maanantai 12. joulukuuta 2016

Y-U the champion!

Yrsa-Ulpukka kisasi itsensä kakkosluokkalaiseksi viikonlopun kisoissa! Äiskäkoira revitteli sitten sen verran, että yhtään puhdasta rataa ei sen kanssa saatu aikaiseksi. Mutta Y-U niitä teki yhden, melkein kolme! Kepit olivat kaikilla radoilla aivan huikeen hyvät, jes! Mutta pieniä pikkuruisia juttuja täytyy Y-U:n kanssa vielä treenata. Kuten merkkaus, putkijarru, saksalainen...tai oikeastaan se, että hypyt otetaan, vaikka minun liike jatkuisikin. 

Lähdettiin Ilonan ja Haltin kanssa yhdessä reissuun lauantaiaamuna seitsemän aikaan. Eka rata oli yhdeksältä, maksit etunenässä. Yrsa starttasi numerolla viisi, Halti oli nro 8, vaikkei meidän välissä siinä yhtään koiraa ollutkaan, kun kaksi välissä olevaa olivat ilmoittautuneet vain hypäreille. Saatiin erään Ilonan collietutun poikaystävä kuvaamaan meidän radatkin, joten filmiä löytyy! Yrsan rata oli kaiken kaikkiaan tosi sujuva, mitä nyt vähän tahmea vauhdiltaan. Lisäksi aikaa kasvatti noin neljän sekunnin pituinen neuvottelu puomin kontaktilla, että otetaanko se tuuontuuoffi vaiko eikö. Ajattelin siinä "koske"-käskyä hokiessani, että jos tämä nyt romuttaa nollan yliajalle, niin menköön, sillä hyvät kontaktit rakennetaan treenien lisäksi aloitusluokkien kisoissa. No olihan se kuitenkin nolla, vielä jäi reilut kuusi sekuntia ihanneaikaan väliäkin. Kakkosiin mentiin että heilahti! Voiton A-radalla vei joensuulainen kisakaveri bc Zarco, joten mukavaapa oli palkintopallilla patsastella! Jäätiin sitten odottelemaan iltapäivän ratoja. Olin jo etukäteen kysynyt Ilonalta, että jos niin hullusti käy, että noustaan kakkosiin, onko hänellä aikaa jäädä iltapäiväksikin Kuopioon. Oli onneksi! Niinpä jäätiin :) Kakkosten radoilta siis pienen pienet virheet, mutta ai miten hienot nekin radat olivat noin niinkuin hitusta vaikeammiksi radoiksi!



Seuraavana aamuna lähtö olikin vaatimattomasti viideltä, kun hain Laura-serkun mäykkypojat kyytiin mukaan ja vein ne mennessäni Kuopioon. Jätin ne hämärästi eräälle bensikselle, kuin hemohessit konsanaan. Napen kanssa oltiin perillä kisapaikalla seitsemän jälkeen. Kävin ilmoittautumassa ja lähdin kävelylle. Pakkanen laski jo päälle kymmeneen asteeseen, kun lauantaina se oli ollut reilussa seitsemässä. Nape oli aamulla sitä mieltä, että voisi kyllä jäädä kotiin nukkumaan. Mietin matkalla itsekin, miksi ilmoitin sen kisoihin, kun se sai pari viikkoa sitten ne SM-nollatkin kasaan. EO-paikkaa kun me ei suoranaisesti tavoitella :D No, pitihän se lähteä kun oli ilmottauduttu! Päätinkin sitten vetää radat treenaten, eli riskinotolla ja treenattuja juttuja testaten. Yhtään puhdasta rataa ei tehty, mutta varsinkin eka rata oli tosi hieno vetää! Mahtava vauhti ja draivi sekä itsellä että Nallukalla! Toinen aksarata vähän harmitti, sillä Nasta ei ottanut kontaktia nätisti. Pysähtyi kyllä, mutta maahan. Vauhti oli taas (myös pään sisällä) niin kova, ettei pystynyt pysähtyä kontaktille. Olisihan se pitänyt arvata, kun lähdössä Napetista jo kuului viuuiuuuiuu! 



Nyt on luvassa keikkatauko! Seuraavat kisat meillä on varmaankin vasta helmikuussa. Tässä välissä sitten treenaillaan pieniä ja isompia juttuja. Yrsa pääsi Sari Vähäniityn valkkuryhmään, Nape treenaa ensi vuoden itsenäisessä ryhmässä. Viilataan Nape huippuunsa kevään aikana, että voidaan voittaa Suomen mestaruus kesällä! 

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Peilikuva

Nasta ja Yrsa, äiti ja tytär, sopuli ja mustuainen. Toistensa peilikuvat. Molemmat kisasivat viikonloppuna kolmella radalla, molemmat tekivät samat tulokset. Ekalta radalta molemmille nolla (Yrsa sijoittui kuudenneksi, Nape neljänneksi), toiselta radalta molemmille vitonen (kepeiltä, molemmille! Yrsa sijoittui kolmanneksi) ja vikalta radalta molemmille hypärinolla (Yrsa toisena, Nape kolmantena). Tämähän tarkoittaa sitä, että Yrsa kipitti itselleen kaksi LUVAa ja Nape kipitti itselleen SM-nollat kasaan. Voi hitsi mitä superlassieita mulla on! Vielä käydään yhdet kisat tänä vuonna - parin viikon päästä Kuopiossa jälleen, Joan kisoihin viikon päästä en ilmoittautunut, ihan kuten itselleni lupasin. Sitten jäädään joululomalle ja katsotaan kisaamista uudelleen ensi vuonna. 

Pidemmittä löpinöittä ratoihin! Yrsallekin alkoi löytymään se vitosvaihde, se on käytössä toisella ja kolmannella radalla. Arvaatko mikä se on? Vihje keppivirheen kohdalla: mitä Yrsa tuijottaa tehdessään virheen? :D 






lauantai 12. marraskuuta 2016

Ke-ke-ke-kepiiiiit!

Yrsa on kisannut toisetkin kisansa jo tovi sitten. Lappeenrannassa pääsivät toki molemmat, äiti sekä tytär, kisaamaan kolme rataa. Napetti aloitti lauantaina kolmella radalla, joilta yhdellä se teki nollan. Tultiin sillä kolmanneksi! Sunnuntaina Y-U kirmasi kolme rataa, yksikään ei ollut puhdas....tadaa - KEPPIEN takia! Jokaisella radalla (kuulostaako tutulta?!) Yrsa meni hienosti ekaan väliin, taipui tokaan väliin, mutta tuli jokaisella kerralla pois siitä tokasta välistä. Kepeille ei vaan ole vielä imua! Siispä paljon palkkaa hyvistä kepeistä treeneissä! Yrsalle on muutenkin todella vaikeaa tulla käteen kiinni, mikä huomattiin myös viikko sitten torstaina Kuopiossa ProPerron treeneissä. Yrsa todellakin meni minne huvittaa, ei tullut ohjauksiin yhtään. Toki se on vielä nuori koira, eikä osaa samanlaisesta vihjeestä toimia kuin esim Nasta, mutta treeniä siis joka tapauksessa edessä. 

Toinen treenattava asia olisi Yrsan vauhti. Kisoissa varsinkin se on todella hidas. Ihan oikeasti hidas. Toki kokemus varmasti tuo vauhtiakin. Etupalkallahan se juoksee kuola roiskuen kuin tykin suusta ammuttuna, mutta mitenpä sen saisi kokonaisen radan sillä tarmolla painamaan? Pieniin paloihin pilkkoen toki...vaikeaa. Mutta olisi kai se tylsää jos saisi kaiken eteen kannettuna? 

No, ratoja, videoita:

Yrsa treenaa

HYL

Vitska

Yrsa 10.11. treeneissä

Ja bonuksena Nape-Nallukka


Ja loppuun taas peruskuulumiset: molemmille kisat ehkä marraskuun vikana viikonloppuna Kuopiossa, ja tosi isolla ehkällä Yrsalle Joan kisat joulukuun alussa. Mutta kun meillä on työpaikan pikkujoulu edellisenä iltana. Niin ehkä ei kykene. Napetin kanssa en mene sinne palelemaan, lupaan!! Seppå voi ihan hyvin. Aloitin sille nivelvalmisteen tuossa alkusyksystä, ja parin viikon jälkeen se alkoi leikkiä ja juosta taas lenkillä. On se siis jäykkä ja pahimmassa tapauksessa ehkä vähän kipeäkin, inhottavaa kun ei voi tietää. Onneksi se nivelvalmiste sentään näyttää auttavan. Mummuli. 

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

5xHYL + 17,96

Yrsa-Ulpukka Pikkumusta on kisannut ensimmäiset kisansa! Ei tosin millään vakuuttavalla menestyksellä, mutta ei se mitään! Minua jännitti arveltua vähemmän, koira oli rauhallinen, eikä riehunut samalla tavalla kuin äitinsä. Ekoissa kisoissamme kun oltiin, niin en oikeastaan tiennyt, miten Yrsa käyttäytyy radan reunamilla. Niissä harvoissa mölleissä, joissa on käyty, on Yrsa tullut autosta paikalle, tehnyt hommat ja lähtenyt pois. Kisoissa taas usein joutuu odottamaan vuoroaan muiden suorituksia katsellessa. Nastahan vetää tuosta ihan kauheat kilarit, minkä takia mulla on sille kädessäni nameja (temppuja vastaan niitä saa!) niin kauaksi aikaa, kuin se vaan on mahdollista. Siis rata-alueen ulkopuolelle saakka. Sitten koira tiukkaan hallintaan ja radalle käskyn alla. Yrsa oli mulle aika iso kysymysmerkki, ihan erilainen kun muutenkin on kuin äitinsä. Ekalle ja tokalle radalle menin sen kanssa melko samalla tavalla kuin Napen kanssa, mutta viimeiselle radalle mennessä päätin kokeilla, miten se reagoi, jos annan sen katsella edellistä kisaajaa (Nastaa ei voi laskea katselemaan, se huutaa kurkku ja hihna suorana radalle!); Yrsapentu katseli ihan rauhallisena radalla juoksevaa koiraa, välillä kyttäsi minua, että saakohan tästä nätistä käytöksestä namia. Sai siitä vähän. Tuo katselu kuumensi kyllä Yrsaa (mikä oli tarkoituskin!), mutta ehkä vähän väärällä tavalla: Yrsapentu kaahotti menemään ilman korvia, eikä ohjausyrityksetkään oikein menneet perille! No tätähän tämä kisaamisen aloittaminen on: harjoittelua yhteisiin rutiineihin. Ensi kerralla jatketaan harjoituksia! Ja kyllä näihin ratoihin muuten ihan tyytyväinen olla saa. Ja kun katsoo videota, tietää mitä treenata ensi viikolla ;)



Äitikoira ei suoriutunut omasta urakastaan tulosten valossa sen paremmin, mutta Napetinkin ratoihin olen kyllä tyytyväinen! Eka rata kylläkin keskeytettiin, kun Nasta karkasi kontaktilta, ei osannut keppejä ja teki aivan karmean lentokeinun! Lopetettiin siis tuohon puomilta karkaamiseen, sitä en hyväksy yhtään. En ole tehnyt työtä kontaktien eteen siksi, että kisoissa voisi kriteeristä lipsua! Nape ei olekaan varastanut kontaktilta sitten ykkösluokan. Vai kerran se taisi kolmosissa varastaa, mutta keskeytin myös silloin radan siihen. Muuten radat oli sujuvia ja tuolla rimantippumishallissa ei niitä rimojakaan rapsahdellut kuin yksi Napelta, kaksi minulta kun lopetin ohjaamisen. Jee!



Seuraavat kisat molemmilla lassieilla on kahden viikon päästä Lappeenrannassa. Sitä odotellessa treenataan Ulpukan kanssa keppejä etupalkalla parin esteen takaa sekä tietenkin rengasta. Ja mikäpä jottei puomi-keinu -erotteluakin, vaikka tuo kisaradalla sattunut jänskätys taitaa mennä kokemattomuuden piikkiin vielä! 

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Upsista!

Kuka on ollut taas laiska? Minä. En ole päivittänyt blogia huomenna kahteen kuukauteen! Tai en ehkä voi sanoa, että laiska, mutta kun ei ole tietokonetta koko ajan käytössä, niin ei huvita päivittää, kun tämä blogin kirjoitus iPadilla on niin hankalaa. Muutaman rivin saa kirjoitettua, mutta sitten tökkää kun kursori ei siirry oikeaan paikkaan ja teksti pakenee. Argh! 

Muuten ei olla kyllä laiskoteltu. Nape on kisannut muutaman kisat, tehnyt tuplan ja yksittäisenkin nollan, Yrsa on jo melkein oppinut kepit radan osana ja alkaa olla kisavalmis. Huomennahan se tulee kisaikään, mutta kisaaminen saa vielä vähän aikaa odottaa kun se aloitti toiset juoksunsa lauantai-iltana. Kuusi kuukautta ja 11 päivää edellisten jälkeen. Toivon todella, että väli tuosta vielä pitenee, kunhan ikää tulee. Napen lyhin juoksuväli on ollut 9 kk, pisin 15 kk. Yrsapentu on kuvattukin, ja tuskaisen odotuksen jälkeen tulokset olivat A/A, 0/0, selässä VA0 ja LTV1 eli lievin muoto, jakautunut ristiluun keskiharjanne. Hyvät eväät harrastuksen jatkumiselle siis!

Mummikoira on ollut välillä hyvänä, välillä huonompana. Sepi sai viime perjantain ja lauantain välisenä yönä jonkun kohtauksen, jonka aikana se veti henkeä ja yski, ihan kuin hyperventiloi. Pissit ja kakat tuli alle ja minusta tuntuu, että se meinasi pyörtyä. Kun silittelin tärisevää ja henkeä haukkovaa Seraa, ajattelin vain että ainakin se saa kuolla kotona ja minun syliin. No, mummi elää edelleen ja oli heti aamullakin lähes normaalissa voinnissa, mitä nyt vähän väsynyt, kuten allekirjoittanutkin. Lääkäri tutki ja totesi, että sydän on edelleen ihan ok (pieni sivuääni muttei muuta), keuhkoissa ei mitään poikkeavaa, tulehdusarvot ja allergeenit (?) koholla, joten niihin lääkettä. Kohtausten varalle myös lääkettä. Siis kohtauksen aikana annettavaksi. Nyt mummeli on ihan ok, eihän se jaksa enää kunnon vauhtia noita lenkkejä mennä mutta muuten ihan hyvin silläkin menee. 

Koska kuvat ja videot on kivoja, niin laitan tähän kesältä Yrsan ja Napen aksapätkiä!

kepit radalla ekoja kertoja


Maple Yard -leirin antimia


Yrsa palasi kesälomalta viikkotreeneihin I


Yrsa palasi kesälomalta viikkotreeneihin II

Nastan tuplanolla Kuopiossa 28.8.

Olin suunnitellut, että Yrsapentu aloittaisi kisauransa 2.10. Kuopiossa, mutta nyt se ei käykään tosiaan juoksujen takia päinsä. Tuosta kahden viikon päästä on täällä Joensuussa kisat, joten ehkäpä sitten. Voi olla, että Napekin pääsee vasta sitten kisakentille. SM-nollista puuttuu kolme, mutta se tupla tosiaan on, joten hätäpäivää ei ole, kun aikaakin on vaikka miten! 

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Ryhtiliike

Huomasin tuossa jokunen aika sitten, etten ole tehnyt juuri mitään Yrsapennun keppien osaamisen eteen. Huhti-toukokuussa taisin tehdä 2by2-kepeillä peräti kaksi kertaa, ehkä kolme. No, sillä vauhdilla ei keppejä saada kuntoon kuin joskus kymmenen vuoden päästä. Mutta Yrsa onkin ehkä syntynyt onnellisten tähtien alla, sillä treenikaverillani oli 2by2-kepit kotona (kolme paria siis) ja hän oli lähdössä reissuun, joten sain lainata noita keppejä. Otin sitten ihan intensiivikurssin Urpulille. Joka päivä 5-8 minuutin sessio, ja tulosta alkoi syntyä. Aloitin 8.7. ja päätökseen päästiin tänään. Välissä oli neljän päivän Ilosaarirock-tauko, mutta muuten teimme ahkerasti joka päivä läksyjä. Vielä on paljon työtä edessä, mutta ollaan päästy tavoitteeseemme; kahteentoista keppiin! Minun oli myös vaihdettava kaverin kepit hallin kovempiin keppeihin, sillä Yrsa alkoi rynniä taipuisia keppejä päin, eikä sitten osannut hallilla keppejä, jotka eivät taipuneetkaan niin paljon. Nykyäänhän ollaan menossa taipuvaisempien keppien suuntaan myös kisakentillä, mutta halusin, että Yrsa pujottelee eikä rynni. Tässä keppikooste eiliseen saakka:
 
 
 
Eilen käytiin sitten vielä muutakin agilitya tekemässä illalla omassa ryhmässä Yrsan kanssa, kun on ollut vähän keppipainotteista tämä treenaaminen. Otettiin "radalle" keinu ja rengas, ja Yrsahan osasi nekin! Ihan ensimmäisellä kerralla tuli renkaan ohi, mutta muilla kerroilla ei enää. Onko mulla tosiaan käsissäni nyt sellainen pentuli, joka mahdollisesti ehkä saattaisi loppuvuodesta olla kisavalmis?! Jos mulle olisi niin esimerkiksi maaliskuussa sanottu, en todellakaan olisi uskonut. Eihän Yrsa vielä lähellekään kisavalmis nyt ole, sillä keinu, rengas ja kepit tarvitsevat tosi paljon vahvistusta. Yrsa on myös jonkin verran epävarma muissa halleissa, sillä ei olla hirveästi treenattu muualla. Nyt siis möllikisoja kiertämään tuon pikkupahan kanssa!
 
 
 
 
 
Tänään menin hallille mielessäni lähentää kahden kuuden kepin pätkien etäisyyttä mahdollisimman lähelle toisiaan. Yrsa etenikin aika kivasti (tässä menetelmässähän onkin ideana, että yhteen vaiheeseen ei jäädä munimaan pitkäksi aikaa), joten päätin kokeilla kahtatoista keppiä. Kepithän onnistuivat! Eivät heti ekalla toistolla, mutta heti toisella. Hyvä pentu! Nyt vaan paljon vahvistusta, etupalkkaa, kulmia, esteitä eteen ja taakse...Kaikkea. Kohta tuokin pieni osaa kepit oikeasti.
 
 
 
 
 
Viikon päästä mennään Kiteelle Villa Taivaannastaan Maple Yard -leirille. Sinne tulee Yrsan kolme siskoakin, kiva nähdä niitä pörriäisiä! Napekin pääsee sitten taas aksaamaan, tai ehkä jo ensi viikolla. Ollaan oltu ihan täysin tekemättä mitään (no okei, kerran tokoiltiin hallin pihalla viime viikolla), ja aika kova huuto autosta jo kuuluu kun Yrsa pääsee halliin ja Nasta ei. Voi tulla vähän hasardia menoa aluksi radoilla, mutta siitä se into tasaantuu. Omat kisat onkin kahden viikon päästä. Piirinmestaruuksiin ei päästä tänäkään vuonna, sillä ollaan työporukalla reissussa. Pitää antaa muillekin mahdollisuus ;)
 
 
Seppå-mummi ei ole voinut hirveän hyvin. Sillähän todettiin vuosi sitten sivuääni sydämessä, ja ell sanoi silloin, että seuraile oloa ja kuntoa, sillä sivuääni voi pahentua mummi- ja ukkikoirilla sydämen vajaatoiminnaksi. No, nyt Seralla on seuraavia oireita enemmän ja vähemmän: laihtuminen, lihasten köyhtyminen, yskiminen ja hengenahdistuskohtaukset varsinkin lenkillä/rasituksessa/helteellä ja yöllinen vaeltelu. Kunhan vien Yrsan lonkkakuviin reilun kuukauden päästä, pyydän samalla tutkimaan Seran sydämen kunnolla. En ole varma, tuleeko siltä myös öisin pissaa alle. Mummin ilmekin on vanhentunut aika kovasti viime aikoina. Nämä muutokset ja oireet alkoivat kevään lopulla, ja varsinkin tuo köhiminen ja ryystäminen rasituksessa on nyt pahentunut selvästi. Mummi levätköön nyt ja tutkitaan sitten kuukauden päästä kunnolla, kunhan meidän lääkäri palaa lomaltaan.
 
Ryhtiliike oli siis oikein onnistunut. Yrsan kohdalla siis. Muiden kanssahan me ollaan vaan löysäilty, mutta saahan niin kesällä tehdäkin!  Ja eihän mulla aika ja jaksaminen riittäskään Nastankin kanssa ryhtiliikkeen tekoon. Yksi kerrallaan, kiitos!


perjantai 8. heinäkuuta 2016

She's my favourite monster

Otsikoisesti laulaa joku bändi, joka soi Radio Rockilla. Oiskohan Reckless Love? Ja se lauluhan kertoo Yrsasta. Se on taas ollut ihan kamala, sillä se söi minun ensimmäisten ikinä optikolta ostamieni aurinkolasien sangat ihan paskaksi. Sain aikamoisen raivarin (jäi rysän päältä kiinni), jonka seurauksena Yrsa meni piiloon keittiön pöydän taakse, Sera melkein pyörtyi pelosta ja Nastakin vähän tärisi kun jännitti niin kovin. Ja sitten kun aattelin, että palautan tuon koiran Tiinalle tai lavastan pikkumustan kuoleman ikäväksi onnettomuudeksi, se teki kivasti rengasta hallilla (on ollut sille radan osana tosi vaikea!) ja tänään keppejä pihassa ihan superhienosti. Voi veljet. Elämä tuon koiran kanssa on kyllä yhtä vuoristorataa. 





Ihan vain muistutuksena ja huomautuksena kaikille niille, jotka (mustasta) koiranpennusta haaveilevat, että Yrsa on tähän mennessä (1 v 3 kk) tuhonnut ainakin seuraavat asiat:
1) aurinkolasit
2) kolme nahkakenkää, kaikki eri pareista
3) vyö
4) puinen kampa
5) virkattu pöllö 
6) kahdet nahkahanskat, kolmet neulotut
7) buranaliuska (tästä tuli kiva ripuli)
8) pilatesrulla osittain
9) viisi omaa leluaan
10) lukematon määrä kyniä
11) pari laskua (ikävä kyllä jo maksettuja)
12) Nastan valionarvodiplomi
13) lukematon määrä nenäliinoja (silputtuna lattialle, tietenkin)
14) kaukosäätimen paristokotelon kansi
15) piikkimaton sisuspatja
16) annin AINOAT juhlakengät, parin molemmat kengät tottakai
17) keikkalipun, onneksi viivakoodi säilyi lukukelpoisena
18) kukkapenkki
19) pihanurmikko osittain
20) lankakerä tai pari (muistatte varmaan sen hassun videon)
21) yksi lenkkari (Jaakon)
22) veljen lasten pikkuleluja lukematon määrä
23) lukematon määrä muovipulloja
24) juuri puutarhalta haettu noin metrinen paprikanvarsi
25) annin mielenterveys

Eikä tässä varmaan vielä edes ole kaikki, olen erittäin aktiivisesti yrittänyt unohtaa kaikki tuhot ja samaan aikaan ainakin yhtä aktiivisesti yrittänyt hokea ja toistaa Yrsan hyviä puolia. Kyllä sillä niitäkin on. Kyllä on. On. Se on esim. aika söpö.