torstai 21. marraskuuta 2013

Im Westen nichts Neues

Saksaa taitamattomille lukijoille tiedoksi, että otsikko on saksannos Erich Maria Remarquen romaanin "Länsirintamalta ei mitään uutta" nimestä, ja se, miten se liittyy meihin, selviää nyt: me ei olla tehty mi-tään. Tai se oli kyllä vähän liioiteltu ilmaus, kun on me sentään lenkillä käyty se mikä on pystytty. Ainiin ja naksuteltu vähän noutokapulaa. Eli siis onhan me jotain touhuttu! Aksa on kuitenkin tältä viikolta jäänyt, koska minä menin ja loukkasin jalkani, joka ei ollut eilen ihan juoksukunnossa. Oikeastaan minä en loukannut jalkaani, vaan kaapin ovi julmasti yritti sen murskata. Kaatopaikkakuormasta se julmasti hyppäsi kulma edellä jalkapöytäni päälle. Se muuten koski ihan kivasti. Mulla on aika korkea kipukynnys, mutta heti iskun jälkeen tiesin, että nyt koski. Siinähän meinasi sitten ihan taju lähteä! Just ehdin autoon penkille röhnöttämään ja nostamaan jalan ylös. Sieltä sitten katselin kattoa ja pari kertaa koitin noustakin, mutta takaisin jouduin makuulle taipumaan, kun näkö lähti pökerrytyksestä ja jalka kipunoi. Sen jälkeen oonkin sitten kulkenut vähän linkkaamalla, paitsi tänään kävely onnistui jo ihan melkeinpä normaalisti! Varpaiden taitto vielä vähän koskee, varsinkin kun ne taipuvat ylöspäin. Turvotusta vielä vähän on havaittavissa, mutta se iso sinimusta läiskä on hävinnyt lähes kokonaan. Hyvin taas selvisin ilman terveyskeskuksen turhaa kuormittamista!

Nastasta on huomannut, että nyt ei olla ihan normaalipituisia lenkkejä vedetty. Jaakkokin on ollut tavallista kiireisempi töissä, joten se ei ole ehtinyt meitä hirveesti lenkkeilyssä auttamaan. Ollaan sitten naksuteltu noutokapulaa, jonka edistymisessä meillä oli aika suuriakin ongelmia, kun Nastalla on tapana reagoida tassun läimäytyksellä kaikkeen. Veera sitten neuvoi (samanlaisen ongelman kanssa painineena), että nostaisin kapulan syliin tai ylös toisella kädellä. Sylissä kapula mulla oli jo ollutkin, mutta sen kokeilun jälkeen oli koirakin. Istuin maassa ja nostin kapulan hartian korkeudelle, josta Nasta edelleen yritti sitä läimiä. Vielä vähän ylemmäs ja tassua ei enää tullut. Sitten alkoi kaiken muun paitsi nenän/katseen tarjoaminen: peruuttaminen, katseen pois kääntäminen, maahanmeno, ylös katsominen, maton raapiminen... Odottelin rauhassa ja sitten Nasta sattui vilkaisemaan kapulaan. Äkkiä naks ja palkka! Ja mitä tekee Nasta?! Se kosketti kapulaa nenällä!! Sitä mie oon oottanut kohta kaks kuukautta! Se teki vielä muutaman nenäkosketuksen ja sai niistä superpalkat ja sen jälkeen näytti siltä, kun haluis sanoa että oisit heti sanonu että nenällä! Niin, ois pitäny... Nyt pitää vahvistaa tuota ja odotella, josko se ottas kapulan joskus suuhunkin. Veera lupasi tuoda lainaan meille sellasen laippamallisen kapulan, tuossa meidän kapulassa kun on melko pieni maavara, joten se saattaa myös olla aloittelijalle hankala ottaa suuhun. Laippakapulassa kun on vähän enemmän sitä tilaa kapulan ja maan välissä. Katsotaan miten kapulointi etenee!

Sepsulilla menee ihan yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Senkin kanssa oon tasapuolisuuden vuoksi naksutellut noutoa ja vähän takajalkajumppaa (Napenkin kanssa). Sepsu innostuu vähän turhan paljon naksusta ja nakista eikä malta tuoda kapulaa käteen. Sen kanssa palkka pitää olla piilossa tai palkan pitää olla pallo. Sitten onnistuu kapulan tuonti käteen asti. Noutojuttujen ja takajalkajumpan lisäksi ollaan molempien nenäpäiden kanssa käyty läheisen meluvallin rinteessä tekemässä vähän syvälihasjumppaa. Koska unohdan aina lenkille lähtiessä namit kotiin (niillä saisin koirat kävelemään hiiidaaastaaa kävelyä rinteessä), pitää olla luova ja käyttää luontoäidin antimia, tässä tapauksessa ruohoa. Kun sitä vielä on saatavilla, tänään nimittäin satoi lunta piiiiitkästä aikaa. Tästäpä tulikin mieleen, että taidanpa laittaa tuon nuoriso-osaston vähän sohvan reunalle taiteilemaan ja vahvistamaan lihaksiaan iltapuhteeksi. 

Tällä kirjoituksella ei siis oikeastaan ollut muuta pointtia, kuin osoittaa, että hengissä ollaan, jotain on tehty, mutta enemmän ei olla tehty mitään. 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

13. päivä keskiviikko, uusi epäonnen päivä

Vaviskaa, taikauskoiset! Perjantai 13. päivä ei ole enää epäonnen päivä! Se on nimittäin siirtynyt keskiviikkoon, järjestysnumero on kuitenkin pysynyt ennallaan. Tänään ei ole siis ollut oikein meidän päivä. Tai ainakaan minun ja Nastan.

Aamu alkoi niinkin aikaiseen kuin kello 03 jotain, kun heräsin, enkä saanut enää unta. Eipä siinä, kyllä sitä neljällä tunnilla untakin jaksaa opettaa 20 kasiluokkalaista, jotka eivät edes kynää käteensä nosta, ellei sitä erikseen pyydä. No, siinä kuudelta sitten aamulenkille koirien kanssa ja - ärsyttävää! Minun henkilökohtaisilla lenkkipoluillani lenkkeili eräs mies, jolla on kaksi aggressiivisen oloisesti haukkuvaa hovawartia. Kuinka se julkesi lenkkeillä minun lenkkipoluillani?! Kyllähän se nyt tuohon aikaan rättiväsyneenä ärsyttää kohdata ihmisiä! Mieshän aina juoksee koirien kanssa. Minä taas pidän siihen aikaan koiriani vapaana, joten tulee aina kiire ottaa Nape kiinni kun kohdataan. Se ärsyttää. Ja Nape pitää ottaa kiinni siksi, että se provosoituu sille haukkuvista koirista ja haukkuu niille takasin. Nätisti ohittavat koirat se ohittaa nätisti. Kerran jopa ilman hihnaa, kun en huomannut nätisti ja hissukseen vastaantulevaa koiraa. 

Ei siinä kaikki. Nastan nassussahan oli vähän aikaa sitten joku (allerginen?) ihottuma, joka ilmeisesti possusta taas paheni ja rupesi kutisemaan. Nasta oli sitten repinyt kirsun päällisen auki ja nyt se on aika pahan näkönen, kas tähän malliin: 


Toivon sydämeni pohjasta, että tuo maailman söpöimpien nenien jaetulla ykkössijalla oleva nenä paranee kuosiinsa eikä tipahda joku päivä lattialle. 

Ja että päivä ei vain missään nimessä muuttuisi paremmaksi, niin Napetti otti ja tipahti puomin korkeelta osalta maahan kyljelleen. Katsoin eka, että tassu vääntyi alle mutta kyljelleen muksahti. Vähän sitä kävelyttelin siinä ja normaalisti se käveli ja ravasi. Otettiin sitten puomi pari kertaa uusiksi ja kyllähän se tömäys koiraa vähän hidasti. Ei laukannut enää, mutta ravasi kyllä reippaasti. Ensi kerralla uus yritys. Nyt pidetään pari päivää lepoa riehumisista ja ollaan takki päällä. Puomille ei edes ollut vaikea kulma, ihan suoraan oli lähestyminen. Jotenkin se vaan horjahti ja tuli alas. 

Ja koska kyseessä olemme me, Anni ja Nasta, kohtalon lapset, ei meidän vastoinkäymiset vielä siihenkään loppuneet. Tai viimeistä ei voi ehkä sanoa vastoinkäymiseksi, vaan huonoksi ja ärsyttäväksi käytökseksi. Lähdettiin treeneistä kotiin kävellen, meitä saattoivat pari treenikaveria koirineen. Juteltiin siinä niitä näitä, väisteltiin vastaantulevia ja takaatulevia. Kunnes takaa tuli juosten superlenkkeilijä tiukissa trikoissaan, ja huusi todella vihaisesti "HEI!!", eikä mitään muuta. Siis äänensävy todella oli vihainen. Minä tietysti kaikessa väsymyksessäni ja v*ttuuntuneisuudessani provosoiduin ja annoin palaa sille täyslaidallisen siitä, miten muita ihmisiä puhutellaan ja pyydetään väistämään reunaan. Tottakai saa ja pitää sanoa, jos toiset on edessä (eikä me edes hirveen pahasti oltu, kun kaksi kulki peräkkäin ja yksi limittäin välissä, olis mahtunut ohi ja moni muu mahtuikin), mutta senkin voi suorittaa ystävälliseen sävyyn. Minä itsekin soitan pyörän kelloa tai pyydän ihmisiä väistämään jos ovat tiellä ja liikkuvat hitaammin, mutta teen sen kyllä aina ihmismäiseen sävyyn. Ja aiemmin mulle kelloa soittaneet / väistämään pyytäneet ihmiset on osanneet sanoa kohteliaammin. Se himourheilija ei. Ehkä kannattas välillä syödä eikä aina vaan kuluttaa kaloreita niin olis helpompaa olla kohtelias.

Voi veljet että oli cacca päivä! Eikä se ole edes vielä ohi. Loppuhuipennusta odotellessa.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Tasapainoton kakara!

Oltiin koko viime viikonloppu PoKSin järjestämällä Ulla Kaukosen hyppytekniikkakurssilla. Aluksi Ulla kertoi teoriapuolta hyppytekniikasta, sen tärkeydestä ja vaikutuksesta, minkä jälkeen maksikokoiset hauvat aloittivat harjoituskierroksen. Ulla tsekkasi kaikkien koirien ravin edestä, takaa ja sivulta, kokeili koiran käsin läpi ja vielä testasi vähän tasapainoa ja lihasvoimaa. Nastan tuomioksi tuli takapään heikot syvät lihakset ja siitä johtuva herkästi horjuva tasapaino. Saatiinkin hyviä vinkkejä noiden lihasten jumppaamiseen ja vahvistamiseen. 

Itse hyppytekniikka Nastalla ei hullumpi ole, mutta takapään huonommista syvistä lihaksista johtuen takapään ponnistusvoima ei ole niin suuri kuin pitäisi olla ja Nasta kompensoi sitä ponnistamalla enemmän etupäällä, mikä nostaa päätä ylöspäin (ei niin pahasti kuin Seralla tosin!), mikä taas voi aiheuttaa jumeja ja toki huonontaa ajan myötä hyppytekniikkaa vielä enemmän. Syvät lihakset edesauttaa hyvää hyppytekniikkaa ja Ulla sanoikin, että hyvät syvät lihakset varmaan korjaa jo osan Napen ongelmista.

Nastalle ja sen ongelmille sopivia harjoituksia ovat set point -treeni, perussarja, alastuloharjoitus ja liikkuva hyppy. Liikkuvalla hypyllä voi tehdä sekä nousevaa että etenevää hyppyharjoitusta, mutta aina pitää muistaa palata siihen helppoon, ensimmäiseen versioon. Liikkuvalla hypyllä koira arvioi hypyn korkeutta (nouseva harjoitus) tai etäisyyttä (etenevän hypyn harjoitus). Perussarjassa pitää muistaa ottaa jossain vaiheessa mukaan ohjaajan liikkuminen ja sijainnit, mutta liikkuminen vasta sitten, kun koiran fokus on varmasti targetissa eikä ohjaajassa. Näin pään asento pysyy hyvänä ja koiran pitäisi jatkossa, ajan kanssa, osata tehdä hyppy hyvin ja ongelmitta riippumatta siitä, tekeekö ohjaaja hienon valssin vai kaatuuko se rähmälleen kentälle. 

Seralla on samaa ongelmaa, eli takapään käyttö on olematonta, itse asiassa vielä olemattomampaa kuin Nastalla. Sehän sai oikeastaan lihaksia takapäähän vasta kun Nasta tuli taloon ja ne alkoi rallata metikössä. Vaikka heittelin keppiä/palloa/lunta Seralle metsässä, ei se ole kokemukseni mukaan ollenkaan sama kuin juosta kaverin kanssa, täysillä. Pitää vielä tehdä Seran kanssa noita harjoituksia ja vähän yrittää katsoa, mitä sen kuuluisi treenata. Varmasti ainakin set pointia, perussarjaa ja alastulotreeniä. On muuten tosi vaikea nähdä ja katsoa kokonaisvaltaisesti koiran hyppyä! Jos katsoin ponnistusta tai pään asentoa, unohdin kokonaan katsoa alastulon. Kun sitten päätin tsekata alastulot, ei pystynytkään keskittymään samalla ponnistuksen tai asennon katsomiseen! Vaikeaa, ja Ulla sanoikin, että ehkä kolmannella kurssilla osataan sitten jo vähän katsoa koiria ;)

Asiasta kukkaruukkuun: tuo tasapainoton kakara meinaa, että sen kuuluu ehkä nyt huolehtia tästä huushollista noinniinkun itsevaltiaan lailla. Vein Seran perjantaina äiskälle hoitoon, kun Jaakkokin oli viikonlopun poissa, eli Sepsu olis joutunut olemaan koko lauantain yksin. Tän perheen vahtihommat oli ilmeisesti Seran vastuulla, sillä kun Nasta oli yksin, se pöhisi äänille, jota ulkoa kuului. Esimerkiksi siis naapurin auton oven paukahdukselle, puheäänille, jota naapurista(?) kuului ja sen semmosille. Pihalla ollessaan se myös haukkui ohikulkijat, jos ne julkesivat jutella keskenään, tai vielä pahempaa, jos niillä oli koira mukanaan! Ensin olin huomioimatta, sitten kielsin. Lopetti se, tai ehkei sitten enää kuulunut ääniä. 

Eilen sitten kun tultiin kotiin kurssilta ja äiti oli tuonut Seran kotiin, tuli se meitä vastaan ovelle ja painuikin suoraan tuohon pikkueteiseen ja tuijotti minuu vähän oudon näkösenä. Ajattelin, että onkohan sillä mennyt nyt jostain maha sekasin ja laskin sen ulos, mutta se vaan jäi seisomaan pihalle. Pyysin sen sisään ja taas se meni vähän oudon näköseks, ehkä vähän jäykäks. Sittenpä tajusin, että Nasta tuijottaa sitä, ja se paineisti Seran. Nastahan on aiemmin päässyt kahdesti näyttämään hampaita Seralle, kun on palannut miun kanssa kahdenkeskeiseltä kisareissulta, ja nytkin se ilmeisesti yritti kyykyttää Seraa. Ei kuitenkaan näyttänyt hampaita, mutta Seralle riittää, kun vähän tuijotetaan painostavasti, niin se paineistuu. Lähetin Napetin matkoihinsa ja Sera uskalsi taas rentoutua. Kohta sitten olohuoneessa istuskellessani Nape jaloissa ihan reporankana, Sera oli taas tosi paineessa ja istui selkä meihin päin. Kun pyysin sitä luokse, se vain käänsi vähän silmäkulmaansa minuun päin ja haukotteli itseään rauhoitellen. Tarkistin Nastan, ei tuijottanut, mutta kai se riitti, että se omi minut makaamalla jaloissa. Käskin Napen taas pois ja Sera uskalsi sitten liikkua. Tänään taas tuijoteltiin kun kotiin pääsin ja Sera jähmettyy tuijotuksesta. Kielsin Nastaa. Sera oli tänään autossa mukana ja pääsi aina lämppä- / jäähdyttelylenkille mukaan, mutta kai Nastalle riittää että Sera ei saa tehdä, vaan vain se. Nasta saa nousta Seran yli laumassa, jos näin on parempi, mutta se ei voi määrätä missä Sera kulkee tai makaa. Sen mie kiellän kokonaan! 

Nyt meillä on koko talvikausi aikaa tehdä harjoituksia ja keväällä, kun Ulla tulee pitämään jatkokurssin, katsotaan ollaanko edistytty. Ratatreeniä voi tehdä normaalisti, mutta jos haluaa maksimoida hyppytekniikkatreenin hyödyt, voi tehdä esimerkiksi ilman rimoja. Tai sitten pelkkiä kontakti- ja keppitreenejä. Tuo rimattomuus taisi kyllä olla koirille, joilla oli isompaa ongelmaa tekniikassa. Ei se varmaan silti pahaa tee! Katotaan, mihin Annin pitkä kärsivällisyys riittää. 

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kuviot haltuun

Kuten lupasin, kuvasin treenit. Ja se on tavoitteena nyt talvikaudella jos ei joka kerta, niin usein ainakin. Hallissa oli simppeli rata, varmaan ykkösluokan tasoa, joten minä käänsin pari numerokylttiä ympäri että saatiin vähän kiemuraa ja haastetta radalle. Tässä kotikutoisella ratapiirrosohjelmalla tehty kuva radasta:


Vitoselle tein niiston ja 12 & 13 väliin sylkkärin. Kolmentoista toisella puolella oli seinä, joten pidempää kautta ei mahtunut pyöräyttämään. 17 jälkeen valssi ja normaalisti loppuun. Molemmat teki hienosti ja hyvin. Sera tiputti pari kertaa riman 9, ja ekalla kerralla ilmeisesti rima jäi jotenkin takatassujen väliin kun piti jalkaa ilmassa. Pikainen kopelointi ja tsekkaus - jalka oli taas kunnossa. Tärähti vaan. Korjattiin tiputtaminen niin, että en tehnytkään ysin jälkeen valssia, vaan takaaleikkauksen putkelle 10.  Kieputus takahypyillä 12-14 sujui molemmilta hyvin. Toisella kerralla Nasta meni sivusta puomille, varmaan puoltoista metriä alusta, eli todellakin kontaktipinnan ohi! Otettiin sitten uusiks ja vähän paremmalla ohjauksella (sylkkärintapaisella), vaikka se hidastaakin menoa. Tarkasti, Anni!

Nastan eka kiekka, jossa pari rimaa tuli alas. Korjattiin sitten ne ja otettiin lähinnä loppupätkää, jossa meinasin olla esteillä 16-17 myöhässä: Niin tai siis olin myöhässä. Kyllä se sitten alkoi sujumaan, kun keskityin! Hetsasin vähän Nastaa puomille ja vapautin nopeesti. Selvisin silti alta pois esteellä 16

Seran eka kiekka, jossa sattui tassuun :( Korjattiin rimantiputus ja jatkettiin loppuun. Heitin puomin alastulolle nakin, joka tais juuttua kurkkuun, hupsis! 

