Erään aikakauden aloitus ja toisen päätös

Ei kuitenkaan mitään dramaattista, vaikka otsikko ehkä sellaisen kuvan vähän antaakin. Aikakausi, joka alkoi, on Nastan kolmosluokan valloitus. Aikakausi, joka päättyi, on tämän vuoden kisakausi. Meillä ei näillä näkymin ole kisoja enää tälle vuodelle, kun itsenäisyyspäivän kisatkin jäävät väliin pienen reissun takia. 

Ajeltiin tyttöjen kanssa perjantaina Lappeenrantaan Ulla-tätin luo odottelemaan lauantain kisoja. Valmistauduttiin parin viinilasillisen voimin koitokseen, joka minua kieltämättä vähän jännitti, kas kun mulle oli ihan uusi tilanne olla kahden koiran kanssa kolmosissa. Ja niistä toinen on vielä Nasta, joka vaatii ihan erilaisen ohjauksen kuin Sera. 

Ensimmäinen rata oli agilityrata. Saviojan Anne oli asettanut ihanneajaksi 45 sekuntia, mikä radan pituuden kanssa antoi ihanne-etenemäksi 3,5 m/s. Ei tiukka, mutta Annen kiemuroiden kanssa kyllä. Tuloslistaa selatessa tuli taas huomattua, että nopeimmat bortsutkaan eivät päässeet hyvin montaa sekuntia alle ihanneajan. Rataantutustumisessa olin jo vähän ahdistunut, kun piti muistaa ajatella pari kohtaa kahdella eri tavalla. Nastan esimerkiksi voi jättää kontaktille, Seraa ei. Kasasin kuitenkin ajatukset ja lähetin Ullan hakemaan Nastaa autosta, se kun starttasi miun lassieista ekana, neljäntenä. Sera starttasi noin 20 koiraa Nastan jälkeen. Tokoilin nakin avulla Nastan kanssa odotellessani meidän vuoroa, ja sitten mentiinkin jo radalle. Siellä oli pari-kolme kohtaa, jossa koira teki 360° -käännöksen, eli käytännössä hyppy takaakiertona ja jatko sinne mihin alunperin oltiin menossakin. Niistot on Nastalle vielä vähän vaikeita (otin ekan 360°-hypyistä niistona), joten siitä saatiin kielto. Seuraavana olikin nenän edessä kepit, joista Nape huiteli melkein ohi osuen vasta toiseen väliin. Kontaktit radalla onnistuivat hienosti. Puomin jälkeen räjäytettiin vielä yksi hyppy, mutta ei se mitään! Saatiin loppuun vielä hieno sylkkäripoispäinkäännöstakaakiertomikälie tehtyä, hyvä me! Nastan tulokseksi siis 15 vp ja 2 sekkaa yliaikaa. Keppien uusimiseen meni jo 4 s ja kieltoon siltä alun hypyltä varmaan 1-2 s. Eli ihanneaikaan olis Napetin kanssa varmasti ehditty ilman virheitä. Tässä Nastan rata:

Napen A-agirata

Sera, voi Sera. Hain sen vähän liian aikaisin autosta radalle, ja sehän ehti höseltää ja haukkua itsensä ihan kierroksille hallin pihassa. Lähtö oli ihan hyvä ja se kolmannen esteen takaakiertoniistokin, mutta kepit. Siinä ne oli ihan nenän edessä, ja mitä tekee Sera? No, kattelee keppejä, ei mene sisään vaan jatkaa matkaa keppien puoliväliin ja aloittaa kepit sitten sieltä. Mitä ihmettä?! Senkin sika! Jatkettiin kuitenkin matkaa aloitettuamme kepit uudelleen, alusta asti. A:n kontakti oli siinä ja siinä, sen jälkeinen hyppy ok, mutta miun ohjausta pussiin Sera ei huomioinu vaan päätti ihan itsenäisesti hypätä pussin takana olleen hypyn. Sen jälkeen kääntyi minuun päin ja louskutti "väyväyväy". Laitoin koiran maahan, se kun on treeneissäkin meidän "rangaistus" hölmöilystä. Jatkettiin pikaisen maassaolon jälkeen rata loppuun, ja se sujuikin ihan hyvin. Puomin kontakti oli ihan superhyvä, namihuijauksen takia, taas. Sen jälkeen Sera taas vähän hullaantui miun kehuista ja kielsi hypyn & tiputti riman.  Tässä tuokin agilitytaituruuden multihuipentuma, onneksi hieman suttuisena tarkennuksen epäonnistuttua: 

Sera A-agirata

Toinen rata oli hyppis, jossa etenemä oli muistaaksein 3,8 m/s, mikä Annen kiemuroilla on ihan kohtalaisen nopee. Monikaan koirista ei ehtinyt ihanneaikaan, sillä jos teki virheitä, oli auttamatta jäänyt jo ihanneajasta. Minua niin ärsytti Seran ekan radan sikailu, että päätin rataantutustumisessa ajatella ohjauskuvioita vain ja ainoastaan Nastan ohjaamisen kannalta. Radalla oli peräkkäin neljä hyppyä, joista kaksi keskimmäistä oli takaakiertoina. Tosi moni mini ja medi teki saksalaisia/niistopersjättöjä, jotka epäonnistuivat koiran jäädessä selän taa ja hypätessä hypyn väärin päin. Mie valitsin koirilleni kierrättämisen "kauemman kautta", ja se toimi tosi hyvin. Nape teki ihan älyttömän hyvän radan. Ajauduin keppien jälkeisen hypyn jälkeen vähän sen linjalle, ja jouduin tekemään korjausliikkeen, joka taisi harhauttaa Nastaa niin, että se kaatoi pituuden viimeisen palikan. Muuten puhdas rata, ja aliaikaa parisen sekuntia. Jäi tosi hyvä fiilis! Tässä Napettimen hyppis:

Napen hyppis

Sikailija-Seralta en siis odottanut mitään, ja sehän täytti ne odotukset täysin, heh. Taisi kuulla, kun sanoin panostavani Nastaan hyppiksellä, ja näytti närhen munat. Teki nimittäin nollan, ja ihan kivan sellaisen, yliaikaa tosin. Pääsin tosi paljon edelle loppusuorallakin, mutta sellanen se Sepe vaan on, vähän hitaanlainen. Pituuden jälkeisellä putkella multa hävis koira johonkin, ja heittelin sitä vaan molemmin käsin putkeen, eikä tullut kieltoa! Videolta kuuluukin, kun joku sanoo, että hyvä ohjaus/paikkaus tuohon putkelle, kun koira hävis :D Tässä Seran hyppis:

Sera VARASTAA LÄHDÖSSÄ!!!

Meidän kisakausi siis päättyi noihin kisoihin. Nyt treenataan Nastan kanssa tekniikkaa ja Seran kanssa vaikkapa kontakteja. Ja pääkopan kasassa pysymistä. Kaikkee. Nopeuttakin. Jos sitä mölleissä pääsis pyörähtämään talvikauden aikana joskus, pitää seurata möllitilannetta. Luvassa siis ehkäpä treenivideoita kisavideoiden sijaan. Tarkoitus ainakin on yrittää saada jotain kuvamateriaalia tänne talvenkin aikana. Nyt mie lepuutan aivoja, hartioita, jalkoja ja (lähes olemattomia) juoksulihaksiani ja paan pitkäkseni soffalle. Ensi kertaan!

Talvi ei tullut vielä

Moni on facebookeihinsa ja blogeihinsa kirjoittanut, että nyt se talvi sitten tuli. Ei se tullut vielä. Ensi viikon loppupuolelle on luvattu reilusti plusasteita, eikä pakkasta ole ollut yölläkään kuin pari hassua astetta. Mieluusti kyllä ottaisin pakkasen ja talven jo tänne, sillä kuten edelliseen blogitekstiin kirjoitin, rapa-aika on inhottavaa, pimeys on inhottavaa ja kosteuden tuoma kalseus on inhottavaa. Ikinä ei tiedä laittaako liikaa vai liian vähän päälle. Olis vaan reilusti pakkasta, niin tulis laitettua kunnolla palttoota niskaan. No, se siitä syksyn parjaamisesta ja talvipakkasten ylistämisestä. Otin tänä aamuna muutaman kuvan koiruleista kirmaamassa ensilumilla, ihan tuossa pihalla vaan. Oli niin kaunis ilma! Aurinko paistoi (paistaa vieläkin) pilvettömältä taivaalta ja uusi lumi kimmelsi. Tuuli oli kyllä melko kova. Tässä vähän aamun kuvasaldoa:

Pallon vartija

Sera valmistautuu vastahyökkäykseen

Törmäys!

Seran lempiharrastus

Tulevaisuus häikäisee

Söpö-Sepe

Nalle

Rallit

"Tule!"

Hepuli

Pörröturkkinen skotlanninpystykorva

Lassie on vacation

Mulla on niinkin yleellinen asia kuin syysloma, joten meidän poppoo matkasi Kolille vähän rentoutumaan. Maanantaina mentiin ja tänään, keskiviikkona, tultiin, eli lyhyenkin matikan lukeneet ja jopa humanistit osaavat laskea, että reissussa oltiin kaksi yötä. Majapaikkana toimi Sokos Hotel Koli. Maanantaina lähdettiin iltapäivästä ajelemaan ja perillä oltiin kolmen jälkeen. Koirat saivat hotelliintulolahjoina kakkapusseja, hammasharjaluita ja lihatikkuja. Nam! Maanantaina ei juuri muuta tehty, kuin syötiin ja levättiin hyvin.  Nasta valitsi oman paikkansa. Kas näin: 

Tiistaina lähdettiin hyvin runsaan aamupalan jälkeen Mäkrän kierrokselle, mutta ennen kuin kerron siitä, on pakko mainita Kolin aamiaisen suklaaputous, joka meinasi saada miut pyörtymään onnesta. Siellä siis oli todellakin suklaaputous, josta otettiin omaan pikku kippoon sulaa suklaata. Siihen sai sitten dipata vaahtokarkkeja, vohveleita tai erilaisia vihanneksia (whaat?!). Minä valitsin - yllättäen - vaahtikset ja vohvelit, ja tänä aamuna myös suklaadonitsin, joita dippailin. Lausahdin myös uuden, kuolemattoman lauseen: "suklaaseen dipattu vaahtokarkki on kyllä kauneinta, mitä maa päällään kantaa." Lisäsin tänä aamuna, että se on kauneinta, mitä voi syödä, sillä oikeasti kauneinta oli ikkunoiden ulkopuolella: järvi- ja vaaramaisema, jota aurinko hellii syksyn säteillään ja samalla värjää puiden keltaisen ja oranssin sävyt vieläkin kirkkaimmiksi. Kyllä sielu ja mieli lepäs! Enkä yhtään ihmettele, että Sibelius sai juuri Kolilla reissatessaan inspiraation niinkin hienoon teokseen kuin Finlandia. En yhtään. 

Noniin, Mäkrän kierros! Sehän alkaa siitä ihan hotellin luota, Ukko-Kolin päälle menemällä. Siellä seisoi joku elämäntapaintiaani (liekö ollut siellä yötä, kun vieressä oli rinkka ja makuupussi), joka ei hievahtanutkaan tai kääntynyt edes katsomaan, kun me tultiin paikalle. Ei meitä silleen niinkun huomioida tarvii, mutta kun se seisoi just sen kiven päällä, missä ihmiset (ja miekin oisin!!) ottaa uusia profiilikuvia Facebookiin ja ehkä kotialbumeihinkin. Hö. Pakko oli siirtyä seuraavalle kivelle! Ehkäpä se miekkonen veti sieltä sieluun energiaa. Tai harkitsi itsemurhaa? Eihän sitä koskaan tiedä. No kuitenkin, sain profiilikuvani. Tässä se on: 

Joku nimeltä mainitsematon Jemina väitti, että tämä kuva kuvastaa sitä, että koska koirien naamat näkyy, ne on aina menossa oikeeseen suuntaan ja ovat fiksumpia. Itsehän olen sitä mieltä, että kuvassa näkyvät sekä miun että koirien parhaat puolet. Var så goda! 

Ilma oli tosiaan aluksi vähän sumuinen, mutta sää selkeni koko ajan. Puolessa välissä reissua paistoi jo aurinko! Mäkrän kierroshan on aika tasan 7 kilometriä pitkä, mutta sen talsimiseen meni noin kolme tuntia, johtuen Mäkrävaaran laelle johtavasta polusta, joka välillä on lähes pystysuora ja tosi kivikkoinen. Tuosta ylläolevasta kuvasta voi huomata, että mulla on juoksuvyö, jossa koirat olivat kiinni, mutta täytyy kyllä nyt julkisesti myöntää, että kun päästiin niin pitkälle, mihin lapsiperheet eivät enää lähteneet (=Ikolanaholta Mäkrän suuntaan) ja maasto muuttuu hankalakulkuiseksi, laskin koirat irti. Kahdesta syystä: 1) että niiden olis kivempi kuljeskella, varsinkin Nastalla tuntuu olevan kiire joka paikkaan... ja 2) että niiden oli turvallisempi kiivetä niitä jyrkkiä kivikkorinteitä. Ei olis ollut kiva, jos ne olisivat kiivenneet edellä ja yhtäkkiä se kivireki, joka siellä perässä tulee hitaasti, oliskin pysäyttänyt kiipeämisvauhdin ja koirat olis rysähtäneet sen päälle. Koska julkisesti irtipidon myönsin, täytyy myös julkisesti puolustautua, että koirat menivät polkuja pitkin eivätkä tehneet vahinkoa luonnolle. Enemmän siellä ihminen tekee tuhojaan kuin nuo karvakerät. 

Matkan alkupäästä

"polku" Mäkrän päälle menee tässä!

Kuten tuosta keskimmäisestä kuvasta huomata saattaa, Mäkrän päälle vievä polku tosiaan oli vähän kivikkoinen ja jyrkkä. Tuo kuva nyt huijaa sen verran, että polkua näkyy kuvan alareunasta noin puoliväliin, ja sitten se kaartaa vasemmalle. Jyrkkyyttä ei kuvasta voi nähdä, mutta ei se mikään loiva ollut! Tuo alin kuva on otettu samasta kohdasta, käännyin vain ympäri rinteessä. Koiratkin tuli ihan ylempää kattomaan, että mihin se nainen jäi! Jaakko meni edellä siis ja mie jäin ottamaan kuvia (ja hengähtämään, huoh!), kunnes oli pakko jatkaa kun ihan hakemaan kerta tultiin: 

Nape

Sepe

Näkymät Mäkrän laelta olikin sitten ihan huikeet. Järvelle paistoi aurinko, Kolin laella oli vielä sumua, meillekin paistoi aurinko... Järnefeltin kallioksi nimetyllä kohdalla pysähdyttiin juomaan ja juottamaan koirat, oli se nousu niin raskas! Ei kyllä mikään ihme, että Kolia sanotaan Suomen kasvoiksi, on sieltä niin moni taiteilija inspiraationsa hakenut. Kaunista, niin kaunista. Voisin katsella työkseni tuota maisemaa. 

Kuvista ei välity maiseman todellinen kauneus. Mutta kyllä ne ehkä vähän osviittaa antaa. Jääkauden merkit oli järvessäkin näkyvissä, kun saaret on samansuuntaisia puikuloita! Mäkrän päällä on myös iso siirtolohkare, jota yritin huonolla menestyksellä liikuttaa. Ison möykyn on jää tuonne päälle jättänyt!

Sera pysähtyi niin nätisti poseeraamaan, tai oikeestaan tuijottamaan rakastuneesti lempi-ihmistään Jaakkoa, että oli pakko ottaa nätti kuva siitä. Sitä ei siis ole aseteltu tuohon kalliolle poseeraamaan millään lailla! 

Pitihän Napestakin sitten saada nätti posekuva, joten se päätti hypätä kiven päälle. Sieltähän näki paljon paremmin! Kivi oli aika korkee, varmaan miun hartioiden korkeudella. Vieressä oli sopivasti toinen kivi, jonka päältä pääsi ponnistamaan isolle kivelle. 

Matkalla pysähdyttiin Ikolanaholla nuotiopaikalla juomaan mehua, koirat joi vettä. Ne saivat myös pienet luut, jotka ne hotkaisivat nopeesti. Meillä ei Jaakon kanssa ollut nälkä, kun syötiin niin vahvasti aamulla, esimerkiks vaahtokarkkeja, jotka oli kastettu suklaaseen. Reitti päättyy Ukko-Kolin alaparkkiin, josta noustiin sitten kiskohissillä ylös hotellille. Sera-parka oli ihan paniikissa, mutta Nape ei välittänyt tuon taivaallista. Voi Sepeä. Sille ei edes namit hississä maistuneet. 

