sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Koulutusta koulutuksen perrään

Helmikuu on vasta puolessa välissä, mutta paljon on ehditty tekemään. Normaalien viikkotreenien lisäksi oltiin Kataisen Harrin koulutuksessa aksapuolella, ja tokopuolellakin on collieryhmän lisäksi imetty oppia Mia Skogsterin seuraamisklinikalla. Viikon päästä mennään agilitykisoihin Kuopioon ja todennäköisesti siitä viikon päästä tokokoulutukseen Juha Venäläisen johdolla. Itse en kyseistä kouluttajaa tunne, mutta hän kuulemma kisaa malikoillaan IPOssa SM-tasolla. Saadaan siis kohta suojelucollieita tänne Joensuuhunkin! ;) 

Harrin koulutuksessa oli kiva, simppeli rata, jonka Harri oli ajatellut juoksuttaa meillä kilpailunomaisesti läpi. Nastalla ja mulla menikin ihan kivasti, mitä nyt koira oli vähän innoissaan ja huusi mennessään, eli tiputti sitten muutamia rimojakin. Kontaktit oli huippuhyvät! Yksi puomin alastulo oli kyllä iiiiihan hilkulla, vain yksi takatassu jäi ihan alas alastulolle. Harrikin sanoi, että oli siinä ja siinä, mutta ei juossut läpi joten hyväksytään. Keppikulma oli tosi paha: avoin, putkesta hypyn kautta suoraan lähes takaisinpäin kääntyviin keppeihin meno. Ekalla kerralla meni oikein mainiosti sisään, mutta toisella kierroksella ei Nasta enää osannutkaan. Tarjosi koko ajan kolmatta väliä ja kun käskin pois, kiersi minut ja aloitti alusta oikein. No, olis ihan kiva jos kerralla menis oikein eikä aina vasta tokalla kiekolla. Kun neuvottelimme Harrin kanssa mitä tehdä, hyppäsi Nasta hypyn ja meni täydellisesti sisään kepeille. Niinpä tietenkin! Tässä vielä tuo rata:

Sera teki radan seuraavalla viikolla treeneissä tosi hienosti. Nastakin, mitä nyt kepeillemeno tyrittiin taas. Harrin suunnitelmassa piti juosta putken 16 jälkeen persjättöön ja ohjata kepeillemeno hypyn 17 vasemmalta puolelta. Kokeilin treeneissä kuitenkin ohjata hypyn oikealta puolelta ja molemmat menivät kepeille paremmin niin. Pysykäämme siis ainakin jonkin verran omissa, varmistetuissa tavoissamme, ainakin niin kauan kunnes olemme kunnolla opetelleet uudet tavat.

Eilen oltiin seuraamisklinikalla. Anti oli kyllä suuri ja hyödyllinen! Mia oli hyvä luennoitsija ja esimerkit näytti ilman koiraa mutta kuitenkin niin, kuin olisi ollut hallissa koiran kanssa. Harmittelin etukäteen, että esimerkkikoirakoiksi oli valittu vain tosi perinteisiä pk-koiria, mutta kyllä niistä meillekin jotain hyötyä oli vinkkien muodossa. Yhtenä koirakkona oli collie, mutta se oli niin erilainen kuin Nasta ja sen ongelmat olivat aivan erilaisia, ettei siitä juuri meille hirveästi hyötyä ollut. Eniten odotin edistävää ja poikittavaa holskua ja Mian neuvoja sille, mutta eihän se maallikon silmään edistänyt tai poikittanut yhtään! Miakin sanoi, että joo, muutaman sentin edistää. Helkutti! Oisivat nyt ottaneet esimerkeiks oikeesti ongelmaisia koirakoita, kuten meidät. Meissä olis ollu kaikki ongelmat samassa paketissa. Ottakaa meidät, saatte kaikki ongelmat yhden hinnalla! Erikoistarjous! 

Monta sivua tuli kirjoitettua muistiinpanoja kuitenkin, joten kyllä sieltä jotain mukaan tarttui. Nuo perinteiset pk-koirat (siellä oli esim. saksanpaimen ja riiseni) vaan ovat niin erilaisia intensiteetissään kuin collie (joka kyllä myös on pk-koira, mutta kuitenkin), että neuvot ja vinkit eivät välttämättä sovi meille. Meinaan kyllä jotain neuvoista kokeilla, kunhan saan jäsenneltyä pään ja paperit niin, että tiedän mikä meille parhaiten sopisi. 

Eilen istuttiin meillä iltaa ja juotiin pari mojitoa sekä katsottiin Kuuban-reissun kuvat. Kuvien ja mojitojen jälkeen suunnattiin Kerubiin Stam1nan keikalle. Oli kyllä hirveen hyvä keikka! Tänään on sitten ihmiset ja koirat olleet väsyneitä. Nyt lepoa ja myöhemmin Nasta saa lähteä vetojuhdaksi kun viedään lehdet ja pahvit keräykseen pulkalla. Luvassa ehkäpä kuvamatskua!

Pylly vasten pyllyä ja pyrstöä

Stam1na!

Nalle pötköttää parhaan lelun kanssa <3

Näin se useimmiten makoilee pallon kanssa

2 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Vähän samaa jäin harmittelemaan tuossa seuraamisklinikassa, ihan ei taida mun polvenkorkuiset puikkonokat natsata malikankoulutusvinkkeihin :D Mut ei se mitään, ihan ajattelemisen arvoista juttua!

Anni kirjoitti...

Maijun ja Katin kanssa tuumailtiin samaa; varmasti olis ollut koiran kanssa tulossa myös pienten/pienempien koirien omistajia! Toki niistä varmasti vinkkejä sai, mutta ois ollu hyvä nähdä pienempikin koira. Melkein kaikki oli nyt sen kokosia, että koiran pää yltää lähes ihmisen kainaloon!