Lassie on vacation

Mulla on niinkin yleellinen asia kuin syysloma, joten meidän poppoo matkasi Kolille vähän rentoutumaan. Maanantaina mentiin ja tänään, keskiviikkona, tultiin, eli lyhyenkin matikan lukeneet ja jopa humanistit osaavat laskea, että reissussa oltiin kaksi yötä. Majapaikkana toimi Sokos Hotel Koli. Maanantaina lähdettiin iltapäivästä ajelemaan ja perillä oltiin kolmen jälkeen. Koirat saivat hotelliintulolahjoina kakkapusseja, hammasharjaluita ja lihatikkuja. Nam! Maanantaina ei juuri muuta tehty, kuin syötiin ja levättiin hyvin.  Nasta valitsi oman paikkansa. Kas näin: 

Tiistaina lähdettiin hyvin runsaan aamupalan jälkeen Mäkrän kierrokselle, mutta ennen kuin kerron siitä, on pakko mainita Kolin aamiaisen suklaaputous, joka meinasi saada miut pyörtymään onnesta. Siellä siis oli todellakin suklaaputous, josta otettiin omaan pikku kippoon sulaa suklaata. Siihen sai sitten dipata vaahtokarkkeja, vohveleita tai erilaisia vihanneksia (whaat?!). Minä valitsin - yllättäen - vaahtikset ja vohvelit, ja tänä aamuna myös suklaadonitsin, joita dippailin. Lausahdin myös uuden, kuolemattoman lauseen: "suklaaseen dipattu vaahtokarkki on kyllä kauneinta, mitä maa päällään kantaa." Lisäsin tänä aamuna, että se on kauneinta, mitä voi syödä, sillä oikeasti kauneinta oli ikkunoiden ulkopuolella: järvi- ja vaaramaisema, jota aurinko hellii syksyn säteillään ja samalla värjää puiden keltaisen ja oranssin sävyt vieläkin kirkkaimmiksi. Kyllä sielu ja mieli lepäs! Enkä yhtään ihmettele, että Sibelius sai juuri Kolilla reissatessaan inspiraation niinkin hienoon teokseen kuin Finlandia. En yhtään. 

Noniin, Mäkrän kierros! Sehän alkaa siitä ihan hotellin luota, Ukko-Kolin päälle menemällä. Siellä seisoi joku elämäntapaintiaani (liekö ollut siellä yötä, kun vieressä oli rinkka ja makuupussi), joka ei hievahtanutkaan tai kääntynyt edes katsomaan, kun me tultiin paikalle. Ei meitä silleen niinkun huomioida tarvii, mutta kun se seisoi just sen kiven päällä, missä ihmiset (ja miekin oisin!!) ottaa uusia profiilikuvia Facebookiin ja ehkä kotialbumeihinkin. Hö. Pakko oli siirtyä seuraavalle kivelle! Ehkäpä se miekkonen veti sieltä sieluun energiaa. Tai harkitsi itsemurhaa? Eihän sitä koskaan tiedä. No kuitenkin, sain profiilikuvani. Tässä se on: 

Joku nimeltä mainitsematon Jemina väitti, että tämä kuva kuvastaa sitä, että koska koirien naamat näkyy, ne on aina menossa oikeeseen suuntaan ja ovat fiksumpia. Itsehän olen sitä mieltä, että kuvassa näkyvät sekä miun että koirien parhaat puolet. Var så goda! 

Ilma oli tosiaan aluksi vähän sumuinen, mutta sää selkeni koko ajan. Puolessa välissä reissua paistoi jo aurinko! Mäkrän kierroshan on aika tasan 7 kilometriä pitkä, mutta sen talsimiseen meni noin kolme tuntia, johtuen Mäkrävaaran laelle johtavasta polusta, joka välillä on lähes pystysuora ja tosi kivikkoinen. Tuosta ylläolevasta kuvasta voi huomata, että mulla on juoksuvyö, jossa koirat olivat kiinni, mutta täytyy kyllä nyt julkisesti myöntää, että kun päästiin niin pitkälle, mihin lapsiperheet eivät enää lähteneet (=Ikolanaholta Mäkrän suuntaan) ja maasto muuttuu hankalakulkuiseksi, laskin koirat irti. Kahdesta syystä: 1) että niiden olis kivempi kuljeskella, varsinkin Nastalla tuntuu olevan kiire joka paikkaan... ja 2) että niiden oli turvallisempi kiivetä niitä jyrkkiä kivikkorinteitä. Ei olis ollut kiva, jos ne olisivat kiivenneet edellä ja yhtäkkiä se kivireki, joka siellä perässä tulee hitaasti, oliskin pysäyttänyt kiipeämisvauhdin ja koirat olis rysähtäneet sen päälle. Koska julkisesti irtipidon myönsin, täytyy myös julkisesti puolustautua, että koirat menivät polkuja pitkin eivätkä tehneet vahinkoa luonnolle. Enemmän siellä ihminen tekee tuhojaan kuin nuo karvakerät. 

Matkan alkupäästä

"polku" Mäkrän päälle menee tässä!

Kuten tuosta keskimmäisestä kuvasta huomata saattaa, Mäkrän päälle vievä polku tosiaan oli vähän kivikkoinen ja jyrkkä. Tuo kuva nyt huijaa sen verran, että polkua näkyy kuvan alareunasta noin puoliväliin, ja sitten se kaartaa vasemmalle. Jyrkkyyttä ei kuvasta voi nähdä, mutta ei se mikään loiva ollut! Tuo alin kuva on otettu samasta kohdasta, käännyin vain ympäri rinteessä. Koiratkin tuli ihan ylempää kattomaan, että mihin se nainen jäi! Jaakko meni edellä siis ja mie jäin ottamaan kuvia (ja hengähtämään, huoh!), kunnes oli pakko jatkaa kun ihan hakemaan kerta tultiin: 

Nape

Sepe

Näkymät Mäkrän laelta olikin sitten ihan huikeet. Järvelle paistoi aurinko, Kolin laella oli vielä sumua, meillekin paistoi aurinko... Järnefeltin kallioksi nimetyllä kohdalla pysähdyttiin juomaan ja juottamaan koirat, oli se nousu niin raskas! Ei kyllä mikään ihme, että Kolia sanotaan Suomen kasvoiksi, on sieltä niin moni taiteilija inspiraationsa hakenut. Kaunista, niin kaunista. Voisin katsella työkseni tuota maisemaa. 

Kuvista ei välity maiseman todellinen kauneus. Mutta kyllä ne ehkä vähän osviittaa antaa. Jääkauden merkit oli järvessäkin näkyvissä, kun saaret on samansuuntaisia puikuloita! Mäkrän päällä on myös iso siirtolohkare, jota yritin huonolla menestyksellä liikuttaa. Ison möykyn on jää tuonne päälle jättänyt!

Sera pysähtyi niin nätisti poseeraamaan, tai oikeestaan tuijottamaan rakastuneesti lempi-ihmistään Jaakkoa, että oli pakko ottaa nätti kuva siitä. Sitä ei siis ole aseteltu tuohon kalliolle poseeraamaan millään lailla! 

Pitihän Napestakin sitten saada nätti posekuva, joten se päätti hypätä kiven päälle. Sieltähän näki paljon paremmin! Kivi oli aika korkee, varmaan miun hartioiden korkeudella. Vieressä oli sopivasti toinen kivi, jonka päältä pääsi ponnistamaan isolle kivelle. 

Matkalla pysähdyttiin Ikolanaholla nuotiopaikalla juomaan mehua, koirat joi vettä. Ne saivat myös pienet luut, jotka ne hotkaisivat nopeesti. Meillä ei Jaakon kanssa ollut nälkä, kun syötiin niin vahvasti aamulla, esimerkiks vaahtokarkkeja, jotka oli kastettu suklaaseen. Reitti päättyy Ukko-Kolin alaparkkiin, josta noustiin sitten kiskohissillä ylös hotellille. Sera-parka oli ihan paniikissa, mutta Nape ei välittänyt tuon taivaallista. Voi Sepeä. Sille ei edes namit hississä maistuneet. 

Sepsuliinia pelottaa

Nape hengaa muina koirina

Olin varannut iltapäiväksi Jaakolle klassisen hieronnan ja itselleni intialaisen päähieronnan Kolin Span hoitolasta. Ah! Olipa ihana rentoutua kun joku hipelsi päätä! Hoitojen jälkeen mentiin Spahan, jossa kierrettiin palauttava kylpyläkierros. Siihen sisältyi elämyssuihku, jalkakylpy, jalkojen kylmä-kuuma -allas, kolme eri lämpötilaista saunaa, kylmäallas, poreamme ja ääniallas. Siellä rupesi soimaan juuri lillumaan päästyämme Finlandia. Kyllä muuten tuntui hyvältä. Mentiin vielä ulkona olevaan paljuun lillumaan. Siellä kysyin Jaakolta, millon viimeks se on lillunut tuolla tavalla rennosti lämpösessä vedessä, kun ulkona on kylmä. Jaakkohan vastas aika hyvin, että varmaan äidin kohdussa. Totta, eikö?! Ei ihme, että vauvoja niin kovasti syntymässä itkettää, tuollasesta ihanasta lämpöpaljusta vedetään väkisin jääkylmään maailmaan alasti hengaamaan :( 

Illalla syötiin hyvin ja käytiin ajoissa nukkumaan. Tänään sitten ajeltiin kotiin ja matkallahan oli varmaan ollut kylmä yö (niin Kolillakin, aamulla oli -3°C), sillä tien pientareella oli lunta!! 

Lunta! On ihan varmasti!

Tästäkö se talvi nyt alkaa?! No, tulkoon. Kunhan syksy menis nopeesti ohi. En yhtään tykkää pimeestä ja lumettomasta ja kurasesta ja koleesta syksystä. Mieluummin kunnolla talvi ja pakkasta. Sitten nimittäin kohta on kevät ja sen jälkeenhän tulee KESÄ! Sitä odotellessa! Välissä kuitenkin piiiiitkä ja kylmä talvi.

Talvesta puheen ollen, se on meidän kisataukoaikaa. Meillä on enää kahdet kisat tälle vuodelle luvassa (ehkä), ja ne on viikon päästä Lappeenrannassa ja itsenäisyyspäivänä Joensuussa. Sitten seuraavat kisat onkin varmaan maalis-huhtikuussa, ellei innostuta johonkin lähtemään esim Veeran ja Laten kanssa. Saa nähdä.