Sepsuliinia pelottaa

Nape hengaa muina koirina

Olin varannut iltapäiväksi Jaakolle klassisen hieronnan ja itselleni intialaisen päähieronnan Kolin Span hoitolasta. Ah! Olipa ihana rentoutua kun joku hipelsi päätä! Hoitojen jälkeen mentiin Spahan, jossa kierrettiin palauttava kylpyläkierros. Siihen sisältyi elämyssuihku, jalkakylpy, jalkojen kylmä-kuuma -allas, kolme eri lämpötilaista saunaa, kylmäallas, poreamme ja ääniallas. Siellä rupesi soimaan juuri lillumaan päästyämme Finlandia. Kyllä muuten tuntui hyvältä. Mentiin vielä ulkona olevaan paljuun lillumaan. Siellä kysyin Jaakolta, millon viimeks se on lillunut tuolla tavalla rennosti lämpösessä vedessä, kun ulkona on kylmä. Jaakkohan vastas aika hyvin, että varmaan äidin kohdussa. Totta, eikö?! Ei ihme, että vauvoja niin kovasti syntymässä itkettää, tuollasesta ihanasta lämpöpaljusta vedetään väkisin jääkylmään maailmaan alasti hengaamaan :( 

Illalla syötiin hyvin ja käytiin ajoissa nukkumaan. Tänään sitten ajeltiin kotiin ja matkallahan oli varmaan ollut kylmä yö (niin Kolillakin, aamulla oli -3°C), sillä tien pientareella oli lunta!! 

Lunta! On ihan varmasti!

Tästäkö se talvi nyt alkaa?! No, tulkoon. Kunhan syksy menis nopeesti ohi. En yhtään tykkää pimeestä ja lumettomasta ja kurasesta ja koleesta syksystä. Mieluummin kunnolla talvi ja pakkasta. Sitten nimittäin kohta on kevät ja sen jälkeenhän tulee KESÄ! Sitä odotellessa! Välissä kuitenkin piiiiitkä ja kylmä talvi.

Talvesta puheen ollen, se on meidän kisataukoaikaa. Meillä on enää kahdet kisat tälle vuodelle luvassa (ehkä), ja ne on viikon päästä Lappeenrannassa ja itsenäisyyspäivänä Joensuussa. Sitten seuraavat kisat onkin varmaan maalis-huhtikuussa, ellei innostuta johonkin lähtemään esim Veeran ja Laten kanssa. Saa nähdä. 

Napalmi-Nalle yllättää!

Vaikka edellisessä kirjoituksessa sanoin, että en odota ihmeitä tältä päivältä, niin silti niitä ihmeitä tapahtui! Täytyy ihan tähän alkuun todeta vanha ja kulunut fraasi: Nalle on terästä, muut tulee perästä! Napalmi-Nalle, tuttujen kesken Nasta, kaahasi tänään Joan kisoissa ekalla radalla niin, että unohti pysyä kontakteilla. Karkasi siis ennen vapautuskäskyä A:lta ja puomilta. Voi Anni, kun et korjannu! No, mullahan meni pasmat ihan sekasin kun se karkasi, ja ohjauskuviot meni vituralleen. HYL ekalta radalta. Anne Saviojan radat oli muutenkin täynnä pyörittelyä, mikä sinänsä ei meitä haitannu, mutta Napen kanssa ei olla vielä kisatessa tehty noin kiemuroita ratoja. Tykkäsin kyllä Annen radoista kovasti. Kiemurat vain aiheutti sen, että vauhti hidastui, kun yritin ohjata tarkasti. Lisäksi harmaita hiuksia aiheutti se, että multa rupes ääni lähtemään perjantai-iltana. Tänä aamuna kuului vain pihinää ja ekalla radalla ei ne kontaktikäskytkään olleet yhtä voimalliset kuin aina muulloin. Mietin, josko karkaaminen johtui siitä. En tiedä. 

