torstai 23. heinäkuuta 2015

Nykyaikaa!

Nimittäin se, että kirjoitan tätä päivitystä puhelimellani. Ostin viime viikolla Uuden puhelimen, kun edellistä sai ladata pari-kolme kertaa päivässä. Se oli hieman ärsyttävää. Tämä on siis puhelimen testipostaus! 

Ilosaarirock tuli ja meni, ja nyt sitä ollaan oltu sillä festarilla 20 kertaa putkeen. Ekan kerran siis vuonna 1995 katsomassa Apulantaa, Rasmusta ja Tehosekoitinta. Treffit äitin kanssa oli tunnin välein, ettei vaan joutuisi pahoille teille. Vielä silloin en joutunut, myöhemmin kyllä! Onkohan mulla edes yhtään julkaisukelpoista kuvaa viikonlopulta...katsotaan!


Tuo kuva on Sulo-klubilta perjantailta. Pääasiassa katsottiin Egotrippi, joka olikin muutaman vuoden tauon jälkeen tosi hyvää kuunneltavaa! 




Joskus rokissa joutuu kampaajaksi. Ja joskus siellä sataakin. Mutta ei onneksi paljon! Ja onneksi mulla oli tuollainen kätevä viitta, jonka alle suojasin itseni lisäksi omat ja kavereiden kamat. 

Tämä viikko onkin oikeestaan mennyt toipuessa rokista. Ei oikein enää yhdessä päivässä toivu kolmen päivän bileputkesta tässä iässä! Mutta olipa meillä hauskaa! Nyt ollaan koirien kanssa vaan hömpötelty, tehty kukkaseppeleet, käyty kerran hallilla, tavattu pari kaveria ja nähty kilejä ja kanoja. Kuvina sama: 














Harmi kun tämä mobiiliblogger ei halua tuoda kameran rullasta videoita. Otin nimittäin hallilla Yrsan putkesta videon. No, ei siinä hirveästi katsottavaa kyllä ole!

Viikonlopuksi lähden taas - yllätys! - Mikkeliin. Agilitykisoihin, jos joku ei jo arvannut. Aiotaan voittaa kaikki. Siinäpä meille tavoitetta. Ja nyt jännätään, onnistuuko tämä mobiilipostaaminen, ja jos onnistuu, niin minkä näköisenä muotoilultaan tämä teksti blogiin pätkähtää!

Ei kommentteja: