Viisi viikkoa

Eilen tuli viisi viikkoa Nastan tiineyttä täyteen. Koska unohdan kaiken, mitä en ole kirjoittanut muistilapuille, kännykän muistutuksiin tai otsaani, en ole muistanut ottaa Napesta hyviä viisiviikkoisraskauskuvia. Tänään otin ne. Viisi viikkoa ja yksi päivä. Mutta koska unohtelen asioita, en muistanut ottaa kameraa mukaan lenkille, vaan unohdin sen kotiin. No, koska nykyään on valoisaa vielä puoli kuudeltakin, ajattelin ottaa kuvat kotipihassa kun tulen kotiin. Mutta olin - yllättävää kyllä - unohtanut laittaa kameran akun lataukseen, ja sehän oli tyhjä. Onneksi nykymatkapuhelimissa on kamerat! Sain siedettävät kuvat Napesta seisomassa lumipenkan päällä. Ja syömässä jänönkakkaa. Sitä kuvaa en kyllä taida tähän laittaa. Koska en ole muistanut (!!!) julkaista neliviikkoiskuviakaan (sivulta ja ylhäältä), laitetaan nekin tähän. Var så goda: 

4 vko

4 vko

Tässä sitten nämä viisiviikkoiskuvat (tai siis viisiviikkois ja yksipäiväiskuvat):

5 vko (+1 pv)

5 vko (+1 pv)

Ei vielä huomaa, eihän? Mitä olette mieltä? Miusta ei, tosin miehän näen tuota joka päivä. Napetti - urheilija kun on - on kivan timmissä kunnossa, joten lihakset ei ole antaneet hirveästi periksi kasvaville pennuille. Mahan alla on koiran rungon suuntainen mötkö, joka laskeutuu pikku hiljaa alemmas ja alemmas. Mutta ei sitäkään vielä sivusta huomaa, kun noita hapsuja on edessä. Nisät on kasvaneet ja Jaakon mielestä Nastan nenä on läskiintynyt. Itse en ole huomannut. Mutta Jaakko taitaakin olla hormonimyllerryksessä tästä raskaudesta. Se on nimittäin alkanut ikävöidä Nastaa aina kun joutuu olemaan siitä erossa. Ikävöintiin ehkä vaikuttaa se, että Nape on tiineyden myötä muuttunut tosi ihanaksi. Se ei ole ollenkaan tuhma, paitsi välillä ihan pikkuisen vaan. Se tulee mielellään syliin makoilemaan, sänkyyn viereenkin (meillä koirat ei saa olla sängyssä, paitsi vanhat ja tiineet) ja laittaa pään nätisti olkapäälle tai tyynylle! Se myös kerjää ruokaa koko ajan. Se kyllä syö ravitsevampaa mamma-ruokaa, lisäksi lihoja ja rustoja, mutta ei tunnu riittävän. Jos Jaakolta kysytään, Nastaa voisi ruokkia aina kun se katsoo "nälkäisenä" ja "surullisena" silmiin. Nape-rukka, kyllähän se varmasti voimia vie, jos sisuksissa myllertää 6-8 monsteria! On se kyllä saanut herkkuja vähän enemmän. Juustoa ja lihaa lähinnä. Kun se osaa olla niin säälittävän ja söpön näköinen! Lisäksi Hänen Tiineytensä ei voi juosta tai leikkiä. Koska Hän on Tiineenä. Heti astutuksen jälkeen Sera sai hammasta jos yritti leikittää Nastaa, mutta nyt Nasta vain väistää ja katsoo tympeällä ilmeellä Seraa, joka ei yhtään ymmärrä, miksei Nape leiki. 

Kahden viikon päästä Nasta lähtee Tiinan luo. Mitenhän me täällä selvitään?! Pitää mennä käymään sitten sopivina ajankohtina. Synnytykseenkin, jos ajankohta on suosiollinen arkityötä tekevälle. Nopeasti aika kuitenkin kulkee, ja kohta on kesä. Nyt on nimittäin jo kevät! Aamulenkillä kuudelta rastaat laulavat ja metsässä ei ole enää pilkkopimeää! Ihanaa! Loppukevennyksenä vanha hortonomi Seppå tutkimassa keväisiä tulipseja:

Ainiin, olihan minulla ikävämpääkin kerrottavaa. Seran sisko Lara (isäni koira siis), jouduttiin sunnuntaina viemään päivystykseen äkillisen kipukohtauksen takia. Diagnoosi oli sama kuin Seralla neljä vuotta sitten: märkäkohtu. Kipukin alkoi yhtä äkillisesti kuin Seralla. Torstaina koira oli vielä ihan ok, leikki Serankin kanssa. Koiraa leikatessaan eläinlääkäri oli havainnut, että tulehdus on levinnyt suolistolle ja vatsakalvoille. Osa suolesta ja vatsakalvosta oli jo alkanut muuttaa väriään (=kuolion vaara). Ennuste selvitä oli lääkärin mukaan alle 50%. Toipuminen voi näyttää hyvältä, mutta parin hyvän päivän jälkeen voi kuulemma tulla romahdus. Lara on nyt kotona. Se oli toissailtana ja -yönä oksentanut, kun ilmeisesti maha ei kestä lääkkeitä (on muutenkin herkkävatsainen). Eilen se sitten sai lääkärissä piikillä antibioottia ja pahoinvointilääkettä. Ja tänään aamulla kotona uusi piikki pahoinvointilääkettä ja antibioottia. Sen jälkeen on saanut suun kautta taas lääkkeet ja myös tujumman vatsansuojalääkkeen. Se on jo syönyt vähän, joten uskaltaisiko sanoa, että alkaa näyttää paremmalta. Vielä ei kuitenkaan vielä olla selvillä vesillä, tämä viikko menee nyt kyllä kokonaan odotellessa ja vointia seuratessa. On kyllä uskomattoman tuskaista vain odottaa, selviääkö se koira, vai kuoleeko se. Eikä ole edes oma, vaikka läheinen kuitenkin. Voin vain kuvitella, mikä olo olisi, jos Sepå tai Nape sairastuisi noin vakavasti. Onneksi Seralla oli "vain" märkäkohtu. Kaikenlaista sitä. Menenkin tästä halaamaan omia koiruleitani, tee sinäkin samoin.