perjantai 30. elokuuta 2013

Törkymöykky!

Ja se on Nasta se! Nimittäin niin innokas, että se suorastaan valuu hurmioituneeseen tilaan. En ainakaan oo keksinyt muuta selitystä tälle: luvassa Nastan törkyvideot, osa 2! 


Videolla Nasta nuolee treeniliiviä ja astuu tyhjää. Ilmaa. Se tekee tuota aina agitauon jälkeen, kuten esim nyt, kun ollaan oltu juoksutauolla. Viimeksi keväällä se teki tuota, kun en päässyt viikkoon-pariin treenaamaan. Ja talvella kun oli pitkä pakkasjakso eikä kehdattu lähteä hallille kävellen, sekä marraskuun lopussa viime vuonna kun Nasta juoksi ekan kerran. 

Meinaako se vaan sitä, että mulla on tosi innokas agilitykoira? Vai onko tähän joku muu selitys? Koiragurut, vastatkaa! 

Seppå on myös kunnostautunut törkymöykky-osastolla. Se on nykyään älyttömän röyhkee ja ahne ruoan suhteen. Ja kun tullaan kotiin. Meillä onkin nyt sääntönä, että koiria ei huomioida millään lailla kotiin tullessa. Tiedän, että joillakin tää on ihan jokapäiväinen juttu, mutta eihän lassieita vaan voi olla huomioimatta! Sera siis napsii kädet mennessään kun sille tarjoaa jotain herkkupalaa ja tunkee suurin piirtein syliin nenänsä kanssa kun syödään. Mulla on sormet verillä treenien jäljiltä kun se haukkaa sormiakin. Mulla on sille komento "nätisti" kun annan herkkua, ja usein se sen osaakin. Mutta lähes yhtä usein ei. Ja tuo meidän kotiintulo! Se ulvoo ja räpsii tassuilla (au, koskee!) ja veljen tyttöjäkin yrittää nuolla naamasta. Se myös usein kirputtaa minua ja Jaakkoa kun on innoissaan, joten on vaan ajan kysymys kun se tyttöjä nuollessaan kirputtaakin vahingossa. Ja lapsen naamaan varmaan koskee kivasti sellanen. 

Tällä viikolla se hyppäsi toista mummin sylissä ollutta tyttöä kohti niin, että nenä kolahti poskeen. Ja itkuhan siitä tuli. Onneks mulla on kuitenkin käsissäni Ihka Oikee Lassie, joka on niin älykäs, että pitää puhua salakieltä ettei se ymmärtäisi. Nimittäin Jaakko ehti tulla yhden kerran kotiin koiria huomioimatta, ja sen jälkeen jokainen kotiintulo on ollut rauhallinen. Myös miun äidin käynti, joka yleensä on aivan kauheeta hulabaloota. Se kyllä taitaa myös vähän paineistua varsinkin kun äiti ei sitä huomioi, sillä eilen se vaan "värjötteli" kauempana kun äiti ei sanonukaan terve. Vasta, kun sanoin "vapaa", Sera uskalsi moikata. Vaikkei se siis minkään käskyn alla ollutkaan. No, huomioimattomuutta jatkakaamme. 

Meiän törkymöykyt! Eka lähtee Varkauteen viikon päästä kisaamaan, toinen ei pääse sillon, kun kolmosluokassa kestäisi niin kauan. Molemmat pääsee sitten kahden viikon päästä tänne Joensuuhun Joan kisoihin törkymöykkyilemään. Sitten olis vielä Mikkelin agit kolmen viikon päästä. Kisakalenteri on siis taas toiminnassa.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Lemmenkipeä Lassie ja muita tarinoita

Meillä asuu lemmenkipeä Lassie. Sen nimi on Nasta, ja sillä on toisen juoksunsa ihanimmat päivät. Harmillista kyllä, Seralla, joka on leikattu narttu, ei ole antaa mitään tuolle uroonkipeydessä kärvistelevälle pikkuriiviölle. Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, Sera oli aluksi kovinkin hämillään Nastan aikuisista tuoksuista ja yritti jopa vähän astua sitä. Nasta vähät välitti siitä touhusta - ei antanut lähtöjä, muttei lähtenyt mukaankaan touhuihin. Nyt osat ovat vaihtuneet ja Sera saa vähän väliä tuta lemmenkipeän Nastan lähentely-yritykset. Aluksi Nasta liehitteli Seraa leikkiinkutsulla, heilutti häntää niin, että olin ihan varma että se irtoaa, ja puski päällään. Sera hengaa aina vähän jäykkänä kun Nasta lähentelee - miks se noin tekee!? Nyt Nasta leikkiinkutsujen lisäksi kääntää Seralle takapuoltaan ja kun Sera sattuu nuuhkaisemaan, kääntää hännän sivuun ja toivottaa näin Seran mitä lämpimimmin tervetulleeksi. Mutta voi lemmenkipeetä Lassie-raukkaa, nuuhkuihin kaikki jääkin sitten. Eipä ole tuolla mummukoiralla mitään annettavaa. Mutta minusta se on hirmusen hauskaa katsottavaa! Tunnustan siis ihan avoimesti, että nauran täällä (Jaakon kanssa) lemmenkipeelle Nastalle ja hämmentyneelle Seralle. Ja koska lapsi on terve kun se leikkii, otin leikkimielisyyden kunniaksi videolle lähentelyä ja hännänkääntöäkin. Olkaatten hyvät, lemmenkipeän Lassien liehittelyt!



Eilen kävästiin Sannan ja lasten sekä mummien kanssa "ihan pikasesti" Kuopiossa Ikeassa. En edes viitsi kertoa, miten paljon rahaa meni. Paljastettakoon kuitenkin, että loppuvuoden kaikenlaisen shoppailun budjetti (sis. ruoat) on nyt käytetty. Jaakko lähti kymmenen jälkeen kohti Seinäjokea keikalle, mutta pyysin käyttämään koirat ennen lähtöä, ettei niiden tarviis niin kauaa ootella ulospääsyä (käytin itse seittemän maissa). Nastahan ei ollut tehnyt mitään, vaan juossut pitkin metsää häntä pystyssä jotain etsiskellen. Jaakko arveli, että se olisi etsiskellyt minua, mutta se on tehnyt tuota viime päivinä miunkin kanssa, joten veikkaan sen liittyvän juoksuihin. Eli hajujen perässä menee, etsii ehkä sopivaa uroota itselleen. Illansuussa sitten palattiin kotiin ja lähdin metsään koirien kanssa. Ihmettelin, mitä Sera jäi tuijottamaan. Seralla on sellanen tapa, että kun se löytää jotain outoa ja kiinnostavaa, se jää tuijottamaan sitä, ja samalla vilkuilee minuun, että tuuhan kattomaan. Ottaa askeleen-pari miun suuntaan kuin sanoakseen, että tuupas kattomaan, täällä on jotain. No miehän menin kattomaan, mutta en nähnyt mitään. Nastakin pyyhälsi häntä pystyssä paikalle ja paikansi heti Seran ihmetyksen aiheen. Se oli siili! Kesän eka! Söpöläinen! Nasta ei arvostanut yhtä paljon siilin näkemistä kun mie, vaan alkoi räyhätä sille, se kun päästeli niin kummallisia suhinoita ja tuhinapomppuja. 


Siiliä ei vahingoitettu videota kuvattaessa! Ainakaan fyysisesti. Tiedä sitten minkälaiset henkiset traumat sille tuosta jäi. Tänä aamuna (sai muuten lenkkeillä ihan yksin, pururadalla ei tullut vastaan ketään, vaikka kellokin oli jo yli yhdeksän!) siili (ehkäpä sama?) lenkkeili meitä vastaan pururadalla. Katsoin jo kaukaa, että mikä tuolla taapertaa. Ensin luulin pupunpojaksi, niitä kun täällä on riesaksi asti, ja kävin jo ottamaan Nastaa kiinni, mutta sitten tajusin että sehän onkin siili. Siili Suhonen! Molemmat nenäkkäät nuuhkivat siiliä, joka vähät nenistä välitti vaan jatkoi matkaansa. Kunnes Napen nenä tökkäsi siiliä, joka järjesti välittömästi itsestään piikkipallon ja tuhinapomppijan. Siitä alkoi taas hirveä rähinä. Loppuun epäselvä kuva seesteisestä hetkestä siilin ja nenien välillä:


sunnuntai 18. elokuuta 2013

EI NÄIN.

Tämä blogiteksti olkoon esimerkkinä siitä, miten ei tule tehdä agilitykisoissa ja niihin valmistautumisessa.

Kuopio. Luopio, näin jälkeenpäin mietittynä. Olisihan minun pitänyt muistaa, että Kuopiosta ei koskaan tulla kivojen tulosten kanssa pois. Näin on ollut aina ja ikuisesti, pois luettuna poikkeus, joka vahvistaa säännön: Seran ihka ekat Kuopion kisat ja ensimmäinen luva ykkösluokasta lokakuussa (?) 2010.

Ensimmäinen ja toinen EI NÄIN: Matka ei alkanut lauantaina järin vahvasti, kun muistin Ylämyllyn kohdalla, että tuliaisviinit jäivät kotiin. No, matkan varrella Kuopion päässä on Alko, sitä kautta vaan. Automatkan kohokohta ei myöskään ollut Riistaveden paikkeilla mieleeni juolahtanut ajatus Salomoneistani, jotka jäivät kotieteiseen. Koska olimme kuitenkin menossa majapaikkaamme Matkuksen kautta, ei suurta mutkaa reissuun tullut urheiluliikkeen takia. Marssin Matkuksessa suoraan Stadiumille ja pyysin myyjää etsimään mulle mahdollisimman halvalla mahdollisimman hyvät juoksupopot, kun omat jäivät Joensuuhun. Kerroin, että tällä hetkellä mulla on Salomonin Speedcross kolmoset, joten kernaasti sais traktoripohjaa eli pitoa löytyä uusistakin kengistä. Myyjä kertoi, että Salomonin tapaisia heillä ei ole, ja ainoat pitopohjat löytyvät vaellukseen tarkoitetuista Gore-Tex -kengistä. Ne näyttivät ja tuntuivat jo ajatuksen tasollakin liian raskailta, joten päädyin sitten tavallisten lenkkareiden osastolle. Koskapa mulla on kokemusta tavallisista juoksulenkkareista agikentällä, ja koin ne turhan pidottomiksi, kyselin paljasjalkakengistä. Nikellä oli uusi malli, Free, joka mukailee paljasjalkakengän ajatusta erittäin ohuella ja liikkeeseen mukautuvalla pohjallaan. Otin sitten ne, kun eräs Jeminakin on kehunut paljasjalkakenkiä maasta taivaisiin. Aloitin tälläsella pehmeellä laskulla paljasjalkakenkien maailmaan. Eiks oo nätit!

Pullukat ylhäältä...

...tennarimaiset sivusta!

Nää on ihan mainiot juosta. Vähän ehkä radan jälkeen oli rasittuneempi olo jalassa, mutta eiköhän noihin annikin tottune. Värit ainakin mätsäs niin täydellisesti verkkareihin, tekniseen t-paitaan, fleeceen ja takkiinkin. Radalla innokkaana!

Mutta sitten. Kolmas EI NÄIN: puomi ja sen alastulokontakti. Kun sitä ei vaan voi ottaa. Ei mitenkään, missään tilanteessa eikä koskaan. Paitsi joskus, ja sekin riippuu tähtien asennosta, kuun kierrosta ja siitä, mistä suunnasta tuulee. Mutta ei sitä kuitenkaan ennustaa voi. Se otetaan jos otetaan, tai sitten ei. Kattokaa nyt itse.

Neljäs EI NÄIN: valssi. Kyllä, se perusohjaus, joka opetellaan alkeiskurssilla, ja jota tarvitaan varmaan jokaisella agiradalla ainakin kolme kertaa. Sera ei kyllä nyt yhtään sitten muistanut, että mihin suuntaan sen pitäis hypätä valssista! Oikeesti, kolmas este, siihen valssi, ja...No, kattokaa ite. (Mutta ai että kun Anni juoksee! Eiks juoksekin! Koko ajan edellä koiraa ja ihan sama tippuuko rimat, pääasia että myö juostiin! Hieno loppurata, mutta tulostahan se ei muuta.)

Ja viides ja toivottavasti tämän päivän viimeinen EI NÄIN: putkiongelma. Putken takaa kierrätys, ja sujuvasti putkeen ja loppurata täysillä. A:n kontaktikin otetaan varmasti ja koska radalla ei oo puomia, me varmasti saadaan nolla. Niin, siis ei näin. Vaan näin: Sera yrittää putkeen sisään sen takakurvista, ei löydä aukkoa (no shit, sherlock?!) ja sitten vielä päättää mennä takasin tulosuuntaan, vaikka oon ihan toisella puolella. Siitä sitten viis sekuntia tuhlaantui hölmöilyyn ja sekunti yliaikaa. Oliko hämärästi selitetty? No, kattokaa itse. 

Millonhan sitä oppis, että Kuopiosta (Luopiosta!!) ei meille tuloksen tulosta tule? Ei varmaan koskaan. Nuo Kuopion agikisat kun on niin kätevä aina yhdistää sukulointiin, niin niitä ei oikein viitsis jättää välistäkään. Tulee aina niinkun kaks kärpästä yhdellä iskulla, ja  valitettavasti kyllä rahanmenoakin. Kun eihän tuo kisaaminen siellä muuta ole. 

Mutta oli Kuopiossa sukuloinnin lisäksi yksi kiva juttu: Jenni ja koirat! Napen iskän omistaja siis tuli Elviksen (Napen iskä), Ditan (Laten sisko toisesta pentueesta, eli Nastan serkkutyttö) ja vanhan Sulo-eurasierinsa kanssa kattomaan kisoja ja moikkaamaan meitä. Rapsuteltiin Jaakon kanssa Elvistä ja todettiin heti, että Nape on perinyt isukiltaan nätit silmänsä, tavan halia ihmistä ja juttelun. Eli "kuuurrrrrrrr" kuului Elviksestäkin, ei ehkä ihan yhtä kurisevana kuin Nastasta. Alkuhalailujen jälkeen Elvis sitten tais haistaa, että meissähän haisee juoksuinen narttu, ja otti vähän tiukemman haliotteen ;) Harmi ettei tullut otettua yhtään kuvaa Elviksestä! Ois voinu laittaa "kuin kaksi marjaa" -kuvakollaasin pystyyn.

Ensi viikonloppuna EI ole kisoja. En tiiä onko sitä seuraavanakaan. Sillon kyllä olis Lieksassa kisat, mutta saa nähdä jaksanko lähteä vain Seran kanssa ajelemaan. On siinä ja siinä, viitsiikö Nastan kanssa lähteä kisaamaan vielä sillon. Ehkäpä jätän väliin molempien kanssa, ja keskityn sadonkorjuujuhliin, jotka meinasin pitää sillon. Ettei vaan tulis uutta EI NÄIN -päivitystä.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Juoksut = toko

Nasta aloitti sitten toisen juoksunsa. Väliksi tuli nyt ensimmäisellä kerralla pikkusta vaille 9 kuukautta, ihan jees. Saishan tuo olla vaikka pidempikin, ja saattaa pidentyäkin kun Napettimen sukulaisnartuilla väli on aika tarkalleen vuoden. Eilen sain ekan kerran metsästettyä paperiin verta, mutta viikonlopusta lähtien tuo on itseään puhdistanut kunnolla. Eli ehkäpä jo viikonloppuna juoksut on olleet tuloillaan. Ei kuitenkaan Varkauden kisoissa uroot siitä kiinnostuneita olleet, joten arvelen juoksujen kunnolla alkaneen vasta su-ma. Tänään peruin ensi viikonlopun Kuopion aksat Napen osalta, mutta Sera kisaa kuitenkin sunnuntaina. Nasta jää kokonaan reissusta kotiin, koska meidän yöpaikka on Laura-serkun koti, jossa on kaksi viriiliä mieskoiraa. Ehkäpä aksatauko tekee Napetille ihan hyvää ja puuttuvat luvanollat kakkosista saadaan sitten juoksun jälkeen. Ihan ei taideta vielä voida Lieksan kisoihin osallistua, ne kun ovat kahden ja puolen viikon päästä. Silloin juoksun alusta olisi kulunut tasan kolme viikkoa. Kisoja kyllä syksylle vielä riittää, vaikka kovasti olenkin viime aikoina huomannut puhuvani monen eri henkilön kanssa aiheesta Itä-Suomi ja talven aksakisat, joita siis ei oikein ole. Jos ei halua kauhean monta sataa kilometriä matkustaa, on täällä päin melkeinpä marraskuun lopusta huhtikuun alkuun kisakalenteri tyhjillään. Muutamia yksittäisiä kisoja kyllä on, Varkaudessa ja naapuriseuralla JoAllakin yhdet-kahdet, mutta alle 200 km:n säteellä ei juurikaan. 

