Teenage Mutant Ninja Nasta

Nape täällä moi! Anni miettii, että onkohan mulla teini-ikä. Vihjeitä siihen suuntaan saattas olla kuulemma:

1. Kolmella (3) edellisellä kerralla, kun Anni on ottanut esiin (tai laittanut naulakkoon roikkumaan) iki-ihanan agilityliivin, oon mennyt niiiiiin sekasin sen tuottamasta huumaavasta agilitymuistosta, että oon ruvennut ihan suorastaan ilmaa nylkyttämään. Siis astun tyhjää, joskin yhdellä kerralla otin toisella etutassulla kiinni laukusta, jossa iki-ihana agilityliivi oli.

2. Kun me kävellään tuolla metsässä polkuja pitkin ja näen vilaukselta toisen koiran niin luulen (ja uskon ja tiedän), että se on ihan varmasti tulossa meiän päälle ja koen parhaimmaksi haukkua oikein hirrrrrveen pelottavalla äänellä. Joka ei kuulemma oo pelottava. Enkä oo ennen kuulemma tehny tällasta. Häntäkin mulla kuulemma koko ajan on (annin sanoin) isotteluasennossa, eli selän päällä. Tiiä häntä.

3. Joskus tallaillessamme samoja vanhoja reittejä pitkin huomaan, että KÄÄK! Tuossa ei viime kerralla ollut noin isoa lumipaakkua! Tai IIIK! Mikä ihme on tuo oksa, joka on taipunut lumen painosta?! Oon suorastaan säpsähtänyt niitä, ihan kohdalla. Oon kyllä uskaltanu mennä tutkimaan ne. Paitsi eka en uskaltanu yhtä hautaa (toim. huom. kyllä, metsään oli tehty jonkun pikkusen elukan hauta) tutkia tällä nenälläni, kun siinä oli niin iso risti ja kiviä päällä.

4. Anni väittää, että oon viime aikoina ihan yhtäkkiä ennakkovaroituksitta hypännyt sohvalle sen päälle. No, ehkä joskus on käyny niin, mutta ei kyllä hirveenkauheen usein (toim. huom. Onpas.). Ja sitten kun minuu komennetaan alas, se on miusta kauheen ärsyttävää, niin aina alas mennessäni eka silleen hörähdän tai murahdan. Mutta en pelottavasti, vaan silleen, että Anni lopettas komentamisen. Mutta ei se oo vielä lopettanu.

5. Kun Anni harjaa minuu tai leikkaa kynsiä, oon kokenut parhaimmaks yrittää estää sen keinolla millä hyvänsä. Ärsyttävää vaan, että Anni ei lopeta ennen kun on saanu tahtonsa läpi! Hyväksi havaittuja keinoja estoyrityksissä on mm. kellahtaa selälleen, purra harjaa tai saada "olemisen sietämätön keveys" -kohtaus, kuten Anni sitä nimittää. Sitä on tosi vaikee selittää, mutta siltä se tosiaan näyttää. Kellin yleensä sillonkin selällään ja saan ihmeellisiä hyvänolonsäpsyjä ja/tai -urahduksia. Mieluummin kyllä näyttäsin takkuselta teiniltä.

Kauheen rajottunutta tää koiranuorison elämä! Mutta oon minä kuulemma nätti. Kattokaa vaikka:

Napetti 1v 5kk

Vauhdin hurmaa

Niin, arvon lukijat, onko mulla murrosikä? Vai mikä minuu vaivaa? Lähinnä Anni miettii tuota seksuaalista kanssakäymistä agilityliivin herättämän muiston kera. Onko agility miun mielestä vaan niin ihanaa, että osotin sen noin lämpimästi? Mie en osaa sanoo, kun oon vaan koira. Enhän mie oikeesti osaa edes kirjottaa, vaan tää koko "Nasta kertoo" on Annin mielikuvitusta.

Että semmosta.