sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Hyvät ja huonot uutiset

Ensin hyvät: Nastanpoikaset täyttävät tänään jo yhden viikon! Kaikki on kasvaneet hyvin, painot on nousseet ja kiihkeästi syövät äitikoiraa tyhjiin. Nasta saa superannoksia ruokaa, ja niin sen pitääkin, ettei riudu ihan täysin tuosta lapsikatraasta (kuvat on ottanut Tiina). 

Lohta ja extra-energia -nappulaa nam!

Nasta on yllättänyt miut täysin olemalla täydellisen omistautunut ja ihana äiskä. Se hoivaa pentujaan huolella ja Tiinan pitää pakottaa Nape ulos pissille. Ulkona se tekee nopeasti tarpeensa ja juoksee äkkiä sisälle hoivaamaan poikasiaan. Se ei voi nousta pentujen keskeltä seisomaan, jos joku pennuista makaa sen tassun päällä, vaan yrittää katsoa Tiinaa anovasti, että "auta minuu!". Jos kuitenkin käy niin, että Nape pystyy nousemaan ylös, se saattaa tasapainoilla kahdella tassulla etsien paikkaa, mihin voi loput tassunsa laskea. Nape on siis oikein hyvä äiti, tosin täysin päinvastainen kuin normaalisti on. Siitä tuli pehmo! Mutta on se onnellinen: 



Pennuistakin on tullut kuvia, mutta kaikista en tunnista kuka kukin on. Kunhan näen pennut livenä, niin sitten saan varmaan painettua mieleen tuntomerkkejä, ja kuvistakin on helpompi katsella mikä pennuista siinä poseeraa. 

Kiipeilijäpentu



koko pesue

Päällä trikkipoika, alla trikkityttö ja muutama sopuli

"ei voi nousta auta tiina!"

alhaalla poika Brad, vas. tyttö Crazy, oik. tyttö Macy ja ylh. tyttö Casey

Trikit! Vas. tyttö Daisy, oik. poika Dali
Blondi
Penturintamalla siis menee hyvin. Parin viikon päästä pääsen varmaan katsomaankin noita marsuja livenä. Mukava nähdä poikaset ja tietenkin itse Nasta, joka on jo osoittanut paluuta normaaliksi itsekseen: Se oli torstaina päättänyt, että pentuhuoneen marsuhäkki (siis oikeat marsut) ovat vakava uhka sille ja sen kallisarvoisille pennuille! Nasta aloitti vienolla murinalla ja hampaiden näyttämisellä, ja jatkoi kohta haukkumalla marsuille. Tiina peitti ensin häkin viltillä, mutta sain oikein videon siitä, miten Nasta repii vilttiä pois ja tuijottaa marsuja verenhimoisesti. Tiina koki parhaaksi viedä marsut pois pentuhuoneesta. Kyllähän sitä Napen kaunista äitiyttä viisi vuorokautta kestikin! Säikähdin jo, että onko siitä tullut pehmo. Ei sentään, paluu omaksi itseksi on näemmä jo alkanut. 

Sitten niihin huonompiin uutisiin: Seppå on voinut välillä paremmin ja välillä huonommin. Se on ehkä välillä hieman vaisu, mutta kuitenkin lenkillä juoksee ja haastaa leikkiinkin. En oikein tiedä, onko se kipeä. Ja se jos mikä on ihan perseestä suoraan sanottuna. Olen jo puhunut äidille, ottaisiko se Seran kesän jälkeen asumaan luokseen, edes kokeeksi. Sera on edelleen tosi leikkisä, mutta jos leikki ja raju liikunta aiheuttaa kipua, ei se kotona voi asua. Ne leikkivät Nastankin kanssa tosi paljon (ennen tiineyttä, Nastahan ei voinut juoksennella päättömästi raskaana ollessaan...), joten en usko leikin ainakaan vähentyvän kun Nape ja sen lapsi tulevat kotiin. Sera on syönyt struviittikiviruokaa tauon jälkeen nyt noin kahden viikon ajan. Kuukauden päästä pitäisi jo tulosten ja vaikutusten mielestäni näkyä, joten odotellaan vielä rauhassa ennen päätösten tekemistä. Voihan olla, että nuo kipuoireet eivät liity kiviin ollenkaan, vaan siihen ylimääräiseen selkänikamaan, mikä löytyi tuossa reilu vuosi sitten. Se olisikin sitten vakavampi juttu, vaikkei tämä struviittikiviasiakaan kiva ja helppo ole. 

Seppå ja hänen lammaslaumansa

Sera oli eilen hoidossa veljeni perheen luona, kun käväisin itse puutarhamessuilla. Se vahti lapsia koko ajan, seurasi niitä ja makoili vieressä. Voi kun se tykkää lapsista! Se oli syönyt luntakin koko päivän hulluna leikkiessään lasten kanssa pihalla, mikä ilmeisesti aiheutti sen, että kun menimme Seran haettuamme saunaan, oli se sillä välin pissinyt sisälle. Toivon todella, että tuo vahinkopissa johtui ylenmääräisestä lumensyönnistä, eikä esimerkiksi niistä virtsakivistä. 

Takaisin hyviin uutisiin: Kohta ilmat lämpenevät ja saan leikata taas Seran lyhyeen turkkiin. Pentu tulee kotiin ja mulla alkaa kesäloma. Pian pääsen taas agilitykisoihin Nastan kanssa, ja voin aloitella hiljakseen pennun kanssa agilityjuttuja. Sera (ja muutkin karvakorvat) pääsee uimaan miun kanssa. Ostin pyöräkärrynkin, lähinnä Seraa ja pentua silmällä pitäen, Nasta jaksanee pääosin pidempiäkin lenkkejä kesällä jolkotella, mutta sekin kyllä mahtuu kyytiin. Pääsen siis pyöräilemään, eikä tarvitse kytätä kellosta milloin pitää mennä takaisin kotiin käyttämään koiria ulkona. Mukavia juttuja luvassa siis! Vielä pitää kuitenkin ensin odotella kuusi viikkoa, että saan äitikoiran ja lapsikoiran kotiin. Ne palaavatkin sopivasti äitienpäiväksi. Mukavaa! 

Lisäys: Kiitos vaan kaikista onnitteluista, joita tuohon edelliseen postaukseen on kommentteina tullut! Välitän terkut Nastalle kun näen sen taas. :)

maanantai 23. maaliskuuta 2015

22032015 = 2u + 6n

Kun humanisti laskee, ei voi aina mennä oikein, mutta kyllä tuo otsikon yhtälö on aivan juuri niinkuin siihen on kirjoitettu. Eilen, 22.3.2015, syntyi Nastalle kahdeksan ihanaa pentua: kaksi poikaa ja kuusi tyttöä. 

Tiina soitti lauantaina ja laittoi viestiäkin pari kertaa, että nyt on Napen lämmöt lähteneet laskuun, ja veikkasi synnytyksen alkavan sunnuntaina iltapäivästä mumminsa ja äitinsä synnytysten kulkujen mukaisesti. Nasta oli kellontarkasti mummiinsa ja äiskäänsä tullut, ja aloitti synnytyksen iltapäivästä sunnuntaina! 

auuu supistaa! (c) Tiina Hasu

Video supistuksista

Koska Napse oli niin kaukana ja synnytys alkoi sunnuntaina iltapäivällä, ei miun tarvinnut lähteä paikan päälle, vaan mulla oli niin ihana tilanne, että sain livestreamin kotisohvalle! Tea ja Suvi, joille Nastanpoikanen menee omistus-/sijoituskotiin, kiirehtivät koiranäyttelystä paikan päälle virittelemään mulle kamerat asemiin. Kun he pääsivät perille, oli jo eka tyttö ehtinytkin syntyä! Kameroita viritellessä syntyi toinenkin tyttö. Siitä iloittiin, sillä kaksi tyttöä tarvittiin meidän molempien kotien tarpeisiin. Tea siis ostaa Nastanpoikasen ja sijoittaa sen Suvin luo asumaan. 

Kolmannen pennun syntymän ehdinkin jo sitten näkemään kameroiden välityksellä. Ja olipa mahtavaa, että pentueeseen tuli myös trikkejä! Ensin trikeistä syntyi poika. Sitä piti vähän avitella ulos; kalvot olivat jo puhki ja se tuli häntä edellä. Odotellessa mietittiin jo, että onkohan se edes elossa, mutta elinvoimaisena se sieltä tulla tupsahti. Kun toinen trikki syntyi, Tiina näytti pentua kameralle ja sanoi, että nyt se syntyi, trikkityttö! Olin juuri maininnut, että mulla on aina ollut haaveena trikkityttö, mutta olosuhteiden pakosta olen päätynyt näihin soopeleihin. Siellä se nyt sitten olisi, trikkityttö tähän kotiin! Pitää kuitenkin vielä miettiä ja tutkiskella (sen minkä pystyn, käyn kuitenkin muutaman kerran pentuja katsomassa) tyttöjen luonteita, että mikä mulle sopisi parhaiten. Oon sanonut, että hullu sen pennun pitää olla, vähintään yhtä hullu kuin äitinsä, että tähän taloon saa Napen kanssa muuttaa! Tuo trikkityttö oli myös pentueen pikkuruisin, 178g painava mötkylä. Suurin oli yksi blonditytöistä, 333g. Muut sitten siltä väliltä. Yhteys pätki hieman, joten kauhean tarkkaan en nähnyt kaikkea, mutta aivan mahtavaa oli seurata Napenpoikasten syntymää. 

Nasta on huolehtiva ja omistautuva äiti. Heti otti pennut nisille ja nuoli kalvot ja söi istukat. Ihana Nape. Alla olevat kuvat on ottanut Suvi Lehto.








Surkeaa kuvaa livestreamin kautta.




En saanut oikein nukuttua viime yönä, kun olin niin täpinöissäni pennuista. Enkä oikein edellisenä yönäkään, kun kyttäsin puhelinta, jos Tiina laittaa viestin että synnytys on käynnistynyt. Tämmöstä tää synnyttäminen on - raskasta! Jospa sitä nyt sais nukuttua kun pahin jännitys on jo ohi. 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Hiljaa hyvä tulee

Napetti on lähtenyt. Jäljellä on Sepe. Ollaan kaksin seuraavat pari kuukautta. Voidaan keskittyä kaikkeen kivaan, niinkuin tänään aamulenkillä hitaasti maleksimiseen ja kaikkien kiinnostavien kohtien nuuskuttamiseen ja auringosta nauttimiseen. Napelle tulee aika nopeesti tylsää, ja se alkaa komentamaan jos seisoskellaan paikallaan. Hyppii päälle ja haukkuu. Viime aikoina tosin ei niitäkään jaksanut tehdä, kunhan lyllersi menemään. Tänään aamulla Sera ei kävellyt varmaan askeltakaan tien puolella, vaan metsässä hankiaisen päällä. Minä löntystin vieressä ja nautin auringonpaisteesta. On tässä puolensa. 

Sepe on ollut vähän kipeä taas. Virtsakivivaivat iskivät taas keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Keskiviikkona käytiin agilityssa, joten olenkin tässä mietiskellyt, saiko agility kivet liikkeelle. Ruokinta jatkuu tästä hetkestä kuolemaan saakka struviittinappulalla. Tänään aamulenkin päätteeksi Sera sai ihanan hepulin, ja juoksenteli metsikössä ja sulilla maaläimäreillä ympäriinsä. Sitten laitoin koiran hihnaan ja lähdettiin kotia kohti. Yhtäkkiä Seralle tuli kiire, se melkein veti kotiin päin. Kotona se oli levoton ja pyysi ulos. Laskin sen pihalle, ja pissallehan se taas meni. Käväisipä taas mielessä, tuliko koiralle kipuja hepulista (kivet taas liikkeessä!). Pitää seurata ruokinnan vaikutusta ja testata jossain vaiheessa tuo agilityn/hepuloinnin vaikutus kipuihin. Huoh. 

Torstaina käytiin naapurin Katin kanssa Jaamankankaalla viimeisellä yhteislenkillä lassieitten ja mäykyn kanssa. Siis viimeisellä vähään aikaan tällä kokoonpanolla, sillä Nasta lähti eilen kohti Mikkeliä ja jatkaa matkaansa tänään Mäntsälään Tiinan luo. Ilma oli ihana, hankiainen kannatteli ja koirat nautiskelivat. Otin pari kuvaakin reissulta, tässä muutama:







Nameja tänne!

Mäykky piehtaroi, lassie tarkkailee

Lopuksi vielä kevennys: Nasta osaa hymyillä, mutta se tekee sitä vain harvoille ja valituille! Päivi-serkun lisäksi Kati saa hymyjä osakseen. Tässä linkin takana ihana video Nastan hymyilystä!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

6+7

Otsikossa ei suinkaan ole syntyneiden nastanpoikasten määrä, sillä eihän se nyt vielä synnytä. Nuo ovat viikkoja, ja tässä kuvat molemmilta viikoilta. Selkeästi Nastan maha on leventynyt ja nisät turvonneet. Paitsi ylimmät. Selkä on levee ja ruoka-aikaan on oltu kotona! Kuvista tätä pullukkuutta ei kyllä oikeasti juurikaan huomaa, mutta livenä Nape lyllertää eikä edes hirveästi ravaile tai jaksa lenkkeillä. Ymmärrän yskän. 

6 vko

7 vko

Selkeä ero, eikö olekin? Seiskaviikon selässä ei ole enää vyötärölinjaa. Tasapaksu pötkö. 

6 vko

7 vko
Näistä sivukuvista ei nyt oikein edes huomaa, että Nasta on tiineenä. Mitä nyt tuo selkä vähän notkottaa. Ja seiskaviikon kuvassa ei oikein pysty enää seisomaan nätisti, tuolla tavalla röhnöttää. Olevinaan asettelin sitä hienosti kuvaan, mutta niin vain se vaihtoi aina asennon ilmeisesti parempaan. Istuessaan Nasta on tosi pullukan näköinen. Selkä on levee ku valtameri! Ei vaan tästäkään kuvasta huomaa.

Massaa löytyy!
Tiineys on muuttanut Nastaa jonkin verran: ahne koira on muuttunut vieläkin ahneemmaksi - törkeästi tulee jopa kuonolla tökkimään kun syödään! Nape ei tosiaan jaksa enää lenkkeillä hirveästi, mutta se nyt tosiaan oli odotettavissakin. Mennään pienempiä lenkkejä nyt sitten. Lenkillä Nape saa jolkotella vapaana. Tiineyden myötä se on siirtynyt pienriistan metsästyksestä miniriistaan. Ennen ruoka-, jäljestys- ja ajojahtilistalla olivat puput, räksät ja harakat, mutta nykyään mielenkiinto kohdistuu vain oraviin, talitintteihin ja kissoihin. Tai kyllä nuo ennenkin kyytiä saivat, mutta nyt Nape on jättänyt listalta nuo extreme-lajit pois ja tyytyy jahtailemaan tinttejä ja muita pikkuruisia. Tuossa viime viikolla se lähti jänön perään, mutta ihmeellistä kyllä, se pysähtyi parin laukan jälkeen lähes käskystä! Tajuaa kai tämänhetkisen rajallisuutensa. Silti se osaa söpöillä nenänsä kanssa. Kuten Seppåkin: 






Sepsuliini jaksaa myös pyytää Napettia leikkiin. Nape ei innostu. Sera jaksaa yrittää. Enää Nasta ei jaksa edes antaa turpaan noista liehittelyistä, kunhan väistää ja katsoo tympeästi. 

Harmaa mummeliini
Nasta lähtee kolmen yön päästä Mäntsälään. Siellä miun parhain agilitykiituri viettääkin sitten seuraavat kymmenisen viikkoa. Agilityssa ollaan Seran kanssa nyt päästy käymään, mutta aika raihnainen mummeliini on treenien jälkeen. En ole oikein vielä saanut päätettyä, kisaisinko mummun kanssa naapuriseuran kisoissa pääsiäisenä vaiko enkö - joka tapauksessa kaksipäiväisistä kisoista suunnitelmissa kisata vain rata, maksimissan kaksi. Sera ei nimittäin kauhean mielellään lähde takaakiertoihin, ja olenkin miettinyt, johtuuko se siitä ylimääräisestä selkä-/lannenikamasta. Siis että onkohan kivuliasta mennä takaakiertoja. Kuvattuhan se kaksi kertaa uudelleen virallisen kuvauksen jälkeen on, ja tuo nikama ei hierrä/paina ydintä/kutkuta hermoa jne, mutta kun ei voi tietää varmaksi kivuista, kun kyseessä on koira, joka ei osaa puhua, eikä varsin näytä kipujaan. Normaalisti se kuitenkin juoksee ja riekkuu lenkillä. BoT on päällä päivän ennen treenejä ja kaksi treenien jälkeen, ja lämppäykset pitää nyt hoitaa tosi huolellisesti, kuten jäähdyttelytkin. Aksahinku on kova, mutta tiedän ja hyväksyn Seran rajallisuuden (myös esim kontaktien suhteen!!), joten jos sen kanssa kisaamaan päädyn, en tavoittele muuta kuin hauskanpitoa. Ihan aksapimennossa ei tarvitse olla, sillä reilun viikon päästä olisi suunnitelmissa ajella Kuopioon minikoiran kanssa kisaamaan. Russelienergiaa! Tänään kokeilin treeneissä tuota Sylvi-russelia, ja nollana mentiin rata läpi. Sype on kanssa sellanen luottomasiina, niinkuin Serakin on/oli: huolella kun tekee, menee koira mihin vaan. Vauhti ei ole voittajan luokkaa, mutta taitoa ja tekemisen intoa löytyy! Katsotaan, mihin meidän paukut riittää. :)


keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Viisi viikkoa

Eilen tuli viisi viikkoa Nastan tiineyttä täyteen. Koska unohdan kaiken, mitä en ole kirjoittanut muistilapuille, kännykän muistutuksiin tai otsaani, en ole muistanut ottaa Napesta hyviä viisiviikkoisraskauskuvia. Tänään otin ne. Viisi viikkoa ja yksi päivä. Mutta koska unohtelen asioita, en muistanut ottaa kameraa mukaan lenkille, vaan unohdin sen kotiin. No, koska nykyään on valoisaa vielä puoli kuudeltakin, ajattelin ottaa kuvat kotipihassa kun tulen kotiin. Mutta olin - yllättävää kyllä - unohtanut laittaa kameran akun lataukseen, ja sehän oli tyhjä. Onneksi nykymatkapuhelimissa on kamerat! Sain siedettävät kuvat Napesta seisomassa lumipenkan päällä. Ja syömässä jänönkakkaa. Sitä kuvaa en kyllä taida tähän laittaa. Koska en ole muistanut (!!!) julkaista neliviikkoiskuviakaan (sivulta ja ylhäältä), laitetaan nekin tähän. Var så goda: 

4 vko

4 vko

Tässä sitten nämä viisiviikkoiskuvat (tai siis viisiviikkois ja yksipäiväiskuvat):

5 vko (+1 pv)

5 vko (+1 pv)
Ei vielä huomaa, eihän? Mitä olette mieltä? Miusta ei, tosin miehän näen tuota joka päivä. Napetti - urheilija kun on - on kivan timmissä kunnossa, joten lihakset ei ole antaneet hirveästi periksi kasvaville pennuille. Mahan alla on koiran rungon suuntainen mötkö, joka laskeutuu pikku hiljaa alemmas ja alemmas. Mutta ei sitäkään vielä sivusta huomaa, kun noita hapsuja on edessä. Nisät on kasvaneet ja Jaakon mielestä Nastan nenä on läskiintynyt. Itse en ole huomannut. Mutta Jaakko taitaakin olla hormonimyllerryksessä tästä raskaudesta. Se on nimittäin alkanut ikävöidä Nastaa aina kun joutuu olemaan siitä erossa. Ikävöintiin ehkä vaikuttaa se, että Nape on tiineyden myötä muuttunut tosi ihanaksi. Se ei ole ollenkaan tuhma, paitsi välillä ihan pikkuisen vaan. Se tulee mielellään syliin makoilemaan, sänkyyn viereenkin (meillä koirat ei saa olla sängyssä, paitsi vanhat ja tiineet) ja laittaa pään nätisti olkapäälle tai tyynylle! Se myös kerjää ruokaa koko ajan. Se kyllä syö ravitsevampaa mamma-ruokaa, lisäksi lihoja ja rustoja, mutta ei tunnu riittävän. Jos Jaakolta kysytään, Nastaa voisi ruokkia aina kun se katsoo "nälkäisenä" ja "surullisena" silmiin. Nape-rukka, kyllähän se varmasti voimia vie, jos sisuksissa myllertää 6-8 monsteria! On se kyllä saanut herkkuja vähän enemmän. Juustoa ja lihaa lähinnä. Kun se osaa olla niin säälittävän ja söpön näköinen! Lisäksi Hänen Tiineytensä ei voi juosta tai leikkiä. Koska Hän on Tiineenä. Heti astutuksen jälkeen Sera sai hammasta jos yritti leikittää Nastaa, mutta nyt Nasta vain väistää ja katsoo tympeällä ilmeellä Seraa, joka ei yhtään ymmärrä, miksei Nape leiki. 

Kahden viikon päästä Nasta lähtee Tiinan luo. Mitenhän me täällä selvitään?! Pitää mennä käymään sitten sopivina ajankohtina. Synnytykseenkin, jos ajankohta on suosiollinen arkityötä tekevälle. Nopeasti aika kuitenkin kulkee, ja kohta on kesä. Nyt on nimittäin jo kevät! Aamulenkillä kuudelta rastaat laulavat ja metsässä ei ole enää pilkkopimeää! Ihanaa! Loppukevennyksenä vanha hortonomi Seppå tutkimassa keväisiä tulipseja:


Ainiin, olihan minulla ikävämpääkin kerrottavaa. Seran sisko Lara (isäni koira siis), jouduttiin sunnuntaina viemään päivystykseen äkillisen kipukohtauksen takia. Diagnoosi oli sama kuin Seralla neljä vuotta sitten: märkäkohtu. Kipukin alkoi yhtä äkillisesti kuin Seralla. Torstaina koira oli vielä ihan ok, leikki Serankin kanssa. Koiraa leikatessaan eläinlääkäri oli havainnut, että tulehdus on levinnyt suolistolle ja vatsakalvoille. Osa suolesta ja vatsakalvosta oli jo alkanut muuttaa väriään (=kuolion vaara). Ennuste selvitä oli lääkärin mukaan alle 50%. Toipuminen voi näyttää hyvältä, mutta parin hyvän päivän jälkeen voi kuulemma tulla romahdus. Lara on nyt kotona. Se oli toissailtana ja -yönä oksentanut, kun ilmeisesti maha ei kestä lääkkeitä (on muutenkin herkkävatsainen). Eilen se sitten sai lääkärissä piikillä antibioottia ja pahoinvointilääkettä. Ja tänään aamulla kotona uusi piikki pahoinvointilääkettä ja antibioottia. Sen jälkeen on saanut suun kautta taas lääkkeet ja myös tujumman vatsansuojalääkkeen. Se on jo syönyt vähän, joten uskaltaisiko sanoa, että alkaa näyttää paremmalta. Vielä ei kuitenkaan vielä olla selvillä vesillä, tämä viikko menee nyt kyllä kokonaan odotellessa ja vointia seuratessa. On kyllä uskomattoman tuskaista vain odottaa, selviääkö se koira, vai kuoleeko se. Eikä ole edes oma, vaikka läheinen kuitenkin. Voin vain kuvitella, mikä olo olisi, jos Sepå tai Nape sairastuisi noin vakavasti. Onneksi Seralla oli "vain" märkäkohtu. Kaikenlaista sitä. Menenkin tästä halaamaan omia koiruleitani, tee sinäkin samoin.



perjantai 20. helmikuuta 2015

Yks on vanha ja toinen pieniin päin

Joo'o, näin on päässyt käymään. Aloitetaan vaikka siitä vanhasta. Sehän on siis Seppå-mummi. Mummilla on naaman harmaantumisen lisäksi alkanut näkymään fysiikassa tuo iän lisääntyminen. Oon aika maltillisesti tehnyt Seran kanssa viime kesän jälkeen mitään, mutta nyt otin sen(kin, kuten myös Napetin) mukaan ja lähdin piiiitkästä aikaa omalle viikkotreenivuorolle hallille. Sepsuli teki taas minirimoilla, mutta peräpään takkuilemisen huomaa: putkesta tullessaan se yhden pienen askeleen verran "raahasi" toista takajalkaansa, ei siis mitenkään kipeän näköisesti. Voin hyvin kuvitella, mistä tuo johtuu ja miltä se tuntuu, sillä itsellänikin selän jumiutumisen takia (alaselkäongelmia) joskus oikea (taka)jalka (hehheh!) raahautuu satunnaisen askeleen verran. Kun selkä oli huonommassa jamassa, eli jumissa, tuota jalan "pölkkyyntymistä" tapahtui useammin. Tokikaan en voi verrata ihmisen ja koiran kehoja, mutta molemmilla meillä on alaselän kanssa ongelmia ja oireet ovat samankaltaisia. Toivon sydämestäni, ettei Seralla ole kipuja selässä koko aikaa. Tai edes vähää osaa ajasta. Jumit toki aiheuttavat kipuja jonkin verran, mutta sitä varten meillä on BoT ja fyssari. Mummeli kuitenkin juoksee metsässä ja lenkillä ihan vapaaehtoisesti, joten en usko sen olevan kauhean kipeä. 


Mummeli leikkii kävyllä

Sitten se toinen osuus otsikosta: Nape on pieniin päin. Käytiin tiistaina ultrassa Martinan klinikalla, jossa selvisi, että pentusia ei ole ainoastaan pari, vaan ihan kokonainen pataljoona! Tässä vuoropuhelumme lähes sanasta sanaan:

Martina: "Noniin, kyllähän täällä pentuja on: tässä on kaksi, ja tuossapa kolme lisää!"
Minä: "Oi, ihanaa!"
Martina: "Kas, täällähän on vielä lisääkin! Oho, ai että, nyt lähennellään jo kymmenikköjä!"
Minä: O_o "---"
Martina: "No, laitetaan kuitenkin maltillinen arvio, 6-8 vauvelia siellä on. Varmaankin lähempänä kahdeksaa."
Minä: o_O "Mitäää...."
Martina: "Kyllä, onnittelut!" 
Minä: o_O "...kiitos..."

Olo oli siis hieman hämmentynyt, mutta iloinen tuon keskustelun jälkeen! Minä kun hermorauniona Tiinalle jo soittelin, että pitäskö tuon mahan jo näkyä (silloin viikkoja oli astutuksesta kulunut kolme). Tiina laitteli mulle puhelun jälkeen tekstarilla mustaa valkoisella, että ei pitäisi vielä näkyä. Nyt, kun viikkoja on kulunut rapiat neljä, mahalinja on laskeutunut ja vähän pullahtanut, mutta ei se kyllä sivulle näy kun karvaa on edessä niin paljon. Jännää odotella, miten maha tulee näkymään. Oon ottanut ylhäältä ja sivusta kuvia kaikilla viikoilla, ja aion ottaa jatkossakin. Nyt ne kuvat eivät tietenkään ole tässä koneella, joten tähänpä niitä en saa. Mutta lohdutukseksi nätti-Napesta on tältä päivältä lenkkikuvia, kuten tuossa ylempänä Serastakin. 




Napekin siis oli keskiviikkona mukana agilitytreeneissä. Tehtiin senkin kanssa minirimoilla, ettei liikaa rasita itseään. Koitin itse juosta mahdollisimman vähän, ja nekin juoksuaskeleet jotka otin, otin löysäillen ja hölkäten. Mutta turha minun on tehdä varovasti ja kuumumatta, kun sen pitäisi olla Nape joka niin tekee. Ja eihän se tee aksassa mitään puolella teholla. Olisihan se pitänyt muistaa. Otettiin pari pientä pätkää ja Nape jäi nyt sitten kokonaan aksasta äitiyslomalle. Ei se osaa ottaa lunkisti aksakentällä! 

Tänään käytiin sitten collieporukan kanssa tokoilemassa. Otin Nastan kanssa liikkeestä maahanmenoa, ja se oli ihan huippu. Siis ihan oikeasti huippu. Seuraaminen oli hienoa ja Nape lakosi ihan sekunnissa käskystä maihin. Nyt aionkin käydä Napen kanssa collieryhmässä joka perjantai siihen saakka, kunnes se lähtee synnyttämään Tiinan luo. Ja sehän tapahtuu tuossa maaliskuun puolessa välissä, eli Napetti on kotona enää kolmisen viikkoa! Kotiin se tulee vasta toukokuussa. Miten selviän ilman pikku kakkiaista?! Se on niin omanlainen persoonansa, että kotona on vähän tyhjää ilman sitä. Plus että mulla on jo nyt ihan kauhee aksahinku, eikä Seran kanssa viitsisi oikein hirveästi tehdä mitään, ettei sille vaan tule kipuja. Onneksi mulla on kuitenkin tuo Sepsukka kotona, ettei ihan koiratonna tarvitse olla. Voidaan hömpötellä välillä aksaa, ja käydä collietreeneissä häiriökoirailemassa. Onpa meistäkin jotain hyötyä! 

Huomenna lähden aksakaverini Melissan kanssa Kuopioon, missä Melissa ja koiransa Vekki starttaavat kisauransa. Mitäpä mulla muuta viikonloppuna, kun ei omaakaan kisakoiraa just nyt ole! Koirat vein äitin luokse jo tänään, ettei niiden tarvitse jalat ristissä odotella minua kotiin viemään niitä ulos. Jaakkokin kun on studiossa viikonlopun. On muuten tyhjää nyt talossa. Onneksi tosiaan jää edes mummeli taloon kun Nape lähtee synnyttämään. 


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

She is back!

Nasta on palannut hieman aiottua pidemmäksi venyneeltä humputtelureissultaan! Onhan se jo viikon ollut kotona, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjoiteltua. Nasta siis oli suunnitellun viikon sijaan Tiinan luona kaksi viikkoa, sillä se venytti juoksuaan. Yhdeksäntenä juoksupäivänä progearvot olivat vasta 0,8, mikä on aivan liian matala astutusta ajatellen. Odoteltiin siis juoksun kehittymistä, mihin menikin sitten viikko lisää. Nasta kävi Kustin luona ja Kusti tuli Nastan luo. Kusti polkee ja polkikin, nyt vain toivotaan parasta, että Napelle ja Kustille syntyisi paaaaljon ihania lapsia! Nättejä ne ainakin ovat, molemmat. 

Nape kotiinpaluuiltana

Kusti eli Carlitos Artistic Angus

Kustihan on pina, eli pitkäkarvainen collie, joka on syntynyt lyhytkarvaisille vanhemmille. Tuo nimitys "pina" tulee sanoista PItkäkarvainen NAhka (=lyhytkarvainen collie). Joskus muinoin lyhyt- ja pitkäkarvaisia collieita on saanut risteyttää keskenään, ja joillekin yksilöille on tuo pitkäkarvainen geeni jäänyt perimään. Kun kaksi koiraa, jolla on pitkäkarvageeni, kohtaavat, ne voivat saada sekä lyhyt- että pitkäkarvaisia pentuja. Kustin pentueessa oli seitsemän pentua, joista neljä oli pitkäkarvaisia. Pentueisiin syntyneet pitkäkarvat siirretään yleensä pitkäkarvojen puolelle, eli Kustikin on rotuunotettu pitkisten puolelle. Yleensä pinat ovat aika niukkaturkkisia, kuten on Kustikin, mutta kuitenkin niin runsasturkkinen, että on saanut näyttelyistä kolme kertaa arvosteluksi EH. Erittäin Hyvin siis! Kusti ja Nasta voivat saada vain pitkäkarvaisia pentuja. 

Tästä klikkaamalla pääsee Kennelliiton jalostustietojärjestelmään katselemaan mahdollisten pentujen sukutaulua. Varpaat ja sormet ristiin, että Nape saisi monta pentua. Vielä pitäisi jaksaa odotella parisen viikkoa, ennen kuin voidaan käydä ultrassa varmistamassa tilanne. Hirmuisen hellyydenkipeä tuo koira on kyllä ollut viime aikoina! Ainahan se tulee viereen ja makoilee jaloissa, mutta viikon sisällä se on mm. istunut kälyni syliin, tullut sohvalle jalkojeni päälle makoilemaan ja tunkenut itsensä Jaakon kainaloon ja käteen. Kyllä, käteen: 



Käytiin eläinlääkärissäkin tällä viikolla, kun haettiin Nastalle herpes-rokote suojaamaan pentuja ja äiskää. Nasta kotiutui myös sikamaisiin tapoihinsa ja söi metsästä maanantai-iltana jotain, mikä saattoi olla pazkaa tai sitten taas joku raato. Siitäpä tulikin yllättäen ihan armoton ripuli, jota on paranneltu tässä tiistai-illasta saakka. Nyt näyttää hyvältä. Nasta on ollut ihan normaali ja pirteä itsensä, on leikkinytkin tavalliseen tapaansa, kunhan on maha laulanut. Tai muuten se ei kyllä leiki, siis Seran kanssa enää. Eikä juokse metsässä ihan päättömästi. Kun Sera yrittää leikittää, antaa Nasta hammasta. Oiskohan se tiineenä? Ei pysty nimittäin leikkimään. Eikä juoksemaan. On otettava rauhallisesti. Ja tunkeudutaan kainaloihin ottamaan hellyyttä. Hmm. Toivotaan parasta!

Tiistaisen eläinlääkärireissun jälkeen käytiin vähän jäällä juoksentelemassa. Siellä oli hirviö! Varjolautailija nimittäin. Seppå tuumasi, että sehän on kauheen uhkaava, ja alkoi möhisemään sille. Nasta ei tuossa vaiheessa ollut huomannut koko lautailijaa. Mutta onneksi huomasi (...), että Lassiet saivat ajettua mörön pois ja pelastettua minut tuolta hirviöltä! Huh!

Sera huomaa epäilyttävän olennon...

Nastakin tajuaa vihdoin vaaran!

Lassiet to the rescue!
Nyt pidetäänkin sitten Nastan kanssa taukoa agilitysta. Ehkä käyn jossain vaiheessa hallilla jotain pientä tekemässä, mutta vielä ensi viikolla ei taideta mennä hallille. Seraakaan en jaksa viedä, sillä se jumahti totaalisesti kun kävin kahtena viikkona putkeen sen kanssa treeneissä. Siis kaksi kertaa, ja tein vain medirimoilla. Mutta kyllähän se onkin jo ihan kohta kahdeksan. Seniori siis! Onneksi seniori toipui BoT-kuurilla ja letkeällä raviliikunnalla. Ei vain tuo palautuminen ole enää ennallaan, eikä tarvitsekaan olla, kun ikääkin on jo. 

Päivin kanssa heitettiin vitsiä, että se ottaisi Nastan reiluksi kuukaudeksi tokohoitoon ja mulle tulisi Kuura aksakoiraksi. Eipä kyllä hullumpi idea. Koiravaihto. Päivii....!?? :D