maanantai 29. heinäkuuta 2013

AC/DC

Ei, kirjoittaja ei ole ollut kyseisen bändin keikalla, eikä edes kouluttautunut sähköasentajaksi, vaan hänen mukanaan Mikkelissä aksaamassa ovat olleet koiraneitoset AC (vaihtovirta) ja DC (tasavirta). Seuraavasta kukin lukija voi itse päätellä, kumpi kumpainenkin on.

Koiraneito AC

Koiraneito AC (vaihtovirta) aloitti viikonloppuna kakkosluokan kisauransa. Se alkoi ei-niin-kivasti lauantaina, kun koiraneito AC:lla oli liikaa virtaa. Hän kuumeni katsellessaan muita suorituksia niin, ettei oikein voinut keskittyä edes paikallaanoloon, vaan hänen lihaksikas kroppansa ponnahti maan pinnasta sata prosenttia sallittua useammin. Ensimmäisellä radalla AC olikin siis täysin viettiensä vallassa, ja päätti kokeilla, voisiko keinun suorittaa ollenkaan kontaktipintoihin koskematta. Ei voinut, sillä A) tuomari antoi siitä pari virhettä ja B) ohjaaja suutahti siinä määrin, että keinu piti suorittaa uudelleen. Se meni sitten oikein nätisti koiraneito AC:lta, ja kaksikko poistuikin radalta tämän keinu-uusinnan jälkeen. Ei videotodisteita. 

Ohjaaja saattoi olla hieman äkeissään koiraneito AC:lle huonosta keinusuorituksesta, ja niinpä AC osasti hienosti hillitä itsensä toisella radalla. Keinu ryömittiin. (toim. huom.: ohjaajan mielestä puinen keinu myös antaa aihetta varomiseen, sillä AC ei ole koskaanikinämilloinkaan muulloin ottanut kieltoa keinulle/ryöminyt sitä, paitsi puisella keinulla. Ohjaaja on sitä mieltä, että se saattaa kolahtaa aika ikävästi maata vasten, kun siinä ei ole minkäänlaisia pehmusteita, joten AC:t ja muut agilitaajat varovat sitä.) Muut kontaktitkin otettiin ja erityisesti ohjaajan mieltä ilahdutti persjättö puomin kontaktille, jolta koiraneito AC tosin taitaa varastaa, mutta otti kontaktin kuitenkin hienosti. Rata oli puhdas ja aliaikaan päästiin reippaasti. Sillä lohkesi toinen sija, ja osallistujien ollessa maksikakkosissa kuuden kappaleen kokoinen, AC ja ohjaajansa saivat kuin saivatkin sillä ensimmäisen kakkosluokan LUVAnsa. Ohjaaja oli tyytyväinen koiraneito AC:hen ja tämän hyvään virtaan. Video alla.



Sitten tuli sunnuntai. Koiraneito AC oli lähtövuorossa maksien ensimmäisenä, mikä jännitti ohjaajaa. Maksikakkosissa kuitenkin on lähes aina suhteellisen vähän osallistujia, joten siihenkin paikkaan on totuttava. Ensimmäisenä starttasi kuitenkin luokkanousija, unkarinvizla. Joka teki puhtaan radan ja oli todella nopea, totesivat AC ja ohjaaja. Tuo koirakko oli kuitenkin voitettava, jos mieli saada LUVAn, sillä sunnuntaina koirakoita kakkosissa oli vain viisi, mukaanluettuna luokkanousija. Koiraneito AC päätti yrittää parhaansa, ja niin tekikin, mutta ohjaajan virhearvion ja arvioimattomuuden vuoksi yksi hyppy solahti hieman pitkäksi, jolloin seuraavalle hypylle ponnistaminen oli käytännössä mahdotonta. Aikaa korjaamiseen kului kolmisen sekuntia, mikä olisi riittänyt unkarinvizlan lyömiseen. Vitosella lohkesi kuitenkin kolmas sija, mikä tyydytti sekä AC:ta että ohjaajaa, joka oli asettanut viikonlopun tavoitteeksi yhden nollan. Videotodisteita kelvosta AC:sta ja ohjaajan linjausvirheestä:



Jälkeenpäin ajateltuna ohjaaja toivoo, että vitosrata olisi ollu päivän (ja viikonlopun) viimeinen. Miksikö? Sen vuoksi, että koiraneito AC oli hetken aikaa vakavan amnesian kourissa. Koiraneito AC oli nimittäin täysin unohtanut, miten kontaktit suoritetaan. A-esteeltä se tuli läpi: otti kyllä kontaktin, mutta pysähtyi maahan, josta suoritusta jatkettiin. Keinu oli edellisen päivän ensimmäiseen keinusuoritukseen verrattuna varsin maltillinen, mutta edelleen hieman levoton. Puomin alastuloa kuitenkaan koiraneito AC ei käytöksensä mukaan ollut koskaan edes nähnytkään. Sen paikalla oli koiraneito AC:n mielestä aivan järkyttävän suuri kuoppa, sillä sen yli piti suorastaan HYPÄTÄ! Koiraneidon puolustukseksi täytyy kyllä sanoa, että koiraneito pysähtyi taas maahan, mitä se tekee erittäin kuumana käydessään myös treeneissä. Koiraneito AC siis mitä ilmeisimmin kuvitteli, että hyppäsi kontaktille, mutta lihaksikkaan ja kimmoisan AC:n loikka ylettyi maahan saakka. Ohjaaja suoritutti kontaktin uudelleen (lähes yhtä huonolla menestyksellä), ja poistui lannistuneena ja AC:lle silminnähden kiukkuisena radalta. Ei-yhtään-yllättävää kyllä, että koiraneito AC käyttäytyi loppupäivän oikein mallikkaasti. AC:n kasvattajakin sanoi, että koiraneito AC taitaa olla samanlainen kuin hänen nuori bortsunsa, joka kuumetessaan tekee ihan omia ratkaisuja ja ratoja. Ja tuohonkin kuumakalleen toimii vain suuttuminen. AC:n omistaja on kuitenkin pohjimmiltaan hellämielinen kukkahattutäti, eikä millään hennoisi aina suuttua AC:lle ennen rataa. Mutta mitä ilmeisimmin niin on tehtävä.

Koiraneito AC:n vaihteleva virta ei rajoittunut pelkästään agilityratoihin. Yhtenä hetkenä se oli parasta kaveria majapaikkamme (ohjaajan iki-ihanan Päivi-serkku-kenneltytön) gronttupennun kanssa, ja seuraavana hetkenä pentu sai tuta AC:n silmittömän käskyttämisraivon ja hampaat kallossaan. Ensimmäistä kertaa oli hetkiä, kun koiraneito AC:ta ei saanut häiritä laisinkaan, vaan Hän halusi olla pennutta. Väsymyksellä lie näppinsä pelissä myös. Ohjaaja huokaili ja totesi, että tällaista vaihtovirtaa hän toivoisi vähemmän, ja enemmänkin tasavirtaa. Koiraneito AC on kuitenkin nuori, joten ohjaajan mielessä kytee toivonkipinä, että tasavirtaa tulee iän myötä.

Koiraneito DC

Koiraneito DC näytti viikonloppuna parhaat puolensa niin käytöksen kuin aksaamisenkin osalta. DC käyttäytyi koko ajan sangen narttumaisesti pikkugronttua kohtaan, kuten arvonsa tuntevan nartun kuuluukin, olematta kuitenkaan vaaraksi. Hammasta siis sai, jos lähelle tuli, mutta antoi toisten hieman peuhatakin keskenään.

Agilityn saralla koiraneito DC:llä ei ole koskaan ollut niin terapoiva vaikutus ohjaajaan, kuin tänä viikonloppuna. Koiraneito DC teki nimittäin vaatimattomasti neljästä radasta neljä nollaa, mikä lisäksi jokaisen radan etenemä taisi olla yli 4m/s. Ohjaaja sanoi koiraneito DC:lle palauttaessaan koiraneito AC:ta häkkiin sunnuntaina, että voi kun koiraneito DC jaksaisi tehdä vielä yhden hienon radan, että ohjaajalle jäisi aksasta mukava muistikuva. Koiraneito DC:tä mahtoi säälittää ohjaajan paha mieli ja kiukku, kun tempaisi tuplanollapäivän jälkeen vielä toisen tuplanollapäivän. 

Ohjaajan täytyy kyllä hieman kehua tässä itseäänkin, sillä hän liikkui hyvin, ei jäänyt odottelemaan koiraneito DC:tä ja antoi käskyt ajoissa. Ja Luotti Koiraan. Se tärkein. Ohjaaja taisikin jälkipuinneissa harmitella, kun ei luota vielä koiraneito AC:hen samalla lailla. Pitäisi vain luottaa, sillä jos virheitä pelkää, ei tuloksiakaan tule. Koiraneito DC on ohjaajan luottopakkaus, tulosmasiina, joka ylitti kyllä ohjaajan odotukset huipulla kisakestävyydellään. Tavoitteena koiraneito DC.n kanssa viikonloppuna oli se tuplanolla, jossa koirakko onnistui 200-prosenttisesti. Ohjaajahan on uhkaillut, että hän ja koiraneito DC lähtevät agilityn SM-kisoihin, jos saavat tuplan (ja tietenkin muutkin tarvittavat nollat). Nyt se on ilmeisesti ensi kesänä edessä, sillä ohjaaja uskoo koiraneito DC:n kykenevän suorittamaan vielä kaksi puuttuvaa nollatulosta, joista toinen saa olla hyppyradalta. 

