Kannattiko nousta viime yönä neljältä ja lähteä viideltä ajamaan kohti Jyväskylää säkkipimeässä?
Kannattiko kokea Nastan kanssa rimaongelma, todeta että on siihen itse syyllinen, ryhdistäytyä ja korjata tilannetta sekä omaa ohjaustaan puoli vuotta?
Kannattiko opetella kokonaan uusi lähtötilanne ja siihen rauhoittuminen, sekä itse kisatilanne?
Kannattiko? No kyllä kannatti! Kas kun Napetti on nyt niinkin huikee koira, kuin tuplanollan tehnyt kahden sertin lassie!
Tarkoituksenani oli kisata Lappeenrannan kisojen jälkeen seuraavan kerran Joan kisoissa itsenäisyyspäivänä, mutta Veera houkutteli miut Jyväskylään. Hirveesti ei kyllä oikeasti tarvinnu houkutella, sillä ahne kun olen, ei Veeran tarvinnut kuin mainita, että voishan sieltä vaikka pari sertiä hakea joululomalle, niin mukana olin. Tavoitteeksi asetettiinkin menomatkalla autossa ihan kevyesti joka radalta serti: Nastalle agi- ja hyppysertit ja Latelle agiserti. Aiemmin suunniteltiin Katin kanssa, että ainakin yksi serti pitää saada ehdottomasti. Vähempään en tyydy. Veeran kanssa vaan todettiin, että onhan tuo tavoite vähän nössö, kyllä nyt vähän haastetta pitää olla, ja korotettiin sertirimaa vähän ylemmäs!
Latella oli ehkä vähän tuhma päivä, mutta Nasta leikki kilttiä tyttöä ja kuunteli kahdella ekalla radalla nollan arvoisesti! Ekalla radalla sijoituttiin kuudensiksi, toisella viidensiksi ja tuolta radalta se sertikin sitten tuli. Osallistujia oli 51, eli juuri ja juuri serti riitti meille asti! Tuuriakin oli siis matkassa, ettei kukaan paremmin sijoittuneista voinut ottaa sertiä vastaan. Radat tuntuivat vähän varmistelulta ja Nasta hitaalta, mutta nollia ne kuitenkin olivat. Itsekin olin tosi jäykkänä, kylmyydestä ja autossa istumisesta johtuen varmaankin. Mitään kivan soljuvia hienoja ratoja ne eivät olleet siis, ja videoltakin näkyy kun minä vain löntystelen. Pitäs varmaan alkaa juoksemaan tuolla radalla!
Kolmas rata oli se hypäri, jolla näkyy malliesimerkki kepeillä, mitä EI pidä tehdä: lähdin etenemään kepeiltä vahvasti sivulle päin kun Nasta oli kolmanneksi viimeisessä välissä. Ja mitä silloin tapahtuu, kuka arvaa? No koira tulee kepeiltä pois. Korjasin kepit rauhassa alusta asti, kun oli jo niin hienot tuloksetkin takana, enkä ottanut asiasta painetta. Siinä sitten oma ohjaus ja varmaan Napenkin turnauskestävyys vähän alkoi rakoilla, ja Nastalta tuli yksi rima alas ja kaatoipa se vielä pituuden vikan palikankin. Muuten ihan jees rata.
Nyt ei siis voida ottaa sertejä enempää vastaan, seuraava vasta ensi syksynä. Hyppysertejä toki voidaan ottaa vastaan ja mielellään otetaankin, kiitos! Ensi viikonloppuna mennään vielä testaamaan Hu-Pun hallin uusi matto, se on siis vielä uudempi kuin edellinen uusi, joka testattiin viime syksynä (vai toissa keväänä?!) Laten kanssa. Sitten voisi ne juoksut tulla. Mutta Nape on varmaan kuullut, mitä sen varalle on suunniteltu, eikä se halua olla kotiäiti, vaan nollia tahkoava uranarttu! Koska ei niitä juoksuja nyt vain näy eikä kuulu. Pyh.
Nape-tunnelmia kesältä, kun en nyt uusia sertikuvia tajunnut valoisan aikaan ulkona ottaa:
 |
| (c) Evie Rekola |
Ja vielä radat, tietenkin!
A-rata, nolla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti