keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Ensi vuosi on kohta tämä vuosi

Vuosi vaihtuu ihan kohta, huomenna siis jos tarkkoja ollaan. Vai ylihuomenna? En ole hirveästi ollut sellainen ihminen, joka summaa vuoden tapahtumat aina vuoden lopussa. Elän mieluummin koko ajan hyviä juttuja muistellen ja pahoista oppien. Ainakin pyrin niin tekemään, eihän se aina helppoa ole. Viime vuonna näihin aikoihin kirjoitin tänne näin: 

Bloggaajillahan on tapana listata tavoitteita tulevalle vuodelle ja tsekata, mitä tuli tehtyä kuluvana vuonna. Mie laiskana ihmisenä en ole sellaista tehnyt, ja koska en tykkää kilpailemisesta, varsinkaan itseäni vastaan, en aseta juuri koskaan kirjallisia tavoitteitakaan. Ärsyttää, jos ne eivät toteudu. Ehkä olen siis perfektionisti, pääni sisällä tosin! Siellä tavoitteita on joskus liikaakin, mutta koska niitä ei ulkomaailmalle paljasteta, ei voi tietää täyttyivätkö ne. No, ensi vuodeksi julkisena tavoitteena kuitenkin Napsun kanssa jatkaa kisaamista ja tehdä niitä nolliakin. Agilityssa siis. Tokon puolella tavoitteita ei ole, koska motivaatiota tokoilla ei ole. Sera jatkaa eläkkeellä, ehkä kisaa omissa ja naapuriseurankin kisoissa tai sitten ei, saa nähdä mikä vointi on! Hyvinhän se nyt painelee menemään, eihän sillä mitään vaivoja ole, mutta onhan agility raskas laji noin vanhalle mummelille. Tärkein "tavoite" on kuitenkin se ah niin kliseinen mutta todellinen kunpa molemmat pysys terveenä. Miun karvapalleroiset!
Listataan nyt kuitenkin nuo viime vuoden tavoitteet tähän ja katsotaan miten meille kävi. Ensimmäisenä tuolta voisi poimia esiin "tavoitteena kuitenkin Napsun kanssa jatkaa kisaamista ja tehdä niitä nolliakin". Onnistuttiin! Aktiivinen kisaaminen tosin ajoittui aikavälille elokuu-marraskuu, sillä Nasta sai kahdeksan pientä lassielasta maaliskuussa. Juoksu alkoi ihan yhtäkkiä tammikuun alussa, ja Tiina aikatauluja (siis lähinnä muiden tulevien astutusten osalta) katseltuaan toivoi, että Nastan voisikin astuttaa jo nyt tuosta juoksusta. Sopihan se pienen mietinnän jälkeen. Jäätiin silloin agilityssa kahta nollaa vaille SM-kisoja. Tämä syksy onkin sitten ollut agilityn osalta meille kyllä ihan huikea. Meillä on jo SM-nollat kasassa, ja onpa meillä hienosti MM-karsintoihinkin tarvittava voittonollakin plakkarissa. Karsintoihin tarvitsee ensi kesäksi kaksi tuplanollaa, mutta en usko sen hankkimisen olevan suuri ongelma, jos flow jatkuu näin hyvänä. Nollien lisäksi kultapossuni Nasta teki itsestään agilityvalion, pääsi Agilityliiton TopTeamiin ja Savo-Karjalan alueen aluevalmennusryhmään. Miun mussukkain!



Seran osalta kirjasin tavoitteisiin seuraavasti: "Sera jatkaa eläkkeellä, ehkä kisaa omissa ja naapuriseurankin kisoissa tai sitten ei, saa nähdä mikä vointi on!" Ei kisattu, itse olin muualla meidän omien kisojen kolmosten aikaan ja Seran vointi ei kyllä ollut hyvä. Struviittikivet alkoivat vaivaamaan uudelleen heti tammikuussa, mutta ne saatiin hallintaan. Sera oli kuitekin tauolla lähes kaikesta tammi-maaliskuun. Tauko jäykisti selkeästi mummikoiraa, ehkä jotenkin aktiivinen aksaaminen oli saanut Seran selän pysymään paremmassa kuosissa. Kesällä Sera harrasti vain uimista ja lenkkeilyä, sillä en viitsinyt sitä paljoa hyppyyttää jo aiemmin todetun nikamalöydöksen ja sen yhteydessä olevan silloittuman takia. 




Alkusyksyllä Sera sitten lakkasi varaamasta toiselle takajalalleen, minkä takia käytiin lääkärissä. Luupiikki selässä oli selkeästi kasvanut, sillä minäkin näin sen röntgenkuvasta. Vuosi sitten en erottanut sitä, vaikka lääkäri sen mulle kuvasta piirsi esiin. Päätin jättää kaiken turhan rasituksen pois. Olinkin huomannut jo kesällä, että pidemmät lenkit (eli noin tunti, mummikoirien mittapuulla se on paljon!) saivat Seran selän jäykäksi muutamaksi seuraavaksi päiväksi. Joskus lenkkien jälkeen se ontuikin tuota takatassuaan, ja syksyllä pitkien lenkkien jälkeen sille ei voinut varata. Back on Track on ollut tässä ihan korvaamaton kyllä tuolle Seralle. Toimii se siis! Seran osalta vuosi ei ollut siis kovinkaan hyvä, mutta vielä porskutellaan menemään.




Lopuksi viime vuoden tavoite"listassani" toivoin, että molemmat pysyisivät terveinä. No, Seran sairauskertomuksen voi lukea tuosta ylempää. Nasta on onneksi ollut terve ja hyvinvoiva. Mitä nyt näytti hieman kapiselta rakilta, kun kahdeksan pentua oli imenyt sen kuiviin!


Ja vuoden rumimman collien omistajan palkinnon saa... Anni!
 Eka, toka ja kolmas sija!
Vuosi 2015 on siis pian paketoitu. Mummelin ja kultapossun kaveriksi meille muutti tänä vuonna Pikkumusta eli Yrsa Nastanpoikanen. Se on täyttänyt kaikki tavoitteensa, mitä pennulle kuuluukin: olla pentu. Kovin tuhma se on ollut, vähän hidas syttymään agilityyn, mutta niin hiton erityinen, että sitä vihaa ja rakastaa yhtä aikaa. 

Näin vuoden vaihtuessahan on aika uudistua, ja niinpä ensi vuodelle asetan selkeämpiä tavoitteita kuin tälle vuodelle! Oho! Napettimelle pitää saada se toinen tuplanolla ennen karsintoja, että päästään käymään sielläkin kisahumussa. Ja nyt kun SM-nollat on kasassa, niin pyritään tekemään SM-kisoissa ekalla radalla mahdollisimman ehjä, rento ja hauska suoritus. Pidetään se yhteinen flow noissa isoissa kisoissakin, mutta myös meidän pikkukisoissa. 

Sera jos pysyisi vaikka elossa, niin olis hienoa. No pysyyhän se. Mutta pyritään pitämään mieli virkeänä edes jotekin (nyt joululomalla Sera pääsi kahdesti halliin humputtelemaan miniesteillä, ja oli niiiiiin mielissään!), ja koira fyysisesti ihan hyvässä kunnossa. Meinasin ensin kirjoittaa, että siedettävässä kunnossa, mutta se ei kyllä minulle riitä. Jos koira on siedettävässä kunnossa, se ei mielestäni ole tarpeeksi hyvässä kunnossa. Vaan nimenomaan siedettävässä. Ei edes ihan hyvässä, jollaisessa kunnossa Sera vähintään saisi olla. Toivon, että mummeli pysyy ensi vuonna terveempänä kuin tänä vuonna. 

Yrsa-Ulpukkakin saa omat pikku tavoitteensa: harjoitellaan kovaa juoksemista agilityhallissa, opetellaan aksajuttuja edelleen ja kesällä vois keppejä jo katsella sillä silmällä. 2by2 tulee olemaan mitä todennäköisimmin Yrsankin keppimetodi. Kontakteja pitäis hioa jo nyt enemmänkin ehkä, mutta ehtiihän sitä. Yrsa ei kuitenkaan kesällä (=vilkkain kisakausi) edes ole vielä kisaikäinen, joten kontaktit ehtii tehdä silloinkin kun mulla on aikaa käydä vapaavuoroilla. Kisaikä Yrsalla täyttyy syyskuun lopussa, mutta silloin ei enää hirveästi kisoja täällä päin ole. Parit ehkä, mutta Yrsa on sen verran hitaampi syttymään aksalle kuin äiskänsä, että tuskin on kisavalmis vielä silloin. Hyppyradoille ehkä ensi vuoden puolella jo (huomatkaa ISO ehkä)! 

Yrsa osaa kuitenkin jo vähän juosta hallissa ja esteillä. Käytiin Tapsan tansseilla hallilla kaikkien mahdollisten koirien kanssa, tänään vain Yrpylin (ja Napen). Videota pukkaa:



maanantai 21. joulukuuta 2015

Tonttuilua

...Jouluuuu ooon jooo oveelllaaa...! Ihan kohta. Agilityähky on hellittänyt, kävin Yrsan kanssa seurakaveri Iitan pitämässä koulutuksessakin viime viikolla. Mietittiin kimpassa Yrsan palkkaus kuntoon, olen nimittäin ollut tosi epävarma mitä tässä pitäisi tehdä, kun tuo on niin ahne, eikä kiinnostu kuin ruuasta. Onneksi sain hyviä neuvoja. Suunnitelma: vauhtitreeniä pakoon lähtevälle palkalle, yhdistetään muutamaan esteeseen. Palkkana tällä hetkellä naruleluun sidottu härän kurkkutorvi, kontaktilla muutkin namut käy. Tänään hallilla ollessani (pikkuapurini Meean kanssa) kokeilin vauhtitreenin päätteeksi myös juustoa taskusta, hyvin toimi sekin. Tuo Yrsa pitää ensin herätellä pakoon juoksevilla kurkkutorvilla, sitten se jahtaa muutakin. 


Napekin pääsi parin viikon tauon jälkeen vähän juoksemaan esteitä. Yrsa enemmän, sillä se tarvitsee enemmän töitä. Ihan lopuksi leikitin Yrsaa karva-pallolelulla, ja Yrsahan oli siitäkin ihan liekeissä. Riuhdottiin lelua ja siitä kiihkosta lähetin Yrsan putkeen, vauhti säilyi samana kuin naminkin kanssa ja putkesta tultuaan se ihan murisi lelulle. Jatkossakin siis lelu aina loppuun! Ensin hetsaus herkuilla ja sitten lopuksi lelun näyttö. That's the plan!

Joulu on ihan kohta tosiaan täällä, mutta mustalta näyttää maisemat. Toissapäivänä oli vielä lunta, kun otin nämä kuvat. Nyt on satanut pari päivää vettä ja lumille on käynyt köpelösti. Buu! Inhottavaa pestä koiria koko ajan, tai kärsiä hiekasta sisällä. Molempia olen tehnyt. Ja molemmat inhottavat minua!

Yrsa vaanii

Sera pölläytti pennun liikkeelle

Nape hyökkäsi lapsen kimppuun

Tässä kuvassa Yrsa leikkii kilttiä. Se lämmittää miun kanssa takkaa. Oikeestihan se on ollut perustuhma, niinkuin yleensäkin. Eilen se tuhosi vain yhden esineen, eikä sitäkään kokonaan vaan vain kolmen hampaanreiän verran. Ikävä kyllä se tuhottu esine oli pinkki suoraväri, joka pursusi kivasti niistä kolmesta hampaan tekemästä reiästä eikä se lähtenyt kovin hyvin pois tuosta olkkarin matosta. Se näytti maistuvankin melko pahalle. Facebookiin laitoinkin näin: Viha ja rakkaus, nuo saman kolikon kääntöpuolet. Kuinka selkeästi ne tämän koiran myötä näenkään! Se on niiiiin totta tämän koiran kohdalla.


Tämän tonttukuvan myötä toivotan kaikille rentouttavaa joulua! Kiitos myös Napen AVA-postiin tulleista onniteluista. :) Muistakaa syödä hyvin ja nukkua paljon. Halatkaa koirianne ja ihmisiäkin vähän!


P.S. Yrsa tulee huomenna 9 kk! Strategiset mitat ovat tällä hetkellä noin 52-53 cm ja 16,3 kg. Kunhan se joskus saa lihaksia, paino vielä noussee. Korkeus saisi olla noin, on aika hyvä. 

perjantai 11. joulukuuta 2015

Ähky, eikä vielä ole edes joulu

Vielä on vuotta 2015 jäljellä, mutta Annille on iskenyt agilityähky. Näin ollen aksat saa olla vähän aikaa hyllyllä. Otetaan ne vaikka joululomalla esiin taas, jos siltä tuntuu tylsinä pyhinä! Siksi tämä blogin päivittäminenkin on ollut vähän henkisesti työlästä. Nyt on ilmeisesti sen verran aksataukoa takana, että kärsii kirjoitella agilitysta!

Nasta pääsi nyt ihan virallisesti TopTeamin jäseneksi. Eräs osanottaja perui paikkansa, joten me päästiin lauteille! Tämän vuoden toinen ja viimeinen leiri olikin pari viikkoa sitten Turussa. Turkuun on muuten pitkä matka Joensuusta! Ja varsinkin, jos lunta ei ole yhtään valaisemassa maisemia, ja vettä sataa kaatamalla koko matkan. Mutta Turussa on ihan kivaa, joten pitkä matka kuittautui sillä! 

Leirillä harjoiteltiin mm. irtoamista, rytmitystä ja olihan siellä ohjaajallekin pientä aivojumppaa muistitreenin merkeissä kaiken muun ohjelman lisäksi. Itse koin Sannan treenissä oivalluksen. En osaa rytmittää. Sanna sanoikin, että minä juoksen nätisti koko radan ja Nasta, kympin oppilas, juoksee miun kanssa samaa tahtia koko radan. Sitten haastettiin ohjaaja! Rytmitystä peliin! Kiihdytä, jarruta, toista kuvio. Sain videolle molemmat toistot. Arvatkaa, onko rytmitetty versio 1,5 sekuntia nopeampi?! Voi hitto! Miksei kukaan oo mulle koskaan tätä kertonu?! Tässä allekkain molemmat versiot (Sanna tsemppaa juoksemalla mukana rytmitysversiossa). Köyhän miehen metodilla kuvattuna, eli pädin ruudulta!



Vuoden vikat kisat kisattiin viikko TT-leirin jälkeen JoAn kylmässä (brr!) hallissa. Jo alussa mulla oli fiilis, että mitä mie täällä teen, miksi oon taas ilmoittautunut näihin jäisiin kisoihin! Ei ollut yhtään kisafiilis. Oli kuitenkin ihan mukava juosta Napen kanssa, mutta tavoitteita ei ollut sitten pätkääkään, kun saavutettiin niin hurjan paljon jo tänä syksynä. Ei enää jaksanut tsempata. Yhtään puhdasta rataa ei tehty, mutta päästiin kuitenkin yhdellä radalla kolmossijalle. Huikeeta! :D Hypäriltä saatiin vitonen, se oli tuloksen tehneiden nopein aika, mutta koska radalta tuli muutama nolla, ei päästy palkinnoille. Tässäpä hypäri linkkinä!

Yrsa kävi aksahallissa 8,5 kk päivänsä kunniaksi (ei ehkä ihan päivälleen...) ja nyt otettiinkin aseeksi possunkorva! Sitä heiluteltiin ja vedettiin vieheen perässä ja laitettiin etupalkaksi. Vähän tuli vauhtia tuohon pikkumustaan lisää, kiva! Jatkamme harjoituksia. Puomin kontakti on hyvällä mallilla. Siitä nopeutettu pätkä videon lopussa. Ja linkki videoon tässä. 






Seppå sairasteli taas. Ollaan Jaakon kanssa katseltu, että sillä lörpöttää hieman toinen huuli. Ajateliin, että se on vanhuuden löysyyttä, eikä kiinnitetty siihen sen enempää huomiota. Maanantai-iltana sen alaleuka ja oikea poski olivat kuitenkin ihan turvoksissa. Turvotus tuntui löllyvältä, eikä kiinteältä. Uskalsin jättää hoidon seuraavaan päivään. Aamulla soitto lääkäriin ja ihana Jari otti meidät iltapäivällä neljän jälkeen vielä extrapotilaina. Sera rauhoitettiin, ja Jari tutki hampaat ja sylkirauhaset, jotka olivat kunnossa (hampaat vieläpä kuulemma tuon ikäiseksi koiraksi hyvässä kunnossa!). Kieli oli myös ok (koiran kieli on muuten PITKÄ!), ja Jari diagnosoi vaivaksi jonkinlaisen kudosvaurion. Erittäin todennäköisesti joku hitaasti kehittynyt yliherkkyysreaktio (siksi hitaasti kehittynyt, että se huulen lörpötys näkyi jo pari-kolme viikkoa sitten). Ei tiedetä muuta. Avaamatta koiraa ei kuulemma nyt tiedetä enempää, eikä koira missään nimessä ollut siinä kunnossa, että olisi tarvinnut avata. Lääkkeeksi Sepsu sai kortisonia ja antibiootit. Seuraavana päivänä turvotus olikin laskenut jo lähes kokonaan. Rauhoituksesta herääminen sen sijaan tuotti vähän enemmän tuskaa. Jari laittoi Seraan herätyspiikin, mutta Sera vain jatkoi uniaan. Jari kävi jo vähän tökkimässä koiraa, joka ei oikein reagoinut. Laitettiin sitten lisää herätettä, ja kohta Sera alkoikin herätä. Huomaa, että Sera ei ole enää nuori ja että sillä on vähän häikkää takapäässä; rauhoitusaineen alkaessa vaikuttaa ensimmäisenä Seralta lähti alta takapää (oikea takajalka - sen puolella on se luupiikki) ja se myös palautui viimeisenä. Sera oli myös tosi vaisu ja sairas vielä keskiviikonkin. Torstaina krapula alkoi jo vähän helpottaa, ja Sera ottikin pari raviaskelta ja jaksoi kävellä pikku lenkin. Tänään se jo oli normaali ja jopa leikki Yrsan kanssa. Mummulillekaan ei vanhuus tule yksin.

Tänään otin muutaman kuvan koirista pikaisesti pihalla ennenkuin aurinko ehti laskea. Tässäpä (ja aiemmin jo pari kuvaa) hyö; Yrsa 8,5 kk, Nape 4 v 3 kk ja Sepsuli 8,5 v.