Otettiin lopuksi vielä molempien kanssa niistoa ja leijeröintiä kepeille: Nasta 1Nasta 2 (vähän puomiakin)Sera 1 ja ulvova mylläri sekä Sera 2. Nastan kanssa treeni tuli todellakin tarpeeseen: Lappeenrannan kisoissa Nasta kielsi niiston ja nyt tuli toiselta puolelta niistäessä riman ali! Miun henkilökohtainen valmentaja Anni L. mietti, josko Napella olis ollut joku jumi toisella puolella ja siksi tullut ali. Voi ollakin! Itse ajattelin myös, että ohjaaja oli huonompi toiselle puolelle ohjatessa ja oli edessä, jolloin Napetilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tulla ali, koska hypätessä joku olis ollut edessä. Sekin voi olla. 

Päätin, että nyt talvikaudella treenatessa tehdään ehkä kerran ratatreeniä ja loput treeniajasta tehdään tekniikkaa, hiotaan pikkupätkiä ja hetsataan Seraa ja opetellaan juoksemaan Nastan kanssa radalla (Anni). Mulla oli tänään aamuvapaavuorolla henkilökohtanen valmentaja treenaamassa minua, ja se sanoi, että kun odotan Nastan hakevan oikeen keppivälin, se hidastaa koiraa tosi paljon. Nape pudottaa jopa raville ja sit nostaa vauhdin takasin. Sehän tarkottaa yhtä-kahta sekuntia ajassa! Otettiin sitten pari hyppyä, kepit ja putki (suorassa linjassa) niin, että mie juoksin koko ajan samaa tahtia, ja Napettihan osasi mennä kepeille ja piti vauhdin. Ei kuulemma hidastunut yhtään! Pitäs vaan luottaa, että se osaa jo hakea oikeen keppivälin ihan itse ja ilman, että mie jään taakse odottamaan. Mitäs mie oonkaan täällä blogissa kerta toisensa jälkeen toistanu? LUOTA KOIRAAN! Nasta on vielä nuori, joten se ei välttämättä samalla varmuudella ota esteitä, mutta eipä tuo pahaa tekis kokeilla luottaa siihen! Meillä on koko talvi aikaa opetella koiraan luottamista.

Seran kanssa kokeiltiin aamutreeneissä putki-keppi-erottelua. Putki oli "selkä" keppeihin päin uun muotoisena, mutta silti Sera haki putken, kun pyysin menemään kepeille. Putki vetää, ja yks syy on varmaan myös meiän käskysanat, jotka putkeen on "läpi" ja kepeille "kepi". Nehän varmaan kuulostaa aika samalta, eikö vaan? Kyllä se sitten lopulta meni kepeille sen pimeen putkikulman sijaan. Noita pitää siis tehdä useemminkin treeneissä! 

Pitäsköhän suorastaan kirjata ylös talven treenisuunnitelmia?! Här, var so vänliga: 

  • Luota koiraan (Nasta) 
  • Älä odota keppien sisäänmenoa (molemmat)
  • Putki-keppi -erottelua (m)
  • Leijeröintejä (m)
  • Kontaktit (Seran ikuisuusprojekti)
  • JUOKSE! 
Viikon päästä Nastalla ja mulla on Ulla Kaukosen hyppytekniikkakoulutus, kaksipäiväinen sellainen. Katotaan, missä jamassa Napen hyppytekniikka on ja korjataan jos on tarvetta. Seran ongelmanhan mie tiedänkin ja sitä oon pihalla kesäisin korjaillut. On se vaan olevinaan niin hankalaa ja aikaavievää treenata talvellakin sitä hyppytekniikkaa hallissa. Sinne "asti" kun menee, niin yleensä tulee tehtyä radanpätkää tai jotain tekniikkaa. Pitää ehkä ryhdistäytyä tässäkin asiassa! Tässä on nyt hyvää aikaa koittaa tehdä tekniikoita (niin rata- kuin hyppytekniikoitakin!) varmemmiksi kun kisakalenteri ammottaa tyhjyttään. Yritän tsempata.