Sera on siitä inhottava koira, että se näyttää kipuilun vasta sitten, kun se on ihan kuoleman kielissä. Siis ihan kuolemaisillaan kipuihin. Koska on olemassa Murphyn laki, miksei se toimisi tässäkin tilanteessa, joten nämä kipukohtauksethan tulevat esille viikonloppuna ja tietenkin keskellä yötä, ettei meillä vain olisi mitään mahdollisuutta päästä hetipaikalla lääkäriin. Koska yleensähän viikonloppuisin Joensuun seudulla päivystää joku Ilomantsissa praktiikkaansa pitävä lehmien poikimiseen erikoistunut tohtori, joka keskellä yötä herätettynä toteaa luuriinsa, että kyllä se Jari jo kolmen tunnin päästä klinikkansa avaa, odottele rauhassa, ei se ehkä kuole sulle käsiin. Näin kävi meille kohta neljä vuotta sitten, kun Seralle tuli se märkäkohtu, jonka oireilun se yhtäkkiä aloitti keskellä sunnuntain ja maanantain välistä yötä. Olin oikeasti ihan varma, että Sera kuolee käsiini, ja soitin hädissäni päivystävän eläinlääkärin numeroon. Ja vastaus oli edellä mainitun kaltainen.
No, eihän se toki kuollutkaan, mutta lähellä oli. Tällä kertaa ei ehkä ihan niin lähellä, mutta kylläpä taas mummi osasi säikyttää! Piirinmestaruuskisojen jälkeisenä sunnuntaina (13.9.) omissa kisoissa kisasi vain Napetti, mutta mummi oli mukana hallilla. Se makoili tyytyväisenä omassa häkissä BoT-loimen päällä BoT-takki päällänsä. Kotimatkalla se normaalisti hepuloi Napetin kanssa metsässä ja yritti syödä nilkkani. Kotona se söi hyvällä ruokahalulla ja käytiin normaalisti nukkumaan. Yöllä heräsin siihen, kun Sera läähätti levottomasti. Sillä on tapana ilmoittaa läähättämisellä, että sen maha on sekaisin ja pitäisi päästä ulos. Ihmettelin jo herätessäni, että tässä on nyt jotain outoa, kun Nasta oli melko ahdistuneen oloisena ihan sängyn vieressä, tuijotti minua ja pyrki sänkyyn. Ehkä sekin aisti, että kaikki ei ole ihan hyvin. Nousin sängystä ja lähdin viemään Seraa ulos, mutta järkytyksekseni se ei melkein pystynyt kävelemään. Takapää näytti juuri siltä, että se ei kanna. Olin ihan varma, että nyt se halvaantuu ja kuolee. Sain Seran kuitenkin ulos ja se teki piiiitkän pissan. Eikä halunnut tai pystynyt tulemaan sisään. Sain sen kuitenkin houkuteltua ja kaivoin kaapista ohi päiväyksen mennyttä koiran särkylääkettä, jota kuitenkin annoin Seralle. Ajattelin, että tuskin tämä voi tilannetta pahentaa, jos se kerta kuolemassa on. Sera rauhoittuikin pian ja yritti venytellä takapäätään. Uni ei kyllä enää silmään tullut.
Heti aamulla soitin lääkäriin, jonne sain ajan iltapäivälle. Koska kyseessä on suhteellisen iäkäs koira, haluttiin kaikki mahdollinen sulkea pois, joten hoitajat pyysivät tuomaan pissanäytteen, verinäyte ja röntgen otettaisiin sitten klinikalla. Pissassa oli vähän tulehdusta, samoin veriarvoissa. Pissasta löytyi kuitenkin paljon virtsakiviä, jotka aiheuttivat tuon yöllisen kipukohtauksen, sillä kivet ovat kuulemma erittäin kivuliaita sekä koirilla että ihmisillä. Tätä hoidetaan ruokavaliolla. Lisälöydöksenä tuli ilmi kahdeksan lannenikamaa seitsemän sijaan, ja seiska- & kasinikamien välissä luutuma. Ei haittaa elämää, mutta on syynä Seran jatkuvaan ja helpompaan jumiutumiseen. Jos luutuma etenee selkäytimeen asti, on se erittäin kivulias, eikä sille oikeastaan sitten mitään voi. Luutuma ei ole ollut selässä aina, mutta jo jonkin aikaa, eli muutaman vuoden. Mummi jää nyt eläkkeelle aksasta, ainakaan treeneissä me ei käydä. Jos joskus mieleni tekee sen kanssa kisata, niin juuri tällä rytmillä kuin olen nytkin tehnyt, eli yksi(-kaksi) rataa per kisat. Lahjattomat treenaa! Sitä paitsi mitä tuo koira enää oppisi uutta treeneissä? Käännöksiä sille tuskin saan pienemmiksi, vauhti tuskin enää tässä iässä lisääntyy. Me osataan jo kaikki tärkeät aksa-asiat. Mummi saa nauttia elämästä nyt.
Mummin sairauskertomus ei suinkaan tuohon loppunut. Viikko ab-kuurin loppumisen jälkeen nyt alkuviikosta Sera alkoi pissailla todella paljon, herättipä se minut parina yönäkin vessahätäisenä. Vein tänään pissanäytteen klinikalle, ja tulehdushan siellä oli. Uutta antibioottikuuria kehiin siis! Tämänkertaisessa sairastumisessa on kuitenkin se hyvä puoli, että mummeli ei näyttäisi olevan kipeä, sillä se leikkii ja hepuloi normaalisti. Ainoastaan pissittää niin maan perkuleesti. Toivottavasti tämä kuuri vie viimeisetkin rippeet tulehduksesta pois ja Sepsuli saa nauttia taas eläkepäivistä terveenä!
Käytiin pissa-analyysia odotellessamme vähän juoksentelemassa laulurinteen takana. Ihana syyssää!
 |
| Sepi 7,5vee |
 |
| "tuolla se menee..." |
 |
| "...ja tuolta se tulee!" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti