Yks on vanha ja toinen pieniin päin

Joo'o, näin on päässyt käymään. Aloitetaan vaikka siitä vanhasta. Sehän on siis Seppå-mummi. Mummilla on naaman harmaantumisen lisäksi alkanut näkymään fysiikassa tuo iän lisääntyminen. Oon aika maltillisesti tehnyt Seran kanssa viime kesän jälkeen mitään, mutta nyt otin sen(kin, kuten myös Napetin) mukaan ja lähdin piiiitkästä aikaa omalle viikkotreenivuorolle hallille. Sepsuli teki taas minirimoilla, mutta peräpään takkuilemisen huomaa: putkesta tullessaan se yhden pienen askeleen verran "raahasi" toista takajalkaansa, ei siis mitenkään kipeän näköisesti. Voin hyvin kuvitella, mistä tuo johtuu ja miltä se tuntuu, sillä itsellänikin selän jumiutumisen takia (alaselkäongelmia) joskus oikea (taka)jalka (hehheh!) raahautuu satunnaisen askeleen verran. Kun selkä oli huonommassa jamassa, eli jumissa, tuota jalan "pölkkyyntymistä" tapahtui useammin. Tokikaan en voi verrata ihmisen ja koiran kehoja, mutta molemmilla meillä on alaselän kanssa ongelmia ja oireet ovat samankaltaisia. Toivon sydämestäni, ettei Seralla ole kipuja selässä koko aikaa. Tai edes vähää osaa ajasta. Jumit toki aiheuttavat kipuja jonkin verran, mutta sitä varten meillä on BoT ja fyssari. Mummeli kuitenkin juoksee metsässä ja lenkillä ihan vapaaehtoisesti, joten en usko sen olevan kauhean kipeä. 

Mummeli leikkii kävyllä

Sitten se toinen osuus otsikosta: Nape on pieniin päin. Käytiin tiistaina ultrassa Martinan klinikalla, jossa selvisi, että pentusia ei ole ainoastaan pari, vaan ihan kokonainen pataljoona! Tässä vuoropuhelumme lähes sanasta sanaan:

Martina: "Noniin, kyllähän täällä pentuja on: tässä on kaksi, ja tuossapa kolme lisää!"

Minä: "Oi, ihanaa!"

Martina: "Kas, täällähän on vielä lisääkin! Oho, ai että, nyt lähennellään jo kymmenikköjä!"

Minä: O_o "---"

Martina: "No, laitetaan kuitenkin maltillinen arvio, 6-8 vauvelia siellä on. Varmaankin lähempänä kahdeksaa."

Minä: o_O "Mitäää...."

Martina: "Kyllä, onnittelut!" 

Minä: o_O "...kiitos..."

Olo oli siis hieman hämmentynyt, mutta iloinen tuon keskustelun jälkeen! Minä kun hermorauniona Tiinalle jo soittelin, että pitäskö tuon mahan jo näkyä (silloin viikkoja oli astutuksesta kulunut kolme). Tiina laitteli mulle puhelun jälkeen tekstarilla mustaa valkoisella, että ei pitäisi vielä näkyä. Nyt, kun viikkoja on kulunut rapiat neljä, mahalinja on laskeutunut ja vähän pullahtanut, mutta ei se kyllä sivulle näy kun karvaa on edessä niin paljon. Jännää odotella, miten maha tulee näkymään. Oon ottanut ylhäältä ja sivusta kuvia kaikilla viikoilla, ja aion ottaa jatkossakin. Nyt ne kuvat eivät tietenkään ole tässä koneella, joten tähänpä niitä en saa. Mutta lohdutukseksi nätti-Napesta on tältä päivältä lenkkikuvia, kuten tuossa ylempänä Serastakin. 

Napekin siis oli keskiviikkona mukana agilitytreeneissä. Tehtiin senkin kanssa minirimoilla, ettei liikaa rasita itseään. Koitin itse juosta mahdollisimman vähän, ja nekin juoksuaskeleet jotka otin, otin löysäillen ja hölkäten. Mutta turha minun on tehdä varovasti ja kuumumatta, kun sen pitäisi olla Nape joka niin tekee. Ja eihän se tee aksassa mitään puolella teholla. Olisihan se pitänyt muistaa. Otettiin pari pientä pätkää ja Nape jäi nyt sitten kokonaan aksasta äitiyslomalle. Ei se osaa ottaa lunkisti aksakentällä! 

Tänään käytiin sitten collieporukan kanssa tokoilemassa. Otin Nastan kanssa liikkeestä maahanmenoa, ja se oli ihan huippu. Siis ihan oikeasti huippu. Seuraaminen oli hienoa ja Nape lakosi ihan sekunnissa käskystä maihin. Nyt aionkin käydä Napen kanssa collieryhmässä joka perjantai siihen saakka, kunnes se lähtee synnyttämään Tiinan luo. Ja sehän tapahtuu tuossa maaliskuun puolessa välissä, eli Napetti on kotona enää kolmisen viikkoa! Kotiin se tulee vasta toukokuussa. Miten selviän ilman pikku kakkiaista?! Se on niin omanlainen persoonansa, että kotona on vähän tyhjää ilman sitä. Plus että mulla on jo nyt ihan kauhee aksahinku, eikä Seran kanssa viitsisi oikein hirveästi tehdä mitään, ettei sille vaan tule kipuja. Onneksi mulla on kuitenkin tuo Sepsukka kotona, ettei ihan koiratonna tarvitse olla. Voidaan hömpötellä välillä aksaa, ja käydä collietreeneissä häiriökoirailemassa. Onpa meistäkin jotain hyötyä! 

Huomenna lähden aksakaverini Melissan kanssa Kuopioon, missä Melissa ja koiransa Vekki starttaavat kisauransa. Mitäpä mulla muuta viikonloppuna, kun ei omaakaan kisakoiraa just nyt ole! Koirat vein äitin luokse jo tänään, ettei niiden tarvitse jalat ristissä odotella minua kotiin viemään niitä ulos. Jaakkokin kun on studiossa viikonlopun. On muuten tyhjää nyt talossa. Onneksi tosiaan jää edes mummeli taloon kun Nape lähtee synnyttämään.