Niin jää meiltä, koko porukalta, huomisen agikisat väliin. Nape meni ja loukkasi tassunsa, ja Sepe söi muutamia hetkiä maassa olleen luun ja on ollut kaks päivää maha sekasin. Nyt on ollut niin lämmin, etten viitsi viedä tuota kuolemaan agilitykentälle. Seuraavaksi sairaskertomuksia kuvilla höystettynä, olkaatten hyvät:
1. Napen tassutarina.
Nasta alkoi sunnuntaina linkata oikeaa takatassuaan. Käytiin vielä mölleissäkin, huh! Matkalla hallille olin katsovinani, että ihankun Nape keventäis askelta takana, mutta en ollut ihan varma. Olin vielä lauantaina menestyksekkäästi leikannut molemmilta koirilta kynsienleikkuun lomassa ytimeen, joten ajattelin, että se tuntuu vielä pahalta. No, mentiin siis kisaavien radalle (voitetiin muuten, ainoina tuloksen tehneinä!), jonka jälkeen Nape todella kevensi askelta ja selkeesti linkutti. Voi persus! Eikun tutkimaan tassua, jossa ei näkynyt mitään erikoista. Kotona leikkasin anturoiden välistä karvatkin pois Jaakon hiustenajokoneella (terkkuja Jakkelille!), mutta ei siinä mitään näkynyt. Päätin pitää koiraa levossa pari päivää ja katsastella tilannetta.
Maanantaiaamuna Nape kuitenkin melko voimakkaasti linkkasi, ja otin tassun vielä uudelleen lähempään tarkasteluun. Olin tuntevinani, että yksi varvas on turvonnut, ja sitä varvasta Nasta aristikin paljon. Heti tuli mieleen, että nyt se on murtunu. Soitto lääkäriin ja aika saatiin iltapäiväksi. Siellä Napetti huumattiin ja otettiin varpulista kuvat ja ajeltiin loputkin karvat tassusta. Murtumaa ei ollut, vaan pehmytkudosvaurio, ja karvojen ajelun jälkeen se turvotuskin todella näkyi. Lääkäri epäili ampparinpistoa tai lasinsirua, mahdollisena piti harrastuksen kuultuaan myös huonoa alastuloa hypyltä. Saatiin vähän kipulääkettä ja ohjeeksi lepoa. No sitä on tehty. Tässä Nape krapulaisena kotona:
On se collie kaunis koira! Eilen tutkailin taas varvasta, kun Nasta on näyttänyt parantumisen merkkejä (niistä hieman myöhemmin...), ja olin huomaavinani pistojäljen varpaan alapinnalla. Ehkäpä se on sitten ollut ampiainen. Voi Nape-ressua! Varvas on nyt jo reilusti parempi kuin maanantaina, jolloin se oli yli kaksinkertainen muihin varpuleihin verrattuna. On mahtanut olla kipee!
Piston saanut varvas on kuvassa oikealta toinen. Tuossa se ei näytä hirvittävän turvonneelta, mutta uskokaa pois, sitä se oli! Nasta on eilisen ja tämän päivän aikana ollut kauheen innokas hoitamaan varvasta nuolemalla, mutta miusta se ei oo kauheen hyvä idea, ettei se tulehdu. Ja kun varvas sai vielä pari naarmua karkumatkalla, niin ei tosiaan tarvii yhtään bakteeria mennä kielen kautta haavoihin. Siksi tällainen yksinoloaikoina:
Niin, tuosta karkumatkasta ja sairauslomaan kyllästymisestä: Ajattelin eilen, että kaipa se Nape voi tulla pihalle vapaana hipsimään, kun ei päässy agireeneihinkään tassun takia. Huono idea ja virhearvio, Anni! Nape päätti lähes ensitöikseen lähteä vähän tsekkailemaan hoodeja, jotta onko mikään muuttunut hänen korkeutensa kahden päivän poissaolon aikana. Hyppäsi siis suoraan aidan yli takametsään ja paineli menemään. Yleensä painava perkele on saanut Napen huomion, mutta nyt se vaan nuuskutteli menemään. Takaisin Nastan on aina saanut toteamalla No heippa sitten, mennään me Sera sisälle. Mutta ei nyt! Sinne meni. Ja niin menin miekin, sisälle siis. Neljä minuuttia uskalsin olla sisällä, kunnes oli pakko lähtee vähän huutelemaan koiraa, tuossa kun kulkee tuo iso tie ihan vieressä. Oishan se jo siinä ajassa kuollu viis kertaa, mutta kuitenkin. Pihalle päästyäni huutelin Napetinta, ja niinhän se tuosta metsästä hyppäsi naapurin pihalle. Silloin en vielä huomannut mitään erikoista, ja käskytin Nastan kiertämään aidan etupihan puolelta omalle puolelle. No, kun se sieltä hipsutteli, niin katsoin tarkemmin, ja A P U A , sillä oli linnunpoikanen suussa!! Karjasin taas yhden painavan perkeleen, mikä sai Napen raottamaan leukojaan siinä määrin, että lintu, rastas, pääsi pakoon ja lensi lähimetsään. Pihaan se siis ei ainakaan kuollu. Ja niin jäi Suuri Alkukantainen Metsästäjäcollie nro 1 ilman saalista. Ja on muuten tämän episodin jälkeen ollut hihnassa pihassakin, ja on vastakin, ainakin siihen asti kunnes tassu paranee.
2. Sepån rustotarina
Suuri Alkukantainen Metsästäjäcollie nro 2 ei sen sijaan saaliitta jäänyt. Mulla on tälleen kesäisin tapana antaa koirille rustoja iltapalaksi tuohon pihalle, ja meen itsekin aina lueskelemaan riippukeinuun tai aurinkotuoliin. Seraa nimittäin on syytä vahtia, sillä se Alkukantaisena Metsästäjäcolliena haluaa piilottaa rustot kukkapenkkeihin, mikä nyt sinänsä ei paha tapa ole, mutta minuu jotenkin ällöttää ne maassa haudotut rustot! Sillä on muuten ihana tapa työntää multa saaliin päälle nenällä! En tiiä onko se yleistä ja normaalia, mutta niin se tekee, ihana :) Se oli taas ilmeisesti sunnuntaina kaivanut yhden ruston vattupuskan juureen, sillä keskiviikkoaamuna se söi sellasta pihalla. Ihmettelinkin miten nopeesti se söi sunnuntaisen rustonsa. Kerran oon saanut sen itse teossa kiinni haisevan, vanhan possunkorvan syömisestä (näin kun se viikkoa aiemmin piilotti sen), ja nyt se perskule mussutti sitä rustoa! Mikäpäs siinä. Toivoin vaan, ettei sen maha mene sekasin, mutta menihän se. Ke-to-yönä alkoi oksennus ja ripuli. Nyt tänä iltana masu on jo parempi ja riisikin on (vielä) pysynyt sisällä, mutta en kyllä viitsi viedä huomenna Seraa kisoihin, kun se ei ole kahteen päivään syönyt eikä juuri juonutkaan, ja on ollu aika kuuma. Aiemmin ei oo Serallakaan menny säilötyistä rustoista maha sekasin, mutta oisko nyt jäänyt osa rustosta maan pinnalle, ja aurinko on päässy kypsentämään sen pilalle. Keskiviikkona mentiin reeneihin vielä näin ilosissa tunnelmissa:
Sera siis kantaa itse omat herkkunsa, se on tehnyt sitä aina :) Pitäähän jokaisen huolehtii, että omat namit tulee treeneihin mukaan! Mutta että tää ei ihan sairaskertomukseksi menis, niin kerrotaan Sepsusta vielä nautiskeluasia: Se on aina tykännyt maata auringossa, ihan turkinkin kanssa. Nyt lämpiminä päivinä se on halunnut jäädä pihalle, vaikka muut tulee sisään. Se jää terassille makoilemaan ja nauttimaan auringosta!
Tää kuva on otettu tiistaina tai keskiviikkona, jolloin olikin tosi lämmin. Siinä se nautiskelee lämmöstä!
Vaikka molemmat koirulit jää huomenna kotiin, meen minä kisoihin, töihin. Ykkösluokassa oon kuuluttajana ja pitää katsoa jos ne tarvii apua niin oon vähän aikaa kakkosissakin. Pääsen kuitenkin aiemmin pois kuin alkuperäisen kisa-aikatauluun nojaavan suunnitelmani mukaan, mikä on hyvä asia iltaa ajatellen. Luvassa on nimittäin perinteiset Lehmon Kolomen kerroksen pilleet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti