torstai 27. kesäkuuta 2013

Keski-ikä ja -kesä

Mie en suinkaan ole tuo otsikossa mainittu keski-ikäinen (enkä kyllä keskikesäkään), vaan Sepsuli! Sehän täytti 6 vuotta 14. päivä kuluvaa kuukautta. Synttärinä se sai hampurilaisen ja söi sen oikein siististi, niinkuin arvokkaan keski-ikäisen kuuluukin: ensin juusto, sitten hampurilaisen kansi, sitten pihvi ja lopuksi sämpylän alapuoli. Nastakin sai hampparin ettei sille tule paha mieli. Se ei syönyt omaansa ihan yhtä fiinisti; Jaakon (Napen syöttäjä) mukaan yhdessä neljäsosassa hampurilaista kului noin yksi neljäsosasekuntia. Tässä kuitenkin Seran 6vee synttäripose hampurilaisen kanssa (taustalla ahmatti):


Kisattukin ollaan, Lappeenrannassa ja Mikkelissä. Lappeenrannassa 11.6. Sera teki melkein tuplanollan, eli ei tuplanollaa. Mutta yhden nollan kuitenkin! Sijoittuen toiseksi! Ensimmäiseksi tullut vei meiltä SERTin nenän edestä, mutta se ei meitä hirveesti päässyt haittaamaan, kun ekakin oli pitkäkarvainen collie. Koko kisassahan tuli vain kaksi nollaa, jotka kuulemma olivat kauheen hitaita, mutta mitäs olivat rähmäkäpäliä, ne muut ohjaajat, ja ottivat virheitä! Ihan ansaittiin kyllä nuo sijoitukset nollillamme. Nih!  Tässä Seran nolla:

 

Toisella radalla Seralta tippui yksi rima, tosi harmi kyllä! Olis ollut se tupla jo kasassa sitten. No ei voi mitään, seuraavan kerran sitten parempi tsemppi päälle. Mutta muuten kyllä olin tosi tyytyväinen Seran ratoihin: kolme rimaa molemmilla radoilla oli ihan tapissa, eli 65 cm:ssä, eikä niistä yksikään tippunut! Hyvä Sepsuli!



Napettikin kisasi Lappeenrannassa sitten 13.6. Olin ilmoittanut Nastan vain yhdelle radalle, ja siltähän me otettiin LUVA! Sijoituttiin muistaakseni toisiksi, voiton taisi viedä kelpie alle sekunnin erolla. Tässä Napetin rata:



Ennen juhannusta kisattiin vielä Nastan kanssa Mikkelissä, jossa vietettiin isolla porukalla keskikesän juhlakin. Sieltä oltais kyllä iiiiihan varmasti napattu viimeinen LUVA, mutta kepeille oli tosi kettumainen meno: putkesta muurin kautta, eli koira ei nähnyt keppejä ollenkaan. Lisäksi kepeille oli muurilta vain 3,5 metriä matkaa, eli olikohan se ihan sääntöjen mukainenkaan. No, joka tapauksessa: Napelle siltä radalta vitonen keppien sisäänmenosta. Hypärillekin osallistuttiin tuloksella 15 (rima, kepit lopetti liian aikasin ja vikan hypyn ohitus). Tavoitteena hypäriltä olikin mahdollisimman kova vauhti (meillä kun on se hypäriluva jo), ja kyllähän se kovaa menikin! Kun Päivin kanssa laskettiin virheet radalta pois, saatiin etenemäksi 5 m/s. Hullu Nape! Ihana Nape! Tässä Nastan Mikkelin radat:





Juhannus vietettiin hyvinkin koiramaisessa porukassa, ja välillä käytiin Visulahdessa toteamassa, että Captain Jack on parhaat päivänsä nähnyt, Neumann ei osaa laulaa edes omia biisejään ja Ismo Alanko vetää parhaiten, olipa yleisönä 20 000 tai 200 ihmistä. Sit olikin pohkeet bilettämisestä jumissa ja niitä piti korjailla siiderillä. Tai kahdella. Tässä meiän juhannusporukan koiraolennot: 


Keskikesän rientoihinhan kuuluu myös uiminen, ja sitä ollaankin päästy harrastamaan paljon lähipäivinä, kun on ollut niin kauheen kova helle. Ihanaa miusta, läkähdyttävää koirista! Mutta vedessä virkistyy karvanenkin koiralaps, ja näähän tykkää uida. Sera ui kiekkoja miun kanssa ja Nape kirmaa pallon perään lapsuuden ja nuoruuden innolla. Tässä dokumenttia meidän tämänpäiväseltä uintireissulta:






Sera ei videolla näy, koska se kyttää minua aina kun oon rannalla. Sen lempihommaa uintireissuilla nimittäin on pyydystää sille heitettyä vettä. Tuossa videolla se haukahtaa, ja se on merkki että alahan nainen heitellä mulle vettä, kun kerta heittelet tolle pennulle palloa! No en heittäny :( Mutta heitin ennen videota ja sen jälkeen! Sera myös kävi miun kanssa uintilenkeillä, ja sielläkin heittelin sille vesipisaroita. Nape kyttäs sillä aikaa pallo suussa rannalla. On ne vekkuleita. Kotiin tultuamme Sepsu laitto pitkäkseen aurinkoon, ja vahti samalla miun uutta laiskan ihmisen ostosta, Löhökuukusta, joksi mie sitä kutsun ;)


Ylihuomenna pitäs taas kääntää Caddyn nokka kohti Mikkeliä ja Päivin kotia, sillä sunnuntaiaamuna lähdetään ajelemaan Tuusulaa kohti agilitykisoihin. Tää oli viime torstain kuningasidea parin siiderin jälkeen. ("Hei Päivi, pitäskö lähtee viikon päästä Jaun kisoihin?" "No, ehkä. Millos sinne päättyy ilmo?" "Ootas mie katon...oho, tunnin päästä! Ilmotetaanko?!" "No ilmotetaan!") Kisoissa on myös Laten veli Kelmi Päivi-ohjastajansa kanssa. Kiva päästä näkemään Kelminkin menoa ihan livenä, vaikuttais videoiden perusteella olevan aika nopee pakkaus sekin! Kuten siskonsa ja veljensäkin. Suunnitelmissahan meillä on tietenkin nousta kakkosiin, kas kun ollaan yhden LUVAn päässä siitäkin porukasta! Niin ovat muuten Päivi ja Kelmikin, saas nähdä miten Maple Yard -kerholaisten käy (Tiina määräsi meidät ottamaan kaksoisvoiton, on ehkä toteltava)! 



perjantai 7. kesäkuuta 2013

Suuret Alkukantaiset Metsästäjäcolliet

Niin jää meiltä, koko porukalta, huomisen agikisat väliin. Nape meni ja loukkasi tassunsa, ja Sepe söi muutamia hetkiä maassa olleen luun ja on ollut kaks päivää maha sekasin. Nyt on ollut niin lämmin, etten viitsi viedä tuota kuolemaan agilitykentälle. Seuraavaksi sairaskertomuksia kuvilla höystettynä, olkaatten hyvät:

1. Napen tassutarina.

Nasta alkoi sunnuntaina linkata oikeaa takatassuaan. Käytiin vielä mölleissäkin, huh! Matkalla hallille olin katsovinani, että ihankun Nape keventäis askelta takana, mutta en ollut ihan varma. Olin vielä lauantaina menestyksekkäästi leikannut molemmilta koirilta kynsienleikkuun lomassa ytimeen, joten ajattelin, että se tuntuu vielä pahalta. No, mentiin siis kisaavien radalle (voitetiin muuten, ainoina tuloksen tehneinä!), jonka jälkeen Nape todella kevensi askelta ja selkeesti linkutti. Voi persus! Eikun tutkimaan tassua, jossa ei näkynyt mitään erikoista. Kotona leikkasin anturoiden välistä karvatkin pois Jaakon hiustenajokoneella (terkkuja Jakkelille!), mutta ei siinä mitään näkynyt. Päätin pitää koiraa levossa pari päivää ja katsastella tilannetta. 

Maanantaiaamuna Nape kuitenkin melko voimakkaasti linkkasi, ja otin tassun vielä uudelleen lähempään tarkasteluun. Olin tuntevinani, että yksi varvas on turvonnut, ja sitä varvasta Nasta aristikin paljon. Heti tuli mieleen, että nyt se on murtunu. Soitto lääkäriin ja aika saatiin iltapäiväksi. Siellä Napetti huumattiin ja otettiin varpulista kuvat ja ajeltiin loputkin karvat tassusta. Murtumaa ei ollut, vaan pehmytkudosvaurio, ja karvojen ajelun jälkeen se turvotuskin todella näkyi. Lääkäri epäili ampparinpistoa tai lasinsirua, mahdollisena piti harrastuksen kuultuaan myös huonoa alastuloa hypyltä. Saatiin vähän kipulääkettä ja ohjeeksi lepoa. No sitä on tehty. Tässä Nape krapulaisena kotona:


On se collie kaunis koira! Eilen tutkailin taas varvasta, kun Nasta on näyttänyt parantumisen merkkejä (niistä hieman myöhemmin...), ja olin huomaavinani pistojäljen varpaan alapinnalla. Ehkäpä se on sitten ollut ampiainen. Voi Nape-ressua! Varvas on nyt jo reilusti parempi kuin maanantaina, jolloin se oli yli kaksinkertainen muihin varpuleihin verrattuna. On mahtanut olla kipee! 


Piston saanut varvas on kuvassa oikealta toinen. Tuossa se ei näytä hirvittävän turvonneelta, mutta uskokaa pois, sitä se oli! Nasta on eilisen ja tämän päivän aikana ollut kauheen innokas hoitamaan varvasta nuolemalla, mutta miusta se ei oo kauheen hyvä idea, ettei se tulehdu. Ja kun varvas sai vielä pari naarmua karkumatkalla, niin ei tosiaan tarvii yhtään bakteeria mennä kielen kautta haavoihin. Siksi tällainen yksinoloaikoina: 


Niin, tuosta karkumatkasta ja sairauslomaan kyllästymisestä: Ajattelin eilen, että kaipa se Nape voi tulla pihalle vapaana hipsimään, kun ei päässy agireeneihinkään tassun takia. Huono idea ja virhearvio, Anni! Nape päätti lähes ensitöikseen lähteä vähän tsekkailemaan hoodeja, jotta onko mikään muuttunut hänen korkeutensa kahden päivän poissaolon aikana. Hyppäsi siis suoraan aidan yli takametsään ja paineli menemään. Yleensä painava perkele on saanut Napen huomion, mutta nyt se vaan nuuskutteli menemään. Takaisin Nastan on aina saanut toteamalla No heippa sitten, mennään me Sera sisälle. Mutta ei nyt! Sinne meni. Ja niin menin miekin, sisälle siis. Neljä minuuttia uskalsin olla sisällä, kunnes oli pakko lähtee vähän huutelemaan koiraa, tuossa kun kulkee tuo iso tie ihan vieressä. Oishan se jo siinä ajassa kuollu viis kertaa, mutta kuitenkin. Pihalle päästyäni huutelin Napetinta, ja niinhän se tuosta metsästä hyppäsi naapurin pihalle. Silloin en vielä huomannut mitään erikoista, ja käskytin Nastan kiertämään aidan etupihan puolelta omalle puolelle. No, kun se sieltä hipsutteli, niin katsoin tarkemmin, ja A P U A , sillä oli linnunpoikanen suussa!! Karjasin taas yhden painavan perkeleen, mikä sai Napen raottamaan leukojaan siinä määrin, että lintu, rastas, pääsi pakoon ja lensi lähimetsään. Pihaan se siis ei ainakaan kuollu. Ja niin jäi Suuri Alkukantainen Metsästäjäcollie nro 1 ilman saalista. Ja on muuten tämän episodin jälkeen ollut hihnassa pihassakin, ja on vastakin, ainakin siihen asti kunnes tassu paranee.

2. Sepån rustotarina

Suuri Alkukantainen Metsästäjäcollie nro 2 ei sen sijaan saaliitta jäänyt. Mulla on tälleen kesäisin tapana antaa koirille rustoja iltapalaksi tuohon pihalle, ja meen itsekin aina lueskelemaan riippukeinuun tai aurinkotuoliin. Seraa nimittäin on syytä vahtia, sillä se Alkukantaisena Metsästäjäcolliena haluaa piilottaa rustot kukkapenkkeihin, mikä nyt sinänsä ei paha tapa ole, mutta minuu jotenkin ällöttää ne maassa haudotut rustot! Sillä on muuten ihana tapa työntää multa saaliin päälle nenällä! En tiiä onko se yleistä ja normaalia, mutta niin se tekee, ihana :) Se oli taas ilmeisesti sunnuntaina kaivanut yhden ruston vattupuskan juureen, sillä keskiviikkoaamuna se söi sellasta pihalla. Ihmettelinkin miten nopeesti se söi sunnuntaisen rustonsa. Kerran oon saanut sen itse teossa kiinni haisevan, vanhan possunkorvan syömisestä (näin kun se viikkoa aiemmin piilotti sen), ja nyt se perskule mussutti sitä rustoa! Mikäpäs siinä. Toivoin vaan, ettei sen maha mene sekasin, mutta menihän se. Ke-to-yönä alkoi oksennus ja ripuli. Nyt tänä iltana masu on jo parempi ja riisikin on (vielä) pysynyt sisällä, mutta en kyllä viitsi viedä huomenna Seraa kisoihin, kun se ei ole kahteen päivään syönyt eikä juuri juonutkaan, ja on ollu aika kuuma. Aiemmin ei oo Serallakaan menny säilötyistä rustoista maha sekasin, mutta oisko nyt jäänyt osa rustosta maan pinnalle, ja aurinko on päässy kypsentämään sen pilalle. Keskiviikkona mentiin reeneihin vielä näin ilosissa tunnelmissa:


Sera siis kantaa itse omat herkkunsa, se on tehnyt sitä aina :) Pitäähän jokaisen huolehtii, että omat namit tulee treeneihin mukaan! Mutta että tää ei ihan sairaskertomukseksi menis, niin kerrotaan Sepsusta vielä nautiskeluasia: Se on aina tykännyt maata auringossa, ihan turkinkin kanssa. Nyt lämpiminä päivinä se on halunnut jäädä pihalle, vaikka muut tulee sisään. Se jää terassille makoilemaan ja nauttimaan auringosta! 


Tää kuva on otettu tiistaina tai keskiviikkona, jolloin olikin tosi lämmin. Siinä se nautiskelee lämmöstä! 

Vaikka molemmat koirulit jää huomenna kotiin, meen minä kisoihin, töihin. Ykkösluokassa oon kuuluttajana ja pitää katsoa jos ne tarvii apua niin oon vähän aikaa kakkosissakin. Pääsen kuitenkin aiemmin pois kuin alkuperäisen kisa-aikatauluun nojaavan suunnitelmani mukaan, mikä on hyvä asia iltaa ajatellen. Luvassa on nimittäin perinteiset Lehmon Kolomen kerroksen pilleet!