6+7

Otsikossa ei suinkaan ole syntyneiden nastanpoikasten määrä, sillä eihän se nyt vielä synnytä. Nuo ovat viikkoja, ja tässä kuvat molemmilta viikoilta. Selkeästi Nastan maha on leventynyt ja nisät turvonneet. Paitsi ylimmät. Selkä on levee ja ruoka-aikaan on oltu kotona! Kuvista tätä pullukkuutta ei kyllä oikeasti juurikaan huomaa, mutta livenä Nape lyllertää eikä edes hirveästi ravaile tai jaksa lenkkeillä. Ymmärrän yskän. 

6 vko

7 vko

Selkeä ero, eikö olekin? Seiskaviikon selässä ei ole enää vyötärölinjaa. Tasapaksu pötkö. 

6 vko

7 vko

Näistä sivukuvista ei nyt oikein edes huomaa, että Nasta on tiineenä. Mitä nyt tuo selkä vähän notkottaa. Ja seiskaviikon kuvassa ei oikein pysty enää seisomaan nätisti, tuolla tavalla röhnöttää. Olevinaan asettelin sitä hienosti kuvaan, mutta niin vain se vaihtoi aina asennon ilmeisesti parempaan. Istuessaan Nasta on tosi pullukan näköinen. Selkä on levee ku valtameri! Ei vaan tästäkään kuvasta huomaa.

Massaa löytyy!

Tiineys on muuttanut Nastaa jonkin verran: ahne koira on muuttunut vieläkin ahneemmaksi - törkeästi tulee jopa kuonolla tökkimään kun syödään! Nape ei tosiaan jaksa enää lenkkeillä hirveästi, mutta se nyt tosiaan oli odotettavissakin. Mennään pienempiä lenkkejä nyt sitten. Lenkillä Nape saa jolkotella vapaana. Tiineyden myötä se on siirtynyt pienriistan metsästyksestä miniriistaan. Ennen ruoka-, jäljestys- ja ajojahtilistalla olivat puput, räksät ja harakat, mutta nykyään mielenkiinto kohdistuu vain oraviin, talitintteihin ja kissoihin. Tai kyllä nuo ennenkin kyytiä saivat, mutta nyt Nape on jättänyt listalta nuo extreme-lajit pois ja tyytyy jahtailemaan tinttejä ja muita pikkuruisia. Tuossa viime viikolla se lähti jänön perään, mutta ihmeellistä kyllä, se pysähtyi parin laukan jälkeen lähes käskystä! Tajuaa kai tämänhetkisen rajallisuutensa. Silti se osaa söpöillä nenänsä kanssa. Kuten Seppåkin: 

Sepsuliini jaksaa myös pyytää Napettia leikkiin. Nape ei innostu. Sera jaksaa yrittää. Enää Nasta ei jaksa edes antaa turpaan noista liehittelyistä, kunhan väistää ja katsoo tympeästi. 

Harmaa mummeliini

Nasta lähtee kolmen yön päästä Mäntsälään. Siellä miun parhain agilitykiituri viettääkin sitten seuraavat kymmenisen viikkoa. Agilityssa ollaan Seran kanssa nyt päästy käymään, mutta aika raihnainen mummeliini on treenien jälkeen. En ole oikein vielä saanut päätettyä, kisaisinko mummun kanssa naapuriseuran kisoissa pääsiäisenä vaiko enkö - joka tapauksessa kaksipäiväisistä kisoista suunnitelmissa kisata vain rata, maksimissan kaksi. Sera ei nimittäin kauhean mielellään lähde takaakiertoihin, ja olenkin miettinyt, johtuuko se siitä ylimääräisestä selkä-/lannenikamasta. Siis että onkohan kivuliasta mennä takaakiertoja. Kuvattuhan se kaksi kertaa uudelleen virallisen kuvauksen jälkeen on, ja tuo nikama ei hierrä/paina ydintä/kutkuta hermoa jne, mutta kun ei voi tietää varmaksi kivuista, kun kyseessä on koira, joka ei osaa puhua, eikä varsin näytä kipujaan. Normaalisti se kuitenkin juoksee ja riekkuu lenkillä. BoT on päällä päivän ennen treenejä ja kaksi treenien jälkeen, ja lämppäykset pitää nyt hoitaa tosi huolellisesti, kuten jäähdyttelytkin. Aksahinku on kova, mutta tiedän ja hyväksyn Seran rajallisuuden (myös esim kontaktien suhteen!!), joten jos sen kanssa kisaamaan päädyn, en tavoittele muuta kuin hauskanpitoa. Ihan aksapimennossa ei tarvitse olla, sillä reilun viikon päästä olisi suunnitelmissa ajella Kuopioon minikoiran kanssa kisaamaan. Russelienergiaa! Tänään kokeilin treeneissä tuota Sylvi-russelia, ja nollana mentiin rata läpi. Sype on kanssa sellanen luottomasiina, niinkuin Serakin on/oli: huolella kun tekee, menee koira mihin vaan. Vauhti ei ole voittajan luokkaa, mutta taitoa ja tekemisen intoa löytyy! Katsotaan, mihin meidän paukut riittää. :)