keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Ensi vuosi on kohta tämä vuosi

Vuosi vaihtuu ihan kohta, huomenna siis jos tarkkoja ollaan. Vai ylihuomenna? En ole hirveästi ollut sellainen ihminen, joka summaa vuoden tapahtumat aina vuoden lopussa. Elän mieluummin koko ajan hyviä juttuja muistellen ja pahoista oppien. Ainakin pyrin niin tekemään, eihän se aina helppoa ole. Viime vuonna näihin aikoihin kirjoitin tänne näin: 

Bloggaajillahan on tapana listata tavoitteita tulevalle vuodelle ja tsekata, mitä tuli tehtyä kuluvana vuonna. Mie laiskana ihmisenä en ole sellaista tehnyt, ja koska en tykkää kilpailemisesta, varsinkaan itseäni vastaan, en aseta juuri koskaan kirjallisia tavoitteitakaan. Ärsyttää, jos ne eivät toteudu. Ehkä olen siis perfektionisti, pääni sisällä tosin! Siellä tavoitteita on joskus liikaakin, mutta koska niitä ei ulkomaailmalle paljasteta, ei voi tietää täyttyivätkö ne. No, ensi vuodeksi julkisena tavoitteena kuitenkin Napsun kanssa jatkaa kisaamista ja tehdä niitä nolliakin. Agilityssa siis. Tokon puolella tavoitteita ei ole, koska motivaatiota tokoilla ei ole. Sera jatkaa eläkkeellä, ehkä kisaa omissa ja naapuriseurankin kisoissa tai sitten ei, saa nähdä mikä vointi on! Hyvinhän se nyt painelee menemään, eihän sillä mitään vaivoja ole, mutta onhan agility raskas laji noin vanhalle mummelille. Tärkein "tavoite" on kuitenkin se ah niin kliseinen mutta todellinen kunpa molemmat pysys terveenä. Miun karvapalleroiset!
Listataan nyt kuitenkin nuo viime vuoden tavoitteet tähän ja katsotaan miten meille kävi. Ensimmäisenä tuolta voisi poimia esiin "tavoitteena kuitenkin Napsun kanssa jatkaa kisaamista ja tehdä niitä nolliakin". Onnistuttiin! Aktiivinen kisaaminen tosin ajoittui aikavälille elokuu-marraskuu, sillä Nasta sai kahdeksan pientä lassielasta maaliskuussa. Juoksu alkoi ihan yhtäkkiä tammikuun alussa, ja Tiina aikatauluja (siis lähinnä muiden tulevien astutusten osalta) katseltuaan toivoi, että Nastan voisikin astuttaa jo nyt tuosta juoksusta. Sopihan se pienen mietinnän jälkeen. Jäätiin silloin agilityssa kahta nollaa vaille SM-kisoja. Tämä syksy onkin sitten ollut agilityn osalta meille kyllä ihan huikea. Meillä on jo SM-nollat kasassa, ja onpa meillä hienosti MM-karsintoihinkin tarvittava voittonollakin plakkarissa. Karsintoihin tarvitsee ensi kesäksi kaksi tuplanollaa, mutta en usko sen hankkimisen olevan suuri ongelma, jos flow jatkuu näin hyvänä. Nollien lisäksi kultapossuni Nasta teki itsestään agilityvalion, pääsi Agilityliiton TopTeamiin ja Savo-Karjalan alueen aluevalmennusryhmään. Miun mussukkain!



Seran osalta kirjasin tavoitteisiin seuraavasti: "Sera jatkaa eläkkeellä, ehkä kisaa omissa ja naapuriseurankin kisoissa tai sitten ei, saa nähdä mikä vointi on!" Ei kisattu, itse olin muualla meidän omien kisojen kolmosten aikaan ja Seran vointi ei kyllä ollut hyvä. Struviittikivet alkoivat vaivaamaan uudelleen heti tammikuussa, mutta ne saatiin hallintaan. Sera oli kuitekin tauolla lähes kaikesta tammi-maaliskuun. Tauko jäykisti selkeästi mummikoiraa, ehkä jotenkin aktiivinen aksaaminen oli saanut Seran selän pysymään paremmassa kuosissa. Kesällä Sera harrasti vain uimista ja lenkkeilyä, sillä en viitsinyt sitä paljoa hyppyyttää jo aiemmin todetun nikamalöydöksen ja sen yhteydessä olevan silloittuman takia. 




Alkusyksyllä Sera sitten lakkasi varaamasta toiselle takajalalleen, minkä takia käytiin lääkärissä. Luupiikki selässä oli selkeästi kasvanut, sillä minäkin näin sen röntgenkuvasta. Vuosi sitten en erottanut sitä, vaikka lääkäri sen mulle kuvasta piirsi esiin. Päätin jättää kaiken turhan rasituksen pois. Olinkin huomannut jo kesällä, että pidemmät lenkit (eli noin tunti, mummikoirien mittapuulla se on paljon!) saivat Seran selän jäykäksi muutamaksi seuraavaksi päiväksi. Joskus lenkkien jälkeen se ontuikin tuota takatassuaan, ja syksyllä pitkien lenkkien jälkeen sille ei voinut varata. Back on Track on ollut tässä ihan korvaamaton kyllä tuolle Seralle. Toimii se siis! Seran osalta vuosi ei ollut siis kovinkaan hyvä, mutta vielä porskutellaan menemään.




Lopuksi viime vuoden tavoite"listassani" toivoin, että molemmat pysyisivät terveinä. No, Seran sairauskertomuksen voi lukea tuosta ylempää. Nasta on onneksi ollut terve ja hyvinvoiva. Mitä nyt näytti hieman kapiselta rakilta, kun kahdeksan pentua oli imenyt sen kuiviin!


Ja vuoden rumimman collien omistajan palkinnon saa... Anni!
 Eka, toka ja kolmas sija!
Vuosi 2015 on siis pian paketoitu. Mummelin ja kultapossun kaveriksi meille muutti tänä vuonna Pikkumusta eli Yrsa Nastanpoikanen. Se on täyttänyt kaikki tavoitteensa, mitä pennulle kuuluukin: olla pentu. Kovin tuhma se on ollut, vähän hidas syttymään agilityyn, mutta niin hiton erityinen, että sitä vihaa ja rakastaa yhtä aikaa. 

Näin vuoden vaihtuessahan on aika uudistua, ja niinpä ensi vuodelle asetan selkeämpiä tavoitteita kuin tälle vuodelle! Oho! Napettimelle pitää saada se toinen tuplanolla ennen karsintoja, että päästään käymään sielläkin kisahumussa. Ja nyt kun SM-nollat on kasassa, niin pyritään tekemään SM-kisoissa ekalla radalla mahdollisimman ehjä, rento ja hauska suoritus. Pidetään se yhteinen flow noissa isoissa kisoissakin, mutta myös meidän pikkukisoissa. 

Sera jos pysyisi vaikka elossa, niin olis hienoa. No pysyyhän se. Mutta pyritään pitämään mieli virkeänä edes jotekin (nyt joululomalla Sera pääsi kahdesti halliin humputtelemaan miniesteillä, ja oli niiiiiin mielissään!), ja koira fyysisesti ihan hyvässä kunnossa. Meinasin ensin kirjoittaa, että siedettävässä kunnossa, mutta se ei kyllä minulle riitä. Jos koira on siedettävässä kunnossa, se ei mielestäni ole tarpeeksi hyvässä kunnossa. Vaan nimenomaan siedettävässä. Ei edes ihan hyvässä, jollaisessa kunnossa Sera vähintään saisi olla. Toivon, että mummeli pysyy ensi vuonna terveempänä kuin tänä vuonna. 

Yrsa-Ulpukkakin saa omat pikku tavoitteensa: harjoitellaan kovaa juoksemista agilityhallissa, opetellaan aksajuttuja edelleen ja kesällä vois keppejä jo katsella sillä silmällä. 2by2 tulee olemaan mitä todennäköisimmin Yrsankin keppimetodi. Kontakteja pitäis hioa jo nyt enemmänkin ehkä, mutta ehtiihän sitä. Yrsa ei kuitenkaan kesällä (=vilkkain kisakausi) edes ole vielä kisaikäinen, joten kontaktit ehtii tehdä silloinkin kun mulla on aikaa käydä vapaavuoroilla. Kisaikä Yrsalla täyttyy syyskuun lopussa, mutta silloin ei enää hirveästi kisoja täällä päin ole. Parit ehkä, mutta Yrsa on sen verran hitaampi syttymään aksalle kuin äiskänsä, että tuskin on kisavalmis vielä silloin. Hyppyradoille ehkä ensi vuoden puolella jo (huomatkaa ISO ehkä)! 

Yrsa osaa kuitenkin jo vähän juosta hallissa ja esteillä. Käytiin Tapsan tansseilla hallilla kaikkien mahdollisten koirien kanssa, tänään vain Yrpylin (ja Napen). Videota pukkaa:



maanantai 21. joulukuuta 2015

Tonttuilua

...Jouluuuu ooon jooo oveelllaaa...! Ihan kohta. Agilityähky on hellittänyt, kävin Yrsan kanssa seurakaveri Iitan pitämässä koulutuksessakin viime viikolla. Mietittiin kimpassa Yrsan palkkaus kuntoon, olen nimittäin ollut tosi epävarma mitä tässä pitäisi tehdä, kun tuo on niin ahne, eikä kiinnostu kuin ruuasta. Onneksi sain hyviä neuvoja. Suunnitelma: vauhtitreeniä pakoon lähtevälle palkalle, yhdistetään muutamaan esteeseen. Palkkana tällä hetkellä naruleluun sidottu härän kurkkutorvi, kontaktilla muutkin namut käy. Tänään hallilla ollessani (pikkuapurini Meean kanssa) kokeilin vauhtitreenin päätteeksi myös juustoa taskusta, hyvin toimi sekin. Tuo Yrsa pitää ensin herätellä pakoon juoksevilla kurkkutorvilla, sitten se jahtaa muutakin. 


Napekin pääsi parin viikon tauon jälkeen vähän juoksemaan esteitä. Yrsa enemmän, sillä se tarvitsee enemmän töitä. Ihan lopuksi leikitin Yrsaa karva-pallolelulla, ja Yrsahan oli siitäkin ihan liekeissä. Riuhdottiin lelua ja siitä kiihkosta lähetin Yrsan putkeen, vauhti säilyi samana kuin naminkin kanssa ja putkesta tultuaan se ihan murisi lelulle. Jatkossakin siis lelu aina loppuun! Ensin hetsaus herkuilla ja sitten lopuksi lelun näyttö. That's the plan!

Joulu on ihan kohta tosiaan täällä, mutta mustalta näyttää maisemat. Toissapäivänä oli vielä lunta, kun otin nämä kuvat. Nyt on satanut pari päivää vettä ja lumille on käynyt köpelösti. Buu! Inhottavaa pestä koiria koko ajan, tai kärsiä hiekasta sisällä. Molempia olen tehnyt. Ja molemmat inhottavat minua!

Yrsa vaanii

Sera pölläytti pennun liikkeelle

Nape hyökkäsi lapsen kimppuun

Tässä kuvassa Yrsa leikkii kilttiä. Se lämmittää miun kanssa takkaa. Oikeestihan se on ollut perustuhma, niinkuin yleensäkin. Eilen se tuhosi vain yhden esineen, eikä sitäkään kokonaan vaan vain kolmen hampaanreiän verran. Ikävä kyllä se tuhottu esine oli pinkki suoraväri, joka pursusi kivasti niistä kolmesta hampaan tekemästä reiästä eikä se lähtenyt kovin hyvin pois tuosta olkkarin matosta. Se näytti maistuvankin melko pahalle. Facebookiin laitoinkin näin: Viha ja rakkaus, nuo saman kolikon kääntöpuolet. Kuinka selkeästi ne tämän koiran myötä näenkään! Se on niiiiin totta tämän koiran kohdalla.


Tämän tonttukuvan myötä toivotan kaikille rentouttavaa joulua! Kiitos myös Napen AVA-postiin tulleista onniteluista. :) Muistakaa syödä hyvin ja nukkua paljon. Halatkaa koirianne ja ihmisiäkin vähän!


P.S. Yrsa tulee huomenna 9 kk! Strategiset mitat ovat tällä hetkellä noin 52-53 cm ja 16,3 kg. Kunhan se joskus saa lihaksia, paino vielä noussee. Korkeus saisi olla noin, on aika hyvä. 

perjantai 11. joulukuuta 2015

Ähky, eikä vielä ole edes joulu

Vielä on vuotta 2015 jäljellä, mutta Annille on iskenyt agilityähky. Näin ollen aksat saa olla vähän aikaa hyllyllä. Otetaan ne vaikka joululomalla esiin taas, jos siltä tuntuu tylsinä pyhinä! Siksi tämä blogin päivittäminenkin on ollut vähän henkisesti työlästä. Nyt on ilmeisesti sen verran aksataukoa takana, että kärsii kirjoitella agilitysta!

Nasta pääsi nyt ihan virallisesti TopTeamin jäseneksi. Eräs osanottaja perui paikkansa, joten me päästiin lauteille! Tämän vuoden toinen ja viimeinen leiri olikin pari viikkoa sitten Turussa. Turkuun on muuten pitkä matka Joensuusta! Ja varsinkin, jos lunta ei ole yhtään valaisemassa maisemia, ja vettä sataa kaatamalla koko matkan. Mutta Turussa on ihan kivaa, joten pitkä matka kuittautui sillä! 

Leirillä harjoiteltiin mm. irtoamista, rytmitystä ja olihan siellä ohjaajallekin pientä aivojumppaa muistitreenin merkeissä kaiken muun ohjelman lisäksi. Itse koin Sannan treenissä oivalluksen. En osaa rytmittää. Sanna sanoikin, että minä juoksen nätisti koko radan ja Nasta, kympin oppilas, juoksee miun kanssa samaa tahtia koko radan. Sitten haastettiin ohjaaja! Rytmitystä peliin! Kiihdytä, jarruta, toista kuvio. Sain videolle molemmat toistot. Arvatkaa, onko rytmitetty versio 1,5 sekuntia nopeampi?! Voi hitto! Miksei kukaan oo mulle koskaan tätä kertonu?! Tässä allekkain molemmat versiot (Sanna tsemppaa juoksemalla mukana rytmitysversiossa). Köyhän miehen metodilla kuvattuna, eli pädin ruudulta!



Vuoden vikat kisat kisattiin viikko TT-leirin jälkeen JoAn kylmässä (brr!) hallissa. Jo alussa mulla oli fiilis, että mitä mie täällä teen, miksi oon taas ilmoittautunut näihin jäisiin kisoihin! Ei ollut yhtään kisafiilis. Oli kuitenkin ihan mukava juosta Napen kanssa, mutta tavoitteita ei ollut sitten pätkääkään, kun saavutettiin niin hurjan paljon jo tänä syksynä. Ei enää jaksanut tsempata. Yhtään puhdasta rataa ei tehty, mutta päästiin kuitenkin yhdellä radalla kolmossijalle. Huikeeta! :D Hypäriltä saatiin vitonen, se oli tuloksen tehneiden nopein aika, mutta koska radalta tuli muutama nolla, ei päästy palkinnoille. Tässäpä hypäri linkkinä!

Yrsa kävi aksahallissa 8,5 kk päivänsä kunniaksi (ei ehkä ihan päivälleen...) ja nyt otettiinkin aseeksi possunkorva! Sitä heiluteltiin ja vedettiin vieheen perässä ja laitettiin etupalkaksi. Vähän tuli vauhtia tuohon pikkumustaan lisää, kiva! Jatkamme harjoituksia. Puomin kontakti on hyvällä mallilla. Siitä nopeutettu pätkä videon lopussa. Ja linkki videoon tässä. 






Seppå sairasteli taas. Ollaan Jaakon kanssa katseltu, että sillä lörpöttää hieman toinen huuli. Ajateliin, että se on vanhuuden löysyyttä, eikä kiinnitetty siihen sen enempää huomiota. Maanantai-iltana sen alaleuka ja oikea poski olivat kuitenkin ihan turvoksissa. Turvotus tuntui löllyvältä, eikä kiinteältä. Uskalsin jättää hoidon seuraavaan päivään. Aamulla soitto lääkäriin ja ihana Jari otti meidät iltapäivällä neljän jälkeen vielä extrapotilaina. Sera rauhoitettiin, ja Jari tutki hampaat ja sylkirauhaset, jotka olivat kunnossa (hampaat vieläpä kuulemma tuon ikäiseksi koiraksi hyvässä kunnossa!). Kieli oli myös ok (koiran kieli on muuten PITKÄ!), ja Jari diagnosoi vaivaksi jonkinlaisen kudosvaurion. Erittäin todennäköisesti joku hitaasti kehittynyt yliherkkyysreaktio (siksi hitaasti kehittynyt, että se huulen lörpötys näkyi jo pari-kolme viikkoa sitten). Ei tiedetä muuta. Avaamatta koiraa ei kuulemma nyt tiedetä enempää, eikä koira missään nimessä ollut siinä kunnossa, että olisi tarvinnut avata. Lääkkeeksi Sepsu sai kortisonia ja antibiootit. Seuraavana päivänä turvotus olikin laskenut jo lähes kokonaan. Rauhoituksesta herääminen sen sijaan tuotti vähän enemmän tuskaa. Jari laittoi Seraan herätyspiikin, mutta Sera vain jatkoi uniaan. Jari kävi jo vähän tökkimässä koiraa, joka ei oikein reagoinut. Laitettiin sitten lisää herätettä, ja kohta Sera alkoikin herätä. Huomaa, että Sera ei ole enää nuori ja että sillä on vähän häikkää takapäässä; rauhoitusaineen alkaessa vaikuttaa ensimmäisenä Seralta lähti alta takapää (oikea takajalka - sen puolella on se luupiikki) ja se myös palautui viimeisenä. Sera oli myös tosi vaisu ja sairas vielä keskiviikonkin. Torstaina krapula alkoi jo vähän helpottaa, ja Sera ottikin pari raviaskelta ja jaksoi kävellä pikku lenkin. Tänään se jo oli normaali ja jopa leikki Yrsan kanssa. Mummulillekaan ei vanhuus tule yksin.

Tänään otin muutaman kuvan koirista pikaisesti pihalla ennenkuin aurinko ehti laskea. Tässäpä (ja aiemmin jo pari kuvaa) hyö; Yrsa 8,5 kk, Nape 4 v 3 kk ja Sepsuli 8,5 v. 






sunnuntai 15. marraskuuta 2015

FI AVA Maple Yard Hello You Fool

Kun sain Nastan, haaveilin siitä päivästä, kun Napesta tulisi agilityvalio. Aika isoihin saappaisiin tuo pikkukoira siis jo tullessaan laitettiin, mutta mikäpä ongelma sillä niitä olisi täyttää, no ei mikään. Unelmissani ja kuvitelmissani Se Päivä oli aina tunteellinen, ihan kyyneliin saakka onnellinen. Tänään, kun se oikeasti tapahtui, ei kyyneltäkään vuotanut, mutta ääretöntä onnellisuutta kyllä koin, kun mietin, että tuo koira on kyllä kultaa. Minun rakas oma pikku kultapossu, tuo lempinimensä veroinen välilläsikailija ja rimanroiskija, joka eilen aluevalmennuksessa tiputti sata rimaa, piti tänään rimat ylhäällä ja pelasti agilityradan hyppäämällä lähes ohijuostun hypyn ja saavutti näin ollen agilityvalion arvon. Tämä oli Nastan toinen mahdollisuus valioitua, ekat kisat sen vuoden ja yhden päivän määräajan jälkeen kisattiin kaksi viikkoa sitten ACElla, mutta olin kuumeessa eikä kisaaminen näin ollen ollut helppoa, ja jätinkin pari rataa juoksematta taudin takia. Mutta nyt toisissa kisoissa määräajan jälkeen saatiin sen puuttuva serti! Matkalla Kuopioon puhuttiin matkaseurani Maijun kanssa paineista, joita vikan sertin puuttuminen luo, ja mietittiin, että miksei voisi vaan pitää hauskaa rennosti. Meillä harmaita hiuksia on tuonut ensi kesän arvokisoihin vaadittavan tuplanollan puuttuminenkin. Tänään kaikki nuo murheet ovat kuitenkin takana, sillä Nasta täräytti vaatimattomasti triplanollat ja kaiken kruunasi valioituminen. Eipä olisi kisareissu paremmin voinut mennä, sillä Maiju ja Rommelkin tekivät puhtaat radat. Autoseurueemme teki siis viidestä radasta viisi nollaa! Pidemmittä puheitta, tunnelmakuvien jälkeen videot radoista:





C-hypäri

B-rata

A-rata (sert-A, AVA)

No, mitäs muuta sitten. Yrsa, tuo kiusankappaleiden sanakirjaesimerkki, on hajottanut asioita ihan huolella. Lisäksi se söi tässä eräänä päivänä kaksi pakettia pipareita. Ne olivat mikron päällä, ja mikro on keittiössä pöytätason päällä. Alla ei ole tuoleja, vain laatikoita, mutta kaipa ja näköjään niitäkin pitkin voi kiivetä. Piparit olivat ehkä 140 cm korkeudessa. Yrsaliini on myös tuhonnut virkatun pöllön, erinäisen määrän sanoma- ja aikakauslehtiä, omia lelujaan (mm. munkinnyöripatukan saa melko helposti kahteen osaan) sekä minun nahkahanskan. Tai ei tietenkään kokonaan! Vain etusormen ja peukalon! Kiitos vain Yrsa! Peukalo ja etusormi (hanskan siis) tulivat eilen pitkällisen työstön jälkeen ulos tuosta koirasta. Hän on ilmeisesti erikoistunut materiaalina nahkaan. Nyt hänellä on jättimäinen päiväoleskelutila, joka on kylläkin pienempi kuin yksikään huone meidän talossa. Muut koirat ja kamat pysyvät ehjinä. Ja Yrsa itsekin, kas kun esimerkiksi sähkötöitä saa kuulemma suorittaa vain tutkinnon tehnyt henkilö. Siis ihminen. Nykyään Yrsa saa iltaruokansa temppuja vastaan. Se hillitsee vähän (tosi vähän) sen tuhoamisviettiä.





lauantai 24. lokakuuta 2015

(kyseenalainen) oodi pikkumustalle

Yrsa. Tuo ensisilmäykseltä maailman söpöin ja kiltein pieni musta koira, joka kuitenkin osoittautuu hermoja raatelevaksi tuholaiseksi. Minkä se yltää syödä, se syö - oli sitten kyseessä ruoka, paperi, puu, kangas tai vaikka kova muovi. Yksikään koiristani ei ole tuhonnut tällä tavalla kuin Yrsa. Kukaan koiristani ei myöskään ole ollut yhtä ahne. Eikä yhtä luupää. Muutama esimerkki puhukoon puolestaan.

1. Olen tässä toukokuun lopusta asti (eli noin 5 kuukautta) yrittänyt opettaa Yrsalle hihnakäytöstä. Siis sitä, että ei tarvitse vetää. Jos mulla on namia taskussa, Yrsa kyttää namia, ottaa kontaktia, käy hihnan päässä niin että hihna juuri ja juuri kiristyy ja ryntää takaisin namipalkalle. Jos namia ei ole (unohtunut tai loppuneet), ei Yrsaan vaikuta mitkään ainapysähtymiset tai suunnanmuutokset nyppäisyistä puhumattakaan. Höyryveturi jatkaa vaan matkaansa! Harjoituksia on tehty yksin Yrsan kanssa ja myös koko lauman kanssa lenkkeiltäessä. Mainittakoon, että Sera nyt ei ole koskaan vetänytkään, ja Nasta oppi olemaan vetämättä noin viikossa. 

2. Pikkumusta tykkää nahkasta. Yrsa söi kesän alussa Jaakon uudet nahkakengät. Tai vain toisen, mutta eipä sillä toisellakaan enää mitään tee. No, toin itselleni Kreikasta tuliaisiksi käsintehdyt nahkaläpsyt, sellaiset varvassandaalit, tiedättehän. Maanantaiaamuna tulin suihkusta, ja mitäpä muutakaan Yrsa olohuoneen lattialla tekee, kuin tuhoaa uutta nahkatossuani. Sain aivan helvetinmoisen raivarin, ja mitä tekee koirat? Sera kyyhöttää eteisessä aivan paniikissa, koska ei tajua, etten ole sille vihainen. Nasta menee petiinsä makoilemaan ja näyttää aika tyytyväiseltä. Yrsa seisoo edessäni häntä pystyssä ja tuijottaa minua silmiin. Kun ajan sitä pois, se haukkuu ja yrittää napsia nilkasta. Voi helkutti mikä sika!! Heitin kengän makkariin ja menin harjaamaan hiuksiani vessaan. Ja mitä näenkään sivusilmällä?! No tietenkin Yrsan kantamassa samaista läpsyä takaisin olohuoneeseen. Koira lähti niskapersotteella olkkariin, kenkä samalla otteella toiseen suuntaan. Jatkoin aamutoimiani. Ja mitä näenkään silmäkulmassani, taas?! No Yrsan kävelevän makkariin, siis kengän luokse. Vihjasin vähän, että ei ehkä kannata yrittää kolmatta kertaa. Mutta kun kenkä maistuu niiiiiin hyvälle! Joten Yrsa kävi makoilemaan noin puolen metrin päähän kengästä, ja hivutti hiiiiiitaaaaastiiiiii etutassujaan kenkää kohti. Kun varpaat koskettivat kenkää, vihjasin uudelleen "Yrsa...". Yrsa katseli minua ja iiihan vähän tassutteli kenkää. Ai että kun sen teki mieli ottaa kenkä uudelleen käsittelyyn! Minua nauratti tuo Yrsan näytös, mutta en ollut vielä tarpeeksi toipunut vitutuksesta ottaakseni tuota episodia videolle. Olisi ollut hauska kohtaus nimittäin! 

Niin, noiden nahkakenkien lisäksi Yrsa nakerteli Jaakon siskontytön tuliaisrannekorun uuteen uskoon. Helmet jäivät, nahkahihna meni.

3. Yrsa on rasittava. Kun Sera minulle reilut 8 vuotta sitten tuli, ajattelin, että ai hitsi kun se joskus haukkuu, eipä jaksais kuunnella. Kun Nasta tuli taloon, ajattelin, että Seralla sentään on aika kumea ääni, Nastalla taas on kimakka haukku, joka kuulostaa vähän ärsyttävältä. Voitte jo varmaan arvata, että Yrsalla on maailman ärsyttävin ja kimein ääni. Ja se tulee korvaan juureen sitä availemaan. Uskaltaako tässä enää näiden jälkeen koiraa ottaa - voiko ääni muuttua enää ärsyttävämmäksi?! Yrsa ei pelkästään hauku. Se ei lopeta, vaikka sitä ei huomioi. Se puree Nastaa jaloista, hyökkäilee Seran kimppuun ja tekee yllätyshyökkäyksiä myös ihmisten syliin. Kaikella rakkaudella tietenkin! 

4. Ja kaikesta huolimatta, Yrsa on maailman ihanin pikkumusta. Se on söpö, kovakalloinen, tuhma, ihana ja ärsyttävä yhtä aikaa. Se on itsenäinen, eikä leiki ja revi hallilla, vaikka kotona repii ja leikkii, sitä ei kiinnosta ollaanko sille vihaisia vai rakastetaanko sitä, sillä se vain tulee paikalle ja tekee itsensä rakastetuksi. Yrsa rakastaa kaikkia, ja jostain syystä aika moni myös tykkää siitä. Yrsassa on piirteitä Nastasta (kultapossustani!), mutta toisaalta se on niin erilainen kuin äitinsä. Yrsa on Yrsa, todellinen emäntä. Ja vaikka se on kaikista tuhmin, en vaihtaisi sitä pois, sillä sellaisen halusin ja sain. Kaikessa rasittavuudessaan Yrsa on maailman paras pikkumusta. Ja sitä paitsi se osaa jo akilitiakin.

kiltti ja tuhma Yrsa

valsseja ja takaakiertoja

tiistai 20. lokakuuta 2015

#TopTeam1516

Kävi kuin kävikin niin mahdottoman mukavasti, että pääsin Nastan kanssa TopTeamiin Mikkelin viikonlopulle. Yksi osallistuja oli perunut, joten me päästiin koirakkopaikalle. Mahtavaa! Nyt vain kaikille peukut pystyyn, että muillakin leireillä on paljon estyneitä, että me päästäisiin mukaan, eikös vaan.

En olisi etukäteen uskonut, miten tiiviiksi porukka hioutui jo ensimmäisen päivän aikana! Itsekin tuppaan olemaan aluksi hieman tarkkailijana, ja avaudun hölmöllä huumorillani vasta myöhemmin, kun tunnen porukan. Nyt juttu lensi puolin ja toisin heti alkuun. Tunnelma leirillä oli siis avoin ja lämmin. Leiriläiset oli jaettu kuuteen ryhmään, joista itse olin ryhmässä, jossa oli minikoiria (pois jääneellä tiimiläisellä on minikoira). Kaikki olivat hurjan taitavia ja näpsäköitä! Hiouduttiin kivasti omaksi porukaksemme ryhmän kanssa, ja huumoriakin irtosi. Mukavaa! 

Ekana päivänä aloitimme Ville Liukan valssitreenillä. Samaan aikaan kun hioimme valsseja, fyssari Anna Boström tarkkaili koiran liikkumista. Valsseista Ville sanoi sen verran, että ne olivat hirveän hyviä. Ei kuulemma perinteisiä, miten valssi ehkä jossain oppikirjassa selitetään, vaan ns. uudenaikaisia valsseja. Mutta koska Nasta kääntyy niillä niin täydellisesti, niin miksi muuttaa niitä. No niinpä! Samassa treenissä oli takaakierrot, joille Nasta lähti yllättävän kaukaa. Sitä siis vielä treenilistalle, enpä olekaan muistanut tuota vahvistaa! Kikkailtiin vielä yhteen kohtaan japanilainen, kun perustakaakierto ja vippaus sujuivat kivasti (vippausta tosin pitää vahvistaa). Se japski olikin vähän hakusessa (kuten muuten persjätöt noin yleisestikin - en oikein ole sinut niiden kanssa, sillä harvoin olen tarpeeksi ajoissa tuon maksikoiran kanssa), mutta saatiin se toimimaan jotenkuten. Rima siinä aina kolahti maahan, varmaankin siksi, kun se ei ole Napelle tuttu ohjaus. 


Valssitreeni

Fyssari-Anna sanoi Nastasta, että sillä on hyvät ja muhkeat lihakset takana ja selässäkin, mutta vähän saisi vahvistaa etupäätä. Kun kerroin, että se sai puoli vuotta sitten pennut ja pääsi silloin aika kuivaan kuntoon, sanoi Anna, että etupään lihaksettomuus voi vielä johtua siitäkin. Jumppaa kuitenkin etupäälle ja selällekin. Saatiinkin hyviä jumppaohjeita noita varten! Liikkeet Nastalla olivat kuulemma hyvät ja elastiset. Vähän se treenin loppupuolella jutellessani Villen kanssa vaihtoi peitsiin siinä jolkotellessaan, mutta se kuulemma todennäköisesti johtuu väsymyksestäkin jo.

Toinen puuhapisteemme lauantaina oli Senni Huotarin kontakti- ja keppiklinikka. Kerroin heti alkajaisiksi ajatuksiani keinusta. Senninkään mielestä ei ole hullumpi idea muuttaa se 4on-keinuksi. Sennin ohjauksessa otettiin pari toistoa keinulle sivusta, ja Nasta alkoikin pikaisesti tarjota 4onia. Tähänkin saatiin kotiohjeita, ja samoilla ohjeilla ajattelin opettaa Yrsankin keinulle. Puomi oli hyvällä mallilla (Senni sanoikin heti alkuun kun tultiin kentälle, että ainiin, tää oli tämä jolla on huiput kontaktit! Kylläpä lämmitti mieltä!) joten otettiin siitä vain varmistavat toistot ja jatkettiin kepeille. Siellä pitäisi liikkua rohkeammin kepeille ohjaamaan, eikä vain antaa koiran mennä sisään itse. Se osaa kyllä, kun minun rintamani on oikeaan suuntaan.


Sennin treeni

Viimeisenä lauantain leikkikenttänä meillä oli PT Mikko Liljan fysiikkatreenit ohjaajalle. Tehtiin aluksi olevinaan lämmittelyliikkeitä, mutta jo siinä vaiheessa tuli hiki. Huh! Sitten jatkettiin vielä vähän ketteryysosiolla, ja sen kyllä huomasi seuraavana aamuna. Ja seuraavana aamunahan meidän ryhmällä olikin heti alkajaisiksi kuntotesti. Kyllä on olleet nyt jalat pari päivää kipeinä! Ja ettei pelkästään jaloilla olisi tukala olla, tein maanantaina kahvakuulajumpan Mikon kannustaman elämäntapamuutoksen innoittamana. Maanantaina illalla minuun sitten iskikin hirveä nuha, joka nyt on laajenemassa mukavaksi yskäksi. Eli tekosyy olla urheilematta... :P

Sunnuntai siis aloitettiin Mikon fysiikkatreenillä, jonka jälkeen pääsimme ulos Anu Rajaheimon ratatreeniin. Saatiin Nastan kanssa hienot japanilaiset tehtyä radalle, eikä Nape syöksynyt niille ansaesteille, joille sen ajattelin ryntäävän. Se tuli tosi nätisti ohjauksiin, mutta varjopuolenahan tässä on se, että irtoaminen on vähän takkuista. Siitä irtoamisen treenaamisesta toisessa ratapätkässä! Kotiläksyiksi saatiin häiriötä erikoisesteille sekä irtoamista, varsinkin erikoisesteillä. Pituus on Napelle aika paha. Nastallahan on sitä eroahdistusta radalla, minkä sanoin jo Villelle takaakiertotreenissä lauantaina, mutta siellä Nape irtosi kivasti taakse. Tuon Anun treenin jälkeen mentaalivalmentaja Anne Talvitie jututti jokaista treenaajaa, ja minä juttelin hänelle lähinnä siitä, miten ollaan Päivin kanssa tehty tulosta sillä, että päätetään vain pitää hauskaa radalla. Siitä ja vähän sivuavista aiheista juteltiin tovi, ja Anne lupasi miettiä joitain mentaaliharjoituksia seuraavalle leirille. On sinne siis varmaan mentävä, eikä vain harkittava näin varakoirakkona!


Anun treeni 1

Anun treeni 2

Vikana pisteenä oli Sanna Lehtosen radanlukutaitoon liittyvä ryhmä, jossa keskusteltiin eri ohjausvaihtoehdoista, saatiin kotiläksyjä ja miettimistä omiin ohjauksiinkin. Huomattiin, miten samaan lopputulokseen voi päästä ihan erilaisilla ohjauksilla, ja jos ei johonkin itse pysty (esim pikajuoksuun!), sitä voi kompensoida muilla asioilla (esim opettamalla koiran irtoamaan paremmin). Paljon jäi käteen leiriltä, ja paljon pitäisi tehdä läksyjäkin. Kaikki erinomaisen hyödyllisiä, läksyt ja käteenjääneet! Nyt vaan taitaa mennä tämä viikko levätessä, kun tuo flunssa iski päälle. Jotain pientä käyn huomenna treeneissä tekemässä, sillä olen ilmoittautunut sunnuntaille kisoihin. Ja viikon päästäkin on kisat, mutta sen jälkeen onkin pieni tauko kisarintamalla. Ehkä ja muistaakseni. 

P.S. Yrsa on ylihuomenna tasan 7 kk. Se painaa nyt 13,9 kiloa ja on edelleen 51 cm korkea tai matala. Massaa siis tulee, korkeutta ei tällä hetkellä! Se on ollut myös tosi tuhmeliini, mutta mihinkäs se kissa karvoistaan jne jne. Seppå taasen kevensi (aluksi siis piti ilmassa) jälleen takajalkaansa, sitä samaa kuin viimeksikin. Hoidoksi nyt laitan sille kipulääkekuurin ja BoT-kuurin. Sellasta. 

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Kotiläksyjä

Käytiin Nastan kanssa sunnuntaina aluevalmennuksessa. Teemana oli estevarmuus, jota testattiin muutamalla erilaisella radanpätkällä. Ensin kahdella erilaisella pätkällä testattiin puomia mm. sivuttaisirtoamisella, taaksejäämisellä ja vedättämisellä. Nasta osaa puomin kontaktin kyllä ihan hienosti. Vähän pitää treenata taaksejäämistä, tai lähinnä sitä, että koira osaa mennä suoraan vaikka itse jäisin taakse. Samoin hämyvapautuksia lähinnä liikkeellä, sillä Nasta meinaa helposti lähteä liikkeen mukaan. 


Seuraavaksi testattiin keinun varmuutta. Sanoin aluksi, että nyt nähdään hienoja lentokeinuja, mutta aika nätisti Nape otti keinut. Itse olin vähän hukassa kuvioiden suhteen, kun en ehtinyt sisäistää kaikkea. Kovaa hommaa tuo valmentautuminen! Keinulle sama kuin puomille, eli taaksejääntitreeniä, sivuttaisirtoamista etupalkalla ja ehkäpä nyt sitten se 4on, koska Nape on aika pieni ja keponen.


Ruokatauon (=pähkinöitä, rusinoita ja suklaata, mikä ravitseva lounas kahdeksan tunnin treenipäivään!) jälkeen vuorossa oli keppi- ja pöytä(!!)treeni. Kepithän Nape osaa hienosti, mutta niin vain tuli virhe persjätössä kepeille. Koko ajan jankkasi viimeistä väliä, tai siis jätti sen suorittamatta. Kävin sitten siitä sisuuntuneena hallilla heti maanantaina treenaamassa keppien persjätön ja puominkin etupalkalla nyt sitten samalla. 

Mutta niin. Siis pöytä. Tuo kummallinen, neliskulmainen este agilityradalla. Sitä estettä Nasta on ehkä, huom. ehkä tehnyt kun aloitettiin agilityyn tutustuminen. Siis vuonna 2012. En edes tiennyt, onko meillä pöytäkäskyä. No nyt on! Se on pöytäodota. Ihan hyvin Nasta sen kässäsi, kun pari kertaa palkkasin pöydälle. 


Viimeisenä treenattiin vielä okserit (kaikki hypyt radalla oksereita!) ja A, joilla meillä ei kummempia vaikeuksia ollutkaan. Näistä ei ole videota, kun maksien aikaan (oltiin vikana) muut olivat jo häipyneet paikalta. Ihmisnuolta sopisi treenata ja mielellään niin, että ihminen siirtyisi ajoissa pois alta! Tässä vielä omatoimitreenipätkät maanantailta, joilla treenasin siis persjättöjä ja niistoja kepeille ja puomille sitä etupalkalla taaksejäämistä.


Yrsakin treenasi pikkuriikkisen hallilla maanantaina. Otin sen autosta, vein halliin ja heitin tennispallon. Yrsa taitaakin olla pallotyttöjä. Ja mitenhän monta kymmentä euroa minä olen erinäisiin leluihin käyttänyt, että saisin sen leikkimään? Eikö ole tullut mieleeni kokeilla tuota nuhjuista tennispalloa tuolta auton lattialta? No eipä ole tullut mieleen. Otin vain kerran pallon kanssa, ja sitten vaihdoin palkkaa. Superpalkkaan. Nimittäin Pedigree-märkäruokaan! Kyllähän se sen avulla kulki ihan mukavasti. Vielä opetellaan vauhtia ja tekemistä, mutta ehkä tuossa märkäruoassa on avaimet Yrsan tekemiseen. 


Nyt koirat saavat hieman levätä, sillä ihmisosasto lähtee pienelle matkalle. Heti reissun jälkeen luvassa on eka TopTeam-leiri, jolle siis osallistumme Nastan kanssa kuunteluoppilaina. Jos hyvin käy niin päästään ehkä jotain tekemäänkin. Toivotaan niin!

perjantai 2. lokakuuta 2015

Yrsan viikko

Yrsa on päässyt tällä viikolla valokeilaan. Keskiviikkona skipattiin omat treenit ja lähdettiin Katin & mäykkyjen kanssa naapuriseuran hallille mölleihin. Yrsa osallistui putkiluokkaan, jossa oli 11 estettä. Palkkasin välissä, ettei pätkästä tulisi liian pitkää. Yrsa osasi tosi hienosti kaikki putket! Yhdelle ohjasin huonosti, joten siitä kielto. Lähdöstä myös meinasi varastaa, mutta mehän opetellaan vasta näitä kisa-asioita. Tällä hetkellä Yrsa on vähän hassun muotoinen; se on lähes Nastan korkuinen (Nape 53 cm, Yrsa siis edelleen pienempi), mutta sen runko on selkeästi lyhyempi! Se meneekin tässä vaiheessa kasvukautta sellaista ponilaukkaa. Toivottavasti korjaantuu kasvun myötä! Oltiin muuten toista kertaa Yrsan kanssa tuossa hallissa, ja ekaa kertaa tehtiin siellä mitään esteitä. Siis putkia. Eipä haitannut Yrsa Pippuria ollenkaan. Leikkimään se ei oikein malttanut ruveta tuolla, joten jätin suosiolla lelun Katille (joka kuvasi tämän ja lähti hyväuskoisena mukaan - luullen että selvitään parissa tunnissa, kiitos!) ja palkkasin nameilla. 




Videolta katsottuna Yrsa näytti vähän hitaalta, mutta voi johtua tuosta kasvun vaiheestakin ja uudesta hallista. En myöskään oikein tajunnut sytytellä sitä mitenkään touhuun mukaan. Otettiin sitten tänään pihassa hetsaamista putkelle. Ensin lelupalkalla ja sitten namilla. Vaikka tuo alla oleva video on nopeutettu, niin siitä tarkkasilmäiset huomaavat, että namilla motivaatio ja vauhti on huomattavasti parempi. 



Eihän se huono ole, jos koira palkkautuu ennemmin namista, eihän?! Onhan tämä vain minun päässäni? Helpompaahan toki on, jos pentu repisi lelua raivokkaasti niinkuin Nasta tekee. Mutta se ei ole Nasta, vaan sen lapsi, oma persoonansa, joka tekee eri tavalla. Viikko sitten Lappeenrannassa eräs nainen kehui Nastaa maasta taivaisiin ja oli sitä mieltä, että se on kyllä huippuyksilö. Sanoin sitten hänelle, että niin, näin huikeen koiran saa varmaan vain kerran elämässään, ja mulla se on nyt tässä. Täytyy opetella Yrsaa enemmän ja nauttia Nastasta <3.




Nastalla on sunnuntaina valmennus. En ehkä olekaan maininnut, mutta me ollaan Napen kanssa tällaisessa aluevalmennusringissä, voisikohan nyt sanoa, että Savo-Karjalan aluevalmennusringissä. Jäseniä on Joensuusta, Savonlinnasta, Kuopiosta ja Imatralta. Olikohan muualtakin, en muista. Valmentajana meillä toimii Lukkarisen Mari. Nyt sunnuntaina valmennus on täällä Joensuussa, muutaman viikon päästä Imatralla. Toivottavasti saadaan avaimia onnistumisiin! Kyllähän meillä jo ihan hyvin menee, mutta olispa kivaa jos menisi huikeen huipusti!

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Niin lähellä...