En oikein ehtinyt enkä kyllä kunnolla jaksanutkaan tänäänkään mennä treeneihin. Seran kanssa olis voitu kyllä ottaa kontaktit kunnon treeniin, mutta mennään nyt näillä, jos en huomenna ehdi hallille. Koululla on nyt lukuvuoden aluksi kaikenlaista perehdytystä ja infoasiaa ja muiden opettajien kanssa tehtävää suunnittelua, joten joka päivä tällä viikolla on mennyt vähän pidempään. Jos en siis kontaktitreeniin ehdi, pitää suuttua Seralle kisoissa että se ottaa kontaktit. Niinhän tätä aksaa koulutetaan ja tehdään, eikö?! 

Koska treenit siis ymmärrettävistä syistä Napettimen kanssa jäi ja jää parin viikon ajan väliin, otettiin äsken hieman tokoa koiruleitten kanssa. Ensin tein Seran kanssa temppukimaran: nenä (koskee nenällään miun nenää), niiaa (leikkiasentoon kumartuminen), peukku, pikkurilli ja keskari (koskee nenällään kyseistä sormea) ja lopuksi vielä "kaukoja" mutta ihan läheltä, noin puolen metrin päästä. Sera osaa kaukot läheltä huipusti - ei epäröi yhtään vaihtoa, eikä tarvii edes käsimerkkejä enää - mutta kaukaa ei. Kun menen vähänkin kauemmas, Sera liikkuu lähemmäs jokaisella vaihdolla. Buuu! Mutta sepä ei meitä hirveesti haittaa, kun tehdään tätä lähinnä omaksi iloksi ja pään hajoamisen estämiseksi kun ei jaksa liikkua kotoa mihinkään. Ja vaikka kisattaskin, me ei ehkä koskaan jos ikinä tultas tarviimaan kaukokäskyjä, kun niitähän ei ALOssa käytetä!

Ja koska oon niin kauheen laiska ja kaiken lisäks jäykkä selästäni, en oo viitsinyt tehdä superkouluttaja-Jeminan metodilla Nastalle korjausliikettä perusasennon paikkaan, vaan rupesin naksuttelemaan uudelleen paikkaa sille. Ja kun naksua ei väärästä paikasta tule, se rupes kun rupeskin itse korjaamaan asentoa taaksepäin! On siis ollut liian edessä. Nythän sillä on vielä aika raskas käsiapu, mutta sitä häivytän pikkuhiljaa. Ai että muuten vihaan häivyttämistä! Jään aina roikkumaan liian pitkäksi aikaa eri vaiheisiin! En osaa! Lisäksi otettiin vasemmalle kääntymistä, joka meille siis tuon virheellisen perusasennon vuoksi on vaikea. Annoin siihenkin pienen käsiavun (käänsin ulospäin) ja rupespas kääntymään nätisti! Ja tämä kaikki naksuttimen ansiota! Oho. Pitäsköhän useemmin treenata naksulla, ja ylipäätään treenata, kun kerta se toimii? Niin, pitäs varmaan. Mutta kun tämä tokoilu on valitettavasti meille tuollasta juoksujen aikasta puuhaa. Mulla ei riitä mielenkiinto ja jaksaminen treenata kahta lajia tosissaan. Toko kun on ollut mulle muutenkin sellanen on-off -laji, johon aina välillä sytyn ja sitten se kipinä sammuu. Ja koska viime viikolla diagnosoin itselleni maailman luotettavimpien nettitestien ja -tutkimusten perusteella itselleni adhd:n (jonka tosin isäni on mulle diagnosoinut jo lapsena...), ymmärrän itseäni vielä paremmin, kun en jaksa tuota hiiiiidaaaaaasteeeeempoooiistaaa tokoilua. Ja ymmärrän myös sen, miksi se on mulle on-off -laji. 

Nastankin kanssa otettiin vielä "kaukoja" (läheltä). Napelle erityisen vaikee on istumisesta maahanmeno. Muut sujuu kivasti. Miten lähetään etenemään kauemmas? Ihanko vaan liikutaan itse pikkuhiljaa poispäin koirasta? Entäs jos se ei jää paikoilleen? Auttakaa! 

Ettei tämäkään postaus menisi ihan totiseksi tokoiluksi, seuraa pari loppukevennystä:
1) Seraa luultiin taas pennuksi ja taas kysyjä yllättyi kun kuuli sen olevan jo kuus vee.
2) Nasta tuoksuu ilmeisesti niin hirveen hyvälle, että Sera meni vähän hämilleen ja yritti astua Napettia. Nastakin meni sitten vähän hämilleen ja pisti leikiksi. Minä nauroin ääneen ja Seraa ihan selkeesti nolotti ja vitutti, semmosen katseen se mulle heitti. Enkä inhimillistä yhtään.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Ketteryyskarkelot ja missimittelöt

Tänä viikonloppuna meitä nähtiin kahdenlaisissa kisoissa: Varkaudessa aksaamassa lauantaina ja sunnuntaina Joensuussa KV-näyttelyssä. Kumpikaan koitos ei suurta menestystä meille tuonut, mutta eritellään nyt tässä vielä tulokset.

Lauantain agikisoihin lähti molemmat karvakerät seuranaan kääpiösnautseri Rommel. Nasta kisasi ekana kakkosissa. Ensimmäinen rata oli hyppis, jonka tuomaroi Eeva-Liisa Pohjanen, tuttujen kesken Elppi. Ja olipa todella ärsyttävä rata! Jo radan rakennusvaiheessa katseltiin Veeran kanssa, että kiemuraa on, ei ollenkaan kivaa kiemuraa. Tutustuessa huomattiin, että radalla oli useita paikkoja, joihin oli periaatteessa pakko tehdä takaaleikkaus, koska valssiin/persjättöön ei noiden superlassieiden kanssa ehtisi. No, testailin Nastan kanssa takaaleikkauksia ja ihan hyvin se niitä lukikin. Radalla kuitenkin yhdessä kohdassa ajauduin liian lähelle estettä, eikä Nasta enää hypännyt takaaleikkauksella, joten siitä kielto. Olisin siis ehkä kerennyt valssaamaan, koska ehdin ajautua liian lähelle estettä. Lisäksi tipahti viimeinen rima, tai oikeastaan Nasta hyppäsi päin siivekettä, kun kääntyi minuun päin (!!). Hypyn kaatumisen esti ainoastaan ajanottolaitteen tolppa, joka sekin siirtyi paikaltaan niin, että käsiaika tarvittiin. Rämäpää Nape. Mutta ihan nopea sellanen, sillä etenemä oli tuon parin sekunnin kiellonkin kanssa 4,2 m/s. 


Toisella, agiradalla, oli tuomariharjoittelijana Markku Kaukinen. Pöytää ei radalta peloistani huolimatta löytynyt, huh! Rata oli kivanoloinen reunalta katsottuna, ja sellainen se oli myös suorittaa. Yksi harmittava rima meiltä tipahti, mutta Latepa oli tuolla radalla nopeampi, joten sille se luva olisi mennyt ja menikin joka tapauksessa. Hyvä Late ja Veera! A:lla pidin sitten Nastaa vähän pidempään tuon riman tippumisen takia, hienosti otti kontaktit. 


Noilla radoilla päästiin kuitenkin palkinnoille, ehkä myös sen vuoksi, että osallistujia oli maksikakkosissa kolme... :) Hyppiksen kympillä voitettiin, agiradan vitosella tultiin kolmanneksi. Palkintojenjaossa Elppi sanoi, että tosi mahtavia, ilmavia ja nopeita collieita on tänään kisaamassa. Sanoin, että niin on, kiitos! :D 

Sera aloitti kisapäivänsä (joka muuten oli ihan tuhottoman pitkä!) vitosella (rima). Luulin, että puomiltakin tuli vitonen, koska mielestäni Sera ei kyllä puomin alastuloa ottanut. Siispä käskytin seuraavalle hypylle "perrrhana!!" Tuomari(harjoittelija) ei sitä kaiketi kuullut, kun ei siitä mitään sanonut. Usein kun koiralle kiroilusta saa jonkinnäköisen huomautuksen. A:n kontaktille karjaisin sitten rumalla äänellä käskyn, ja se tehosi hienosti. Videolta kuulee kehunkin, hyvä minä, kun muistin kehuakin! Loppusuoralla huomaa, miten leppoisaa Seran meno todellisuudessa on: minä spurttaan, enkä tosiaan ole mikään nopea juoksemaan, mutta Sera ei pääse miun ohi vaan ollaan maalissa yhtä aikaa. Muuten rata oli ihan sujuva ja Serakin kulki suht kivasti. Nopeus 3,7 m/s luokkaa muistaakseni. 


Toinen rata oli hyppis. Sera tuntui tosi tahmealta käteen, mutta vauhti oli sitten kuitenkin hypärillä 3,98 m/s, eli ihan hyvä! Pääsin tosi paljon edelle varsinkin tuossa lopun muuri-hyppy-hyppy-putki -"suoralla", minkä vuoksi ajattelin vauhdin olleen hidas. En nimittäin edes juossut täysillä, vaan vähän jopa odottelin. En kuitenkaan voinut vedättää kauheasti, kun suora ei ollut maalisuora vaan päättyi putkeen. Ehdittiin kuitenkin melkein neljän sekunnin turvin ihanneaikaan. Sillä oltiin neljänsiä. Tavoitteena tuolla radalla oli onnistua kahdessa pitkittäisessä saksalaisessa tuossa alussa, esteille 3 ja 4 siis persjätöt. Päätin onnistua niissä ja olla Seraa koko radan puolitoista askelta edellä. Se onnistui ja tuotti tulosta! Eli: LUOTA KOIRAASI.


C-radalla Sera sikaili: ei ottanut taaskaan puomin kontaktia, livahti väärään päähän putkea ja viimeinen pisara mulle oli, kun ohjasin (ihan oikeasti ohjasin!) takaakiertoon ja Sera lähes tunki miun käden alta hypyn suoraan. Lähdettiin sitten radalta pois suorinta tietä. Laitan kyllä Maijun syyksi, koska Maiju juuri ennen rataa sanoi, että olispa kiva, jos Serakin joskus tekis ihan oman päänsä mukaan, eikä aina olis niin kiltti ja tottelevainen... :D Selkeesti Maijun syy! No, saatiin me yksi nolla lisää. Rommelkin teki yhden nollan, joten hyvillä mielin päästiin kotimatkalle. Joka alkoi vasta puoli kahdeksan maissa! Yhdeksältä sitten oltiin kotona ja äkkiä suihkuun ja kamat valmiiksi tätä päivää varten, jolloin oli Napen Suuri Koitos NUO-kehissä KV-näyttelyssä. Ikävä kyllä Nasta oli torstai-perjantaiyönä raapinut punkin pureman tms ihan verille, ja missäpä muuallakaan tuo puremakohta sijaitsee, kuin silmän alla, keskellä pitkää nenää! Puhdistusta vaan, kauluri päähän, kuivattavaa haavapuuteria ja masentunut Nape. 


Kuvassa haava on tosi nätissä kunnossa, juuri puhdistettuna ja hoidettuna. Oikeesti se on ihan kamalan näkönen, ja tällä hetkellä ehkä vielä suurempi, kun Nasta kerkesi sitä takatassulla sohaista kun otin kaulurin pois ja hihnan naulakosta. Tämän kauneusvirheen lisäksi minuu jännitti hieman Nastan kehäkäytös, tai oikeestaan sen puute. Pelko oli turha, sillä Nasta käyttäytyi tosi hienosti. Kun lähdettiin ympyrässä juoksemaan, otin pienen etäisyyden edessä juoksevaan, sanoin ennen juoksuun lähtöä "jätä", ja lähdettiin matkaan. Tosi hienosti meni puolitoista kierrosta pelkillä kehuilla, kunnes meinasi kurottaa edellä juoksevaa päin ja kiristää hihnaa. Uusi "jätä" ja matka jatkui tosi nätisti. Hieno Nape! 

Arvosteluun tullessa Nasta seisoi tosi nätisti. Tuomari, irlantilainen Cathrina Dunne, tutki tosi tarkkaan Nastan naamaa. Voi hitto, ajattelin. Tutki karvoja, silmiä, haavaakin. En uskaltanut sanoa mitään, koska minuu on peloteltu, että tuomaria saa puhutella vain kysyttäessä. Laittoi liikkeelle ja sitten taas seisottiin. EH sieltä napsahti, ja arvostelussa luki kuin lukikin naaman kunnosta, mutta se oli muodossa "naamassa huono pigmentti". Ehkä tuomari luuli, että ne oli pigmenttipuutoksia? Nuorten luokassa oli kuusi narttua, joista kolme sai ERIn, kaksi EHn ja yksi EVAn. EVA-koira väisti tosi vahvasti tuomaria. Kun yritettiin uudelleen, se meni melkein paniikkiin ja rimpuili ja säntäili hihnassa. Tuomari pisti koiran vähäksi aikaa rauhoittumaan ja tulemaan meidän jälkeen uudelleen. Yhä yhtä pelokkaana. Minua niin otti päähän ja säälitti, kun EVAn omistajat ja hänen ystävänsä puhuivat, että "tällasia nää aina välillä on, jotkut vaan pelkää kaikkee, mut sellasia nää colliet on". Eikä oo, tai ei ainakaan pitäis olla! Sera, joka on tollanen vähän pehmee tapaus, kyllä näyttelyaikoina nojautui poispäin tuomarista, mutta antoi tutkia normaalisti aina. Kerran sai T:n, koska nojautui poispäin. Siis ei peruuttanut askeltakaan, vaan nojautui. Arvostelussa luki "needs more temperament". I agree! Mutta tuo tämänpäiväinen ressukka oli kyllä ihan hirveen säälittävä, ja säälittävämpiä oli ne omistajat/kasvattajat, jotka tuota pitivät normaalina. 

Kilpailuluokassa Nasta tuli neljänneksi noiden kolmen ERIn saaneen jälkeen, eli voitti sen toisen EH-nartun. Täytyy kyllä sanoa, että nuoriso-osaston nartut oli kaikki tosi nättejä. Hirmuisen siroja ja maltilliset turkit. Nastallahan on tosi paksu turkki tällä hetkellä, joten pärjäsi hyvin karvankin puolesta tuossa kehässä. Arvostelun ainoa miinus oli tuo nenänvarsi. Eipäs kun mainittiinhan siinä pikkuisen ahtaat takaliikkeet. Mutta todellisena ainoana miinuksena pidän tuota "pigmenttipuutoksen" mainitsemista. Se jäi mulla kyllä hieman hampaankoloon, ja niinpä huomasin katselevani, josko tässä lähistöllä olis vielä joku ryhmis tai ihan isompikin näyttely. No ei oikein tälle vuodelle enää mitään ole, joten pitänee ensi keväänä vielä raahautua ainakin yhteen näyttelyyn. Nasta on niiiiiiin nätti ja kaunisliikkeinen luonnostaan, että uskon sen saavan paremmankin arvostelun kuin tänään. Viime kesänähän se sai junnuluokasta ERIn ja SAn, mutta PN-kehästä jouduttiin ulos käytöksen vuoksi. Näyttöä nätti-Napesta siis on! 

Kovaa on meidän kisatahti tällä hetkellä: ensi viikonloppuna kisataan Kuopiossa kahtena päivänä. Kuitenkin siis yhtenä päivänä per koira, mutta kuitenkin. Napetti vois tehdä jonkun sujuvan radan vaikka nollalla, ja Sera vois täydentää SM-nollatilin loppuun. Siltähän puuttuu tämän viikonlopun jäljiltä enää yksi. Hieno Sepe.