Toiselle radalle olin saanut Mynthoneilla ja puhumalla ääntä vähän auki, ja päätin käskyttää kontakteille niin lujaa kuin kurkusta lähtee. Lähti sieltä enemmän kun ekalla radalla, ja väännettiin sitten nolla. Sillä nollalla tuli voitto, ja serti kolmosiin! NALLE! Hullua! Mutta rata ei ollu kyllä mikään viime viikonlopun sulavaliikkeinen liihottelu, vaan ihan karsee vääntämis-pelastelu-koirankadottamisrata. Hävitin Nastan ehkä sata kertaa selkäni taakse, olin myöhässä ja väänsin pakolla. Kannattipa vääntää! Hyvä me! Tässä todisteita hirveestä sertiradasta ja maailman söpöimmästä kommentaattorista:

Nalle väännetään kolmosiin

Sitten Sepsuli. Tiesin, että pitää olla tosi nopee, että ehdittäis ihanneaikoihin. Bortsut teki vain sellasta viittä-kahdeksaa sekuntia alle ihanneajan. No, niinhän siinä sit kävi, että Seran kanssa ekalla JA toisella radalla tuli yliaikaa 1-2 sekuntia JA molemmilla radoilla tippui tokavika rima! Ekalla radalla Sera juoksi oikeesti kovaa, ja ois varmasti ehdittykin ihanneaikaan, mutta puomihuijauksen seurauksena (ks. joku edellinen postaus puomihuijauksesta) se jäi ettimään namia puomin alastulolta!! Voi Sepe! Höntti Sepe. Käskin puoliks selkä Seraan päin "tule" ja ihmettelin missä se koira on. Sit näin sen haistelemassa maata. Uus painokas "tule!!!" ja sit se liikahti, että aijaa eiks niitä nameja ookaan! Huvitti kyllä vaan, hupsu Sepe. Molemmat kontaktit (niin ja tietenkin keinun) otti molemmilla radoilla tosi hyvin. A:lle käskytin nyt meidän uuden juoksu-A -metodin mukasesti "menevaan" ja se toimi eniromaisesti, kuten mainoksessakin sanotaan. Toisen radan puomille tein persjätön (!!) ja siltikään ei hypänny kontaktin yli, vau! Kävin kyllä "laittamassa" alastulolle namin. Hypärille mentiin sitten vain hupsuttelemaan, kun tiesin, ettei ehditä ihanneaikaan. No HYL sieltä tuli kuitenkin. Annen radat oli tosiaan hirveen kivoja, Seran kanssa vaan ihanneaikaan ehtiminen oli tosi tiukilla ja eipä siis ehdittykään. Etenemä radoilla oli 3,5 luokkaa, mutta kieputusta oli melko paljon. Sera kun taipuu yhtä kätevästi kun liperiläisen maajussin traktori, niin meillä meni sitten niihin kääntymisiin ja taipumisiin melko paljon aikaa. Mutta kivaa pidettiin. Ikävä kyllä hovikuvaaja häipyi paikalta ennen Sepsulin ensimmäistäkään rataa.

Nyt on tavoitteet tälle vuodelle saavutettu: Seralla on SM-karsintanollat kasassa ja Napetti on kolmosissa. Kyllä on hyvä aloittaa nyt syysloma! Uskokaa tai älkää, kädessäni on viinilasi ja suklaalevy ja katson repeatilla Nastan sertirataa. Ei kyllä ehkä ole vaikea uskoa.

Nastan agiputki

Nasta on päässyt viime aikoina oikein kunnolla aksaamaan: Viikko sitten oltiin Sari Vähäniityn koulutuksessa meidän omalla hallilla. Sari oli tosi kiva kouluttaja ja opinpa senkin, että Nape osaa. Se oikeesti osaa, kun vaan luottas siihen...Hyi Anni! Miehän kyllä luotan Seraan, se on sellanen vanha luottomasiina, mutta Nape on sen verran erilainen, nuori ja nopeempi, että meillä on ollu vähän varmisteluongelmia. Tai eihän varmistelu välttämättä mikään ongelma oo, mutta jos se on täysin eri juttua, mitä esim treeneissä tehdään, niin kai se koira menee hämilleen! Että nyt vaan järki käteen ja luotto koiraan! Hittolainen! 

Sarin koulutusrata

Esteelle 23 kokeilin (ilmeisesti) tuplasylkkäriä ja sehän toimi ku junan vessa. Nape osaa. Siinä siis vedin Nastan hyppyjen 22 ja 23 välistä ja pyöräytin sen hypylle 23, käännyin itse ja Nape tuli taas tuosta hyppyjen 22 ja 23 välistä. Se lähtee tosi kivasti sylkkäreihin ja kieputuksiin, mikä mulle on uusi juttu, kun tuo Seppå ei ihan yhtä elastinen ja notkee ja kääntyvä ole. Serallahan on suurin piirtein sama kääntymissäde kun tuolla meiän Caddylla, about 11 m. 

Toisella kierroksella kokeilin myös esteelle 17 sylkkäriä (...hmm??), tai siis vedin Nastaa keppeihin päin (missä itse olin siis) ja pyöräytin siitä hypyn taakse. Toimi erinomaisen mainiosti. Videolla tätä koulutusta ei tullut otettua, mutta mieleen jäi oikein mukavana ja antoisana päivänä. Näitä lisää!

Tänään oltiin sitten aksaamassa Varkaudessa. Eilen olis ollut kolmosten kisat siellä, mutta jotenkin ei huvittanut kahtena päivänä peräkkäin ajella Varkauteen ja takasin. Lähdettiinkin Helin ja Puhin kanssa metsästämään nollia, kas kun sattui olemaan kuudes päivä, joka on kummitellut meidän molempien luvanollissa! Ja niinhän siinä kävi, että meille tulla tupsahti yksi luva! Voittonollalla, tietenkin :) Olis ollut mahdollisuus toiseenkin, mutta joku laski kätensä kun Nasta ponnisti muurille, arvatenkin muurin palikat tulivat ropisten alas. Mitenhän se silleen?! Ei se kyllä miun vika ollu! Kattokaa vaikka! 

No saattoi se olla miun vika. Hmph. Tokalla radalla Nasta näki kun bc Enzo suoritti muutaman viimeisen esteen ja se keskittyminenhän meni sit siinä ja kiljuminen alkoi. Muuten oli kyllä ihan hyvä rata, mutta huomasi, että kuumana mentiin. Kepeille ei oikein ehtiny jarrutella, niin meni sit pitkäks. Sitten tippu okserista rima ja putki ei millään löytyny, vaikka se ihan siinä nenän edessä oli ja sinne mie ihan osoitin, myös rintamallani. Ei voi aina muistaa olla samalla radalla! Vikalla radalla sitten lykästi ja saatiin se nolla. Jee! Todistusaineistoa. Näyttää vähän hitaalta, mutta kyllä me juostiin! n. 4,4 m/s etenemällä voitettiin. Tuolla vitoshypärilläkin ois oltu toisia, eli saatu luva, sen verran lujaa juoksenteli Napetti. 

Luvaradalla oli molemmilla kontakteilla putki-kontakti -erottelua, ja tulipahan huomattua, että osaa se Nape nekin. Puomille olis voinut tehdä persjätön, mutta varmistelin ja otin valssilla. Muuta huomautettavaa ei tuossa radassa tainnut ollakaan sitten. Nyt sitä sitten ollaan luvaa vaille kolmosissa. Mukavaa! Toivon jo, että voitas noustakin, koska se helpottas meidän kisapäiviä ja -reissuja aikamoisesti. Jos kaikki luokat on samana päivänä, tulee kisapäivästä aika pitkä kun Nastan kanssa ollaan kakkosissa ja Sepsulin kanssa kolmosissa. Sitten taas on niitä kisoja, kun ykkös-kakkoset on eri päivänä kun kolmoset, mikä tarkottaa sitä, että meidän pitää joko a) yöpyä kisakaupungissa, b) ajella edestakaisin tai c) jättää jommalta kummalta kisat väliin. Meillä se on joko a) tai c). Tänä viikonloppuna se oli c), kun Sera joutui jäämään kotiin. Täällä se makoili Jaakon kanssa ja oli kovin loukkaantunut, kun olin jättänyt sen kotiin. Voi Sepeliini! Ens viikonloppuna pääset aksaamaan! Joalla on kisat lauantaina, molemmat kisaa. En kyllä odota juuri mitään menestystä, meillä kun nuo naapuriseuran kisat ei useinkaan oo sujuneet mitenkään mallikkaasti... No, mennään kattomaan kuitenkin! Loppuun Napesta vielä todistusaineistoa, kun se muina koiraneiteinä vaan loikkasi soffalle ja otti siitä paikkansa. Näinköhän se tekee aina kun me ei olla kotona?! 

Nape lepuuttaa