Koiraneito DC ei siis olisi tasavirtaisempi voinut olla. Ohjaaja uskoo, että AC:stakin voi kasvaa yhtä DC, kunhan ikää tulee hieman lisää. Tähän päättyköön ylistyslaulu koiraneito DC:lle, annettakoon videoiden puhua puolestaan.

Lauantain A-rata

Lauantain B-rata

Sunnuntain A-rata

Sunnuntain B-rata

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

NättiNape käyttäytyy

Pikapäivitys suuresti pelätystä mätsäristä! Tai lähinnä Napen kehäkäytöstähän minä pelkäsin, en suinkaan mätsäriä. Nape käyttäytyi oikein mallikkaasti, kuten hienon Lassieneidin kuuluukin. Tiedä sitten, oliko vajaan tunnin lenkillä Lykyllä ja nälässä pitämisellä vaikutusta. Ehkä, joten ois kauheen kiva saada samanlainen setti alle parin viikon päästä näyttelyyn. Aikataulu ei varmaan anna periks tunnin lenkitystä kauempana kotoa kuin tuossa lähimetsässä, eikä siinä energia pääse samalla tavalla palamaan kuin Lykynlammen kangasmetsässä kirmatessa. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, joten näyttelyaamuna metsä kutsuu aikaisin.

Nasta oli "teinit"-luokan ekan parin B-koira. Toivoinkin, että saatais olla B-koira, että päästään juoksemaan jonkun ressukan perään ja olemaan haukkumatta sille. Meidän pariksi sattui hirrrmuisen iloinen reilun vuoden ikäinen tollerilapsi, joka vei punaisen nauhan kaikkia rakastavalla olemuksellaan. Meille siis sininen. Nasta ei haukkunut yhtään! Vau! Sinisten teinien kokoomakehässä pienet ja isot juoksutettiin erikseen ja sitten vielä yhdessä. Yksi kerrallaan koirat tippuivat pois ja tuomari vertaili Napettia ja ihanan lutuista bernhardilaisnarttua pitkään. Nasta vei kuitenkin siniteinien voiton, tuomarin sanoin "niin liikuttavalla kontaktillaan, kun hän koko ajan tapittaa sinua ja pysyy mukana varmaan ikuisesti". Bernhardilainen vähän etsiskeli paikkaansa eikä kunnolla asettunut seisomaan. Nasta sen sijaan oli hokassut "seiso"-käskyn jujun, ja tapitti kontakti vuorollaan nakissa, vuorollaan miussa, niin nättinä, että! Palkinnoksi saatiin tassupyyhe, niin saivat teinien kolme muutakin palkittua. 

Enää oli vuorossa sinisten BIS-kehä, jossa oli neljän joukossa sileäkarvainen collie, Napetti, sheltti ja vesikoira. Tuomarit (3 kpl) naureskelivat, että heillä on tänään ollut paimenpäivä, kun on monta paimenta valittu BIS-kehään. Sk collie käteltiin ekana pois, sitten vesikoira. Jäljellä olivat siis enää Nape ja Lauran Meela, joita tuomarit vähän aikaa tuijottelivat. Meela vei voiton, onhan se kokenut ja nätti pikkuruinen shelttityttö. Nape siis teiniSIN1 BIS2, mikä oli todella paljon enemmän kuin olin odottanut! Hyvillä mielin voin lähteä EloKareliaan näyttämään Napettia tuomarille, ihan hyvin se käyttäytyy. Nyt se kyllä oli kovin väsynyt, ja todennäkösesti näyttelypäivänä se ei sitä ole, kehä kun luultavasti on aamupäivällä. Pitää vaan kävelyttää Napettia ympäriinsä että se väsyy hajuista ja muista koirista. Väsytyksen jälkeen se osaa käyttäytyä ja on vähintään BIS2 niinkuin tänäänkin. Sen kunniaksi kuvakimara Nätti-Napesta sen eri persoonissa, vassokuu.

Hoitaja-Nape

Lepuuttaja-Nape

Cool-Nape

Paikanvaltaaja-Nape (hyppäsi sänkyyn, kun kävin vessassa!)

Bonuksena paikanvaltaaja-Sepe, joka vei
 miun leffankattomislöhöpaikan!



tiistai 23. heinäkuuta 2013

Välipäivitys

Seppå ja Napetin on päässeet hieman lomailemaan, kun mie en ole jaksanut treeneihin raahautua. Vaikka kisakausi onkin kovimmillaan näin kesällä, ei treeneissä jaksa käydä, kun sehän tarkoittaisi ainakin kahta aksakertaa viikkoon. Mutta lahjattomathan ne treenaa, me käydään vaan kisaamassa! Onhan sitä tulostakin kyllä tullut, Napen kanssa noustiin kakkosiin ja Seran kanssa taitaa olla ollut jokaisista kisoista yksi nolla kotiin tuomisina. Tuplaa ei vieläkään, mutta mitäpä sitten. Seran kanssa ollaan päästy niin paljon pidemmälle kuin koskaan agilitya aloittaessani kuvittelin. Napen kanssa tavoitteetkin on vähän korkeammalla, mutta ei niistä paineita oteta. Potentiaalia Nastassa on vauhdin suhteen enemmän, joten esimerkiksi kolmosluokan SERTien suhteen oon Nastan kanssa toiveikkaampi. Mutta kaikki aikanaan! Ensin pitää nousta sinne kolmosluokkaan. Kakkosluokassakaan ei olla vielä kisattu, mutta se muuttuu viikonloppuna, kun ajelen (jälleen kerran) Mikkeliin aksaamaan. Molemmat turret kisaa sekä lauantaina että sunnuntaina, ja kaksi rataa kumpainenkin per päivä. Ollaan kyllä Päivin kanssa ihan hulluja, sillä molempina päivinä ollaan kisapaikalla aamusta iltaan: Wimpuli kisaa ykkösissä, Nape kakkosissa ja Sepsuli kolmosissa. Huh! Pitää ottaa evääks muutakin kuin pari riisipasteijaa. Käyhän ostoksilla, Päkä! ;)

Heinäkuu on ollut kisojen suhteen vähän hiljaisempi, mutta elokuussa on taas lähes joka viikonlopulle jotain. Ja syyskuullekin melko pitkälti. Heinäkuu onkin perinteisesti ihmisillä lomailukuukausi (paitsi järkevän ammattivalinnan tehneillä opettajilla, joilla lomaa on vähän pidemmin ;) ), joten miun koiratkin sai lomailla. Ainoat koitokset on olleet Maple Yard -leiri heinäkuun ekana viikonloppuna, satunnaiset (piha)treenit ja nyt viimeisenä viikonloppuna olevat kisat. Pihatreeneistä puheen ollen, otin tänään päivällä keppejä tuossa pihamaalla molempien koirien kanssa. Eihän se ihan putkeen mennyt. Ensin tositoimiin pääsi Napetti, joka suoriutui kepeistään ihan hyvin. Otin sille pikkuhiljaa pahenevaa keppikulmaa - sekä umpi- että avokulmaa - ja vedätystä. Pahimmat avokulmat ei aluksi meinanneet onnistua, mutta kun näytin "väärällä" kädellä, onnistui Napenkin kepittää alusta asti oikein. Vedätystä tuo hurjapää ei sen sijaan kestänyt yhtään. Noilla kepeillä tosin voi olla hankalampi pujotellakin, kun ne joustaa, mutta tyyppi muina narttuina jätti sieltä täältä välin-pari pujottelematta kun vedätin. "Oho"lla alkuun ja uusiks. Kesti kun pienensin vedätystä. Ehkä lujilla kepeillä kestää paremmin. Toivotaan. Vedätystä (/miun etenemistä) varmaan nimittäin tarvitaan ylemmissä luokissa enemmänkin.

Sitten miun rakas murheenkryyni, kolmosluokan superaksaaja Seppå. Ei osannut mitään! No umpikulman tietenkin, mutta eipä sitten juuri muuta. Ei itsenäisiä keppejä (kääntyi kahden kepin jälkeen, siis kahden!!), avokulmaa, ei vedätystä, eikä varsinkaan suoraa lähetystä kepeille. Siis mitä ihmettä?!! Kun avokulma takkuili, pienensin kulmaa ja loppujen lopuksi olin ihan suorassa linjassa kepeille. Ei osannu. Meni ensin kolmanteen väliin: "höpöhöpö, takasin". Sitten toiseen, sama homma. Toistui kahdesti. Puun kierrätys ja kepeille, ei onnistu. Koko ajan "vöyvöyvöy" päällä. Sitten poskipartapuhuttelu ja koira maahan. Sillä on edelleen asiaa: "vöyvöyvöy" makuulta. "Nyt keskityt!! Kuuntele! Osaat kepit, mene ne perkele." Koira ylös, suora lähetys kepeille, onnistui kun juoksin vieressä. Siis haloo! Kolmosluokkalainen koira, ja tarvii tuollasta ohjausta! On kyllä ennen osannu. Taitaa olla huonosti opetettu. Kuka lie ollu noin huono ope sille. Hyh! Lopetettiin sitten siihen alkeiskurssitasoiseen suoritukseen. Parempi sekin kuin ei ollenkaan taitoja. Onneks Seran vauhdissa kuitenkin pysyy radalla, vaikka juoksisin kepeillä vieressä. Sitä nimittäin taidetaan tarvita viikonloppuna.

Ois ehkä ollut tarvetta treenata, ainakin Sepsun kanssa, mutta ollaan vaan höpsötelty ja lomailtu. Ollaan oltu ilosaarirokissa ja vietetty ystävän yllätysvalmistujaisia. Viimeksi mainituissa oli mukana myös eräs demoni, joka myös nimellä Kuura tunnetaan. Sillä ja Napetilla olikin ihan omat geimit, tässä kuva keskeytyneestä painihetkestä. Eiks oo nättejä koirulapsia?! 



Kannattaa klikata isommaksi ja huomata erityisesti lapskoirien suut. Tuo kaunis lassieko pitäs muka viedä parin viikon päästä näyttelyyn?! Ilmeisesti. Huomenna mennään tuon kaunokaisen kanssa villakoirien mätsäriin harjottelemaan nätisti juoksemista. Pari päivää ennen näyttelyä on kesätauon jälkeinen eka näyttelytreenikertakin, sinne pitäs muistaa myös mennä. Ja sit juosta kehän laidalla mahdollisimman paljon että on ärsykettä ympärillä. Ja kärsiä niistä huonoista etuliikkeistä, jotka tulee, kun Nape tuijottaa minua juostessaan. Toivon, että irkkutäti antaa meille sen anteeks, kun Nasta muuten on niin hirveen nätti.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

1107 km, 6h unta, verinaarmuja ja onnistumisen fiilis

Otsikko kiteyttää tämän vuoden Maple Yard -leirin tunnelmat. Lähdettiin siis taas Veeran kanssa kohti Ylänettä koiruleiden kanssa viime perjantaina aamuyhdeksän jälkeen. Minäkin jopa ajoin tänä vuonna, melkein puolet ainakin, nimittäin Varkaudessa vaihdettiin kuskia ;) No, jäi veeralle sellaset 400 kilometriä vielä ajettavaksi, mut kyl mie takasin ajoin melkein puolet, Jyväskylän liepeiltä. Matkassa meillä oli Nastan ja Laten lisäksi Veeran Leo, joka matkusti tyytyväisenä takapenkillä, vaikka siellä tavaraakin oli hurjan paljon. Perillä Kuralan kartanotilalla oltiin noin seittemän tuntia lähdön jälkeen. Kauas on kyllä huisin pitkä matka! Perjantaina ei sitten muuta koiramaista tehtykään, kun haisteltiin toisia koiria ja lepäiltiin matkan jälkeen. Ja nautittiin nuotion loimusta, makkarasta ja vähän siideristäkin. Nukkumaan mentiin puolen yön jälkeen, mutta ensimmäinen yö meni vähän valvomiseks. Ensimmäinen rapsutti itseään, ja kun lopetti, aloitti toinen turkin hoivaamisen, eli nuolemisen. Kun toinen saatiin hiljennettyä, niin kolmas aloitti läähättämään. Kuuma siellä huoneessa kyllä olikin, vaikka ikkuna oli auki koko yön. Aamulla siis ei kovinkaan pirteinä noustu aamiaiselle puoli kahdeksan maissa. Mulla kun vielä on tapana saada erittäin huonosti unta, jos yöllä herään. 

Lauantain ensimmäinen homma Napella, Latella, Rosella (Nastan ja Laten täti) ja pikkupikku Avalla (Laten täyssisko myöhemmästä Pilkun pentueesta) oli hakumetsä! Mie halusin kokeilla Nastan kanssa vähän hakuakin, kun ei ole koskaan sitä kokeiltu, paitsi joskus Lykyllä Jaakon kanssa piilosleikin merkeissä, jos sitä nyt yhtään haun alkeiksi vois kutsua. Nasta teki ensin makkararinkiä ja hyvin haki muilta makkaraa. Vähän tuli välillä tuijottelemaan minuu ja kysymään, että mitäs nyt, mutta kun seisoin vain muina naisina, niin lähti makkarankin perään. Avalle tehtiin tätä myös. Sitten Nasta sai lähteä pakenevan ukon perään. Pidin siis Nastaa pannasta ja näytin suuntaa, mihin ukkeli (eli vuoroillaan Veera, Eeva ja Niina) juoksi ja kutsui Nastaa samalla. Kun Nape pääsi ukkelin luo, tuli makkaraa palkaksi. Mie valitsin tavaksi tulla takasin keskilinjalle sellasen, että piilossa ollut ukko palauttaa koiran sitä syötellen. Nasta on vähän epävarma, kun on miun kanssa kahdestaan = kyselee paljon, että voiks tonne mennä ja onko tuo makkara varmasti syömäkelpoista jne. Seran kanssahan se on niin itsevarmaa pikku kakkiaista, kuin olla voi! 

Hakumetsästä päästyämme (olin Latelle, Roselle ja kouluttaja-Jutan Pinkille piiloukkona) olikin ruoan aika. Ajateltiin isot lounaat syötyämme, että nyt vois vähän lepuuttaa ja ottaa vaikka nokoset huonosti nukutun yön jälkeen. Vaan Petepä sanoikin, että hakulaiset suoraan aksaan! Kääk! Hienosti kulki kyllä maha täynnäkin, siis ohjaaja :D Kulki koirakin. Illemmalla kellotettiin aikoja, ja Napetti tuli kolmanneksi! Vain kaksi bortsua kiri edelle. Vau! Tehtiin pari kierrosta, ja tokalla kierroksella kaaduin persiilleni ja selälleni, otin kädellä vastaan, joten kämmen ja kyynärpää on verinaarmuilla. Myös lapa jumahti, mutta sain sen venyteltyä illalla saunassa suht hyvään jamaan. Sattuu ja tapahtuu!

Nape hyppää! © Veera Pyy

Kepeille pitää treenata etäisyyttä lisää ja layerointia. Sitäpä ei ollakaan treenattu sitten keppien opetteluaikojen! Rimat vois myös joskus olla treeneissä ihan tapissa. Tuolla rimat oli 65 cm:ssa, ja sellasia rimojapa ei ollakaan Napen kanssa koskaan hypitty! Meillä kun nuo treenirimat saa maksimissaan 60 cm:iin. Muutama rima tippui aluksi, mutta kun huomautin niin pysyivät. Sanoinkin Petelle että laitetaan tippuneet rimat kokemattomuuden piikkiin! 

Illalla sitten taas istuttiin iltaa nuotiolla, saunottiin ja paistettiin makkaraa ja muuta syötävää. Kömmin sänkyyn puoli kahden maissa, mikä olis tarkoittanut noin kuuden tunnin unia, mutta Nasta herätti neljältä, kun piti päästä ulos. Sille tuli ripaska. Seuraavan kerran se herätti (vai olinkohan edes nukahtanut...) puoli seittemän jälkeen. Koirat vaelteli aika vapaasti siellä, ja Nastakin oli välillä vähän aikaa teillä tietämättömillä, joten se on saattanut harrastaa taas omatoimista barffaamista ja syödä jotain kivaa pelloilta ja ojista. Sunnuntain aksaradaltakin se heti palkan saannin jälkeen ryntäsi metsänreunaan ripulille. Voi ressukkaa. Se kuitenkin joi normaalisti, joten en uskonut ripulin olevan mitenkään hälyttävää ja huolestuttavaa. Myös parilla muulla koiralla oli masu sekaisin, joten ehkä ne on yhdessä syöneet jotain ihanaa. 

Sunnuntain radalla otettiin neljä kierrosta, ja pakkonolla piti tehdä, aikaakin otettiin. Kisattiin siis toisiamme ja omaa päätä vastaan! Ekalla kierroksella Nape teki muistaakseni HYLyn. Sen jälkeen se ryntäsi sinne kakkareissulle, ja sieltä (toinen koira ehti aloittaa ennen kun sain Nastan hihnaan) suoraan radalle. Noloa! Sinne se ryntäsi haukkumaan ohjaajalle, eikä suinkaan koiralle!! Oho! No, nytpä tiedän, mitä tapahtuu jos Nape pääsee karkaamaan. Mitä toivottavasti ei koskaan tapahdu. Ei se tapa ketään. Sain sen pois vasta, kun huusin "heippa!" ja lähdin poispäin. Sitten se ei yllättäen antanut kiinni, ja Tiinakin sanoi, että olipa eka kerta, kun näki pienen nätti-Napen näyttävän keskaria mulle! Kyllä se sitä aina tekee juu. No, jatkettiin kisaamista, kun oli muistuteltu "jätä"-käsky kun toisia näkyy, ja rauhotuttiin maahan. Tokalla aksakierroksella tuli rima alas. Kolmannella kierroksella tehtiin nolla, enkä ottanut enää neljättä kierrosta, kun Nastalla oli se ripuli. Sillä ajalla tultiin nollan tehneistä neljänneksi! VAU miten nopee Nape on! Vain Kelmi (Laten veli) olis ollut nopeempi (itse asiassa kaikista nopein, olis voittanut bortsutkin), mutta niillä tippui rimat. Nastan edelle kirivät bortsut Max ja Molla, sekä Napetin mummi Vekki. Tultiin kuitenkin näissä "kisoissa" kolmanneksi, koska Tiina ohjasi Mollaa, eikä näin ollen palkinnut itseään. Saatiin palkinnoksi ihana pallo! 

Muutkaan koirat eivät kyllä hitaita olleet, ja täytyy ihan vertailun vuoksi tähän laittaa, että lauantain kellotuskisassa Kelmi, Nasta, Kiila ja Late olivat about sekunnin sisällä toisistaan, tuossa järjestyksessä, että hyvin tasaista on Tiinan kasvatustyö ;) Tässä vielä muutama kuva Napen agiliidosta: 

Ennakoiva valssi! Mikä jarrutus Napella jo ennen hyppyä!
© Veera Pyy

© Veera Pyy

Innokkaana lähdössä
© Veera Pyy

© Veera Pyy

© Päivi Suomi

© Veera Pyy

Ja sitten sen lisäks, että Nasta on hirveen hyvä ja nopee agilityssa, se on myös kamalan nätti. Kattokaa vaikka: 

© Veera Pyy

© Päivi Suomi

© Päivi Suomi
Eiks vaan ookin kaunokainen?! Se onkin ilmotettu Joensuun KV-näyttelyyn sunnuntaille 11.8. Pitäs varmaan treenata sitä ympyrässä juoksemista, se kun tuppaa olemaan Nastalle ylitsepääsemättömän kauheeta, kun edessä juoksee joku. Huoh. Vain tuolla "jätä"-käskyllä se ei hauku edellä juoksevalle. Se vaan on tuolla näyttelyssä vähän huono, kun se kattoo minuu sitten juostessaan. No, jospa sitä tässä ehtis treenailla...

Tällä viikolla ei kuitenkaan muuta enää, kuin aksamöllit ja valmennus Napakalla. Sit saa taas koirat levätä. Nasta nukahtikin sunnuntai-iltana miun syliin, kun haettiin Sera äitin luota. Ensin se taas näytti hampaita Seralle, kun se kehtas iloita miun paluusta, ja sitten nukahti miun syliin, ressu. Tais vähän väsyttää. Nyt on levätty, että jaksetaan keskiviikkona mölleillä. Viikonlopun koirat onkin taas äitykän luona, kun on ilosaarirokki. Jee! Eihän sitä voi väliin jättää, kun on jo 16 vuotta tätä ennen putkeen siellä käyny. On perinteitä, joita ei vaan voi katkaista. Ja miksipä tätä pitäiskään. Saatikka sitten ensi vuoden MY-leiriä, joka toivottavasti ja todennäköisesti on yhtä mahtava, kuin tämänkinvuotinen. Kiitos Tiina ja Pete, kiitos kaikki leiriläiset!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Tokaluokkalainen

Niin tuli Tuusulassa JAUn kisoissa Nastasta kakkosluokkalainen! Ekalla radalla saatiin tulokseksi HYL, kun Nasta bongasi putken väärän pään, muuten rata meni kyllä huipusti. Toisella radalla sitten otettiin ylivoimainen voitto ja SERT kakkosluokkaan! Tuolla radalla Nastan etenemä oli 4,43 m/s, eli ihan kivaa kyytiä mentiin. Kuuluttajakin sanoi, että eipä ollut turha reissu Pohjois-Karjalasta, näin sitä tultiin näyttämään, miten Pohjois-Karjalasta tuulee ja kovaa tuuleekin! :D No niin tuulee! Kaksi bortsua ja yksi kelpie olisivat voittaneet Nastan ajassa niukasti, mutta heille tuli sitten joitain virheitä. Tässä linkit Nastan D- ja E-ratoihin, E:ltä siis tuo siirto kakkosiin: 


Sitten SERTiradan syväanalyysiin: Ohjaaja olis alussa voinut liikkua aiemmin, eli luottaa, että Napetti menee renkaan (todella moni koirakko tuli renkaan ja kehikon välistä, myös makseissa, joten ehkä vähän pelotti - turhaan.). Olis tullut ehkä sujuvampi valssi tuohon kolmosen taakse! Sama juttu keppien jälkeisen putken jälkeen - jäin munimaan jotain pituuden eteen ja Nasta ehtii melko paljon edelle. Onneksi se on jo melko estehakuinen ja näin ollen haki itse tuon keinun, eipä siinä oikein muuta suoritettavaa ollutkaan. Mutta olisihan se voinut kääntyä ympäri ja hankkia meille kiellon, kun ohjaaja jäi johonkin kuppaamaan! Hieno Napetti. A:n ja puomin kontaktit oli vähän niin ja näin, A:lta Nape tuli ehkä just ja just läpi, mutta puomilta selvästi. Pysähtyi kyllä, mutta maahan. Sama tapahtui tällä viikolla hallilla, kun kävin treenaamassa. Vauhti oli niin kova ja koira kuumana, että ei malta, kykene eikä ihan yksinkertasesti vauhdistaan pysty pysähtymään. Tosin videolta myös kuulee, miten miun käsky puomin alastulolle on iloinen "koske!" kun sen pitäs olla Napetille perkelejumalauta "KOSKE!!!". Seralle pitää olla vähän hienotunteisempi, mutta tää Napetti on niin lujaa kiveä, että sille pitää olla Tiukka Täti. 

Muuten ei kai huomautettavaa. Liikkeelle vain aikasemmin ja luotto koiraan. Kunnon käskytys kontakteille. Ei mitään "aksa on ihanaa ja ilosta!" vaan "jumaliste myö otetaan ne kontaktit, satas vaikka puukkoja!!" Oli kyllä mukava saada näinkin aikasin tuo menolippu kakkosiin. Sepen kanssahan me tahkottiin ykkösissä vuosi ja kaksi kuukautta. Tosin olin todella kokematon, ja Sepe hidas. Nastan kanssa ykkösissä meni tasan kolme kuukautta ja kahdeksat kisat, joista noin neljät ekat meni selkeesti yhteistyön ja kisakokemuksen hakemiseen. Sitten kun se löytyi, niin alkoi tuloksiakin tulla. Varkaudessa 26.5. oltiin jo selvästi samalla radalla, sieltä saatiinkin sitten se eka luva hyppäriltä. Sitä edellisissä kisoissa Kuopiossa saatiin yhdellä radalla jo melkein täydellinen suoritus. Nyt vaan kakkoset sitten korkkaamaan, mutta se saattaakin venyä sitten tämän kuun loppupuolelle asti, kun tässä on kaikkee leiriä ja ilosaarirokkii ja sen semmosta viikonloppusin. 

Nastan söpö pose

Voittonape ja ohjastaja

Olipa hyvä päätös kesäkuulle. Nyt saadaan olla vähän aikaa kisatauolla, mutta aksatauko se ei kuitenkaan oo. Perjantaina lähetään Veeran ja Laten kanssa huristelemaan kohti Pöytyää ja meiän toista Maple Yard -leiriä, jossa vietetään koko viikonloppu. Sepsuli saa jäädä kotiin, tai oikeestaan äitin luokse kesälomalle, sillä Jaakkokin on poissa, keikalla. Tämän viikonlopun Sepsu oli Jaakon kanssa kotona, ja siitä oli kuoriutunu oikein ahmatti kerjääjäpossu! Mullekin väitti silmät pyöreinä, ettei oo saanut iltaruokaa, vaikka Jaakko sen sille puolta tuntia ennen meidän saapumista tarjoili. Kun laitoin Nastalle iltaruuan, Sera melkein tunki Napen kupille, kävi kolistelemassa omaa kuppiaan ja katsoi nälkäsenä silmiin. Hänet on unohdettu! Loukkaantunut lassie!  Ihme ettei Nasta sanonut jotain Seralle kupin lähelle tulemisesta, se kun on kovin reviiritietoinen ruuan suhteen. Ja niin näköjään Anninkin: heti kun tultiin Napen kanssa kotiin, Sera tietenkin pörräs iloisena ympärillä ja oli innoissaan. Heittelin kamoja paikoilleen Sera ympärilläni ja katsoin että miks se Sera tolleen kääntää päätä ja matelee, kunnes huomasin, mitä Arvon Kakkosluokkalainen puuhaa. Se meni Seran taakse, laski päänsä ihan matalalle (etten huomaisi?!) ja irvisti Seralle iiiiiiihan pienen murinan kera. "Älä tuu iloitsemaan siihen, miun ihminen, minä sain olla sen kans koko viikonlopun reissussa!" Lähti muuten pikaseen! Tuollasta ei meillä tehdä, ei sitten yhtään! Nasta oli kyllä myös todella väsynyt, varmaan sekin laukas tollasen reaktion. "Ei saa riekkua, minuu väsyttää. Oo hiljaa." Tiiä häntä. Sai kuitenkin torut tuosta possuilusta. Mutta sellanen se Nape on. Kivenkova ja hurja. Kakkosluokkalainen.