(Naapuri muuten luuli, että Sera on poika, mutta eipä tuo ihme olekaan, kun kutsun ja kehun sitä aina tyyliin "hieno Sepi, tulehan ukkeliini"...)

maanantai 5. elokuuta 2013

Oon kolmekymppinen! (muokattu, lisätty pari kuvaa)

En kylläkään minä, eikä koiratkaan, vaan meiän ikioma harrastusseura PoKS! Viikonloppuna juhlittiin Pohjois-Karjalan Seurakoirien 30-vuotista taivalta agilitykisojen merkeissä. Lauantaina kisasivat siis kolmosluokkalaiset ja sunnuntaina ykköset ja kakkoset. Kovin suurta menestystä ei meille tullut, mutta meillä ei kyllä ollutkaan Seran kanssa yhtikäs minkäänlaisia kisatavoitteita, kun edellinen viikonloppu Mikkelissä oli niin huikea. Nastan kanssa tavoitteena oli hyvät kontaktit. Onnistui erinomaisesti! 

Kolmosten radoilla tuomaroi Anne Viitanen, joka oli suunnitellut ihan kivat radat, joissa piti koiraa pitää jonkin verran hallussa, sillä ansaesteitä oli todella lähellä suoritettavia esteitä. Kaikki radat Seran kanssa sujuivat oikein kivasti ja ihan jees vauhtiinkin, joka tosin oli hitaampi kuin viikko sitten, mutta aliaikaan päästiin parin-kolmen sekunnin turvin. Nopeus oli 3,6-3,7 m/s luokkaa. A- ja B-radoilta vitoset (rima, puomin alastulo!!!!) ja C-radalta hyl, kun pituus oli "tyhjään" päin ja siitä 90° käännös putkeen. Tuli siis pituuden kepukoiden välistä ja ehti putkeen, siitä hyl. Tosi hienosti pysyi käsissä muuten noissa tiukoissa paikoissa, ja kepeillemeno toisella radalla oli suht hankala, mutta hieno. Hyvä Sepeliini! Tässä radat: 


Jostain syystä taas en saa videoita suoraan tähän laitettua, joten klikatkaapa linkkiä! Netin syövereistä löytyi vielä pari kuvaa Serasta, jotka on ottanut Anniina Korjus. Anniina oli kuvaamassa myös ykkösiä ja kakkosia, katsotaan josko Napestakin olisi tallentunut jotain filmil muistikortille! Tässä nuo Anniinan ottamat kuvat Serasta:




Nastan kanssa tavoitteena sunnuntaina oli siis hyvät kontaktit, ja se toteutui. Rimojen tippumisesta pidettiin kahden radan jälkeen pieni keskustelu, ja sehän auttoi, sillä vikalla radalla ei tippunut yksikään rima! Muuten rata meni hylätyksi, mutta ei haittaa. Nastalle tulee niin kamala kiire miun perään että se tiputtaa rimat. Voi olla että teen jotain myös juuri riman kohdalla, ja se tippuu, mutta huomautuksen jälkeen rimat pysyivät. Hyppyytin Nastaa lämppäesteillä ja hetsasin aluksi. Jos tiputti, kunnon perkeleet. Oon huomannut käytännössä, että tälle koiralle ei neutraali "oho" merkitse paskaakaan, siitä saan vain haukut päälleni. Perkeleen jälkeen koirakin katto, että tuo nainenhan taitaa olla tosissaan... Kuten aiemmin jo sanoin, tosi ikävää olla tolle söpöliinille tuhma ja ilkee ennen rataa, mutta jos sillä reseptillä pysyy rimat ja otetaan kontaktit, niin sitten oon tuhma ja ilkee. Videoiltakin kuulee, miten rumasti käskytän kontaktit. Aijai, kun miun herkkää kukkahattutädin korvaa särkee! No, enivei, Napen tuloksina viikonlopulta 2x10vp ja hyl. Molemmilla kymppiradoilla tultiin toiseks, Late voitti molemmat :) Hyvä päivä collieiden kannalta! Nasta myös ylitti hyppyradalla 5 m/s etenemän juostessaan tuloslistan nopeimman ajan etenemällä 5,07 m/s. Vau! Tää taitaa olla jo tässä blogissa aika kulunut fraasi, mutta laitetaan nyt taas: On Se Nopee.

A-rata HYL

B-rata 10 vp

C-rata 10 vp & hurja etenemä

Nyt on väsynyttä koiraa lattiat täynnä ja taas pitäs viikonloppuna kisata Varkaudessa. Lisäksi Nastalla on sunnuntaina missikisat, joten kuralammikoita pitäs vältellä ettei Anni joudu pesupuuhiin. Korvat kyllä pitää trimmata ja kammata korvantaukset auki, jos sinne on takkuja kerennyt ilmestyä. Pitää varmaan viikolla käydä myös hallilla, sillä lauantain kisoissa on taas tuomariharjoittelija, ja niillä on nyt ollut melko usein pöytä radalla, kas kun heidän pitää opetella tuomaroimaan kaikki esteet. Eli pöytätreeni molemmille turreille. Lauantaina aamulla sitten matkaan kera karvaisen joukon: tyttöjen mukaan lähtee herrasmiehet Rommel ja Late.

