keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Viisi viikkoa

Eilen tuli viisi viikkoa Nastan tiineyttä täyteen. Koska unohdan kaiken, mitä en ole kirjoittanut muistilapuille, kännykän muistutuksiin tai otsaani, en ole muistanut ottaa Napesta hyviä viisiviikkoisraskauskuvia. Tänään otin ne. Viisi viikkoa ja yksi päivä. Mutta koska unohtelen asioita, en muistanut ottaa kameraa mukaan lenkille, vaan unohdin sen kotiin. No, koska nykyään on valoisaa vielä puoli kuudeltakin, ajattelin ottaa kuvat kotipihassa kun tulen kotiin. Mutta olin - yllättävää kyllä - unohtanut laittaa kameran akun lataukseen, ja sehän oli tyhjä. Onneksi nykymatkapuhelimissa on kamerat! Sain siedettävät kuvat Napesta seisomassa lumipenkan päällä. Ja syömässä jänönkakkaa. Sitä kuvaa en kyllä taida tähän laittaa. Koska en ole muistanut (!!!) julkaista neliviikkoiskuviakaan (sivulta ja ylhäältä), laitetaan nekin tähän. Var så goda: 

4 vko

4 vko

Tässä sitten nämä viisiviikkoiskuvat (tai siis viisiviikkois ja yksipäiväiskuvat):

5 vko (+1 pv)

5 vko (+1 pv)
Ei vielä huomaa, eihän? Mitä olette mieltä? Miusta ei, tosin miehän näen tuota joka päivä. Napetti - urheilija kun on - on kivan timmissä kunnossa, joten lihakset ei ole antaneet hirveästi periksi kasvaville pennuille. Mahan alla on koiran rungon suuntainen mötkö, joka laskeutuu pikku hiljaa alemmas ja alemmas. Mutta ei sitäkään vielä sivusta huomaa, kun noita hapsuja on edessä. Nisät on kasvaneet ja Jaakon mielestä Nastan nenä on läskiintynyt. Itse en ole huomannut. Mutta Jaakko taitaakin olla hormonimyllerryksessä tästä raskaudesta. Se on nimittäin alkanut ikävöidä Nastaa aina kun joutuu olemaan siitä erossa. Ikävöintiin ehkä vaikuttaa se, että Nape on tiineyden myötä muuttunut tosi ihanaksi. Se ei ole ollenkaan tuhma, paitsi välillä ihan pikkuisen vaan. Se tulee mielellään syliin makoilemaan, sänkyyn viereenkin (meillä koirat ei saa olla sängyssä, paitsi vanhat ja tiineet) ja laittaa pään nätisti olkapäälle tai tyynylle! Se myös kerjää ruokaa koko ajan. Se kyllä syö ravitsevampaa mamma-ruokaa, lisäksi lihoja ja rustoja, mutta ei tunnu riittävän. Jos Jaakolta kysytään, Nastaa voisi ruokkia aina kun se katsoo "nälkäisenä" ja "surullisena" silmiin. Nape-rukka, kyllähän se varmasti voimia vie, jos sisuksissa myllertää 6-8 monsteria! On se kyllä saanut herkkuja vähän enemmän. Juustoa ja lihaa lähinnä. Kun se osaa olla niin säälittävän ja söpön näköinen! Lisäksi Hänen Tiineytensä ei voi juosta tai leikkiä. Koska Hän on Tiineenä. Heti astutuksen jälkeen Sera sai hammasta jos yritti leikittää Nastaa, mutta nyt Nasta vain väistää ja katsoo tympeällä ilmeellä Seraa, joka ei yhtään ymmärrä, miksei Nape leiki. 

Kahden viikon päästä Nasta lähtee Tiinan luo. Mitenhän me täällä selvitään?! Pitää mennä käymään sitten sopivina ajankohtina. Synnytykseenkin, jos ajankohta on suosiollinen arkityötä tekevälle. Nopeasti aika kuitenkin kulkee, ja kohta on kesä. Nyt on nimittäin jo kevät! Aamulenkillä kuudelta rastaat laulavat ja metsässä ei ole enää pilkkopimeää! Ihanaa! Loppukevennyksenä vanha hortonomi Seppå tutkimassa keväisiä tulipseja:


