tiistai 21. huhtikuuta 2015

Colliejuttuja

Sarianna haastoi minut colliehaasteeseen. Koska kilttinä tyttönä lupasin vastata, niin täältä pesee! 

1. Miten päädyit ottamaan collien?

No, ensimmäinen koira meillä kotikotona oli collie. Rina (Seljankan Fazerina) tuli meille vuonna 1994, jolloin olin kymmenvuotias ja kinunnut koiraa ainakin viisi vuotta. Vihdoin se sitten tuli! Rina oli tosi huippu perhelassie. Kerran tai pari karkasi pihasta, mutta löytyi aina poikaystävänsä Nallen (lapinkoira) luota kadun päästä. Juoksuisena onneksi tajuttiin pitää se sisällä. Rina oli Maailman Viisain: se mm. laittoi kesälomalla itse herätyskellon päälle, kun isäntäväki ei tajunnut nousta aamupalaa antamaan. Se myös pelasti kotimme vesivahingolta, kun murisi kohti nurkkaa, jonka takana lämminvesivaraaja pulputti vettä lattialle. Kerran Rinalta murtui vasen etutassu, kun äitini alta särkyi vanha tuoli, jonka avulla äiti kurkotteli talvivaatteita yläkaapista. Äitilläkin murtui vasen etutassu. Sitten ne yhdessä köpöttelivät kipsit tassuissa, äiti ja Rina. Vuonna 2002 heinäkuussa Rina alkoi yhtäkkiä linkata pahasti lenkille lähtiessämme. Olimme juuri leikanneet pensasaidan, ja yritimme tutkia, josko Rinan anturaan oli uponnut oirapihjalan piikki. Emme löytäneet mitään, ja kun linkkaaminen vain jatkui ja jatkui, veimme Rinan lääkäriin. Koira kuvattiin päästä varpaisiin ja tuloksena oli aivan paskana olevat lonkat ja kyynärät. Vaihtoehtoina neljä leikkausta (yksi nivel kerrallaan) tai kipulääkitys. Rina oli jo reilusti yli kahdeksan, joten päädyttiin lääkitykseen, joka ei tuntunut auttavan. Niinpä Rina pääsi kivuistaan vain kahdeksanvuotiaana. 

Ensimmäinen oma collieni Sera tuli minulle vuonna 2007, aika tasan neljä vuotta Rinan kuoleman jälkeen. Olin katsellut sekä australianpaimenkoiria että collieita, mutta Rina oli varmastikin suurin syy, miksi päädyin skotlanninpaimenkoiraan. 


2. Mitä ominaisuuksia tahtoisit colliessa rotuna parantaa?

Toimintakyky, alusta-arkuus, turkin koko. En tiedä olisiko rakenteessa parantamisen varaa? Omista koiristani Seralla ei ainakaan ole paras mahdollinen rakenne, mutta ei se tosiaankaan mikään totaalinen maanantaikappalekaan ole. Vähän takakorkea, mutta johtunee siitä, että vetää takajalkoja rungon alle. Mikä taas johtuu lantiosta, mikä taas voi juontaa juurensa siihen ylimääräiseen nikamaan! 


3. Onko koirasi mielestäsi sellainen, kuin kuvittelitkin collien olevan? Yllättikö jokin?

Hmm. Sera on sellainen viisas ja uskollinen lassie, kyllä. Nasta taas on tuhma ja vikkeläliikkeinen ja tosi ketterä, mutta ei sekään kyllä yllättänyt, sillä sitä minä lähdinkin toiselta collieltani hakemaan. Nape on vähän sellanen "teen ensin ajattelen sitten" ja Sera taas toisin päin. Nastassa yllätti sen kipakkuus, mutta ai että kun rakastan sen luonnetta! Serassa ei yllättänyt edes sen ylivertainen ihmisenymmärtämiskyky, sillä tiesinhän, että lassiet ovat fiksuja.


4. Oletko miettinyt, tuleeko seuraavakin koirasi olemaan collie, vai jotakin muuta rotua?

Seuraava koirani tulee olemaan collie, sillä se on Nastan pentu, ja se saapuu taloon äitienpäivänä! :D Kun olin lapsi, mummillani oli siperianhusky, ja niistä olen haaveilllut salaa...Mutta resursseja ei tällä hetkellä (jos koskaan) ole huskylauman pitämiseen.


5. Mikä on koirasi huonoin puoli (yksi ominaisuus)? 

Seralla se on ehdottomasti se, että se ahdistuu. Se ahdistuu jos sitä pakotetaan jonnekin jännään tilaan. Se ahdistuu jos se ei saa matkustaa omassa autohäkissään (ja joskus se ahdistuu sielläkin). Se ahdistuu jos joku korottaa ääntään, eikä edes sille. Se on vähän ressukka.

Nastan huonoin puoli on sen mulkeromaisuus. Se on esimerkiksi sen verran kova, ettei sitä paskan vertaa haittaa, jos se erotetaan laumasta. Se tekee just niinkun sitä huvittaa. 


6. Entä paras puoli (yksi ominaisuus)?

Seran paras ominaisuus on se, miten se osaa lukea ihmistä. Tai annia ainakin. Se tietää sormen liikkeestä mitä pitää tehdä, ymmärtää tosi paljon sanoja eikä hötkyä vaan on iisi. Se on Viisas. 

Napetin paras ominaisuus on se, että se on Napetti. Napetti on huippupaketti. Mitään en vaihtaisi siitä pois, en edes mulkeromaisuutta!


7. Millaisissa tilanteissa koirasi haukkuu?

Sera haukkuu kun se tekee aksaa, kun Sodastreamilla kaasutetaan vettä ja kun nokkahuilua soitetaan. Ja vappupilliin vihelletään. Eli tietyt äänet ja kiihtymys.

Napetti haukkuu kun joku muu tekee aksaa hänen esteillään tai kun Sodastreamilla kaasutetaan vettä. Ja kun se on oikein mulkero, eikä anna kiinni, niin silloin se näyttää keskaria ja vielä haukkuu! :( 


8. Millaisia kisatavoitteita sinulla on koirasi kanssa?

Seran kanssa tavoitteena oli päästä agilityn ykkösluokassa ihanneaikaan. No päästiin. Sitten tavoitteena oli nousta kakkosiin. Noustiin! Kakkosissa tavoitteena oli edes kerran päästä ihanneaikaan. Päästiin! Sitten nostettiin tavoite kolmosiin pääsyyn. Toteutui. Sen jälkeen tavoite oli taas päästä ihanneaikoihin kolmosissa. Päästiin. Sen jälkeen varovainen tavoite oli joskus hamassa tulevaisuudessa saada niitä SM-nollia kasaan, ja jos ne saataisiin, niin ihan varmasti lähtisin käymään SM-kisoissakin, kerta nollat olisivat kasassa! Ja nehän muuten saatiin kasaan. SERTejä ei Seran kanssa koskaan saatu, sillä se oli kuitenkin sen verran hidas, että aina joku vei sertit nenän edestä. Nyt Seppå ei kisaa kovinkaan aktiivisesti. Vaan erittäin passiivisesti. Heh.

Napen kanssa tavoitteena on agilityvalioituminen, toki myös hyppyvalioituminen. Kaksi SERT-A:ta sillä jo onkin. En usko tämän tavoitteen saavuttamisen olevan minkäänlainen ongelma. Jos vielä kaukaisempia tavoitteita mietitään, niin olisi kiva päästä Nastankin kanssa SM-kisoihin ja ehkä tehdä nolla karsintaradaltakin. Ja jos MM-karsintoihinkin pääsisi.


9. Kuinka monta kaulapantaa koirallasi on?

Öö...Nastalla varmaan kolme tai neljä, Seralla ehkä kaksi enemmän, onhan se vanhempikin.


10. Milloin olet ollut koirastasi erityisen ylpeä?

Serasta kun se puolusti minua ja kaveriani puliukolta. Ei siinä kyllä mitään vaaraa ollut, kunhan höpötteli se ukkeli, mutta Serapa kävi meidän eteen (istuttiin puiston penkillä) poikittain ja pöh-pöh-pöhisi ukkelille niin kauan, kunnes se tajusi lähteä. Huikkasi vielä perään, että vihanen lassie. Vastasin, että niin on, pysy poissa!

Tietysti myös silloin, kun Sera teki Mikkelissä heinäkuussa 2013 kahtena päivänä tuplanollat, eli kaikilta radoilta nollat. Voi huippu Sera!

Napetista oon ollut ylpeä aina kun kisoissa on päästy palkinnoille. Nimittäin joka kerta tuomarit on sanoneet, että onpas hieno collie, näitä on harvassa. Niin onkin! Myös luonnetestituomari sanoi, että vau mikä koira, näitä lisää. Vastasin, että tilauksessa on. Ja nyt ne onkin jo syntyneet! ;)


11. Kiinnostaisiko sinua alkaa joskus kasvattajaksi?

Ei. Liikaa vastuuta ja valintoja. En osaa enkä jaksa perehtyä niin syvälle jalostuksen monimutkaiseen maailmaan. Tehkööt muut hienoja valintoja, minä sitten käytän niitä valintojen tuloksia hienoihin asioihin :) 


Jos Veera lukee tätä, niin otaakoon haasteen vastaan. Oot ollut taas sata vuotta päivittämättä blogiasi, hyi häpeä!

Loppuun loppukevennyskuvina still-kuvia elokuvasta Nasta ja 101 lassieta! Kaikki kuvat on ottanut Tea Lemmetyinen.

Vas. Lucy, Picatsu, Daisy, Dali, Brad, Casey, Crazy ja Macy.





lauantai 18. huhtikuuta 2015

Pois alta, lassiet tulloo!

Ylämäen jälkeen tulee aina alamäki, eikö vaan? Sera on ollut tosi hyvänä jonkin aikaa, tai parisen viikkoa. Eilen raivattiin vähän pihaa, ja sekös Sepån sai innostumaan! Se veti perinteiset keväthepulit (tai oikeastaan lähes jokapäiväiset - tosin eihän vanhan sovi ihan joka päivä hepuloida) pihalla rallaten, ja niinhän siinä sitten kävi, että se liukastui märällä nurmella ja venäytti jotenkin tassunsa. Se ei kaatunut, mutta selkeästi jalka lipsahti ja otti vastaan jollain tavalla huonossa asennossa toisella tassulla. Se keskeytti juoksemisen ja lähti tulemaan minua kohti surullisen näköisenä, ja hetihän minä näin, että nyt se linkuttaa pahasti vasenta etutassuaan. Kopeloin ja painelin tassun läpi, mutta siinä ei onneksi ollut mitään aristavaa kohtaa. Venyttelin ja vanuttelin varovasti tassua, mutta sekään ei tuottanut erityistä kipua, tai ainakaan reaktiota. Seppå joutui sisälle, Back on Track niskaan ja peiton alle. 



Koko illan se linkutti ja vielä tänä aamunakin. Senpä takia ei ollakaan käyty lenkillä kuin kadun päässä pissalla. Muuten ollaan hengailtu rauhassa pihalla, ja tulipa tassusta ajan myötä niinkin hyvä, että pallo piti ottaa esiin ja yrittää vähän houkutella minua leikkimään! En lämmennyt idealle kuin ihan pikkuisen, sillä mulla oli pihan pentuvarmennus kesken. Kaikkiin aitoihin laitettiin alareunaan kanaverkkoa, ettei se pikkupossu keksi mennä ali. Nastahan jo keksi, mutta aiemmin oltiin tilkitty jo Nastan mentävät alareunat. Nyt tilkittiin kaikki, pienimmätkin koloset! Samalla laitettiin pihan takareunan aita kunnolla pystyyn, kun routa puski syksyllä melkein kaikki tolpat ylös. Nyt sidottiin aita myös rautalangalla puihin kiinni, eiköhän se nyt pysy kunnolla ja koirat sisäpuolella!


Tuplaesto

Tästä ei mennä!

Mummi innostui

Rillattiinkin ekaa kertaa tälle keväälle!

Sepsuliini voi nyt jo huomattavasti paremmin. Se keventää tassua ehkä hituspikkuriikkisen, minkä vuoksi annoin itseni lorvia koko illan sohvalla, ja käytin Seran taas vain pissillä tien päässä. Se olikin kyllä tosi väsynyt, sillä se hengaili tosiaan koko päivän ulkona, vahti veljen lapsia, oli ylipäällikkönä puutarhahommissa, tarkkaili grilliruoan laatua ja otti kiinni tuulen mukana lentäviä lehtiä. Onhan se väsyttävää puuhaa! 

Ei tämä elo kuitenkaan ihan alamäkeä ole ollut, ja voihan Serakin jo hyvin. Nastan lapset kasvavat hienosti ja ovat aikamoisia menijöitä kuulemma. Nasta ei oikein tiedä, pitäisikö kinastelevia lapsosia komentaa vai kenties liittyä itse tappeluun, sillä se kuulemma haukkuu kimeästi laatikon reunalla aina kun lapset tappelevat. Tai "tappelevat". Nyt pennut ovat jo neliviikkoisia pallukoita. Viikon päästä pääsen taas katsomaan niitä ihania, tuhmia ja räväköitä pikkukoiria! Kaiken kivan lisäksi Nasta palkittiin tänään Suomen Collieyhdistyksen vuosikokouksessa vuoden 2014 agilitycollie -kisassa sijoituksella kolme! Sera oli seitsemäs. Täytyy kyllä kehua koiriani, sillä Nastan tulokset tehtiin käytännössä kolmessa kuukaudessa, yksi taisi tulla aiemmin. Ja Sepsuli sitten, sehän kisasi vain muutamat kisat viime vuonna SM-kisojen jälkeen, joten senkin tulokset tahkottiin alle puolessa vuodessa. Hirmuisen hienoja aksakoiria mulla kyllä on! Mietin, että jos Seran kunto antaa myöten, kävisin sen kanssa omat syyskuun kisat katsomassa ja jäätäisiin eläkkeelle sitten. Kesä kuntoutetaan lihaksia uimalla ja lenkkeilyllä ja syksyllä sitten jäähyväiskisat. 

Mummi nauttii Råtasta

Nape juhlii fiinisti. Kuva (c) Tiina Hasu

Sitten loppukevennys ja suora leikkaus otsikkoon: Hankin vauvaa ja vanhusta silmällä pitäen pyöräkärryn. Siis koirille. Tämä on varmaan se hetki, kun ihmisen koirahulluus ylettyy kaiken hulluuden lakipisteeseen. Mutta on mulla tähän ihan järkevä selitys! Lukekaa nyt vaikka: Sera ei enää jaksa jolkotella pitkin katuja miten sattuu, eikä helteellä sovikaan. Vauvakoira taas on liian vauva jolkotellakseen pitkin katuja miten sattuu. Nasta on juuri sopiva jolkottelemaan pitkin katuja miten sattuu. Minä tykkään pyöräillä kesäisin pitkin katuja miten sattuu. Olis tosi ikävää kytätä kellosta, milloin pitää taas mennä koiria ulkoiluttamaan takaisin kotiin. Nyt kun ne on mukana, ei tarvii kytätä kelloa! Ja helteellä ne eivät läkähdy, kun ei tarvii juosta pitkin katuja, vaan voi hengailla kyydissä! En kyllä tiedä miten selvitään turvallisesti mihinkään, sillä kun kokeilin Seran kanssa pikku reissua, nauroin ääneen koko matkan, ja meno oli melko nauruntahtista hytkynää.

Pois alta!
P.S. Olin saanut haasteenkin Sarilta! Teen sen kyllä kiltisti kunhan ehdin paneutua kysymyksiin!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Jälleennäkemisen riemu

Vihdoin koitti se viikonloppu, kun pääsin katsomaan Nastan lapsosia! Perjantaina ajelin ensin Lappeenrantaan ja sieltä lauantaina Ullan kanssa Mäntsälään. Lähdettiin jo aamupäivällä matkaan, sillä ajateltiin, että koska on tulossa niin kaunis päivä, niin ehdittäisiin ajoissa takaisin nauttimaan auringosta kun lähdettäisiin aikaisin etelään päin. Turha luulo! Nastanpoikaset oli niin ihania, että kolmetuntinenhan siellä hurahti hujauksessa! Kotimatkalla pysähdyttiin vielä Kouvolan kulmilla syömäänkin, joten alkuiltaanhan se paluu meni. Eihän siinä enää muuta voinut, kuin nautiskella kylmästä siideristä Moulin Rougea katsellen. 

Tiina oli imuroimassa länsisiipeä kun saavuimme perille, joten parin minuutin koputteluista ja huhuiluista huolimatta kukaan ei meidän tuloa huomannut. Paitsi Nasta, joka olikin eteisessä vastassa. Se laittoi heti korvat luimuun, heilutti häntää ja kurisi niinkuin se aina tekee, ja nousi vasten. Ihanaa, se tunnisti vielä, ja tykkäsikin näkemästään! Mentiinkin sitten hetikohta Nastanpoikasia katsomaan. Ne olivat jonkin aikaa sitten syöneet, joten olivat unten mailla kun menimme laatikon reunalle. Pian ne kuitenkin alkoivat heräilemään, kun Nasta niitä meille esitteli nenulla tökkimällä ja nuolemalla. Tiinakin houkutteli pentuja pois laatikosta, ja kohta suurin osa pennuista horjuikin laatikosta ulos. Minä katselin pentujen menoa ja rapsuttelin Napettia kauluksesta samalla. Kaksi pentua tuli Napen nenän alle moikkaamaan minua ja mutsiaan, ja Napehan ei siitä tykännyt. Minä oon Nastan ihminen, en kenenkään muun! Se on Nastan mielipide. Se alkoi nostaa huultaan, ja minä kielsin heti. Se kuitenkin murahti lapselleen (Brad-raukalle!), ja varoitti pikku näykyllä. Brad-rukka kiljui ja Nasta komennettiin vihaisesti pois. Nape meni itsekin hämilleen Bradin sydäntäsärkevästä kiljunnasta ja tuli kohta hyvittelemään tilannetta. Minä käskin hyvittelyjen jälkeen Nastan pois ja palluttelin lapsosia. Nastaa se ärsytti. Tympeänä se katsoi kauempaa kun sen oma ihminen jakoi rakkauttaan sen omille lapsille. Inhottavaa!

uni yllätti

Lapset olivat vauhtiin päästyään tosi virkeitä, ärhäköitä ja vilkkaita. Ja äänekkäitä! Ihania pentuja! Tiina sanoikin, ettei hänellä ole ollut näin vilkasta ja äänekästä pentuetta aiemmin. Vaikuttaa lupaavalta! Lapsoset yrittivät jo parhaansa mukaan leikkiä, vaikka askel olikin vielä hieman epävakaa. Trikkityttö oli kova mimmi; se ei sietänyt yhtään mitään päälle kävelyä, vaan näytti hampaitaan! Tai siis ikeniään, eihän niillä mitään hampaita vielä ole. Se murisikin, mutta murisivat muutkin. Leikkiä oli kyllä kiva katsella, eikä pentujen riehakkuus yhtään auttanut tekemään päätöstä minkään pennun suuntaan! 

Kaikki kasassa

Crazy heräilee


Pojista Brad näytti kyllä hurjan puolensa eilen. Se seikkaili yksinään ja kiipeili syliin (niinkuin kyllä muutkin pikkuiset), ja ulvoi, luuli varmaan olevansa susi! Yritti se ressu haukkuakin, mutta eihän se vielä osannut. Brad oli tosi reipas poika. Äiskän peräänkin se aika kovasti katseli, mutta syömäänhän se olisi halunnut. 


Brad hoippuu ruokailemaan

Nasta hoitaa vieläkin pentuja tosi hyvin, syö kakatkin ja arvatkaa vaan, mille sen henki haisee. Ei tehnyt mieli ottaa pusuja vastaan siltä nyt tällä kertaa! Ehkä sitten kun haen sen ja lapsosen kotiin. Seuraavan kerran menen kuitenkin kahden viikon päästä pentuja pyörittelemään. Sitten on varmaan jo persoonat omanlaisiaan, luonteet on muotoutuneet jo jonkin verran ja ehkä ne viralliset nimetkin mietittynä! Jaakko lähtee mukaan, ja ehkä lapsivieraitakin. Kuvapläjäys:

Daisy

Tytöt 1

Tytöt 1

Tytöt 2

Tytöt 2 (voi ei miten tärähtänyt kuva!)

Pusupojat

Crazy nukahti



Dali?

Daisy ja Pikatsu

Sitten kotikuulumisiin: Seppå voi erinomaisen hyvin. Kävi näin: leikkasin sen kesätukkaan maanantaina, ja vaikka se riekkui onnesta päästessään turkistaan, ei tullut minkäänlaisia kipukohtausta yöllä. Hmm. Se syö antibioottia nyt, katsotaan tilanne kun kuuri loppuu. Aloitin siis kuurin tiistaina, eli se ei päässyt vaikuttamaan vielä tuohon riekkumistilanteeseen. Erikoista! Seppå on ollut siis tapansa mukaan erittäin iloinen, energinen ja leikkisä turkin poiston jälkeen. Tai enhän minä sitä kokonaan pois ajanut, vaan jätin sille irokeesin, ihan vain koska voin. Se kyllä taitaa aiheuttaa lievää anarkismia Serassa, sillä turkin leikkuun jälkeen se on varastanut pöydältä leivänjämät ja jätskipaperit, kurkottautunut nuolemaan lautasia ja kun sitä on torunut, se vain haukkuu vastaan. Mukava muutos! Kaikki eivät ehkä näin ajattelisi, mutta miun mielestä tuo on erittäin positiivinen muutos Seppå-mummin elämässä. Jee! 

Mummi puutarhahommissa
Vielä palatakseni pentuihin, olipa mukava nähdä Nastaa ja sen lapsia! Mulla on kyllä suurempi parku tästä erosta, sillä kun me oltiin lähdössä, sanoin Napelle heippa ja rapsuttelin ja halasin sitä. Se vaan jäi makoilemaan muina koiraäiteinä paikoilleen ja oli silleen "ok moikka, nähään joskus!". Sillä on ilmeisesti Tärkeä Tehtävä kesken. Ja onhan sillä! Kaksi viikkoa ei onneksi ole pitkä aika odotella seuraavaa tapaamista, ja siitähän kahden viikon päästä saan hupsu-Napen kotiin. Äitienpäiväksi! Napen eka äitienpäivä! Sitä pitää varmaan juhlia! :D 





Hurjimukset imevät äiskää kuiviin:



sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Nastanpoikaset kasvaa

Nastanlapsoset on tänään jo kaksiviikkoisia. Suvi on käynyt kuvaamassa pentuja, ja tässä postauksessa muutamia otoksia Suvin linssin takaa, ensin yksiviikkoiskuvat ja perään kaksiviikkoiskuvat. Olevinaan mulla on niin kiirettä, etten ehdi päivittämään blogia edes kerran viikossa! Kuvat siis on ottanut Suvi Lehto ja lupa julkaisuun on. Ensin pojat!


Brad 1 vko

Brad (kyllä, Pitt) 1 vko

Dali 1 vko

Dali 1 vko
Typyt: 

Casey 1 vko

Casey 1 vko

Crazy 1 vko

Crazy 1 vko

Daisy 1 vko

Daisy 1 vko

Lucy 1 vko

Lucy 1 vko

Macy 1 vko

Macy 1 vko

Picatsu 1 vko

Picatsu 1 vko
Nasta on edelleen hyvä äiti, ja opettaa jo lapsilleen ettei jokaisesta vinkaisusta tule huomiota. Se makoilee laatikon ulkopuolella ja jos joku inahtaa, se nousee katsomaan mikä hätänä. Jos ei ole vielä ruokkimisen aika, Nape käy takaisin makoilemaan pentulaatikon ulkopuolelle. Välillä käy ruokkimassa ja malttaa jo käydä pissallakin. Toisia koiria se ei siedä yhtään sen kallisarvoisten lasten lähettyvillä, mutta ihmiset hyväksyy niin kuin pitääkin. Tiina on pitänyt pentuhuoneen ovea kiinni, koska Nasta räyhää jos muut koirat lasketaan esimerkiksi ulos, ja uloskäynti on pentuhuoneen vieressä. Se ottaa kyllä tuon puolustamisen hieman liioitellen, sillä se kuulemma käy mm. imurin kimppuun ihan tosissaan! Eihän imuri kotonakaan sen lempivehje ole, mutta käskyllä sen saa poistumaan kyräilemään jonnekin muualle. 

Nastan maito alkaa jo ylimmistä nisistä ehtyä, joten Tiina päätti maistattaa pennuilla jauhelihaa paria päivää normaalia aikaisemmin. Maistiaisille ne olisivat joka tapauksessa viimeistään huomenna päässeet, mutta nyt tässä tilanteessa ekat lihansa ne saivat toissapäivänä. Hyvin maistui kuulemma, ja jotkut menivät ihan lisää etsimään! On hyvä olla vähän lihanhimoinen. Hyvä pennut! Eilen livestream olikin taas jonkun aikaa auki, joten sain nähdä kun Tiina antoi lihaa pennuille toista kertaa. Ahnaita possuja ovat. Hienoa!

Tässä kaksiviikkoiset pupsit, taas pojat etunenässä: 

Dali 2 vko

Dali 2 vko

Brad 2 vko

Brad 2 vko
Tytöt, taas tylsästi aakkosjärjestyksessä: 

Casey 2 vko

Casey 2 vko

Crazy 2 vko

Crazy 2 vko (tylsää muotikuvauksissa!)

Daisy 2 vko

Daisy 2 vko

Lucy 2 vko

Lucy 2 vko

Macy 2 vko

Macy 2 vko

Picatsu 2 vko

Picatsu 2 vko
Lopuksi vielä kuvia Maailman Söpöimmästä Koiraäidistä ja sen kaikista lapsosista kasassa ja ei niin kasassa: 

Onko söpömpää olemassakaan?!

Yks on puonnu kärryiltä jo nyt

Yööök maito on pahaa!




Viikon päästä pääsen noita pieniä possuja katsomaan, mukavaa! Sitten tulee huonoja puhelinkuvia. Niillä on sitten varmasti jo silmät auki ja liikkeet entistä liukkaampia. Ovat kuulemma vikkeliä liikkeissään jo nyt. Ennustan, että tulen olemaan aksaradalla supermyöhässä Nastanpoikasen kanssa. Katsotaan sitten parin vuoden päästä, toteutuiko ennustukseni. En tiedä edes vielä, kuka meille muuttaa Nastan kanssa. Muutama suosikki ulkonäön perusteella mulla on, mutta lopullisen päätöksen teen tietenkin sitten hulluuden perusteella. Onko teillä lukijoilla suosikkeja, mitä Nastanpoikasten ulkonäköön tulee? 

P.S. Sepån tila edelleen huonohko, se on selkeästi kipeä pitkähköjen lenkkien jälkeen. Varmuuden vuoksi tiistaina alkaa ab-kuuri, jolla poissuljetaan mahdolliset pissatulehdukset. Kipulääkettä tarvittaessa ja mahdollisesti kesän alussa uusintakuviin selän takia, että nähdään mahdolliset muutokset ylimääräisessä nikamassa ja sen vieruskaverissa. Surku. Muutenhan se on pirtsakka itsensä, ja haastaa leikkiinkin jatkuvasti. Pitkälle vaan ei näköjään enää voi lähteä. Tai ainakaan tällä hetkellä. Seuraillaan.

P.P.S. Olin eilen kenneltyttönä aksakisoissa. Päivi ja Kuura nousivat kakkosiin, jee! Bonuksena kerrottakoon, että mulla on maailman parhaat kenneltyttökengät: DePaul Designin Lady-pilkkisaappaat, joiden alaosa on kumpparia ja varsi (lähes polveen asti) tuulen- ja vedenpitävää kangasta. Sisällä vielä termoskenkä ja pohja on paksu, joten niissä pysyy varpaat lämpiminä. Hirmuisen nopeasti niillä ei kyllä lompsita menemään, mutta enpä sitä jaksais muutenkaan tällä hetkellä, kun kunto on hieman päässyt tipahtamaan kisakoiran ollessa poissa. Pitääkin ruveta kohottamaan kuntoa, iik!