torstai 1. elokuuta 2013

Kuvakuulumisia

Tämän postauksen aion pyhittää kuville, ja niiden kautta samalla kertoilla kuulumisia. Treeneissä ei olla edelleenkään jaksettu/ehditty käydä, mutta tänään käytiin aamulla vapaavuorolla rataa tekemässä ja kontakteja hiomassa. Huomisaamuna on myös tarkoitus mennä kontaktien tehotreeniin, kun omat kisat kolkuttaa jo ovella. Viikonloppuna kisataan siis kolmella radalla per koira: lauantaina Sepsuli kisaa kaksi agirataa ja yhden hyppiksen, ja sunnuntaina Naski-possu juoksee samanmoisen setin. Tänään otin Seralle kontaktitreeniä niin, että laitoin sekä puomin että a-esteen alastulon juureen nakkeja odottamaan ja tosi hienosti koira meni 2on2offiin. Se osaa sen kyllä kun on noin kiva kannustin, mutta taitaa olla vähän hankala suorittaa niin kovasta vauhdista, mikä jopa Seralla on radalla. Onhan se raskas koiralle muutenkin, tollanen a-esteen alastulolle pysähtyminen. Seran rakennekaan ei oo ihan yhtä elastinen kun Napen. Sepsun kyynäriä ei ole uudelleen kuvattu sen jälkeen, kun ne vuoden 2008 lopussa puhtaiksi kuvattiin, mutta selkä sen sijaan (ja lonkat) on kahdesti kuvattu, viimeksi puoli vuotta sitten, ja puhtaita ovat nekin, joten niiden suhteen ei pitäs olla ongelmaa kontakteilla. Huomenna siis Seralle samanlainen nakkisetti kontakteille (paitsi keinulle, sen tekee muutenkin siis ihan hyvin), ja toivottavasti kisoissakin kontaktit on superhienot. 

Napelle tein ratatreenin jälkeen kontakteille pysähtymistä, vaikka mie juoksen satasta (toiveajattelua!!) ohi. Hyvin pysyi, ainoastaan ekan A:n tuli melkein läpi niin, että vain toinen takatassu jäi kontaktille, ja sekin hyvin alas. Ja yhden puomin pysähtymisestä lähti, kun kehuin, ennakoi varmaan vapautuskäskyksi. Muutamia rimoja tuli ratatreenissä alas, ja niistä huomauttaessa Nape räkyttää vastaan. Huoh. Vaikka laitan maahan. Tänäänpä huomasinkin suuresti pitämäni Don Rosan Roope-sarjiksesta ihan miun ja Napen elämään sopivan ruudun (tai siis pari) siitä, kun me keskustellaan, voiko kontaktit jättää ottamatta/tiputellaanko rimoja/räyhätäänkö radalla olijalle. Tässä tuo stripinpätkä (mie oon Roope!!):



Muuten myö ollaan vaan hengailtu kotosalla ja muuallakin. Mie alotin maalaamaan autotallin ovia valkeiks, niitä kun ei vaihdettu viime kesän julkisivurempan yhteydessä, vaan ne oli tollaset kivan ruskeet:


Rapsuttelin vanhaa maalia pois sen minkä sain (kovin oli tiukassa, hyvin pysyny!), ja sitten aloitin maalaamisen. Virallisten valvojien seuratessa tilannetta, tietenkin! Tässä kuvassa on pohjamaalia jo yksi kerros, nyt sitä on kaksi kun tänään taas maalailin:





Kuvissa myös viralliset valvojat Sepsu Kukkanen ja Nape Lurkkinen. Valvoja Lurkkinen kantoi mukanaan tollaista kuollutta oravaa, jonka se voitti Lappeenrannasta ansaittuaan toisen LUVAnsa ykkösluokasta.

Eilen illalla oltiin grillailemassa veljen perheen kanssa, olipa ihanaa! Tehtiin kotaan ihka oikee tuli, eikä mitään kaasugrillijuttuja. Nasta löysi iiiiihanan uuden ystävän, Sannan ekan oman koiran Bonon. Herra on nyt 15 vuotta ja 3 kuukautta nuori ja jaksoi leikkiä kun mikäkin nuoriso. Serakin oli aluks jopa melkein kiinnostunut Bonosta, mutta kun se ressukka hengästyi leikeistä Napetin kanssa, niin sen hengitys kävi vähän raskaaks, mikä Seran maailmassa on ihan hirveetä, koska se "murisee". Eli Sera keskitty loppuillan ajamaan Bono-ressukkaa kauemmas. Ja puolusti meitä tuolta pedolta! Komensin kyllä Seraa lopettamaan, mutta aina kun silmä vältti niin huuli nousi ja Bono-rukka peruutti pari askelta. 








Koirien lisäks höpsöttelin tietenkin tyttöjen kanssa. Otettiin miljoona kuvaa tytöistä taiteilemassa kivien päällä, halailemassa miun kanssa, istumassa ja poseeraamassa sekä kiikkumassa keinulaudalla. Tässä yksi hirmusen söpö otos meistä:




Lenkkeilty ollaankin ihan mukavasti, kun mulla on vielä lomaa. Tuossa lenkkipolun varressa on paaaaaljon mustikkaa ja vattua, jotka on kyllä suurin osa tainneet mennä jo mummojen vasuihin. Viime kesältä on kuitenkin vielä jonkin verran mustikkaa pakkasessa, joten tein mustikkapiiroon, niinkun mie sitä kutsun. Toki ollaan koirien kanssa syöty mustikoita puskasta ihan sellasenaankin. Molemmat saattaa jopa kesken lenkin mennä puskaan vähän aterioimaan mustikoilla, varsinkin Sera. Tässä kuvatodisteita molemmista, siis koirista mustikassa sekä piiroosta:







Sellasta meille! Ylihuomenna on sitten taas koitosten päivä. Seralla. Napella sitten sunnuntaina. Molemmat jatkaa kisataivaltaan viikon päästä lauantaina Varkaudessa; Nape kahden ja Sera kolmen radan verran. Eikä me turhia lomia tässä viikonloppuina pidetä - jokainen viikonloppu syyskuun loppuun saakka sisältää jotkut kisat! Tai suunnitelmissa on kisata noin paljon, kattoo nyt jaksaako kaiken toteuttaa. Kiva on kisata, mutta pitää muistaa myös levätä ja antaa koirienkin lepuuttaa itteään. Muistakaahan se!