Pääsiäinen lähestyy

Otsikkokin sen jo kertoo: kohta on taas munaa saatavilla, noidat lentelee kuutamon edessä ja Nasta alottaa kisauransa. Kaikkee erityisen jännää siis! Meinaa jo vähän jännittää. Parit möllit ois tarkotus käydä kattomassa ennen kisoja: omat, jotka on 17.3. ja Joan, jotka on 24.3., eli viikko ennen pääsiäiskisoja. Napetti menee ehkä vaan Joan mölleihin, sillä se on 16.3. ACElla treenaamassa. Omiin mölleihin pääsee siis ehkä vaan Sepe. 

Viime viikolla treeneissä oli Janita Leinosen treenirata, jonka meiän jatkokurssilainen schape Zeta ja ohjaajansa Ritva kävivät juoksemassa muutama viikko sitten. Se oli hirveen kiva rata! Joutu vaan juoksemaan, kummallista tässä lajissa...heh. Nasta ei ensin meinannu osata keppejä, mutta kyl se sitten kohta onnistui ja se layeroikin sitten, ihan varmaan vaan näyttääkseen, että osaan mie! Saatiin sitten loppukin ihan sujuvasti onnistumaan. Kas näin nimittäin. Anni nauraa, koska meinas tuo loppu mennä vähän panikoinniks, kerkesin just ja just pois alta ja ohjasin kenties hieman huolimattomasti, kun Nape tiputti rimoja. Huokailen niin syvään keinulla, että Annia nauratti :) 

Sera teki medeillä, kun toinen maksikoira Netta teki medeillä, enkä jaksanut a) juosta kahden koiran kanssa putkeen tai b) nostaa rimoja. Jotta niin laiska oon! Yksi extrahyppy Seran reitille mahtui mut muuten meni hienosti alusta loppuun. Tai ihan loppu otettiin erikseen ja parilla eri tyylillä. Seran kanssa ihan hyvä oli tuo vippaus tuonne esteen toiselle puolelle, siinä vaan tuli kiire työntää koira takaakiertoon, ja kuten videolta kuuleekin, piti äänellä käskyttää :D Napelle taas toimi hyvin niisto. Työtapaturmia sattui yhden riman ja koiran hukkumisen verran, kun jää tuossa vikalla hypyllä selän taakse :) Kokeilin loppuun niistoa Serankin kanssa ja kyllähän sekin ihan hyvin kääntyy, hitaammin tokikin kuin Napsu. Agility on niin hurjan kivaa kyllä näitten koirien kanssa! 

Hiihtämässäkin on käyty. Ensimmäiset 7 minuuttia Nasta yritti tappaa suksia, sauvoja ja välillä minuakin ja haukkui minkä pienestä Nastankropastaan kerkes. Sera hyöri ympärillä ja oli yhtä innoissaan kun pyöräreissulle lähettäessä. Minä taasen kiroilin kuin merimies ja käskytin Nastaa "mene"-käskyllä kauemmas ja kävihän se aina puolen metrin päässä mutta hinku takasin iski niinkin kaukana kuin alle metrin päässä. Jos tietäsin, että tätä blogia lukee se ilmeisesti eteläsuomalainen hiihtolomalle mummolaan tullut perhe, niin pyytäsin anteeks, että niiden lapset ehkä oppi uusia kirosanoja. Mutta koska ne ei tätä ehkä lue, niin olkoon. Näin siellä maalla puhutaan, lapset! ;) 

Hiihtoladut oli siis jäälle jo tehty, mutta niitä pitkin en uskaltanu hiihtää koirien kanssa sitten kuitenkaan. Hiihdettiin sitten latupohjaks tehtyä oikaisureittiä pitkin edestakasin Selkäsaareen ja takasin. Selkäsaari on se lähisaari, jossa se pieni majakka seisoo. Kolmesti hiihdin sinne ja takasin. Ekan menomatkan Nasta oli hirviö, sitten se tyytyi kiusaamaan Seraa ja juoksemaan hepuleissaan ympäriinsä. Saareen päin oli aina kauheen kiva hiihtää, kun oli myötätuuli. Takasin oli ihan kauheen hirvee hiihtää, kun oli vastatuuli. Nasta ja Sera juoksivat koko ajan edestakasin, keskenään hepuleissa, miun perässä, edessä ja vieressä. Hiihtoreissun jälkeen Sera kävi tyytyväisenä BoTti päällä makoilemaan, mutta Nasta jatkoi riehumista. Kuten se teki myös 8,5 km juoksulenkin jälkeen, jonka koirat teki Jaakon kanssa. Nape oli vielä koko matkan juossut edellä (Jaakolla oli koirat juoksuvyössä kiinni), Sera oli siirtynyt takavasemmalle viiden kilometrin kohdalla. Napetti myös kiusaa minuu ja Seraa koko ajan. Se ei enää alistu yhtä helposti Seralle, kun leikit menee Sepsun mielestä liian pitkälle. Nasta yrittää komentaa minuu ja on pari kertaa hypänny sohvalle miun päälle. Kyllä, päälle. Ja sit ottaa ranteesta kiinni noilla pikku hampaillaan. Saa kyllä aina niskaperslähdöt mutta kylläpä kokeilee. Kovasti kokeilee! Ainoa paikka, missä se on hienosti, on agility. Se tekee sen niin täysillä, keskittyy kovasti ja haluaa tehdä sitä. Siinä se ei kyseenalaista ohjaajan auktoriteettia. "Sano sie mihin mennään, mie teen niinku sie sanot!"  Murkkuikä siis on alkanut. Tai mulkkuikä. Energiaa riittää! Tämän takia tokotreenien ois hyvä jatkua. Nasta keskittyi siellä niin kovasti temppujen ratkomiseen, että oli kivan väsyny aina tokon jälkeen. Yksin en kehtaa tokoilla (siis jaksa lähteä, motivaatio ei riitä yksin tekemiseen), enkä kaikkee osaakaan. I need help!

Jos saisin tokotreeniseuraa ja hieman ohjaustakin, voisin jopa harkita tokokisoja, jotka on lokakuussa täällä Joensuussa. Kääk, mitä tulikaan ääneen sanottua! Kesäkuussa olis myös oman seuran tokokisat, mutta ei taideta olla vielä valmiita niihin karkeloihin. Aika näyttää, jatkuuko tokoilukin meiän aktiiviharrastuksena vai jääkö kotipööpöilyks. Oishan se kivaa aivojumppaakin koiralle agilityn vauhdin hurman lisäks.