Meillä asuu lemmenkipeä Lassie. Sen nimi on Nasta, ja sillä on toisen juoksunsa ihanimmat päivät. Harmillista kyllä, Seralla, joka on leikattu narttu, ei ole antaa mitään tuolle uroonkipeydessä kärvistelevälle pikkuriiviölle. Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, Sera oli aluksi kovinkin hämillään Nastan aikuisista tuoksuista ja yritti jopa vähän astua sitä. Nasta vähät välitti siitä touhusta - ei antanut lähtöjä, muttei lähtenyt mukaankaan touhuihin. Nyt osat ovat vaihtuneet ja Sera saa vähän väliä tuta lemmenkipeän Nastan lähentely-yritykset. Aluksi Nasta liehitteli Seraa leikkiinkutsulla, heilutti häntää niin, että olin ihan varma että se irtoaa, ja puski päällään. Sera hengaa aina vähän jäykkänä kun Nasta lähentelee - miks se noin tekee!? Nyt Nasta leikkiinkutsujen lisäksi kääntää Seralle takapuoltaan ja kun Sera sattuu nuuhkaisemaan, kääntää hännän sivuun ja toivottaa näin Seran mitä lämpimimmin tervetulleeksi. Mutta voi lemmenkipeetä Lassie-raukkaa, nuuhkuihin kaikki jääkin sitten. Eipä ole tuolla mummukoiralla mitään annettavaa. Mutta minusta se on hirmusen hauskaa katsottavaa! Tunnustan siis ihan avoimesti, että nauran täällä (Jaakon kanssa) lemmenkipeelle Nastalle ja hämmentyneelle Seralle. Ja koska lapsi on terve kun se leikkii, otin leikkimielisyyden kunniaksi videolle lähentelyä ja hännänkääntöäkin. Olkaatten hyvät, lemmenkipeän Lassien liehittelyt!
Eilen kävästiin Sannan ja lasten sekä mummien kanssa "ihan pikasesti" Kuopiossa Ikeassa. En edes viitsi kertoa, miten paljon rahaa meni. Paljastettakoon kuitenkin, että loppuvuoden kaikenlaisen shoppailun budjetti (sis. ruoat) on nyt käytetty. Jaakko lähti kymmenen jälkeen kohti Seinäjokea keikalle, mutta pyysin käyttämään koirat ennen lähtöä, ettei niiden tarviis niin kauaa ootella ulospääsyä (käytin itse seittemän maissa). Nastahan ei ollut tehnyt mitään, vaan juossut pitkin metsää häntä pystyssä jotain etsiskellen. Jaakko arveli, että se olisi etsiskellyt minua, mutta se on tehnyt tuota viime päivinä miunkin kanssa, joten veikkaan sen liittyvän juoksuihin. Eli hajujen perässä menee, etsii ehkä sopivaa uroota itselleen. Illansuussa sitten palattiin kotiin ja lähdin metsään koirien kanssa. Ihmettelin, mitä Sera jäi tuijottamaan. Seralla on sellanen tapa, että kun se löytää jotain outoa ja kiinnostavaa, se jää tuijottamaan sitä, ja samalla vilkuilee minuun, että tuuhan kattomaan. Ottaa askeleen-pari miun suuntaan kuin sanoakseen, että tuupas kattomaan, täällä on jotain. No miehän menin kattomaan, mutta en nähnyt mitään. Nastakin pyyhälsi häntä pystyssä paikalle ja paikansi heti Seran ihmetyksen aiheen. Se oli siili! Kesän eka! Söpöläinen! Nasta ei arvostanut yhtä paljon siilin näkemistä kun mie, vaan alkoi räyhätä sille, se kun päästeli niin kummallisia suhinoita ja tuhinapomppuja.
Siiliä ei vahingoitettu videota kuvattaessa! Ainakaan fyysisesti. Tiedä sitten minkälaiset henkiset traumat sille tuosta jäi. Tänä aamuna (sai muuten lenkkeillä ihan yksin, pururadalla ei tullut vastaan ketään, vaikka kellokin oli jo yli yhdeksän!) siili (ehkäpä sama?) lenkkeili meitä vastaan pururadalla. Katsoin jo kaukaa, että mikä tuolla taapertaa. Ensin luulin pupunpojaksi, niitä kun täällä on riesaksi asti, ja kävin jo ottamaan Nastaa kiinni, mutta sitten tajusin että sehän onkin siili. Siili Suhonen! Molemmat nenäkkäät nuuhkivat siiliä, joka vähät nenistä välitti vaan jatkoi matkaansa. Kunnes Napen nenä tökkäsi siiliä, joka järjesti välittömästi itsestään piikkipallon ja tuhinapomppijan. Siitä alkoi taas hirveä rähinä. Loppuun epäselvä kuva seesteisestä hetkestä siilin ja nenien välillä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti