sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Hyvät ja huonot uutiset

Ensin hyvät: Nastanpoikaset täyttävät tänään jo yhden viikon! Kaikki on kasvaneet hyvin, painot on nousseet ja kiihkeästi syövät äitikoiraa tyhjiin. Nasta saa superannoksia ruokaa, ja niin sen pitääkin, ettei riudu ihan täysin tuosta lapsikatraasta (kuvat on ottanut Tiina). 

Lohta ja extra-energia -nappulaa nam!

Nasta on yllättänyt miut täysin olemalla täydellisen omistautunut ja ihana äiskä. Se hoivaa pentujaan huolella ja Tiinan pitää pakottaa Nape ulos pissille. Ulkona se tekee nopeasti tarpeensa ja juoksee äkkiä sisälle hoivaamaan poikasiaan. Se ei voi nousta pentujen keskeltä seisomaan, jos joku pennuista makaa sen tassun päällä, vaan yrittää katsoa Tiinaa anovasti, että "auta minuu!". Jos kuitenkin käy niin, että Nape pystyy nousemaan ylös, se saattaa tasapainoilla kahdella tassulla etsien paikkaa, mihin voi loput tassunsa laskea. Nape on siis oikein hyvä äiti, tosin täysin päinvastainen kuin normaalisti on. Siitä tuli pehmo! Mutta on se onnellinen: 



Pennuistakin on tullut kuvia, mutta kaikista en tunnista kuka kukin on. Kunhan näen pennut livenä, niin sitten saan varmaan painettua mieleen tuntomerkkejä, ja kuvistakin on helpompi katsella mikä pennuista siinä poseeraa. 

Kiipeilijäpentu



koko pesue

Päällä trikkipoika, alla trikkityttö ja muutama sopuli

"ei voi nousta auta tiina!"

alhaalla poika Brad, vas. tyttö Crazy, oik. tyttö Macy ja ylh. tyttö Casey

Trikit! Vas. tyttö Daisy, oik. poika Dali
Blondi
Penturintamalla siis menee hyvin. Parin viikon päästä pääsen varmaan katsomaankin noita marsuja livenä. Mukava nähdä poikaset ja tietenkin itse Nasta, joka on jo osoittanut paluuta normaaliksi itsekseen: Se oli torstaina päättänyt, että pentuhuoneen marsuhäkki (siis oikeat marsut) ovat vakava uhka sille ja sen kallisarvoisille pennuille! Nasta aloitti vienolla murinalla ja hampaiden näyttämisellä, ja jatkoi kohta haukkumalla marsuille. Tiina peitti ensin häkin viltillä, mutta sain oikein videon siitä, miten Nasta repii vilttiä pois ja tuijottaa marsuja verenhimoisesti. Tiina koki parhaaksi viedä marsut pois pentuhuoneesta. Kyllähän sitä Napen kaunista äitiyttä viisi vuorokautta kestikin! Säikähdin jo, että onko siitä tullut pehmo. Ei sentään, paluu omaksi itseksi on näemmä jo alkanut. 

Sitten niihin huonompiin uutisiin: Seppå on voinut välillä paremmin ja välillä huonommin. Se on ehkä välillä hieman vaisu, mutta kuitenkin lenkillä juoksee ja haastaa leikkiinkin. En oikein tiedä, onko se kipeä. Ja se jos mikä on ihan perseestä suoraan sanottuna. Olen jo puhunut äidille, ottaisiko se Seran kesän jälkeen asumaan luokseen, edes kokeeksi. Sera on edelleen tosi leikkisä, mutta jos leikki ja raju liikunta aiheuttaa kipua, ei se kotona voi asua. Ne leikkivät Nastankin kanssa tosi paljon (ennen tiineyttä, Nastahan ei voinut juoksennella päättömästi raskaana ollessaan...), joten en usko leikin ainakaan vähentyvän kun Nape ja sen lapsi tulevat kotiin. Sera on syönyt struviittikiviruokaa tauon jälkeen nyt noin kahden viikon ajan. Kuukauden päästä pitäisi jo tulosten ja vaikutusten mielestäni näkyä, joten odotellaan vielä rauhassa ennen päätösten tekemistä. Voihan olla, että nuo kipuoireet eivät liity kiviin ollenkaan, vaan siihen ylimääräiseen selkänikamaan, mikä löytyi tuossa reilu vuosi sitten. Se olisikin sitten vakavampi juttu, vaikkei tämä struviittikiviasiakaan kiva ja helppo ole. 

Seppå ja hänen lammaslaumansa

Sera oli eilen hoidossa veljeni perheen luona, kun käväisin itse puutarhamessuilla. Se vahti lapsia koko ajan, seurasi niitä ja makoili vieressä. Voi kun se tykkää lapsista! Se oli syönyt luntakin koko päivän hulluna leikkiessään lasten kanssa pihalla, mikä ilmeisesti aiheutti sen, että kun menimme Seran haettuamme saunaan, oli se sillä välin pissinyt sisälle. Toivon todella, että tuo vahinkopissa johtui ylenmääräisestä lumensyönnistä, eikä esimerkiksi niistä virtsakivistä. 

Takaisin hyviin uutisiin: Kohta ilmat lämpenevät ja saan leikata taas Seran lyhyeen turkkiin. Pentu tulee kotiin ja mulla alkaa kesäloma. Pian pääsen taas agilitykisoihin Nastan kanssa, ja voin aloitella hiljakseen pennun kanssa agilityjuttuja. Sera (ja muutkin karvakorvat) pääsee uimaan miun kanssa. Ostin pyöräkärrynkin, lähinnä Seraa ja pentua silmällä pitäen, Nasta jaksanee pääosin pidempiäkin lenkkejä kesällä jolkotella, mutta sekin kyllä mahtuu kyytiin. Pääsen siis pyöräilemään, eikä tarvitse kytätä kellosta milloin pitää mennä takaisin kotiin käyttämään koiria ulkona. Mukavia juttuja luvassa siis! Vielä pitää kuitenkin ensin odotella kuusi viikkoa, että saan äitikoiran ja lapsikoiran kotiin. Ne palaavatkin sopivasti äitienpäiväksi. Mukavaa! 

Lisäys: Kiitos vaan kaikista onnitteluista, joita tuohon edelliseen postaukseen on kommentteina tullut! Välitän terkut Nastalle kun näen sen taas. :)

maanantai 23. maaliskuuta 2015

22032015 = 2u + 6n

Kun humanisti laskee, ei voi aina mennä oikein, mutta kyllä tuo otsikon yhtälö on aivan juuri niinkuin siihen on kirjoitettu. Eilen, 22.3.2015, syntyi Nastalle kahdeksan ihanaa pentua: kaksi poikaa ja kuusi tyttöä. 

Tiina soitti lauantaina ja laittoi viestiäkin pari kertaa, että nyt on Napen lämmöt lähteneet laskuun, ja veikkasi synnytyksen alkavan sunnuntaina iltapäivästä mumminsa ja äitinsä synnytysten kulkujen mukaisesti. Nasta oli kellontarkasti mummiinsa ja äiskäänsä tullut, ja aloitti synnytyksen iltapäivästä sunnuntaina! 

auuu supistaa! (c) Tiina Hasu

Video supistuksista

Koska Napse oli niin kaukana ja synnytys alkoi sunnuntaina iltapäivällä, ei miun tarvinnut lähteä paikan päälle, vaan mulla oli niin ihana tilanne, että sain livestreamin kotisohvalle! Tea ja Suvi, joille Nastanpoikanen menee omistus-/sijoituskotiin, kiirehtivät koiranäyttelystä paikan päälle virittelemään mulle kamerat asemiin. Kun he pääsivät perille, oli jo eka tyttö ehtinytkin syntyä! Kameroita viritellessä syntyi toinenkin tyttö. Siitä iloittiin, sillä kaksi tyttöä tarvittiin meidän molempien kotien tarpeisiin. Tea siis ostaa Nastanpoikasen ja sijoittaa sen Suvin luo asumaan. 

Kolmannen pennun syntymän ehdinkin jo sitten näkemään kameroiden välityksellä. Ja olipa mahtavaa, että pentueeseen tuli myös trikkejä! Ensin trikeistä syntyi poika. Sitä piti vähän avitella ulos; kalvot olivat jo puhki ja se tuli häntä edellä. Odotellessa mietittiin jo, että onkohan se edes elossa, mutta elinvoimaisena se sieltä tulla tupsahti. Kun toinen trikki syntyi, Tiina näytti pentua kameralle ja sanoi, että nyt se syntyi, trikkityttö! Olin juuri maininnut, että mulla on aina ollut haaveena trikkityttö, mutta olosuhteiden pakosta olen päätynyt näihin soopeleihin. Siellä se nyt sitten olisi, trikkityttö tähän kotiin! Pitää kuitenkin vielä miettiä ja tutkiskella (sen minkä pystyn, käyn kuitenkin muutaman kerran pentuja katsomassa) tyttöjen luonteita, että mikä mulle sopisi parhaiten. Oon sanonut, että hullu sen pennun pitää olla, vähintään yhtä hullu kuin äitinsä, että tähän taloon saa Napen kanssa muuttaa! Tuo trikkityttö oli myös pentueen pikkuruisin, 178g painava mötkylä. Suurin oli yksi blonditytöistä, 333g. Muut sitten siltä väliltä. Yhteys pätki hieman, joten kauhean tarkkaan en nähnyt kaikkea, mutta aivan mahtavaa oli seurata Napenpoikasten syntymää. 

Nasta on huolehtiva ja omistautuva äiti. Heti otti pennut nisille ja nuoli kalvot ja söi istukat. Ihana Nape. Alla olevat kuvat on ottanut Suvi Lehto.








Surkeaa kuvaa livestreamin kautta.




En saanut oikein nukuttua viime yönä, kun olin niin täpinöissäni pennuista. Enkä oikein edellisenä yönäkään, kun kyttäsin puhelinta, jos Tiina laittaa viestin että synnytys on käynnistynyt. Tämmöstä tää synnyttäminen on - raskasta! Jospa sitä nyt sais nukuttua kun pahin jännitys on jo ohi. 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Hiljaa hyvä tulee

Napetti on lähtenyt. Jäljellä on Sepe. Ollaan kaksin seuraavat pari kuukautta. Voidaan keskittyä kaikkeen kivaan, niinkuin tänään aamulenkillä hitaasti maleksimiseen ja kaikkien kiinnostavien kohtien nuuskuttamiseen ja auringosta nauttimiseen. Napelle tulee aika nopeesti tylsää, ja se alkaa komentamaan jos seisoskellaan paikallaan. Hyppii päälle ja haukkuu. Viime aikoina tosin ei niitäkään jaksanut tehdä, kunhan lyllersi menemään. Tänään aamulla Sera ei kävellyt varmaan askeltakaan tien puolella, vaan metsässä hankiaisen päällä. Minä löntystin vieressä ja nautin auringonpaisteesta. On tässä puolensa. 

Sepe on ollut vähän kipeä taas. Virtsakivivaivat iskivät taas keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Keskiviikkona käytiin agilityssa, joten olenkin tässä mietiskellyt, saiko agility kivet liikkeelle. Ruokinta jatkuu tästä hetkestä kuolemaan saakka struviittinappulalla. Tänään aamulenkin päätteeksi Sera sai ihanan hepulin, ja juoksenteli metsikössä ja sulilla maaläimäreillä ympäriinsä. Sitten laitoin koiran hihnaan ja lähdettiin kotia kohti. Yhtäkkiä Seralle tuli kiire, se melkein veti kotiin päin. Kotona se oli levoton ja pyysi ulos. Laskin sen pihalle, ja pissallehan se taas meni. Käväisipä taas mielessä, tuliko koiralle kipuja hepulista (kivet taas liikkeessä!). Pitää seurata ruokinnan vaikutusta ja testata jossain vaiheessa tuo agilityn/hepuloinnin vaikutus kipuihin. Huoh. 

Torstaina käytiin naapurin Katin kanssa Jaamankankaalla viimeisellä yhteislenkillä lassieitten ja mäykyn kanssa. Siis viimeisellä vähään aikaan tällä kokoonpanolla, sillä Nasta lähti eilen kohti Mikkeliä ja jatkaa matkaansa tänään Mäntsälään Tiinan luo. Ilma oli ihana, hankiainen kannatteli ja koirat nautiskelivat. Otin pari kuvaakin reissulta, tässä muutama:







Nameja tänne!

Mäykky piehtaroi, lassie tarkkailee

Lopuksi vielä kevennys: Nasta osaa hymyillä, mutta se tekee sitä vain harvoille ja valituille! Päivi-serkun lisäksi Kati saa hymyjä osakseen. Tässä linkin takana ihana video Nastan hymyilystä!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

6+7

Otsikossa ei suinkaan ole syntyneiden nastanpoikasten määrä, sillä eihän se nyt vielä synnytä. Nuo ovat viikkoja, ja tässä kuvat molemmilta viikoilta. Selkeästi Nastan maha on leventynyt ja nisät turvonneet. Paitsi ylimmät. Selkä on levee ja ruoka-aikaan on oltu kotona! Kuvista tätä pullukkuutta ei kyllä oikeasti juurikaan huomaa, mutta livenä Nape lyllertää eikä edes hirveästi ravaile tai jaksa lenkkeillä. Ymmärrän yskän. 

6 vko

7 vko

Selkeä ero, eikö olekin? Seiskaviikon selässä ei ole enää vyötärölinjaa. Tasapaksu pötkö. 

6 vko

7 vko
Näistä sivukuvista ei nyt oikein edes huomaa, että Nasta on tiineenä. Mitä nyt tuo selkä vähän notkottaa. Ja seiskaviikon kuvassa ei oikein pysty enää seisomaan nätisti, tuolla tavalla röhnöttää. Olevinaan asettelin sitä hienosti kuvaan, mutta niin vain se vaihtoi aina asennon ilmeisesti parempaan. Istuessaan Nasta on tosi pullukan näköinen. Selkä on levee ku valtameri! Ei vaan tästäkään kuvasta huomaa.

Massaa löytyy!
Tiineys on muuttanut Nastaa jonkin verran: ahne koira on muuttunut vieläkin ahneemmaksi - törkeästi tulee jopa kuonolla tökkimään kun syödään! Nape ei tosiaan jaksa enää lenkkeillä hirveästi, mutta se nyt tosiaan oli odotettavissakin. Mennään pienempiä lenkkejä nyt sitten. Lenkillä Nape saa jolkotella vapaana. Tiineyden myötä se on siirtynyt pienriistan metsästyksestä miniriistaan. Ennen ruoka-, jäljestys- ja ajojahtilistalla olivat puput, räksät ja harakat, mutta nykyään mielenkiinto kohdistuu vain oraviin, talitintteihin ja kissoihin. Tai kyllä nuo ennenkin kyytiä saivat, mutta nyt Nape on jättänyt listalta nuo extreme-lajit pois ja tyytyy jahtailemaan tinttejä ja muita pikkuruisia. Tuossa viime viikolla se lähti jänön perään, mutta ihmeellistä kyllä, se pysähtyi parin laukan jälkeen lähes käskystä! Tajuaa kai tämänhetkisen rajallisuutensa. Silti se osaa söpöillä nenänsä kanssa. Kuten Seppåkin: 






Sepsuliini jaksaa myös pyytää Napettia leikkiin. Nape ei innostu. Sera jaksaa yrittää. Enää Nasta ei jaksa edes antaa turpaan noista liehittelyistä, kunhan väistää ja katsoo tympeästi. 

Harmaa mummeliini
Nasta lähtee kolmen yön päästä Mäntsälään. Siellä miun parhain agilitykiituri viettääkin sitten seuraavat kymmenisen viikkoa. Agilityssa ollaan Seran kanssa nyt päästy käymään, mutta aika raihnainen mummeliini on treenien jälkeen. En ole oikein vielä saanut päätettyä, kisaisinko mummun kanssa naapuriseuran kisoissa pääsiäisenä vaiko enkö - joka tapauksessa kaksipäiväisistä kisoista suunnitelmissa kisata vain rata, maksimissan kaksi. Sera ei nimittäin kauhean mielellään lähde takaakiertoihin, ja olenkin miettinyt, johtuuko se siitä ylimääräisestä selkä-/lannenikamasta. Siis että onkohan kivuliasta mennä takaakiertoja. Kuvattuhan se kaksi kertaa uudelleen virallisen kuvauksen jälkeen on, ja tuo nikama ei hierrä/paina ydintä/kutkuta hermoa jne, mutta kun ei voi tietää varmaksi kivuista, kun kyseessä on koira, joka ei osaa puhua, eikä varsin näytä kipujaan. Normaalisti se kuitenkin juoksee ja riekkuu lenkillä. BoT on päällä päivän ennen treenejä ja kaksi treenien jälkeen, ja lämppäykset pitää nyt hoitaa tosi huolellisesti, kuten jäähdyttelytkin. Aksahinku on kova, mutta tiedän ja hyväksyn Seran rajallisuuden (myös esim kontaktien suhteen!!), joten jos sen kanssa kisaamaan päädyn, en tavoittele muuta kuin hauskanpitoa. Ihan aksapimennossa ei tarvitse olla, sillä reilun viikon päästä olisi suunnitelmissa ajella Kuopioon minikoiran kanssa kisaamaan. Russelienergiaa! Tänään kokeilin treeneissä tuota Sylvi-russelia, ja nollana mentiin rata läpi. Sype on kanssa sellanen luottomasiina, niinkuin Serakin on/oli: huolella kun tekee, menee koira mihin vaan. Vauhti ei ole voittajan luokkaa, mutta taitoa ja tekemisen intoa löytyy! Katsotaan, mihin meidän paukut riittää. :)