Ainiin, olihan minulla ikävämpääkin kerrottavaa. Seran sisko Lara (isäni koira siis), jouduttiin sunnuntaina viemään päivystykseen äkillisen kipukohtauksen takia. Diagnoosi oli sama kuin Seralla neljä vuotta sitten: märkäkohtu. Kipukin alkoi yhtä äkillisesti kuin Seralla. Torstaina koira oli vielä ihan ok, leikki Serankin kanssa. Koiraa leikatessaan eläinlääkäri oli havainnut, että tulehdus on levinnyt suolistolle ja vatsakalvoille. Osa suolesta ja vatsakalvosta oli jo alkanut muuttaa väriään (=kuolion vaara). Ennuste selvitä oli lääkärin mukaan alle 50%. Toipuminen voi näyttää hyvältä, mutta parin hyvän päivän jälkeen voi kuulemma tulla romahdus. Lara on nyt kotona. Se oli toissailtana ja -yönä oksentanut, kun ilmeisesti maha ei kestä lääkkeitä (on muutenkin herkkävatsainen). Eilen se sitten sai lääkärissä piikillä antibioottia ja pahoinvointilääkettä. Ja tänään aamulla kotona uusi piikki pahoinvointilääkettä ja antibioottia. Sen jälkeen on saanut suun kautta taas lääkkeet ja myös tujumman vatsansuojalääkkeen. Se on jo syönyt vähän, joten uskaltaisiko sanoa, että alkaa näyttää paremmalta. Vielä ei kuitenkaan vielä olla selvillä vesillä, tämä viikko menee nyt kyllä kokonaan odotellessa ja vointia seuratessa. On kyllä uskomattoman tuskaista vain odottaa, selviääkö se koira, vai kuoleeko se. Eikä ole edes oma, vaikka läheinen kuitenkin. Voin vain kuvitella, mikä olo olisi, jos Sepå tai Nape sairastuisi noin vakavasti. Onneksi Seralla oli "vain" märkäkohtu. Kaikenlaista sitä. Menenkin tästä halaamaan omia koiruleitani, tee sinäkin samoin.



perjantai 20. helmikuuta 2015

Yks on vanha ja toinen pieniin päin

Joo'o, näin on päässyt käymään. Aloitetaan vaikka siitä vanhasta. Sehän on siis Seppå-mummi. Mummilla on naaman harmaantumisen lisäksi alkanut näkymään fysiikassa tuo iän lisääntyminen. Oon aika maltillisesti tehnyt Seran kanssa viime kesän jälkeen mitään, mutta nyt otin sen(kin, kuten myös Napetin) mukaan ja lähdin piiiitkästä aikaa omalle viikkotreenivuorolle hallille. Sepsuli teki taas minirimoilla, mutta peräpään takkuilemisen huomaa: putkesta tullessaan se yhden pienen askeleen verran "raahasi" toista takajalkaansa, ei siis mitenkään kipeän näköisesti. Voin hyvin kuvitella, mistä tuo johtuu ja miltä se tuntuu, sillä itsellänikin selän jumiutumisen takia (alaselkäongelmia) joskus oikea (taka)jalka (hehheh!) raahautuu satunnaisen askeleen verran. Kun selkä oli huonommassa jamassa, eli jumissa, tuota jalan "pölkkyyntymistä" tapahtui useammin. Tokikaan en voi verrata ihmisen ja koiran kehoja, mutta molemmilla meillä on alaselän kanssa ongelmia ja oireet ovat samankaltaisia. Toivon sydämestäni, ettei Seralla ole kipuja selässä koko aikaa. Tai edes vähää osaa ajasta. Jumit toki aiheuttavat kipuja jonkin verran, mutta sitä varten meillä on BoT ja fyssari. Mummeli kuitenkin juoksee metsässä ja lenkillä ihan vapaaehtoisesti, joten en usko sen olevan kauhean kipeä. 


Mummeli leikkii kävyllä

Sitten se toinen osuus otsikosta: Nape on pieniin päin. Käytiin tiistaina ultrassa Martinan klinikalla, jossa selvisi, että pentusia ei ole ainoastaan pari, vaan ihan kokonainen pataljoona! Tässä vuoropuhelumme lähes sanasta sanaan:

Martina: "Noniin, kyllähän täällä pentuja on: tässä on kaksi, ja tuossapa kolme lisää!"
Minä: "Oi, ihanaa!"
Martina: "Kas, täällähän on vielä lisääkin! Oho, ai että, nyt lähennellään jo kymmenikköjä!"
Minä: O_o "---"
Martina: "No, laitetaan kuitenkin maltillinen arvio, 6-8 vauvelia siellä on. Varmaankin lähempänä kahdeksaa."
Minä: o_O "Mitäää...."
Martina: "Kyllä, onnittelut!" 
Minä: o_O "...kiitos..."

Olo oli siis hieman hämmentynyt, mutta iloinen tuon keskustelun jälkeen! Minä kun hermorauniona Tiinalle jo soittelin, että pitäskö tuon mahan jo näkyä (silloin viikkoja oli astutuksesta kulunut kolme). Tiina laitteli mulle puhelun jälkeen tekstarilla mustaa valkoisella, että ei pitäisi vielä näkyä. Nyt, kun viikkoja on kulunut rapiat neljä, mahalinja on laskeutunut ja vähän pullahtanut, mutta ei se kyllä sivulle näy kun karvaa on edessä niin paljon. Jännää odotella, miten maha tulee näkymään. Oon ottanut ylhäältä ja sivusta kuvia kaikilla viikoilla, ja aion ottaa jatkossakin. Nyt ne kuvat eivät tietenkään ole tässä koneella, joten tähänpä niitä en saa. Mutta lohdutukseksi nätti-Napesta on tältä päivältä lenkkikuvia, kuten tuossa ylempänä Serastakin. 




Napekin siis oli keskiviikkona mukana agilitytreeneissä. Tehtiin senkin kanssa minirimoilla, ettei liikaa rasita itseään. Koitin itse juosta mahdollisimman vähän, ja nekin juoksuaskeleet jotka otin, otin löysäillen ja hölkäten. Mutta turha minun on tehdä varovasti ja kuumumatta, kun sen pitäisi olla Nape joka niin tekee. Ja eihän se tee aksassa mitään puolella teholla. Olisihan se pitänyt muistaa. Otettiin pari pientä pätkää ja Nape jäi nyt sitten kokonaan aksasta äitiyslomalle. Ei se osaa ottaa lunkisti aksakentällä! 

Tänään käytiin sitten collieporukan kanssa tokoilemassa. Otin Nastan kanssa liikkeestä maahanmenoa, ja se oli ihan huippu. Siis ihan oikeasti huippu. Seuraaminen oli hienoa ja Nape lakosi ihan sekunnissa käskystä maihin. Nyt aionkin käydä Napen kanssa collieryhmässä joka perjantai siihen saakka, kunnes se lähtee synnyttämään Tiinan luo. Ja sehän tapahtuu tuossa maaliskuun puolessa välissä, eli Napetti on kotona enää kolmisen viikkoa! Kotiin se tulee vasta toukokuussa. Miten selviän ilman pikku kakkiaista?! Se on niin omanlainen persoonansa, että kotona on vähän tyhjää ilman sitä. Plus että mulla on jo nyt ihan kauhee aksahinku, eikä Seran kanssa viitsisi oikein hirveästi tehdä mitään, ettei sille vaan tule kipuja. Onneksi mulla on kuitenkin tuo Sepsukka kotona, ettei ihan koiratonna tarvitse olla. Voidaan hömpötellä välillä aksaa, ja käydä collietreeneissä häiriökoirailemassa. Onpa meistäkin jotain hyötyä! 

Huomenna lähden aksakaverini Melissan kanssa Kuopioon, missä Melissa ja koiransa Vekki starttaavat kisauransa. Mitäpä mulla muuta viikonloppuna, kun ei omaakaan kisakoiraa just nyt ole! Koirat vein äitin luokse jo tänään, ettei niiden tarvitse jalat ristissä odotella minua kotiin viemään niitä ulos. Jaakkokin kun on studiossa viikonlopun. On muuten tyhjää nyt talossa. Onneksi tosiaan jää edes mummeli taloon kun Nape lähtee synnyttämään. 


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

She is back!

Nasta on palannut hieman aiottua pidemmäksi venyneeltä humputtelureissultaan! Onhan se jo viikon ollut kotona, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjoiteltua. Nasta siis oli suunnitellun viikon sijaan Tiinan luona kaksi viikkoa, sillä se venytti juoksuaan. Yhdeksäntenä juoksupäivänä progearvot olivat vasta 0,8, mikä on aivan liian matala astutusta ajatellen. Odoteltiin siis juoksun kehittymistä, mihin menikin sitten viikko lisää. Nasta kävi Kustin luona ja Kusti tuli Nastan luo. Kusti polkee ja polkikin, nyt vain toivotaan parasta, että Napelle ja Kustille syntyisi paaaaljon ihania lapsia! Nättejä ne ainakin ovat, molemmat. 

Nape kotiinpaluuiltana

Kusti eli Carlitos Artistic Angus

Kustihan on pina, eli pitkäkarvainen collie, joka on syntynyt lyhytkarvaisille vanhemmille. Tuo nimitys "pina" tulee sanoista PItkäkarvainen NAhka (=lyhytkarvainen collie). Joskus muinoin lyhyt- ja pitkäkarvaisia collieita on saanut risteyttää keskenään, ja joillekin yksilöille on tuo pitkäkarvainen geeni jäänyt perimään. Kun kaksi koiraa, jolla on pitkäkarvageeni, kohtaavat, ne voivat saada sekä lyhyt- että pitkäkarvaisia pentuja. Kustin pentueessa oli seitsemän pentua, joista neljä oli pitkäkarvaisia. Pentueisiin syntyneet pitkäkarvat siirretään yleensä pitkäkarvojen puolelle, eli Kustikin on rotuunotettu pitkisten puolelle. Yleensä pinat ovat aika niukkaturkkisia, kuten on Kustikin, mutta kuitenkin niin runsasturkkinen, että on saanut näyttelyistä kolme kertaa arvosteluksi EH. Erittäin Hyvin siis! Kusti ja Nasta voivat saada vain pitkäkarvaisia pentuja. 

Tästä klikkaamalla pääsee Kennelliiton jalostustietojärjestelmään katselemaan mahdollisten pentujen sukutaulua. Varpaat ja sormet ristiin, että Nape saisi monta pentua. Vielä pitäisi jaksaa odotella parisen viikkoa, ennen kuin voidaan käydä ultrassa varmistamassa tilanne. Hirmuisen hellyydenkipeä tuo koira on kyllä ollut viime aikoina! Ainahan se tulee viereen ja makoilee jaloissa, mutta viikon sisällä se on mm. istunut kälyni syliin, tullut sohvalle jalkojeni päälle makoilemaan ja tunkenut itsensä Jaakon kainaloon ja käteen. Kyllä, käteen: 



Käytiin eläinlääkärissäkin tällä viikolla, kun haettiin Nastalle herpes-rokote suojaamaan pentuja ja äiskää. Nasta kotiutui myös sikamaisiin tapoihinsa ja söi metsästä maanantai-iltana jotain, mikä saattoi olla pazkaa tai sitten taas joku raato. Siitäpä tulikin yllättäen ihan armoton ripuli, jota on paranneltu tässä tiistai-illasta saakka. Nyt näyttää hyvältä. Nasta on ollut ihan normaali ja pirteä itsensä, on leikkinytkin tavalliseen tapaansa, kunhan on maha laulanut. Tai muuten se ei kyllä leiki, siis Seran kanssa enää. Eikä juokse metsässä ihan päättömästi. Kun Sera yrittää leikittää, antaa Nasta hammasta. Oiskohan se tiineenä? Ei pysty nimittäin leikkimään. Eikä juoksemaan. On otettava rauhallisesti. Ja tunkeudutaan kainaloihin ottamaan hellyyttä. Hmm. Toivotaan parasta!

Tiistaisen eläinlääkärireissun jälkeen käytiin vähän jäällä juoksentelemassa. Siellä oli hirviö! Varjolautailija nimittäin. Seppå tuumasi, että sehän on kauheen uhkaava, ja alkoi möhisemään sille. Nasta ei tuossa vaiheessa ollut huomannut koko lautailijaa. Mutta onneksi huomasi (...), että Lassiet saivat ajettua mörön pois ja pelastettua minut tuolta hirviöltä! Huh!

Sera huomaa epäilyttävän olennon...

Nastakin tajuaa vihdoin vaaran!

Lassiet to the rescue!
Nyt pidetäänkin sitten Nastan kanssa taukoa agilitysta. Ehkä käyn jossain vaiheessa hallilla jotain pientä tekemässä, mutta vielä ensi viikolla ei taideta mennä hallille. Seraakaan en jaksa viedä, sillä se jumahti totaalisesti kun kävin kahtena viikkona putkeen sen kanssa treeneissä. Siis kaksi kertaa, ja tein vain medirimoilla. Mutta kyllähän se onkin jo ihan kohta kahdeksan. Seniori siis! Onneksi seniori toipui BoT-kuurilla ja letkeällä raviliikunnalla. Ei vain tuo palautuminen ole enää ennallaan, eikä tarvitsekaan olla, kun ikääkin on jo. 

Päivin kanssa heitettiin vitsiä, että se ottaisi Nastan reiluksi kuukaudeksi tokohoitoon ja mulle tulisi Kuura aksakoiraksi. Eipä kyllä hullumpi idea. Koiravaihto. Päivii....!?? :D