sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Riehaantunut lassie ja sijaiskärsijät

Lomalla ollaan töistä ja harrastuksista, ainakin ihan kohta. Me lähdetään pienelle reissulle Jaakon kanssa, ja koirat menee äitin luokse hoitoon. Ollaan oltu harrastuksista tauolla pari viikkoa, ja se näkyy Nastasta. Se riehuu, kiusaa Seraa, napsii nilkoille riehaantuessaan lenkillä, kantaa joka ikisen lelun lelukorista keskelle olohuonetta ja saa tavallista useammin "olemisen sietämätön keveys" -kohtauksia, joista oon joskus aiemmin kirjottanutkin. Aiemmin äiti oli aiemmin huolissaan Nastan karvanlähdöstä, mutta itse olisin enemmän huolissaan tuosta loputtomasta energian määrästä, mikä tuossa koirassa kytee. Äiti-parka! Nasta on myös ihan itsenäisesti ja oma-aloitteisesti tekemisen puutteessa ottanut meidän ihanan Mauri-hain käsittelyynsä. 





Joulutauko ei kuitenkaan tarkoita, etteikö me suunniteltais tulevaa! Pari aksakoulutusta on jo mielessä ja ilmoittauduinpa sitten sellaseenkin hulluun juttuun kuin Mia Skogsterin seuraamisklinikalle! Minä! Tokojuttuun! Ajatella! Kaikkea sitä näkee kun tarpeeksi vanhaks elää. Tuo koulutus on helmikuussa. Toivottavasti meidät valittaisiin esimerkkikoirakoiksi (koirakot valitaan ilmottautuneiden joukosta), kun me ollaan tällanen moniongelmainen koirakko ohjaajan osaamattomuuden vuoksi. Uskoisin, että joku maailmanmestari sais meihinkin (siis minuun) jotain tolkkua tuon tokon suhteen. Ja tarkemmin sanoen seuraamisen suhteen. 

Sepsuli ei ota nokkiinsa harrastustauosta. Se ottaa ihan mielellään rauhallisestikin, vaikka löytyy siitä sitä virtaakin. Ja sehän on joutunut tietenkin sijaiskärsijäksi Napen aksatauon aikaan. Sitä pitää sen vuoksi helliä tuplasti, ainakin! 


Se melkein arvostaa halaamista. Ja onpa se harmaantunut nenästä! Kulmakarvojen päällisetkin on valkoistuneet. Eihän se edes ole vasta kun kuusi ja puoli! Mutta kuten aina oon sanonutkin, Sera alkoi harmaantua sinä päivänä kun Nasta tuli taloon. Sera oli saanut neljä ja puoli vuotta olla yksinvaltias, hemmoteltu ainokainen, ja sitten taloon tuli riiviö, joka kiusaa Seraa aina kun sitä huvittaa. Useimmiten Sera leikkii mukana, mutta on myös hetkiä, kun pitää näyttää hammasta. Tällä viikolla se hetki on ollut suhteellisen usein. 

Nyt suunnitelmissa on siis pitää taukoa aksasta ja tokoilustakin tammikuun alkuun asti. Sitten aletaan taas käydä aksatreeneissä ja varmaan sitä tokoiluakin pitää harrastaa, kun meinaan sinne seuraamisklinikallekin mennä. Nyt vaan seuraamistreeniä sen verran, että osaan tarkemmin määrittää sitten ongelmat siellä klinikalla. Ehkä meistä Napetin kanssa vielä tokokoirakkokin tulee! 

Sitä päivää odotellessa. Siihen asti, au revoir, myö alotetaan loma! Hyvää joulua!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Tonttuagilitya

Annin pikku tontut on päässeet aksaamaan, vaikka meillä pieni tauonomainen tässä keskellä talvea treeneistä onkin. Viime viikon perjantaina, eli marraskuun toisiksi viimeisenä päivänä, meillä oli oman seuran aksaporukan pikkujoulut, jotka järjestettiin tänä vuonna agilitymöllien merkeissä. Tuomarina meillä oli joulupukki, kuinkas muutenkaan! Mölleihin osallistui vain Seppå, koska Nasta pääsi seuraavana päivänä ACElle Tiian oppeihin hurjastelemaan. Osallistuttiin Seran kanssa molemmille tarjolla oleville radoille, joista molemmilla myös sijoituttiin. Ekalla radalla hienosti toiseksi, toisella radalla ehkä kolmansiksi, en muista! Toisella radalla saatiin kylläkin HYL, mutta siitä sai joulumielen vuoksi vain 10 virhepistettä. Koirat olisi saanut pukea jouluisesti (ja pukeutua itsekin), mutta ei meillä oikein ole mitään jouluista koiranvaatetta. Laitoin itse huopikkaat jalkaan, kun nehän on vähän jouluiset, eikö vaan? Oli muuten aika vaikea juosta. 

Tässä eka rata (huom. persjätöt! Seran kanssa!) ja tässä toinen

Seuraavana päivänä huristeltiin siis Kuopioon Napetin kanssa ACElle aksaamaan. Oli meillä kyllä muutakin asiaa Kuopioon, joten koko porukka lähti mukaan. Päivi ja Kuura tulivat Mikkelssonista myös aksaamaan. Hallissa oli kaksi rataa, joista sai valita mieleisensä. Eka rata oli suoraviivaisempi ja juostavampi, kun taas toisessa oli haastetta ja kiemuraakin. Valitsin jälkimmäisen, koska tarvitaan Nastan kanssa opastusta kiemuroihin. Rata oli tosi kiva, ja suoriuduttiin siitä oikein kivasti! Väitin, että Nasta ei suorita keppejä, jos minä niistän sen niille, mutta *köhköh*, niinhän se vaan teki, kun Tiia pyysi näyttämään. Hei, ei se koskaan ennen oo osannu! Putkeen irtoaminenkin oli jostain syystä kovin hankalaa Napetille. Muuten saatiin kehuja ja vinkkejä siitä, miten Napetin turnauskestävyyttä nyt voidaan treenata, koska ohjaukset ja esteet se osaa. Nyt vaan korkeessa vietissä vaikeita hommia suorittamaan. Tässä joitakin taidonnäytteitä ekasta pätkästä

Toisella kierroksella Tiia ehdottikin, että jospa tekisinkin sen toisen radan, mitä muut ryhmäläiset juoksivat omilla vuoroillaan. Kylmiltään vaan radalla, "kyllähän sie sen muistat kun oot katellu muita". No ok! Mennään sitten! Tiia sanoi, että tällaselle kisaavalle ja jo vähän kokeneemmalle koiralle hyvää treeniä on se, että sen pitää tehdä erilaisia juttuja ja olla tavallaan "kisamoodissa" treeneissäkin. Eli siis että koirakolla on vain yksi mahdollisuus onnistua radan tekemisessä. Eihän kisoissakaan parannella tulosta samalla radalla! No, sillä radalla Napetti sitten irtosi putkeen, ei muistanut kontaktia ja kepeillemenokin oli vähän hakusessa. Näitä myös korkeessa vireessä Tiian vinkkien mukaan treenaamaan. Tässä maistiaisia toisesta pätkästä. Olin kyllä ihan naatti noiden ratojen juoksemisen jälkeen! Huh! Mutta kannatti lähtee Kuopioon juoksemaan, nyt tiedän taas mitä treenata talven aikana. 

Keskiviikkona olis tämän vuoden vikat treenit, jos jaksan mennä pyörähtämään. Sitten alkaa joululoma ja koirat jää aksatauolle. Eiköhän me taas vuoden alusta heti mennä treeneihin mukaan. Sitten onkin taas uusi treeniryhmä vuodeksi! 

Mutta nyt me ollaan vaan ja hengaillaan. Venytellään lihaksiamme ja nautitaan olemisesta. Tehkää työkin niin!

torstai 21. marraskuuta 2013

Im Westen nichts Neues

Saksaa taitamattomille lukijoille tiedoksi, että otsikko on saksannos Erich Maria Remarquen romaanin "Länsirintamalta ei mitään uutta" nimestä, ja se, miten se liittyy meihin, selviää nyt: me ei olla tehty mi-tään. Tai se oli kyllä vähän liioiteltu ilmaus, kun on me sentään lenkillä käyty se mikä on pystytty. Ainiin ja naksuteltu vähän noutokapulaa. Eli siis onhan me jotain touhuttu! Aksa on kuitenkin tältä viikolta jäänyt, koska minä menin ja loukkasin jalkani, joka ei ollut eilen ihan juoksukunnossa. Oikeastaan minä en loukannut jalkaani, vaan kaapin ovi julmasti yritti sen murskata. Kaatopaikkakuormasta se julmasti hyppäsi kulma edellä jalkapöytäni päälle. Se muuten koski ihan kivasti. Mulla on aika korkea kipukynnys, mutta heti iskun jälkeen tiesin, että nyt koski. Siinähän meinasi sitten ihan taju lähteä! Just ehdin autoon penkille röhnöttämään ja nostamaan jalan ylös. Sieltä sitten katselin kattoa ja pari kertaa koitin noustakin, mutta takaisin jouduin makuulle taipumaan, kun näkö lähti pökerrytyksestä ja jalka kipunoi. Sen jälkeen oonkin sitten kulkenut vähän linkkaamalla, paitsi tänään kävely onnistui jo ihan melkeinpä normaalisti! Varpaiden taitto vielä vähän koskee, varsinkin kun ne taipuvat ylöspäin. Turvotusta vielä vähän on havaittavissa, mutta se iso sinimusta läiskä on hävinnyt lähes kokonaan. Hyvin taas selvisin ilman terveyskeskuksen turhaa kuormittamista!

Nastasta on huomannut, että nyt ei olla ihan normaalipituisia lenkkejä vedetty. Jaakkokin on ollut tavallista kiireisempi töissä, joten se ei ole ehtinyt meitä hirveesti lenkkeilyssä auttamaan. Ollaan sitten naksuteltu noutokapulaa, jonka edistymisessä meillä oli aika suuriakin ongelmia, kun Nastalla on tapana reagoida tassun läimäytyksellä kaikkeen. Veera sitten neuvoi (samanlaisen ongelman kanssa painineena), että nostaisin kapulan syliin tai ylös toisella kädellä. Sylissä kapula mulla oli jo ollutkin, mutta sen kokeilun jälkeen oli koirakin. Istuin maassa ja nostin kapulan hartian korkeudelle, josta Nasta edelleen yritti sitä läimiä. Vielä vähän ylemmäs ja tassua ei enää tullut. Sitten alkoi kaiken muun paitsi nenän/katseen tarjoaminen: peruuttaminen, katseen pois kääntäminen, maahanmeno, ylös katsominen, maton raapiminen... Odottelin rauhassa ja sitten Nasta sattui vilkaisemaan kapulaan. Äkkiä naks ja palkka! Ja mitä tekee Nasta?! Se kosketti kapulaa nenällä!! Sitä mie oon oottanut kohta kaks kuukautta! Se teki vielä muutaman nenäkosketuksen ja sai niistä superpalkat ja sen jälkeen näytti siltä, kun haluis sanoa että oisit heti sanonu että nenällä! Niin, ois pitäny... Nyt pitää vahvistaa tuota ja odotella, josko se ottas kapulan joskus suuhunkin. Veera lupasi tuoda lainaan meille sellasen laippamallisen kapulan, tuossa meidän kapulassa kun on melko pieni maavara, joten se saattaa myös olla aloittelijalle hankala ottaa suuhun. Laippakapulassa kun on vähän enemmän sitä tilaa kapulan ja maan välissä. Katsotaan miten kapulointi etenee!

Sepsulilla menee ihan yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Senkin kanssa oon tasapuolisuuden vuoksi naksutellut noutoa ja vähän takajalkajumppaa (Napenkin kanssa). Sepsu innostuu vähän turhan paljon naksusta ja nakista eikä malta tuoda kapulaa käteen. Sen kanssa palkka pitää olla piilossa tai palkan pitää olla pallo. Sitten onnistuu kapulan tuonti käteen asti. Noutojuttujen ja takajalkajumpan lisäksi ollaan molempien nenäpäiden kanssa käyty läheisen meluvallin rinteessä tekemässä vähän syvälihasjumppaa. Koska unohdan aina lenkille lähtiessä namit kotiin (niillä saisin koirat kävelemään hiiidaaastaaa kävelyä rinteessä), pitää olla luova ja käyttää luontoäidin antimia, tässä tapauksessa ruohoa. Kun sitä vielä on saatavilla, tänään nimittäin satoi lunta piiiiitkästä aikaa. Tästäpä tulikin mieleen, että taidanpa laittaa tuon nuoriso-osaston vähän sohvan reunalle taiteilemaan ja vahvistamaan lihaksiaan iltapuhteeksi. 

Tällä kirjoituksella ei siis oikeastaan ollut muuta pointtia, kuin osoittaa, että hengissä ollaan, jotain on tehty, mutta enemmän ei olla tehty mitään. 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

13. päivä keskiviikko, uusi epäonnen päivä

Vaviskaa, taikauskoiset! Perjantai 13. päivä ei ole enää epäonnen päivä! Se on nimittäin siirtynyt keskiviikkoon, järjestysnumero on kuitenkin pysynyt ennallaan. Tänään ei ole siis ollut oikein meidän päivä. Tai ainakaan minun ja Nastan.

Aamu alkoi niinkin aikaiseen kuin kello 03 jotain, kun heräsin, enkä saanut enää unta. Eipä siinä, kyllä sitä neljällä tunnilla untakin jaksaa opettaa 20 kasiluokkalaista, jotka eivät edes kynää käteensä nosta, ellei sitä erikseen pyydä. No, siinä kuudelta sitten aamulenkille koirien kanssa ja - ärsyttävää! Minun henkilökohtaisilla lenkkipoluillani lenkkeili eräs mies, jolla on kaksi aggressiivisen oloisesti haukkuvaa hovawartia. Kuinka se julkesi lenkkeillä minun lenkkipoluillani?! Kyllähän se nyt tuohon aikaan rättiväsyneenä ärsyttää kohdata ihmisiä! Mieshän aina juoksee koirien kanssa. Minä taas pidän siihen aikaan koiriani vapaana, joten tulee aina kiire ottaa Nape kiinni kun kohdataan. Se ärsyttää. Ja Nape pitää ottaa kiinni siksi, että se provosoituu sille haukkuvista koirista ja haukkuu niille takasin. Nätisti ohittavat koirat se ohittaa nätisti. Kerran jopa ilman hihnaa, kun en huomannut nätisti ja hissukseen vastaantulevaa koiraa. 

Ei siinä kaikki. Nastan nassussahan oli vähän aikaa sitten joku (allerginen?) ihottuma, joka ilmeisesti possusta taas paheni ja rupesi kutisemaan. Nasta oli sitten repinyt kirsun päällisen auki ja nyt se on aika pahan näkönen, kas tähän malliin: 


Toivon sydämeni pohjasta, että tuo maailman söpöimpien nenien jaetulla ykkössijalla oleva nenä paranee kuosiinsa eikä tipahda joku päivä lattialle. 

Ja että päivä ei vain missään nimessä muuttuisi paremmaksi, niin Napetti otti ja tipahti puomin korkeelta osalta maahan kyljelleen. Katsoin eka, että tassu vääntyi alle mutta kyljelleen muksahti. Vähän sitä kävelyttelin siinä ja normaalisti se käveli ja ravasi. Otettiin sitten puomi pari kertaa uusiksi ja kyllähän se tömäys koiraa vähän hidasti. Ei laukannut enää, mutta ravasi kyllä reippaasti. Ensi kerralla uus yritys. Nyt pidetään pari päivää lepoa riehumisista ja ollaan takki päällä. Puomille ei edes ollut vaikea kulma, ihan suoraan oli lähestyminen. Jotenkin se vaan horjahti ja tuli alas. 

Ja koska kyseessä olemme me, Anni ja Nasta, kohtalon lapset, ei meidän vastoinkäymiset vielä siihenkään loppuneet. Tai viimeistä ei voi ehkä sanoa vastoinkäymiseksi, vaan huonoksi ja ärsyttäväksi käytökseksi. Lähdettiin treeneistä kotiin kävellen, meitä saattoivat pari treenikaveria koirineen. Juteltiin siinä niitä näitä, väisteltiin vastaantulevia ja takaatulevia. Kunnes takaa tuli juosten superlenkkeilijä tiukissa trikoissaan, ja huusi todella vihaisesti "HEI!!", eikä mitään muuta. Siis äänensävy todella oli vihainen. Minä tietysti kaikessa väsymyksessäni ja v*ttuuntuneisuudessani provosoiduin ja annoin palaa sille täyslaidallisen siitä, miten muita ihmisiä puhutellaan ja pyydetään väistämään reunaan. Tottakai saa ja pitää sanoa, jos toiset on edessä (eikä me edes hirveen pahasti oltu, kun kaksi kulki peräkkäin ja yksi limittäin välissä, olis mahtunut ohi ja moni muu mahtuikin), mutta senkin voi suorittaa ystävälliseen sävyyn. Minä itsekin soitan pyörän kelloa tai pyydän ihmisiä väistämään jos ovat tiellä ja liikkuvat hitaammin, mutta teen sen kyllä aina ihmismäiseen sävyyn. Ja aiemmin mulle kelloa soittaneet / väistämään pyytäneet ihmiset on osanneet sanoa kohteliaammin. Se himourheilija ei. Ehkä kannattas välillä syödä eikä aina vaan kuluttaa kaloreita niin olis helpompaa olla kohtelias.

Voi veljet että oli cacca päivä! Eikä se ole edes vielä ohi. Loppuhuipennusta odotellessa.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Tasapainoton kakara!

Oltiin koko viime viikonloppu PoKSin järjestämällä Ulla Kaukosen hyppytekniikkakurssilla. Aluksi Ulla kertoi teoriapuolta hyppytekniikasta, sen tärkeydestä ja vaikutuksesta, minkä jälkeen maksikokoiset hauvat aloittivat harjoituskierroksen. Ulla tsekkasi kaikkien koirien ravin edestä, takaa ja sivulta, kokeili koiran käsin läpi ja vielä testasi vähän tasapainoa ja lihasvoimaa. Nastan tuomioksi tuli takapään heikot syvät lihakset ja siitä johtuva herkästi horjuva tasapaino. Saatiinkin hyviä vinkkejä noiden lihasten jumppaamiseen ja vahvistamiseen. 

Itse hyppytekniikka Nastalla ei hullumpi ole, mutta takapään huonommista syvistä lihaksista johtuen takapään ponnistusvoima ei ole niin suuri kuin pitäisi olla ja Nasta kompensoi sitä ponnistamalla enemmän etupäällä, mikä nostaa päätä ylöspäin (ei niin pahasti kuin Seralla tosin!), mikä taas voi aiheuttaa jumeja ja toki huonontaa ajan myötä hyppytekniikkaa vielä enemmän. Syvät lihakset edesauttaa hyvää hyppytekniikkaa ja Ulla sanoikin, että hyvät syvät lihakset varmaan korjaa jo osan Napen ongelmista.

Nastalle ja sen ongelmille sopivia harjoituksia ovat set point -treeni, perussarja, alastuloharjoitus ja liikkuva hyppy. Liikkuvalla hypyllä voi tehdä sekä nousevaa että etenevää hyppyharjoitusta, mutta aina pitää muistaa palata siihen helppoon, ensimmäiseen versioon. Liikkuvalla hypyllä koira arvioi hypyn korkeutta (nouseva harjoitus) tai etäisyyttä (etenevän hypyn harjoitus). Perussarjassa pitää muistaa ottaa jossain vaiheessa mukaan ohjaajan liikkuminen ja sijainnit, mutta liikkuminen vasta sitten, kun koiran fokus on varmasti targetissa eikä ohjaajassa. Näin pään asento pysyy hyvänä ja koiran pitäisi jatkossa, ajan kanssa, osata tehdä hyppy hyvin ja ongelmitta riippumatta siitä, tekeekö ohjaaja hienon valssin vai kaatuuko se rähmälleen kentälle. 

Seralla on samaa ongelmaa, eli takapään käyttö on olematonta, itse asiassa vielä olemattomampaa kuin Nastalla. Sehän sai oikeastaan lihaksia takapäähän vasta kun Nasta tuli taloon ja ne alkoi rallata metikössä. Vaikka heittelin keppiä/palloa/lunta Seralle metsässä, ei se ole kokemukseni mukaan ollenkaan sama kuin juosta kaverin kanssa, täysillä. Pitää vielä tehdä Seran kanssa noita harjoituksia ja vähän yrittää katsoa, mitä sen kuuluisi treenata. Varmasti ainakin set pointia, perussarjaa ja alastulotreeniä. On muuten tosi vaikea nähdä ja katsoa kokonaisvaltaisesti koiran hyppyä! Jos katsoin ponnistusta tai pään asentoa, unohdin kokonaan katsoa alastulon. Kun sitten päätin tsekata alastulot, ei pystynytkään keskittymään samalla ponnistuksen tai asennon katsomiseen! Vaikeaa, ja Ulla sanoikin, että ehkä kolmannella kurssilla osataan sitten jo vähän katsoa koiria ;)

Asiasta kukkaruukkuun: tuo tasapainoton kakara meinaa, että sen kuuluu ehkä nyt huolehtia tästä huushollista noinniinkun itsevaltiaan lailla. Vein Seran perjantaina äiskälle hoitoon, kun Jaakkokin oli viikonlopun poissa, eli Sepsu olis joutunut olemaan koko lauantain yksin. Tän perheen vahtihommat oli ilmeisesti Seran vastuulla, sillä kun Nasta oli yksin, se pöhisi äänille, jota ulkoa kuului. Esimerkiksi siis naapurin auton oven paukahdukselle, puheäänille, jota naapurista(?) kuului ja sen semmosille. Pihalla ollessaan se myös haukkui ohikulkijat, jos ne julkesivat jutella keskenään, tai vielä pahempaa, jos niillä oli koira mukanaan! Ensin olin huomioimatta, sitten kielsin. Lopetti se, tai ehkei sitten enää kuulunut ääniä. 

Eilen sitten kun tultiin kotiin kurssilta ja äiti oli tuonut Seran kotiin, tuli se meitä vastaan ovelle ja painuikin suoraan tuohon pikkueteiseen ja tuijotti minuu vähän oudon näkösenä. Ajattelin, että onkohan sillä mennyt nyt jostain maha sekasin ja laskin sen ulos, mutta se vaan jäi seisomaan pihalle. Pyysin sen sisään ja taas se meni vähän oudon näköseks, ehkä vähän jäykäks. Sittenpä tajusin, että Nasta tuijottaa sitä, ja se paineisti Seran. Nastahan on aiemmin päässyt kahdesti näyttämään hampaita Seralle, kun on palannut miun kanssa kahdenkeskeiseltä kisareissulta, ja nytkin se ilmeisesti yritti kyykyttää Seraa. Ei kuitenkaan näyttänyt hampaita, mutta Seralle riittää, kun vähän tuijotetaan painostavasti, niin se paineistuu. Lähetin Napetin matkoihinsa ja Sera uskalsi taas rentoutua. Kohta sitten olohuoneessa istuskellessani Nape jaloissa ihan reporankana, Sera oli taas tosi paineessa ja istui selkä meihin päin. Kun pyysin sitä luokse, se vain käänsi vähän silmäkulmaansa minuun päin ja haukotteli itseään rauhoitellen. Tarkistin Nastan, ei tuijottanut, mutta kai se riitti, että se omi minut makaamalla jaloissa. Käskin Napen taas pois ja Sera uskalsi sitten liikkua. Tänään taas tuijoteltiin kun kotiin pääsin ja Sera jähmettyy tuijotuksesta. Kielsin Nastaa. Sera oli tänään autossa mukana ja pääsi aina lämppä- / jäähdyttelylenkille mukaan, mutta kai Nastalle riittää että Sera ei saa tehdä, vaan vain se. Nasta saa nousta Seran yli laumassa, jos näin on parempi, mutta se ei voi määrätä missä Sera kulkee tai makaa. Sen mie kiellän kokonaan! 

Nyt meillä on koko talvikausi aikaa tehdä harjoituksia ja keväällä, kun Ulla tulee pitämään jatkokurssin, katsotaan ollaanko edistytty. Ratatreeniä voi tehdä normaalisti, mutta jos haluaa maksimoida hyppytekniikkatreenin hyödyt, voi tehdä esimerkiksi ilman rimoja. Tai sitten pelkkiä kontakti- ja keppitreenejä. Tuo rimattomuus taisi kyllä olla koirille, joilla oli isompaa ongelmaa tekniikassa. Ei se varmaan silti pahaa tee! Katotaan, mihin Annin pitkä kärsivällisyys riittää. 

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kuviot haltuun

Kuten lupasin, kuvasin treenit. Ja se on tavoitteena nyt talvikaudella jos ei joka kerta, niin usein ainakin. Hallissa oli simppeli rata, varmaan ykkösluokan tasoa, joten minä käänsin pari numerokylttiä ympäri että saatiin vähän kiemuraa ja haastetta radalle. Tässä kotikutoisella ratapiirrosohjelmalla tehty kuva radasta:


Vitoselle tein niiston ja 12 & 13 väliin sylkkärin. Kolmentoista toisella puolella oli seinä, joten pidempää kautta ei mahtunut pyöräyttämään. 17 jälkeen valssi ja normaalisti loppuun. Molemmat teki hienosti ja hyvin. Sera tiputti pari kertaa riman 9, ja ekalla kerralla ilmeisesti rima jäi jotenkin takatassujen väliin kun piti jalkaa ilmassa. Pikainen kopelointi ja tsekkaus - jalka oli taas kunnossa. Tärähti vaan. Korjattiin tiputtaminen niin, että en tehnytkään ysin jälkeen valssia, vaan takaaleikkauksen putkelle 10.  Kieputus takahypyillä 12-14 sujui molemmilta hyvin. Toisella kerralla Nasta meni sivusta puomille, varmaan puoltoista metriä alusta, eli todellakin kontaktipinnan ohi! Otettiin sitten uusiks ja vähän paremmalla ohjauksella (sylkkärintapaisella), vaikka se hidastaakin menoa. Tarkasti, Anni!

Nastan eka kiekka, jossa pari rimaa tuli alas. Korjattiin sitten ne ja otettiin lähinnä loppupätkää, jossa meinasin olla esteillä 16-17 myöhässä: Niin tai siis olin myöhässä. Kyllä se sitten alkoi sujumaan, kun keskityin! Hetsasin vähän Nastaa puomille ja vapautin nopeesti. Selvisin silti alta pois esteellä 16

Seran eka kiekka, jossa sattui tassuun :( Korjattiin rimantiputus ja jatkettiin loppuun. Heitin puomin alastulolle nakin, joka tais juuttua kurkkuun, hupsis! 

Otettiin lopuksi vielä molempien kanssa niistoa ja leijeröintiä kepeille: Nasta 1Nasta 2 (vähän puomiakin)Sera 1 ja ulvova mylläri sekä Sera 2. Nastan kanssa treeni tuli todellakin tarpeeseen: Lappeenrannan kisoissa Nasta kielsi niiston ja nyt tuli toiselta puolelta niistäessä riman ali! Miun henkilökohtainen valmentaja Anni L. mietti, josko Napella olis ollut joku jumi toisella puolella ja siksi tullut ali. Voi ollakin! Itse ajattelin myös, että ohjaaja oli huonompi toiselle puolelle ohjatessa ja oli edessä, jolloin Napetilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tulla ali, koska hypätessä joku olis ollut edessä. Sekin voi olla. 

Päätin, että nyt talvikaudella treenatessa tehdään ehkä kerran ratatreeniä ja loput treeniajasta tehdään tekniikkaa, hiotaan pikkupätkiä ja hetsataan Seraa ja opetellaan juoksemaan Nastan kanssa radalla (Anni). Mulla oli tänään aamuvapaavuorolla henkilökohtanen valmentaja treenaamassa minua, ja se sanoi, että kun odotan Nastan hakevan oikeen keppivälin, se hidastaa koiraa tosi paljon. Nape pudottaa jopa raville ja sit nostaa vauhdin takasin. Sehän tarkottaa yhtä-kahta sekuntia ajassa! Otettiin sitten pari hyppyä, kepit ja putki (suorassa linjassa) niin, että mie juoksin koko ajan samaa tahtia, ja Napettihan osasi mennä kepeille ja piti vauhdin. Ei kuulemma hidastunut yhtään! Pitäs vaan luottaa, että se osaa jo hakea oikeen keppivälin ihan itse ja ilman, että mie jään taakse odottamaan. Mitäs mie oonkaan täällä blogissa kerta toisensa jälkeen toistanu? LUOTA KOIRAAN! Nasta on vielä nuori, joten se ei välttämättä samalla varmuudella ota esteitä, mutta eipä tuo pahaa tekis kokeilla luottaa siihen! Meillä on koko talvi aikaa opetella koiraan luottamista.

Seran kanssa kokeiltiin aamutreeneissä putki-keppi-erottelua. Putki oli "selkä" keppeihin päin uun muotoisena, mutta silti Sera haki putken, kun pyysin menemään kepeille. Putki vetää, ja yks syy on varmaan myös meiän käskysanat, jotka putkeen on "läpi" ja kepeille "kepi". Nehän varmaan kuulostaa aika samalta, eikö vaan? Kyllä se sitten lopulta meni kepeille sen pimeen putkikulman sijaan. Noita pitää siis tehdä useemminkin treeneissä! 

Pitäsköhän suorastaan kirjata ylös talven treenisuunnitelmia?! Här, var so vänliga: 

  • Luota koiraan (Nasta) 
  • Älä odota keppien sisäänmenoa (molemmat)
  • Putki-keppi -erottelua (m)
  • Leijeröintejä (m)
  • Kontaktit (Seran ikuisuusprojekti)
  • JUOKSE! 
Viikon päästä Nastalla ja mulla on Ulla Kaukosen hyppytekniikkakoulutus, kaksipäiväinen sellainen. Katotaan, missä jamassa Napen hyppytekniikka on ja korjataan jos on tarvetta. Seran ongelmanhan mie tiedänkin ja sitä oon pihalla kesäisin korjaillut. On se vaan olevinaan niin hankalaa ja aikaavievää treenata talvellakin sitä hyppytekniikkaa hallissa. Sinne "asti" kun menee, niin yleensä tulee tehtyä radanpätkää tai jotain tekniikkaa. Pitää ehkä ryhdistäytyä tässäkin asiassa! Tässä on nyt hyvää aikaa koittaa tehdä tekniikoita (niin rata- kuin hyppytekniikoitakin!) varmemmiksi kun kisakalenteri ammottaa tyhjyttään. Yritän tsempata.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Erään aikakauden aloitus ja toisen päätös

Ei kuitenkaan mitään dramaattista, vaikka otsikko ehkä sellaisen kuvan vähän antaakin. Aikakausi, joka alkoi, on Nastan kolmosluokan valloitus. Aikakausi, joka päättyi, on tämän vuoden kisakausi. Meillä ei näillä näkymin ole kisoja enää tälle vuodelle, kun itsenäisyyspäivän kisatkin jäävät väliin pienen reissun takia. 

Ajeltiin tyttöjen kanssa perjantaina Lappeenrantaan Ulla-tätin luo odottelemaan lauantain kisoja. Valmistauduttiin parin viinilasillisen voimin koitokseen, joka minua kieltämättä vähän jännitti, kas kun mulle oli ihan uusi tilanne olla kahden koiran kanssa kolmosissa. Ja niistä toinen on vielä Nasta, joka vaatii ihan erilaisen ohjauksen kuin Sera. 

Ensimmäinen rata oli agilityrata. Saviojan Anne oli asettanut ihanneajaksi 45 sekuntia, mikä radan pituuden kanssa antoi ihanne-etenemäksi 3,5 m/s. Ei tiukka, mutta Annen kiemuroiden kanssa kyllä. Tuloslistaa selatessa tuli taas huomattua, että nopeimmat bortsutkaan eivät päässeet hyvin montaa sekuntia alle ihanneajan. Rataantutustumisessa olin jo vähän ahdistunut, kun piti muistaa ajatella pari kohtaa kahdella eri tavalla. Nastan esimerkiksi voi jättää kontaktille, Seraa ei. Kasasin kuitenkin ajatukset ja lähetin Ullan hakemaan Nastaa autosta, se kun starttasi miun lassieista ekana, neljäntenä. Sera starttasi noin 20 koiraa Nastan jälkeen. Tokoilin nakin avulla Nastan kanssa odotellessani meidän vuoroa, ja sitten mentiinkin jo radalle. Siellä oli pari-kolme kohtaa, jossa koira teki 360° -käännöksen, eli käytännössä hyppy takaakiertona ja jatko sinne mihin alunperin oltiin menossakin. Niistot on Nastalle vielä vähän vaikeita (otin ekan 360°-hypyistä niistona), joten siitä saatiin kielto. Seuraavana olikin nenän edessä kepit, joista Nape huiteli melkein ohi osuen vasta toiseen väliin. Kontaktit radalla onnistuivat hienosti. Puomin jälkeen räjäytettiin vielä yksi hyppy, mutta ei se mitään! Saatiin loppuun vielä hieno sylkkäripoispäinkäännöstakaakiertomikälie tehtyä, hyvä me! Nastan tulokseksi siis 15 vp ja 2 sekkaa yliaikaa. Keppien uusimiseen meni jo 4 s ja kieltoon siltä alun hypyltä varmaan 1-2 s. Eli ihanneaikaan olis Napetin kanssa varmasti ehditty ilman virheitä. Tässä Nastan rata:


Sera, voi Sera. Hain sen vähän liian aikaisin autosta radalle, ja sehän ehti höseltää ja haukkua itsensä ihan kierroksille hallin pihassa. Lähtö oli ihan hyvä ja se kolmannen esteen takaakiertoniistokin, mutta kepit. Siinä ne oli ihan nenän edessä, ja mitä tekee Sera? No, kattelee keppejä, ei mene sisään vaan jatkaa matkaa keppien puoliväliin ja aloittaa kepit sitten sieltä. Mitä ihmettä?! Senkin sika! Jatkettiin kuitenkin matkaa aloitettuamme kepit uudelleen, alusta asti. A:n kontakti oli siinä ja siinä, sen jälkeinen hyppy ok, mutta miun ohjausta pussiin Sera ei huomioinu vaan päätti ihan itsenäisesti hypätä pussin takana olleen hypyn. Sen jälkeen kääntyi minuun päin ja louskutti "väyväyväy". Laitoin koiran maahan, se kun on treeneissäkin meidän "rangaistus" hölmöilystä. Jatkettiin pikaisen maassaolon jälkeen rata loppuun, ja se sujuikin ihan hyvin. Puomin kontakti oli ihan superhyvä, namihuijauksen takia, taas. Sen jälkeen Sera taas vähän hullaantui miun kehuista ja kielsi hypyn & tiputti riman.  Tässä tuokin agilitytaituruuden multihuipentuma, onneksi hieman suttuisena tarkennuksen epäonnistuttua: 


Toinen rata oli hyppis, jossa etenemä oli muistaaksein 3,8 m/s, mikä Annen kiemuroilla on ihan kohtalaisen nopee. Monikaan koirista ei ehtinyt ihanneaikaan, sillä jos teki virheitä, oli auttamatta jäänyt jo ihanneajasta. Minua niin ärsytti Seran ekan radan sikailu, että päätin rataantutustumisessa ajatella ohjauskuvioita vain ja ainoastaan Nastan ohjaamisen kannalta. Radalla oli peräkkäin neljä hyppyä, joista kaksi keskimmäistä oli takaakiertoina. Tosi moni mini ja medi teki saksalaisia/niistopersjättöjä, jotka epäonnistuivat koiran jäädessä selän taa ja hypätessä hypyn väärin päin. Mie valitsin koirilleni kierrättämisen "kauemman kautta", ja se toimi tosi hyvin. Nape teki ihan älyttömän hyvän radan. Ajauduin keppien jälkeisen hypyn jälkeen vähän sen linjalle, ja jouduin tekemään korjausliikkeen, joka taisi harhauttaa Nastaa niin, että se kaatoi pituuden viimeisen palikan. Muuten puhdas rata, ja aliaikaa parisen sekuntia. Jäi tosi hyvä fiilis! Tässä Napettimen hyppis:


Sikailija-Seralta en siis odottanut mitään, ja sehän täytti ne odotukset täysin, heh. Taisi kuulla, kun sanoin panostavani Nastaan hyppiksellä, ja näytti närhen munat. Teki nimittäin nollan, ja ihan kivan sellaisen, yliaikaa tosin. Pääsin tosi paljon edelle loppusuorallakin, mutta sellanen se Sepe vaan on, vähän hitaanlainen. Pituuden jälkeisellä putkella multa hävis koira johonkin, ja heittelin sitä vaan molemmin käsin putkeen, eikä tullut kieltoa! Videolta kuuluukin, kun joku sanoo, että hyvä ohjaus/paikkaus tuohon putkelle, kun koira hävis :D Tässä Seran hyppis:


Meidän kisakausi siis päättyi noihin kisoihin. Nyt treenataan Nastan kanssa tekniikkaa ja Seran kanssa vaikkapa kontakteja. Ja pääkopan kasassa pysymistä. Kaikkee. Nopeuttakin. Jos sitä mölleissä pääsis pyörähtämään talvikauden aikana joskus, pitää seurata möllitilannetta. Luvassa siis ehkäpä treenivideoita kisavideoiden sijaan. Tarkoitus ainakin on yrittää saada jotain kuvamateriaalia tänne talvenkin aikana. Nyt mie lepuutan aivoja, hartioita, jalkoja ja (lähes olemattomia) juoksulihaksiani ja paan pitkäkseni soffalle. Ensi kertaan!

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Talvi ei tullut vielä

Moni on facebookeihinsa ja blogeihinsa kirjoittanut, että nyt se talvi sitten tuli. Ei se tullut vielä. Ensi viikon loppupuolelle on luvattu reilusti plusasteita, eikä pakkasta ole ollut yölläkään kuin pari hassua astetta. Mieluusti kyllä ottaisin pakkasen ja talven jo tänne, sillä kuten edelliseen blogitekstiin kirjoitin, rapa-aika on inhottavaa, pimeys on inhottavaa ja kosteuden tuoma kalseus on inhottavaa. Ikinä ei tiedä laittaako liikaa vai liian vähän päälle. Olis vaan reilusti pakkasta, niin tulis laitettua kunnolla palttoota niskaan. No, se siitä syksyn parjaamisesta ja talvipakkasten ylistämisestä. Otin tänä aamuna muutaman kuvan koiruleista kirmaamassa ensilumilla, ihan tuossa pihalla vaan. Oli niin kaunis ilma! Aurinko paistoi (paistaa vieläkin) pilvettömältä taivaalta ja uusi lumi kimmelsi. Tuuli oli kyllä melko kova. Tässä vähän aamun kuvasaldoa:

Pallon vartija

Sera valmistautuu vastahyökkäykseen

Törmäys!

Seran lempiharrastus

Tulevaisuus häikäisee

Söpö-Sepe

Nalle

Rallit

"Tule!"

Hepuli

Pörröturkkinen skotlanninpystykorva

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Lassie on vacation

Mulla on niinkin yleellinen asia kuin syysloma, joten meidän poppoo matkasi Kolille vähän rentoutumaan. Maanantaina mentiin ja tänään, keskiviikkona, tultiin, eli lyhyenkin matikan lukeneet ja jopa humanistit osaavat laskea, että reissussa oltiin kaksi yötä. Majapaikkana toimi Sokos Hotel Koli. Maanantaina lähdettiin iltapäivästä ajelemaan ja perillä oltiin kolmen jälkeen. Koirat saivat hotelliintulolahjoina kakkapusseja, hammasharjaluita ja lihatikkuja. Nam! Maanantaina ei juuri muuta tehty, kuin syötiin ja levättiin hyvin.  Nasta valitsi oman paikkansa. Kas näin: 


Tiistaina lähdettiin hyvin runsaan aamupalan jälkeen Mäkrän kierrokselle, mutta ennen kuin kerron siitä, on pakko mainita Kolin aamiaisen suklaaputous, joka meinasi saada miut pyörtymään onnesta. Siellä siis oli todellakin suklaaputous, josta otettiin omaan pikku kippoon sulaa suklaata. Siihen sai sitten dipata vaahtokarkkeja, vohveleita tai erilaisia vihanneksia (whaat?!). Minä valitsin - yllättäen - vaahtikset ja vohvelit, ja tänä aamuna myös suklaadonitsin, joita dippailin. Lausahdin myös uuden, kuolemattoman lauseen: "suklaaseen dipattu vaahtokarkki on kyllä kauneinta, mitä maa päällään kantaa." Lisäsin tänä aamuna, että se on kauneinta, mitä voi syödä, sillä oikeasti kauneinta oli ikkunoiden ulkopuolella: järvi- ja vaaramaisema, jota aurinko hellii syksyn säteillään ja samalla värjää puiden keltaisen ja oranssin sävyt vieläkin kirkkaimmiksi. Kyllä sielu ja mieli lepäs! Enkä yhtään ihmettele, että Sibelius sai juuri Kolilla reissatessaan inspiraation niinkin hienoon teokseen kuin Finlandia. En yhtään. 

Noniin, Mäkrän kierros! Sehän alkaa siitä ihan hotellin luota, Ukko-Kolin päälle menemällä. Siellä seisoi joku elämäntapaintiaani (liekö ollut siellä yötä, kun vieressä oli rinkka ja makuupussi), joka ei hievahtanutkaan tai kääntynyt edes katsomaan, kun me tultiin paikalle. Ei meitä silleen niinkun huomioida tarvii, mutta kun se seisoi just sen kiven päällä, missä ihmiset (ja miekin oisin!!) ottaa uusia profiilikuvia Facebookiin ja ehkä kotialbumeihinkin. Hö. Pakko oli siirtyä seuraavalle kivelle! Ehkäpä se miekkonen veti sieltä sieluun energiaa. Tai harkitsi itsemurhaa? Eihän sitä koskaan tiedä. No kuitenkin, sain profiilikuvani. Tässä se on: 



Joku nimeltä mainitsematon Jemina väitti, että tämä kuva kuvastaa sitä, että koska koirien naamat näkyy, ne on aina menossa oikeeseen suuntaan ja ovat fiksumpia. Itsehän olen sitä mieltä, että kuvassa näkyvät sekä miun että koirien parhaat puolet. Var så goda! 

Ilma oli tosiaan aluksi vähän sumuinen, mutta sää selkeni koko ajan. Puolessa välissä reissua paistoi jo aurinko! Mäkrän kierroshan on aika tasan 7 kilometriä pitkä, mutta sen talsimiseen meni noin kolme tuntia, johtuen Mäkrävaaran laelle johtavasta polusta, joka välillä on lähes pystysuora ja tosi kivikkoinen. Tuosta ylläolevasta kuvasta voi huomata, että mulla on juoksuvyö, jossa koirat olivat kiinni, mutta täytyy kyllä nyt julkisesti myöntää, että kun päästiin niin pitkälle, mihin lapsiperheet eivät enää lähteneet (=Ikolanaholta Mäkrän suuntaan) ja maasto muuttuu hankalakulkuiseksi, laskin koirat irti. Kahdesta syystä: 1) että niiden olis kivempi kuljeskella, varsinkin Nastalla tuntuu olevan kiire joka paikkaan... ja 2) että niiden oli turvallisempi kiivetä niitä jyrkkiä kivikkorinteitä. Ei olis ollut kiva, jos ne olisivat kiivenneet edellä ja yhtäkkiä se kivireki, joka siellä perässä tulee hitaasti, oliskin pysäyttänyt kiipeämisvauhdin ja koirat olis rysähtäneet sen päälle. Koska julkisesti irtipidon myönsin, täytyy myös julkisesti puolustautua, että koirat menivät polkuja pitkin eivätkä tehneet vahinkoa luonnolle. Enemmän siellä ihminen tekee tuhojaan kuin nuo karvakerät. 

Matkan alkupäästä

"polku" Mäkrän päälle menee tässä!



Kuten tuosta keskimmäisestä kuvasta huomata saattaa, Mäkrän päälle vievä polku tosiaan oli vähän kivikkoinen ja jyrkkä. Tuo kuva nyt huijaa sen verran, että polkua näkyy kuvan alareunasta noin puoliväliin, ja sitten se kaartaa vasemmalle. Jyrkkyyttä ei kuvasta voi nähdä, mutta ei se mikään loiva ollut! Tuo alin kuva on otettu samasta kohdasta, käännyin vain ympäri rinteessä. Koiratkin tuli ihan ylempää kattomaan, että mihin se nainen jäi! Jaakko meni edellä siis ja mie jäin ottamaan kuvia (ja hengähtämään, huoh!), kunnes oli pakko jatkaa kun ihan hakemaan kerta tultiin: 

Nape


Sepe
Näkymät Mäkrän laelta olikin sitten ihan huikeet. Järvelle paistoi aurinko, Kolin laella oli vielä sumua, meillekin paistoi aurinko... Järnefeltin kallioksi nimetyllä kohdalla pysähdyttiin juomaan ja juottamaan koirat, oli se nousu niin raskas! Ei kyllä mikään ihme, että Kolia sanotaan Suomen kasvoiksi, on sieltä niin moni taiteilija inspiraationsa hakenut. Kaunista, niin kaunista. Voisin katsella työkseni tuota maisemaa. 




Kuvista ei välity maiseman todellinen kauneus. Mutta kyllä ne ehkä vähän osviittaa antaa. Jääkauden merkit oli järvessäkin näkyvissä, kun saaret on samansuuntaisia puikuloita! Mäkrän päällä on myös iso siirtolohkare, jota yritin huonolla menestyksellä liikuttaa. Ison möykyn on jää tuonne päälle jättänyt!


Sera pysähtyi niin nätisti poseeraamaan, tai oikeestaan tuijottamaan rakastuneesti lempi-ihmistään Jaakkoa, että oli pakko ottaa nätti kuva siitä. Sitä ei siis ole aseteltu tuohon kalliolle poseeraamaan millään lailla! 


Pitihän Napestakin sitten saada nätti posekuva, joten se päätti hypätä kiven päälle. Sieltähän näki paljon paremmin! Kivi oli aika korkee, varmaan miun hartioiden korkeudella. Vieressä oli sopivasti toinen kivi, jonka päältä pääsi ponnistamaan isolle kivelle. 


Matkalla pysähdyttiin Ikolanaholla nuotiopaikalla juomaan mehua, koirat joi vettä. Ne saivat myös pienet luut, jotka ne hotkaisivat nopeesti. Meillä ei Jaakon kanssa ollut nälkä, kun syötiin niin vahvasti aamulla, esimerkiks vaahtokarkkeja, jotka oli kastettu suklaaseen. Reitti päättyy Ukko-Kolin alaparkkiin, josta noustiin sitten kiskohissillä ylös hotellille. Sera-parka oli ihan paniikissa, mutta Nape ei välittänyt tuon taivaallista. Voi Sepeä. Sille ei edes namit hississä maistuneet. 

Sepsuliinia pelottaa

Nape hengaa muina koirina
Olin varannut iltapäiväksi Jaakolle klassisen hieronnan ja itselleni intialaisen päähieronnan Kolin Span hoitolasta. Ah! Olipa ihana rentoutua kun joku hipelsi päätä! Hoitojen jälkeen mentiin Spahan, jossa kierrettiin palauttava kylpyläkierros. Siihen sisältyi elämyssuihku, jalkakylpy, jalkojen kylmä-kuuma -allas, kolme eri lämpötilaista saunaa, kylmäallas, poreamme ja ääniallas. Siellä rupesi soimaan juuri lillumaan päästyämme Finlandia. Kyllä muuten tuntui hyvältä. Mentiin vielä ulkona olevaan paljuun lillumaan. Siellä kysyin Jaakolta, millon viimeks se on lillunut tuolla tavalla rennosti lämpösessä vedessä, kun ulkona on kylmä. Jaakkohan vastas aika hyvin, että varmaan äidin kohdussa. Totta, eikö?! Ei ihme, että vauvoja niin kovasti syntymässä itkettää, tuollasesta ihanasta lämpöpaljusta vedetään väkisin jääkylmään maailmaan alasti hengaamaan :( 

Illalla syötiin hyvin ja käytiin ajoissa nukkumaan. Tänään sitten ajeltiin kotiin ja matkallahan oli varmaan ollut kylmä yö (niin Kolillakin, aamulla oli -3°C), sillä tien pientareella oli lunta!! 

Lunta! On ihan varmasti!
Tästäkö se talvi nyt alkaa?! No, tulkoon. Kunhan syksy menis nopeesti ohi. En yhtään tykkää pimeestä ja lumettomasta ja kurasesta ja koleesta syksystä. Mieluummin kunnolla talvi ja pakkasta. Sitten nimittäin kohta on kevät ja sen jälkeenhän tulee KESÄ! Sitä odotellessa! Välissä kuitenkin piiiiitkä ja kylmä talvi.

Talvesta puheen ollen, se on meidän kisataukoaikaa. Meillä on enää kahdet kisat tälle vuodelle luvassa (ehkä), ja ne on viikon päästä Lappeenrannassa ja itsenäisyyspäivänä Joensuussa. Sitten seuraavat kisat onkin varmaan maalis-huhtikuussa, ellei innostuta johonkin lähtemään esim Veeran ja Laten kanssa. Saa nähdä. 

lauantai 12. lokakuuta 2013

Napalmi-Nalle yllättää!

Vaikka edellisessä kirjoituksessa sanoin, että en odota ihmeitä tältä päivältä, niin silti niitä ihmeitä tapahtui! Täytyy ihan tähän alkuun todeta vanha ja kulunut fraasi: Nalle on terästä, muut tulee perästä! Napalmi-Nalle, tuttujen kesken Nasta, kaahasi tänään Joan kisoissa ekalla radalla niin, että unohti pysyä kontakteilla. Karkasi siis ennen vapautuskäskyä A:lta ja puomilta. Voi Anni, kun et korjannu! No, mullahan meni pasmat ihan sekasin kun se karkasi, ja ohjauskuviot meni vituralleen. HYL ekalta radalta. Anne Saviojan radat oli muutenkin täynnä pyörittelyä, mikä sinänsä ei meitä haitannu, mutta Napen kanssa ei olla vielä kisatessa tehty noin kiemuroita ratoja. Tykkäsin kyllä Annen radoista kovasti. Kiemurat vain aiheutti sen, että vauhti hidastui, kun yritin ohjata tarkasti. Lisäksi harmaita hiuksia aiheutti se, että multa rupes ääni lähtemään perjantai-iltana. Tänä aamuna kuului vain pihinää ja ekalla radalla ei ne kontaktikäskytkään olleet yhtä voimalliset kuin aina muulloin. Mietin, josko karkaaminen johtui siitä. En tiedä. 

Toiselle radalle olin saanut Mynthoneilla ja puhumalla ääntä vähän auki, ja päätin käskyttää kontakteille niin lujaa kuin kurkusta lähtee. Lähti sieltä enemmän kun ekalla radalla, ja väännettiin sitten nolla. Sillä nollalla tuli voitto, ja serti kolmosiin! NALLE! Hullua! Mutta rata ei ollu kyllä mikään viime viikonlopun sulavaliikkeinen liihottelu, vaan ihan karsee vääntämis-pelastelu-koirankadottamisrata. Hävitin Nastan ehkä sata kertaa selkäni taakse, olin myöhässä ja väänsin pakolla. Kannattipa vääntää! Hyvä me! Tässä todisteita hirveestä sertiradasta ja maailman söpöimmästä kommentaattorista:


Sitten Sepsuli. Tiesin, että pitää olla tosi nopee, että ehdittäis ihanneaikoihin. Bortsut teki vain sellasta viittä-kahdeksaa sekuntia alle ihanneajan. No, niinhän siinä sit kävi, että Seran kanssa ekalla JA toisella radalla tuli yliaikaa 1-2 sekuntia JA molemmilla radoilla tippui tokavika rima! Ekalla radalla Sera juoksi oikeesti kovaa, ja ois varmasti ehdittykin ihanneaikaan, mutta puomihuijauksen seurauksena (ks. joku edellinen postaus puomihuijauksesta) se jäi ettimään namia puomin alastulolta!! Voi Sepe! Höntti Sepe. Käskin puoliks selkä Seraan päin "tule" ja ihmettelin missä se koira on. Sit näin sen haistelemassa maata. Uus painokas "tule!!!" ja sit se liikahti, että aijaa eiks niitä nameja ookaan! Huvitti kyllä vaan, hupsu Sepe. Molemmat kontaktit (niin ja tietenkin keinun) otti molemmilla radoilla tosi hyvin. A:lle käskytin nyt meidän uuden juoksu-A -metodin mukasesti "menevaan" ja se toimi eniromaisesti, kuten mainoksessakin sanotaan. Toisen radan puomille tein persjätön (!!) ja siltikään ei hypänny kontaktin yli, vau! Kävin kyllä "laittamassa" alastulolle namin. Hypärille mentiin sitten vain hupsuttelemaan, kun tiesin, ettei ehditä ihanneaikaan. No HYL sieltä tuli kuitenkin. Annen radat oli tosiaan hirveen kivoja, Seran kanssa vaan ihanneaikaan ehtiminen oli tosi tiukilla ja eipä siis ehdittykään. Etenemä radoilla oli 3,5 luokkaa, mutta kieputusta oli melko paljon. Sera kun taipuu yhtä kätevästi kun liperiläisen maajussin traktori, niin meillä meni sitten niihin kääntymisiin ja taipumisiin melko paljon aikaa. Mutta kivaa pidettiin. Ikävä kyllä hovikuvaaja häipyi paikalta ennen Sepsulin ensimmäistäkään rataa.

Nyt on tavoitteet tälle vuodelle saavutettu: Seralla on SM-karsintanollat kasassa ja Napetti on kolmosissa. Kyllä on hyvä aloittaa nyt syysloma! Uskokaa tai älkää, kädessäni on viinilasi ja suklaalevy ja katson repeatilla Nastan sertirataa. Ei kyllä ehkä ole vaikea uskoa.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Nastan agiputki

Nasta on päässyt viime aikoina oikein kunnolla aksaamaan: Viikko sitten oltiin Sari Vähäniityn koulutuksessa meidän omalla hallilla. Sari oli tosi kiva kouluttaja ja opinpa senkin, että Nape osaa. Se oikeesti osaa, kun vaan luottas siihen...Hyi Anni! Miehän kyllä luotan Seraan, se on sellanen vanha luottomasiina, mutta Nape on sen verran erilainen, nuori ja nopeempi, että meillä on ollu vähän varmisteluongelmia. Tai eihän varmistelu välttämättä mikään ongelma oo, mutta jos se on täysin eri juttua, mitä esim treeneissä tehdään, niin kai se koira menee hämilleen! Että nyt vaan järki käteen ja luotto koiraan! Hittolainen! 

Sarin koulutusrata

Esteelle 23 kokeilin (ilmeisesti) tuplasylkkäriä ja sehän toimi ku junan vessa. Nape osaa. Siinä siis vedin Nastan hyppyjen 22 ja 23 välistä ja pyöräytin sen hypylle 23, käännyin itse ja Nape tuli taas tuosta hyppyjen 22 ja 23 välistä. Se lähtee tosi kivasti sylkkäreihin ja kieputuksiin, mikä mulle on uusi juttu, kun tuo Seppå ei ihan yhtä elastinen ja notkee ja kääntyvä ole. Serallahan on suurin piirtein sama kääntymissäde kun tuolla meiän Caddylla, about 11 m. 

Toisella kierroksella kokeilin myös esteelle 17 sylkkäriä (...hmm??), tai siis vedin Nastaa keppeihin päin (missä itse olin siis) ja pyöräytin siitä hypyn taakse. Toimi erinomaisen mainiosti. Videolla tätä koulutusta ei tullut otettua, mutta mieleen jäi oikein mukavana ja antoisana päivänä. Näitä lisää!

Tänään oltiin sitten aksaamassa Varkaudessa. Eilen olis ollut kolmosten kisat siellä, mutta jotenkin ei huvittanut kahtena päivänä peräkkäin ajella Varkauteen ja takasin. Lähdettiinkin Helin ja Puhin kanssa metsästämään nollia, kas kun sattui olemaan kuudes päivä, joka on kummitellut meidän molempien luvanollissa! Ja niinhän siinä kävi, että meille tulla tupsahti yksi luva! Voittonollalla, tietenkin :) Olis ollut mahdollisuus toiseenkin, mutta joku laski kätensä kun Nasta ponnisti muurille, arvatenkin muurin palikat tulivat ropisten alas. Mitenhän se silleen?! Ei se kyllä miun vika ollu! Kattokaa vaikka! 

No saattoi se olla miun vika. Hmph. Tokalla radalla Nasta näki kun bc Enzo suoritti muutaman viimeisen esteen ja se keskittyminenhän meni sit siinä ja kiljuminen alkoi. Muuten oli kyllä ihan hyvä rata, mutta huomasi, että kuumana mentiin. Kepeille ei oikein ehtiny jarrutella, niin meni sit pitkäks. Sitten tippu okserista rima ja putki ei millään löytyny, vaikka se ihan siinä nenän edessä oli ja sinne mie ihan osoitin, myös rintamallani. Ei voi aina muistaa olla samalla radalla! Vikalla radalla sitten lykästi ja saatiin se nolla. Jee! Todistusaineistoa. Näyttää vähän hitaalta, mutta kyllä me juostiin! n. 4,4 m/s etenemällä voitettiin. Tuolla vitoshypärilläkin ois oltu toisia, eli saatu luva, sen verran lujaa juoksenteli Napetti. 

Luvaradalla oli molemmilla kontakteilla putki-kontakti -erottelua, ja tulipahan huomattua, että osaa se Nape nekin. Puomille olis voinut tehdä persjätön, mutta varmistelin ja otin valssilla. Muuta huomautettavaa ei tuossa radassa tainnut ollakaan sitten. Nyt sitä sitten ollaan luvaa vaille kolmosissa. Mukavaa! Toivon jo, että voitas noustakin, koska se helpottas meidän kisapäiviä ja -reissuja aikamoisesti. Jos kaikki luokat on samana päivänä, tulee kisapäivästä aika pitkä kun Nastan kanssa ollaan kakkosissa ja Sepsulin kanssa kolmosissa. Sitten taas on niitä kisoja, kun ykkös-kakkoset on eri päivänä kun kolmoset, mikä tarkottaa sitä, että meidän pitää joko a) yöpyä kisakaupungissa, b) ajella edestakaisin tai c) jättää jommalta kummalta kisat väliin. Meillä se on joko a) tai c). Tänä viikonloppuna se oli c), kun Sera joutui jäämään kotiin. Täällä se makoili Jaakon kanssa ja oli kovin loukkaantunut, kun olin jättänyt sen kotiin. Voi Sepeliini! Ens viikonloppuna pääset aksaamaan! Joalla on kisat lauantaina, molemmat kisaa. En kyllä odota juuri mitään menestystä, meillä kun nuo naapuriseuran kisat ei useinkaan oo sujuneet mitenkään mallikkaasti... No, mennään kattomaan kuitenkin! Loppuun Napesta vielä todistusaineistoa, kun se muina koiraneiteinä vaan loikkasi soffalle ja otti siitä paikkansa. Näinköhän se tekee aina kun me ei olla kotona?! 

Nape lepuuttaa


lauantai 28. syyskuuta 2013

Napalmi-Nalle 2 vee!

Napalmi-Nalle, tuttujen kesken Nasta, täytti eilen kaksi vuotta. Se alkaa olla jo aikuinen! Mutta ei kuitenkaan vielä. Vauvahan se vielä on. Tässä kaksi Nallen synttäriposeerausta. Molemmat on kylläkin tältä päivältä, sorry. 



Synttäreitä ei juhlittu mitenkään. Voi Nalle-parkaa! Jaakollahan oli myös eilen synttärit, mutta senkään synttäreitä ei juhlittu. Voi Jaakko-parkaa! Onpas Jakilla ja Nallella huono emäntä. No, Nalle pääsee tänään Vähäniityn Sarin koulutukseen näyttämään taitojaan ja Jaakko, no, se pääsee soittamaan tänään kitaraa joihinkin häihin. Molemmat synttärisankarit siis lempipuuhissaan tänään! 

Tällaisissa tunnelmissa me vietetään aina 27. syyskuuta. Joka vuosi.