jäädä kyttäämään palkkaa/henkilöä joka palkkaa/namikippoa. Tämä silmän käyttö tuli jo pentutestissä ilmi, ja Tiina sanoikin silloin, että neuvoo sitten jatkoon, jos se tupsahtaa esiin agilityn puolella. No se tupsahti.
Videolla ei hirveästi sitä kyttäämistä näy, sillä kuvaaja otti videolle vain oikeeta tekemistä, eikä sitä, kun mie käännän Yrsaa pois palkan suunnasta, väännän sen päätä tai muuta sellasta. Tässä Yrsa jää kyttäämään namipalkan lisäksi vähän putkea, jota ennen pitäisi mennä sivuttainen hyppy. Korjattiin sitä ponnistuspaikalle kokoamisella ja vielä laskeutumispaikallekin namilla. Namina meillä on nyt broileripyörykät, jotka on puoliksi tai maksimissaan neljään osaan laitettu. Isoja köntsiä siis Yrsa saa kerralla, mutta niin ne näkyvät hyvin hallin pohjasta ja palkka on tarpeeksi houkutteleva. Kohta mulla on iso, pullea musta pikkumustan sijaan!
No, miten se sitten opetetaan, se palkasta luopuminen? Tiia antoi vinkkejä, ja lopputenttinä palkasta luopumisena voisi olla "houkutusten kiitorata" -tyyppinen suora, jonka päähän Yrsan pitää tulla miun luo, ja matkalla on houkutuksia. Namipurkkeja auki esimerkiksi. Sehän Yrsalle se suurin houkutus on, kun sille nuo lelut on vähän toisarvoisia. Kävin tänään heti hallilla kokeilemassa tuota palkasta luopumista kannellisen rasian avulla. Olin tietenkin ensin eilen vuodattanut kasvattajan Facebook-ryhmässä surkeeta oloani Yrsan suhteen ja sain taas hyviä vinkkejä. Mikä onni, että Napen ja Yrsan kasvattaja kasvattaa myös bortsuja! Yrsa nimittäin vaikuttaa vähän bortsumaiselta tuon maanisen kyttäämisen suhteen kuulemma. Jää kiinni palkkaan ja tuijottaa vain sitä. Käänsin sen Kuopiossa jopa selkä vasten palkkaajaa&namia, mutta niin vain pää kääntyi kuin pöllöllä konsanaan rangan ympäri. Hitsin Yrsa! Sehän jopa leikkii lenkillä niin, että se pistää maate, ihan päänkin, ja odottaa että Nasta tekee peliliikkeen. Sitten ne juoksee hepulia, jonka jälkeen Yrsa joko nappaa Nastan kintereestä kiinni tai lakoaa taas pusikkoon maan tasalle ja odottaa seuraavaa äkkiliikettä, joka laittaa sen liikkeelle.
Videolla on jo pientä edistystä alun haparoinnin jälkeen havaittavissa! Tajusin myöhemmin itsekin saman, mistä Tiina-kasvattaja mulle vinkkasikin fbssä: Yrsa lähtee paremmin miun liikkeen mukaan, joten en saisi jäädä sitä paikoilleni houkuttelemaan vaan lähteä "jatkamaan rataa", eli liikkeellä äänen lisäksi viedä sitä eteenpäin. Ehkä se tästä. Alku vaikutti ihan lupaavalta kyllä kieltämättä. Torstaina treeneissä koulutus jatkukoon!
Napen kanssa tein keinua 4onina (koitan saada sen 2on2offin sijaan). Sillä on tosi vahva 2o2o, sillä tämä oli ehkä kuudes kerta hallilla tämän asian takia, joka kerta olen 2-3 settiä ottanut, ja edelleen Nasta tarjosi myös 2o2o:a 4onin lisäksi. Huoh. No, ei se ainakaan räiski sieltä alas ja eteenpäin lentokeinuna, vaan tulee kyllä nätisti 4onina alas mutta lähes puolet kerroista vaihtoi 2on2offiin. Naksuttelen sille siis 4onia, ja silti vieläkin tarjoa muuta. Vahva on kontaktimuisti Napella! Keinutreenit jatkuvat... Ja myös ne kotiläksyt, jotka saatiin Nastan kanssa Vähäniityn Sarin ryhmässä. Persjättöjä rohkeammin, päällejuoksuja rohkeammin. Ja tämähän vaatii sen, että luotan koiraan radalla. Niin, se ikuinen pikku juttu. Vähän samoja saatiin kotiläksyiksi aluevalkussa loppiaisena. Yllättävää kyllä, saksalainen ja persjättöohjaukset olivat nopeimpia, kun kellotettiin neljää-viittä eri ohjausta samoille esteille. Ja saksalainen ja persjätöt ovat olleet miun ei-listalla, sillä en osaa niitä koska en luota koiraan enkä näin ollen etene tarpeeksi rivakasti pois alta. Pitäsköhän alkaa luottamaan? Ehkäpä.
Loppukaneettina voitaneen sanoa, että luota koiraasi ja kohtele koiriasi yksilöinä. Vai mitäpä sanotte? Yksi asia kun on reilassa niin toinen prakaa. Hitto kun ei tässä lajissa (ja elämässä!) oo koskaan valmis!