Taaaaaaas oltiin niin lähellä saavuttaa tuplanolla! Mutta ei saavutettu. Lappeenrannassa kisattiin neljä rataa, joista viimeinen meni kyllä ihan hyväntekeväisyyteen. Olo oli edellisillan valvomisen takia tosi väsynyt, ja neljää rataa ei usein tule kisattua. 

Ekalla radalla katselin ennen omaa vuoroa (olin toisiksi viimeinen lähtijä) muita koirakoita, ja kaksi koiraa bongasi putken, joka ei ilmiselvästi ollut käynyt ohjaajien mielessäkään bongattavaksi. Ei minunkaan, mutta kun eka koira sinne pujahti, kävi mielessä kylmä ajatus, että ottaakohan Nastakin tuon putken... En kuitenkaan muuttanut ohjaussuunnitelmaani. Käskytystä olisin voinut muuttaa - ja pitäisi muuttaa muutenkin - sillä keppikäsky mulla on "kepi" ja putkikäsky "läpi". Miten samalta ne kuulostaa? No ihan samalta! Oonkin nyt tiukoissa paikoissa treeneissä sanonut kepeille "kekekeke", putki on edelleen "läpi". On auttanut. Nyt se ei jotenkin tullut mieleen, joten putkeenhan se Nape mennä sujahti! Muuten rata oli hirmu hyvää menoa. Hyvä Nape! 


Kaikki radat olivat profiileiltaan tosi kivoja, juostavia ratoja. Ei pahoja paikkoja. Jopa hitusen helppoja. Tuomarina oli Hilpi Yli-Jaskari. Toiselle radalle oli kiva lähteä ekan radan sujuvan radan jälkeen. Nollalla tultiin maaliin ja yllätys oli iso, kun tultiin toiseksi! Nasta jätti taakseen bortsuja ja kelpieitäkin, on se kyllä ihan nopee tapaus kun hyvin sujuu! Voittaja sai SERTin ja valioitui. Meiltä se ei sertiä vienyt, sillä vika serti voidaan ottaa vastaan vasta kuukauden päästä. Toivottavasti meidän hyvä flow jatkuu sinne asti!


Kolmannelta radalta vähän odotin nollaa, sillä profiili oli taas sujuva ja meille sopiva. Nollaa tehtiinkin ihan viime metreille saakka, kunnes Nasta ihan oudosti lopetti kepit kahdeksanteen väliin. Meitä ennen ainakin viisi koirakkoa (myös ns. tulosvarmoja koirakoita!) oli tehnyt tismalleen saman, yksi ei oikein päässyt siitä kasivälistä sitten yli ollenkaan. Arvoitukseksi jää, oliko välikössä jotain outoa, paistoiko valo oudosti (ei nähdäkseni?!) vai mikä sai koirat jättämään kepit kesken. Masennuin välittömästi, sillä meidän meno on nyt niin sujuvaa, eikä se tupla oikeasti olisi mikään mahdottomuus. Eikä se varmaan tulevaisuudessakaan ole, mutta harmittaa, sillä joudun odottamaan seuraavia kisoja kuukauden. En pääse piirinmestaruuksiinkaan, sillä olemme reissussa. Aion parantaa aksamasennuksen syvällä rusketuksella :P Tässä tuo harmittava vitosrata.


Vika rata olisi myös videolla - ainakin osittain - mutta en sitä tähän laita, kun kuvaajalle tuli vähän kiire ja kamera jäi väärin päin. Kuva on siis pystysuorassa, eikä radassakaan ole nähtävää, kun väsy iski eikä pää enää jaksanut. Lopputulema taisi olla ainakin 15 virhepistettä, ellei enemmänkin! Alla kuvia tämän aamun lenkiltä Lappeenrannasta. Mukana Ypyn ja Napen kanssa Ranja.







Kotimatkalla pysähdyttiin nopeasti mökillä pistäytymään. Nape ja Yrsa kirmasivat pitkin peltoja ja kiivettiin sitten vielä kalliolle ottamaan pari kuvaa. Ihana syyssää ja aurinko! Kunpa ei koskaan tulisi pimeetä ja märkää ja rapaista. Eikä pakkasta. Tai maksimissaan joku viitisen astetta. Kesääää.... Tule takaisin! 







Ainiin! Kaikista kultaisin koira Nasta täyttää tänään neljä vuotta! Jaakollakin on synttärit. Taidetaan juhlia tätä saunomisella ja yhdellä ylimääräisellä broilerin kaulalla. Nastalle siis. Ihmiset nauttivat limpparia.

Kultapossukerhon jäsenet

tiistai 22. syyskuuta 2015

Yrsa tilastoina

Yrsa-Ulpukka, tuttavien kesken Yrsa, Urpu, Ypy tahi Ursula. Syntynyt 22.3.2015 ehkä viidentenä tai kuudentena pentuna. Tänään täynnä puoli vuotta tuhmaa elämää! Korkeus noin 51 cm ja paino aika tarkalleen 12,6 kg. Tuhottuja esineitä lukematon määrä. Äitikoiran ja omistajan pinna katkaistu liian monta kertaa. Mummikoiraa härnätty useasti. Turpaan saatu äitikoiralta liian harvoin. Omistajalta suhteellisen usein (henkisesti!). Laumasta häädetty ei kertaakaan, yritetty kyllä sata kertaa. Ruokaa varastettu kädestä noin kymmenen kertaa. Niska-pers-otteella heitetty pöydältä neljä kertaa. Havaittu kaivamassa kukkapenkkiä lukemattomia kertoja. Miellyttämisenhalua: ei juurikaan.

4 vko (c) Tea Lemmetyinen

4 vko (c) Tea Lemmetyinen

5 vko (c) Suvi Lehto

Kotimatkalle lähdössä, 7 vko
erikoiset nukkuma-asennot osa 1
erikoiset nukkuma-asennot osa 2




Tänään, 6 kk
6 kk

Äiti ja tytär

Söpöliinit sipuliinit
Ja sitten niitä tuhoja, ettei totuus unohtuisi...

puolivuotispäivän tappelun tulokset

Ylh. vas.: kampa, piikkimaton sisukset, kaukosäädin,
Annin juhlakenkä, Anni, Jaakon crocsi, keikkalippu. 

synttärikortti

Jaakon uusi vasemman jalan kenkä. Nykyään entinen.

Tuhminta pentua toivottu: ymmärtämättömyyttäni. Varokaa mitä toivotte.