sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kaikki aksaa!

Tällä viikolla ihan kaikki on päässeet agilityn suloiseen maailmaan: ensin normaaleissa treeneissä Napse, torstaina vapaavuorolla Nape, Sepe ja vielä Larakin, ja sitten vielä kerran lauantaina Nasta, Jenna Caloanderin valmennuksessa. 

Keskiviikkona viikkotreeneissä treenasin ekalla kierroksella Nastan kanssa lähinnä puomin kontaktia ja hyvää asentoa. Nastalla on ollut pahana tapana innostuessaan ja kuumuessaan sekä putken houkuttamana laskeutua liian alas, jopa maahan asti. Näinhän kävi omissa kisoissa syyskuussa, kun Napella oli kontaktilla vain toisen takatassun takaosan puolikas...ja vitonenhan siltä kontaktilta tuli. Toinen treenin aihe ekalla kierroksella oli keinu, jolla Nasta meinaa vähän keulia. Haluisin keinullekin selkeän 2on2offin, mutta Nasta paiskaa tassut ilmaan/maahan jo keinun ollessa ilmassa. Tästä seuraa se, että sen on oikeastaan melko mahdotonta tehdä kunnon 2on2offia, kun keinu paiskaa sitä takaisin ja Nape kuitenkin on melko pikkuruinen. Niinpä se lähtee keinulta jo ennen kunnollista asentoa. Ei se kyllä koskaan keinun alastulolta virhettä ole ottanut, mutta on se vähän hasardi ja ehkä hitusen rasittava koiran fysiikallekin tuollaisenaan. Nyt siis talven treeniaiheena keinun päähänjuoksu - laskeutuminen - sitten vasta 2o2o. 

Toisella kierroksella otin 90 asteen avokulmassa kepeille lähetyksiä ja myös niistoa keppien avokulmaan. Sehän on meillä ollut vähän kompastuskivi, kun Nasta yrittää silti tunkea minusta huolimatta toiseen väliin. Nyt toistot onnistuivat tosi hyvin! Samoin lähetykset avokulmaan, ehkä kaksi kertaa kymmenestä yritti toiseen väliin. Hieno Nappi! 

Torstaina jatkettiin Nastan kanssa keinu- & keppien avokulma -linjalla. Myös Sera pääsi piiiiiitkästä aikaa hallille, ja olipa innoissaan! Kontaktit otti ja kepit pujotteli itsenäisesti loppuun. Rupes jo kutkuttamaan ajatus ilmottaa Sepekin kisoihin, mutta en taida nyt talvella. Ehkä omiin kisoihin taas kesän korvilla! Kun lämpötilat on suotuisempia tuolle jumipallerolle. 

Tostaina mukana hallilla oli myös vieraileva tähti Sepånsisko Lara, joka on meillä hoidossa isän(täväen) reissun ajan. Lara on ihan vaan kotikoirana, mutta kyllähän mie siitä äkkiä yhen aksakoiran tekasin! Kolme hyppyä minikorkeudessa, puolikaaressa, ja sehän teki ne! Ja mikä into! Lara rupesi suorastaan leikkimään! Hassua. Se kun on meillä aina melko nöyrää tyttöä, varsinkin kun Nasta pistää sen aina aika selkeesti lauman alimmaiseksi eleillään. Nyt se intoutui ihan kivasti touhuamaan! Tässä Lara aksaamassa:



Lauantaina oltiin sitten Napen kanssa Jenna Caloanderin agilitykoulutuksessa. Olipa vaan mukavaa! Juosta sai. Ekan vedon jälkeen Jenna katsoi Nastaa ihmetellen, että miten hitossa tämä koira voi olla niin elastinen, tekee paremmat linjat kuin useimmat bortsut ja kääntyy kuin mikäkin minikoira! Ja perfektionistina häntä kuulemma kävi vähän ärsyttämään, ettei hänen oma Neoninsa tee samaa. Nii, sellanen täydellinen aksakoira se Nappi nyt vaan on <3 ! Kun Jenna kuuli Tiinan suunnitelmista pennuttaa Nape seuraavista juoksuista, oli hänen terveisensä Tiinalle sellaiset, että Nasta pitäs astuttaa vasta vuoden päästä syksyllä ja nyt meille tähtäimeksi arvokisat. Nonii! Sellasta! Eipä siinä, kyllä se mulle sopii. Nyt pitää harjoitella rytmitystä niin, että miun pitää opetella olemaan Nastaa edellä. Miun perisynti on jäädä oottelemaan sitä, kun totuin siihen vähän Seran kanssa. Myös takaakiertoihin selkeämpi keilaus myös jalalla, teen kuulemma käsipainotteisesti. Mikä on varmaan ihan totta, kun eihän mulla jaloissa ole lihaksia. 








Tuossa pari pätkää Jennan koulutuksesta. Osaa se Nape kyllä kaikenlaista. Voinko koskaan ottaa uutta aksakoiraa, kun tuo on niin hyvä ja ihana?! Ehkä Nastan pennun. Mutta en muita. 

Ja nyt sitten pyörrän sanani tämän vuoden kisoista: itsenäisyyspäiväviikonloppuna miut näkee kisaamassa Joan kylmääkin kylmemmässä hallissa. Lauantaina ykkösissä Kuuran kanssa parilla radalla ja sunnuntaina Napen kanssa kolmella radalla. Hrrrrr ja iiiiik! 

Loppukevennyksenä torstain aksaporukka sekä mummi agilitytunnelmissa: 

Päivin sanoin, vasemmalta: karva, karvaisempi, karvaisin.


Mummi!

Ei kommentteja: