Päänvaivaa pikkumustasta

Ei, en puhu mistään juhlavaatteesta, jollainen jokaisella naisella pitäisi roikkua vaatekaapissa (kyllä mullakin on!), vaan - yllätysyllätys - Yrsa-Ulpukasta. Jos ei ole jo tullut ilmi, on mulla ollut erityisen vaikeaa suhtautua Yrsan erilaisuuteen. Siis eroavaisuuksiin, mitä Nastaan tulee. Senhän siis pitäisi olla Nastan mustavalkoinen valokopio, eikö vaan? Sehän on Nastan lapsi! Miksei se ole yhtä raivopää agilityradalla? Miksei? Miksi sitä pitää auttaa oppimaan noin paljon? Nastalle tarvitsi näyttää jotain kerran, ja se oppi sen, tuli innokkaana oppitunnille, teki aina läksyt ja oli kympin oppilas. Yrsa...no, Yrsa ei välitä ekasta kerrasta, saattaa tulla katsomaan puolet toisesta kerrasta ja kolmannella kerralla se saattaa jopa olla paikalla loppuun saakka. Jos paikalla on myös ruokaa. Mutta muuten ei. Sellanen välillä lintsaava kaveri, joka haluaa kyllä pärjätä ihan hyvin, mutta ei haluis lukee kokeisiin (siis minä nuorena, kääk!!).

Käytiin lauantaina ACElla Kuopiossa Vitikaisen Tiian opissa treenaamassa. Tiia neuvoikin meille muutamia asioita, jotka pitää ottaa käyttöön. Ensimmäisenä tärkein: älä vertaa Yrsaa Nastaan! Nasta on se täydellinen yksilö, poikkeuksellinen lassiekoira, eikä toista sellaista vaan enää tule. Piste. Lakkaa siis vertailemasta! Okei, okei. Hirveen vaikeeta! Toisena: palkkaa ruualla. Se on miun salainen ase, sillä tuo koira on niin äärettömän ahne, että sille ruoka on huippupalkka! On olemassa koiria, joilla ei ole huippupalkkaa, joten miksi yritän tunkea Yrsalle muuta palkkaa kuin sitä, mikä sille on paras? Koiran ehdoilla pitää mennä! No joo, tajuan nyt vihdoin. Kolmantena: Opeta palkasta luopuminen. Yrsalla on paha bortsumainen tapa käyttää silmää, jäädä kyttäämään palkkaa/henkilöä joka palkkaa/namikippoa. Tämä silmän käyttö tuli jo pentutestissä ilmi, ja Tiina sanoikin silloin, että neuvoo sitten jatkoon, jos se tupsahtaa esiin agilityn puolella. No se tupsahti.

Videolla ei hirveästi sitä kyttäämistä näy, sillä kuvaaja otti videolle vain oikeeta tekemistä, eikä sitä, kun mie käännän Yrsaa pois palkan suunnasta, väännän sen päätä tai muuta sellasta. Tässä Yrsa jää kyttäämään namipalkan lisäksi vähän putkea, jota ennen pitäisi mennä sivuttainen hyppy. Korjattiin sitä ponnistuspaikalle kokoamisella ja vielä laskeutumispaikallekin namilla. Namina meillä on nyt broileripyörykät, jotka on puoliksi tai maksimissaan neljään osaan laitettu. Isoja köntsiä siis Yrsa saa kerralla, mutta niin ne näkyvät hyvin hallin pohjasta ja palkka on tarpeeksi houkutteleva. Kohta mulla on iso, pullea musta pikkumustan sijaan!

No, miten se sitten opetetaan, se palkasta luopuminen? Tiia antoi vinkkejä, ja lopputenttinä palkasta luopumisena voisi olla "houkutusten kiitorata" -tyyppinen suora, jonka päähän Yrsan pitää tulla miun luo, ja matkalla on houkutuksia. Namipurkkeja auki esimerkiksi. Sehän Yrsalle se suurin houkutus on, kun sille nuo lelut on vähän toisarvoisia. Kävin tänään heti hallilla kokeilemassa tuota palkasta luopumista kannellisen rasian avulla. Olin tietenkin ensin eilen vuodattanut kasvattajan Facebook-ryhmässä surkeeta oloani Yrsan suhteen ja sain taas hyviä vinkkejä. Mikä onni, että Napen ja Yrsan kasvattaja kasvattaa myös bortsuja! Yrsa nimittäin vaikuttaa vähän bortsumaiselta tuon maanisen kyttäämisen suhteen kuulemma. Jää kiinni palkkaan ja tuijottaa vain sitä. Käänsin sen Kuopiossa jopa selkä vasten palkkaajaa&namia, mutta niin vain pää kääntyi kuin pöllöllä konsanaan rangan ympäri. Hitsin Yrsa! Sehän jopa leikkii lenkillä niin, että se pistää maate, ihan päänkin, ja odottaa että Nasta tekee peliliikkeen. Sitten ne juoksee hepulia, jonka jälkeen Yrsa joko nappaa Nastan kintereestä kiinni tai lakoaa taas pusikkoon maan tasalle ja odottaa seuraavaa äkkiliikettä, joka laittaa sen liikkeelle. 

Videolla on jo pientä edistystä alun haparoinnin jälkeen havaittavissa! Tajusin myöhemmin itsekin saman, mistä Tiina-kasvattaja mulle vinkkasikin fbssä: Yrsa lähtee paremmin miun liikkeen mukaan, joten en saisi jäädä sitä paikoilleni houkuttelemaan vaan lähteä "jatkamaan rataa", eli liikkeellä äänen lisäksi viedä sitä eteenpäin. Ehkä se tästä. Alku vaikutti ihan lupaavalta kyllä kieltämättä. Torstaina treeneissä koulutus jatkukoon!

Napen kanssa tein keinua 4onina (koitan saada sen 2on2offin sijaan). Sillä on tosi vahva 2o2o, sillä tämä oli ehkä kuudes kerta hallilla tämän asian takia, joka kerta olen 2-3 settiä ottanut, ja edelleen Nasta tarjosi myös 2o2o:a 4onin lisäksi. Huoh. No, ei se ainakaan räiski sieltä alas ja eteenpäin lentokeinuna, vaan tulee kyllä nätisti 4onina alas mutta lähes puolet kerroista vaihtoi 2on2offiin. Naksuttelen sille siis 4onia, ja silti vieläkin tarjoa muuta. Vahva on kontaktimuisti Napella! Keinutreenit jatkuvat... Ja myös ne kotiläksyt, jotka saatiin Nastan kanssa Vähäniityn Sarin ryhmässä. Persjättöjä rohkeammin, päällejuoksuja rohkeammin. Ja tämähän vaatii sen, että luotan koiraan radalla. Niin, se ikuinen pikku juttu. Vähän samoja saatiin kotiläksyiksi aluevalkussa loppiaisena. Yllättävää kyllä, saksalainen ja persjättöohjaukset olivat nopeimpia, kun kellotettiin neljää-viittä eri ohjausta samoille esteille. Ja saksalainen ja persjätöt ovat olleet miun ei-listalla, sillä en osaa niitä koska en luota koiraan enkä näin ollen etene tarpeeksi rivakasti pois alta. Pitäsköhän alkaa luottamaan? Ehkäpä. 

Loppukaneettina voitaneen sanoa, että luota koiraasi ja kohtele koiriasi yksilöinä. Vai mitäpä sanotte? Yksi asia kun on reilassa niin toinen prakaa. Hitto kun ei tässä lajissa (ja elämässä!) oo koskaan valmis! 

Vuoden ekan tekstin otsikko on tässä

Vuosi vaihtui jytisten ja paukkuen, meillä koirat makasivat tyytyväisinä mitään kuulematta. Naapureilla on tapana kokoontua meidän talon eteen paukuttelemaan rakettejaan, mikä kuuluu meille sisälle tosi selvästi, mutta rauhassa täällä on oltu. Itse en ollut puolen yön aikaan kotona vaan mentiin kaverin luo juhliin, mutta lähdettiin vasta kahdeksan maissa, että nähdään miten koirat - varsinkin Yrsa, jolla oli eka vuodenvaihde - reagoi. Ei mitenkään. Serasta ja Nastasta sen toki jo tiesinkin. Yrsakin näyttäisi olevan äänivarma. Olinkin kyllä siitä melko varma jo etukäteen, sillä se ei reagoi pelkäämällä mihinkään. Se on oikeastaan aika tyhmänrohkea. No, onhan se pentukin vielä, ja tollaset pennuthan usein on vähän hönttejä! Niinkun tällasia:

Yysa halluu ruokkaaa...

Treenikausi rävähtääkin ihan tosissaan käyntiin ensi viikolla: Nastalla on agilitytreenit tiistaina ja keskiviikkona. Tiistaina on meidän oma viikkoryhmä, joka on tänä vuonna ohjattu ryhmä, jee! Keskiviikkona meillä on aluevalmennuspäivä Savonlinnassa. Yrsakin treenaa ensi viikolla kahdesti: torstaina omalla viikkoryhmävuorollaan ja lauantaina Vitikaisen Tiian vinkkien mukaisesti (toivottavasti!) ACElla Kuopiossa. Yrsan tämän vuoden treenaaminen aloitettiin kevyesti tokoilulla (tai oikeastaan "tokoilulla"), leikkimisellä ja uuden tempun opettelulla. Opetan Nastalle ja Yrsalle samaa temppua, jonka yhdistän TopTeam-leiriltä saatuun kotiläksyyn tehdä jokin lihaskuntoliike yhdessä koiran kanssa. Siitä video myöhemmin, kunhan liike on valmis. Tässä videolla tokoillaan.

"Hei...mahunko miekii...oonko mie kuvassa?", sanoo Seppå.

Ensi viikolle onkin luvattu pakkasta ihan kunnolla, jopa alle -25°C. Sehän ei sinänsä hirveästi ole, mutta kun on nyt koko syksyn ja alkutalvenkin tottunut nollakeleihin ja pariin  vajaan kymmenen pakkasasteen päivään, niin kylläpä paleltui taas varpaat jo ulkona! Tänään on kuitenkin vain viitisentoista astetta. Huomenna pitää ottaa toppahousut töihin, etten palellu välkällä. Koirat ei tunnu pakkasista välittävän. Seralla vähän tassuissa tuntuu, ja hiekoitussepeli jää kaikilla anturoiden väliin. Nasta ja Yrsa eivät paljoa sepelistä välitä, Sera sen sijaan pysähtyy kaivelemaan varpaanvälejään lenkillä. Ja lattiathan meillä on sepeliä täynnä, eipähän liukastu kukaan meidän kotona! Joka päivä keräilen kiviä lattialta kourallisen verran. Pitäsköhän tuo palauttaa kaupungin käyttöön, vai oonkohan nyt varas, kun heitän kivet vaan omalle pihalle?

Loppukevennyksenä Nasta, joka rrrrrrakastaa palloaan yli kaiken. Lelut raivattiin joulun aikaan vieraiden silmiltä piiloon ja kun otin ne taas esiin, sai Nape hellyyspuuskan palloaan kohtaan. Siinä sai Yrsapentukin turpaan, kun väliin yritti, vaikka Nasta aika huonosti tuota lastaan muuten komentaa. Nasta <3 pallo! 

Ensi vuosi on kohta tämä vuosi

Vuosi vaihtuu ihan kohta, huomenna siis jos tarkkoja ollaan. Vai ylihuomenna? En ole hirveästi ollut sellainen ihminen, joka summaa vuoden tapahtumat aina vuoden lopussa. Elän mieluummin koko ajan hyviä juttuja muistellen ja pahoista oppien. Ainakin pyrin niin tekemään, eihän se aina helppoa ole. Viime vuonna näihin aikoihin kirjoitin tänne näin: 

Bloggaajillahan on tapana listata tavoitteita tulevalle vuodelle ja tsekata, mitä tuli tehtyä kuluvana vuonna. Mie laiskana ihmisenä en ole sellaista tehnyt, ja koska en tykkää kilpailemisesta, varsinkaan itseäni vastaan, en aseta juuri koskaan kirjallisia tavoitteitakaan. Ärsyttää, jos ne eivät toteudu. Ehkä olen siis perfektionisti, pääni sisällä tosin! Siellä tavoitteita on joskus liikaakin, mutta koska niitä ei ulkomaailmalle paljasteta, ei voi tietää täyttyivätkö ne. No, ensi vuodeksi julkisena tavoitteena kuitenkin Napsun kanssa jatkaa kisaamista ja tehdä niitä nolliakin. Agilityssa siis. Tokon puolella tavoitteita ei ole, koska motivaatiota tokoilla ei ole. Sera jatkaa eläkkeellä, ehkä kisaa omissa ja naapuriseurankin kisoissa tai sitten ei, saa nähdä mikä vointi on! Hyvinhän se nyt painelee menemään, eihän sillä mitään vaivoja ole, mutta onhan agility raskas laji noin vanhalle mummelille. Tärkein "tavoite" on kuitenkin se ah niin kliseinen mutta todellinen kunpa molemmat pysys terveenä. Miun karvapalleroiset!

Listataan nyt kuitenkin nuo viime vuoden tavoitteet tähän ja katsotaan miten meille kävi. Ensimmäisenä tuolta voisi poimia esiin "tavoitteena kuitenkin Napsun kanssa jatkaa kisaamista ja tehdä niitä nolliakin". Onnistuttiin! Aktiivinen kisaaminen tosin ajoittui aikavälille elokuu-marraskuu, sillä Nasta sai kahdeksan pientä lassielasta maaliskuussa. Juoksu alkoi ihan yhtäkkiä tammikuun alussa, ja Tiina aikatauluja (siis lähinnä muiden tulevien astutusten osalta) katseltuaan toivoi, että Nastan voisikin astuttaa jo nyt tuosta juoksusta. Sopihan se pienen mietinnän jälkeen. Jäätiin silloin agilityssa kahta nollaa vaille SM-kisoja. Tämä syksy onkin sitten ollut agilityn osalta meille kyllä ihan huikea. Meillä on jo SM-nollat kasassa, ja onpa meillä hienosti MM-karsintoihinkin tarvittava voittonollakin plakkarissa. Karsintoihin tarvitsee ensi kesäksi kaksi tuplanollaa, mutta en usko sen hankkimisen olevan suuri ongelma, jos flow jatkuu näin hyvänä. Nollien lisäksi kultapossuni Nasta teki itsestään agilityvalion, pääsi Agilityliiton TopTeamiin ja Savo-Karjalan alueen aluevalmennusryhmään. Miun mussukkain!

Seran osalta kirjasin tavoitteisiin seuraavasti: "Sera jatkaa eläkkeellä, ehkä kisaa omissa ja naapuriseurankin kisoissa tai sitten ei, saa nähdä mikä vointi on!" Ei kisattu, itse olin muualla meidän omien kisojen kolmosten aikaan ja Seran vointi ei kyllä ollut hyvä. Struviittikivet alkoivat vaivaamaan uudelleen heti tammikuussa, mutta ne saatiin hallintaan. Sera oli kuitekin tauolla lähes kaikesta tammi-maaliskuun. Tauko jäykisti selkeästi mummikoiraa, ehkä jotenkin aktiivinen aksaaminen oli saanut Seran selän pysymään paremmassa kuosissa. Kesällä Sera harrasti vain uimista ja lenkkeilyä, sillä en viitsinyt sitä paljoa hyppyyttää jo aiemmin todetun nikamalöydöksen ja sen yhteydessä olevan silloittuman takia. 

Alkusyksyllä Sera sitten lakkasi varaamasta toiselle takajalalleen, minkä takia käytiin lääkärissä. Luupiikki selässä oli selkeästi kasvanut, sillä minäkin näin sen röntgenkuvasta. Vuosi sitten en erottanut sitä, vaikka lääkäri sen mulle kuvasta piirsi esiin. Päätin jättää kaiken turhan rasituksen pois. Olinkin huomannut jo kesällä, että pidemmät lenkit (eli noin tunti, mummikoirien mittapuulla se on paljon!) saivat Seran selän jäykäksi muutamaksi seuraavaksi päiväksi. Joskus lenkkien jälkeen se ontuikin tuota takatassuaan, ja syksyllä pitkien lenkkien jälkeen sille ei voinut varata. Back on Track on ollut tässä ihan korvaamaton kyllä tuolle Seralle. Toimii se siis! Seran osalta vuosi ei ollut siis kovinkaan hyvä, mutta vielä porskutellaan menemään.

Lopuksi viime vuoden tavoite"listassani" toivoin, että molemmat pysyisivät terveinä. No, Seran sairauskertomuksen voi lukea tuosta ylempää. Nasta on onneksi ollut terve ja hyvinvoiva. Mitä nyt näytti hieman kapiselta rakilta, kun kahdeksan pentua oli imenyt sen kuiviin!

Ja vuoden rumimman collien omistajan palkinnon saa... Anni!
 Eka, toka ja kolmas sija!

Vuosi 2015 on siis pian paketoitu. Mummelin ja kultapossun kaveriksi meille muutti tänä vuonna Pikkumusta eli Yrsa Nastanpoikanen. Se on täyttänyt kaikki tavoitteensa, mitä pennulle kuuluukin: olla pentu. Kovin tuhma se on ollut, vähän hidas syttymään agilityyn, mutta niin hiton erityinen, että sitä vihaa ja rakastaa yhtä aikaa. 

Näin vuoden vaihtuessahan on aika uudistua, ja niinpä ensi vuodelle asetan selkeämpiä tavoitteita kuin tälle vuodelle! Oho! Napettimelle pitää saada se toinen tuplanolla ennen karsintoja, että päästään käymään sielläkin kisahumussa. Ja nyt kun SM-nollat on kasassa, niin pyritään tekemään SM-kisoissa ekalla radalla mahdollisimman ehjä, rento ja hauska suoritus. Pidetään se yhteinen flow noissa isoissa kisoissakin, mutta myös meidän pikkukisoissa. 

Sera jos pysyisi vaikka elossa, niin olis hienoa. No pysyyhän se. Mutta pyritään pitämään mieli virkeänä edes jotekin (nyt joululomalla Sera pääsi kahdesti halliin humputtelemaan miniesteillä, ja oli niiiiiin mielissään!), ja koira fyysisesti ihan hyvässä kunnossa. Meinasin ensin kirjoittaa, että siedettävässä kunnossa, mutta se ei kyllä minulle riitä. Jos koira on siedettävässä kunnossa, se ei mielestäni ole tarpeeksi hyvässä kunnossa. Vaan nimenomaan siedettävässä. Ei edes ihan hyvässä, jollaisessa kunnossa Sera vähintään saisi olla. Toivon, että mummeli pysyy ensi vuonna terveempänä kuin tänä vuonna. 

Yrsa-Ulpukkakin saa omat pikku tavoitteensa: harjoitellaan kovaa juoksemista agilityhallissa, opetellaan aksajuttuja edelleen ja kesällä vois keppejä jo katsella sillä silmällä. 2by2 tulee olemaan mitä todennäköisimmin Yrsankin keppimetodi. Kontakteja pitäis hioa jo nyt enemmänkin ehkä, mutta ehtiihän sitä. Yrsa ei kuitenkaan kesällä (=vilkkain kisakausi) edes ole vielä kisaikäinen, joten kontaktit ehtii tehdä silloinkin kun mulla on aikaa käydä vapaavuoroilla. Kisaikä Yrsalla täyttyy syyskuun lopussa, mutta silloin ei enää hirveästi kisoja täällä päin ole. Parit ehkä, mutta Yrsa on sen verran hitaampi syttymään aksalle kuin äiskänsä, että tuskin on kisavalmis vielä silloin. Hyppyradoille ehkä ensi vuoden puolella jo (huomatkaa ISO ehkä)! 

Yrsa osaa kuitenkin jo vähän juosta hallissa ja esteillä. Käytiin Tapsan tansseilla hallilla kaikkien mahdollisten koirien kanssa, tänään vain Yrpylin (ja Napen). Videota pukkaa:

Linkkinä tämänpäiväinen, kun ei halua taas ilmestya youtubeen.

Tonttuilua

...Jouluuuu ooon jooo oveelllaaa...! Ihan kohta. Agilityähky on hellittänyt, kävin Yrsan kanssa seurakaveri Iitan pitämässä koulutuksessakin viime viikolla. Mietittiin kimpassa Yrsan palkkaus kuntoon, olen nimittäin ollut tosi epävarma mitä tässä pitäisi tehdä, kun tuo on niin ahne, eikä kiinnostu kuin ruuasta. Onneksi sain hyviä neuvoja. Suunnitelma: vauhtitreeniä pakoon lähtevälle palkalle, yhdistetään muutamaan esteeseen. Palkkana tällä hetkellä naruleluun sidottu härän kurkkutorvi, kontaktilla muutkin namut käy. Tänään hallilla ollessani (pikkuapurini Meean kanssa) kokeilin vauhtitreenin päätteeksi myös juustoa taskusta, hyvin toimi sekin. Tuo Yrsa pitää ensin herätellä pakoon juoksevilla kurkkutorvilla, sitten se jahtaa muutakin. 

Napekin pääsi parin viikon tauon jälkeen vähän juoksemaan esteitä. Yrsa enemmän, sillä se tarvitsee enemmän töitä. Ihan lopuksi leikitin Yrsaa karva-pallolelulla, ja Yrsahan oli siitäkin ihan liekeissä. Riuhdottiin lelua ja siitä kiihkosta lähetin Yrsan putkeen, vauhti säilyi samana kuin naminkin kanssa ja putkesta tultuaan se ihan murisi lelulle. Jatkossakin siis lelu aina loppuun! Ensin hetsaus herkuilla ja sitten lopuksi lelun näyttö. That's the plan!

Joulu on ihan kohta tosiaan täällä, mutta mustalta näyttää maisemat. Toissapäivänä oli vielä lunta, kun otin nämä kuvat. Nyt on satanut pari päivää vettä ja lumille on käynyt köpelösti. Buu! Inhottavaa pestä koiria koko ajan, tai kärsiä hiekasta sisällä. Molempia olen tehnyt. Ja molemmat inhottavat minua!

Yrsa vaanii

Sera pölläytti pennun liikkeelle

Nape hyökkäsi lapsen kimppuun

Tässä kuvassa Yrsa leikkii kilttiä. Se lämmittää miun kanssa takkaa. Oikeestihan se on ollut perustuhma, niinkuin yleensäkin. Eilen se tuhosi vain yhden esineen, eikä sitäkään kokonaan vaan vain kolmen hampaanreiän verran. Ikävä kyllä se tuhottu esine oli pinkki suoraväri, joka pursusi kivasti niistä kolmesta hampaan tekemästä reiästä eikä se lähtenyt kovin hyvin pois tuosta olkkarin matosta. Se näytti maistuvankin melko pahalle. Facebookiin laitoinkin näin: Viha ja rakkaus, nuo saman kolikon kääntöpuolet. Kuinka selkeästi ne tämän koiran myötä näenkään! Se on niiiiin totta tämän koiran kohdalla.

Tämän tonttukuvan myötä toivotan kaikille rentouttavaa joulua! Kiitos myös Napen AVA-postiin tulleista onniteluista. :) Muistakaa syödä hyvin ja nukkua paljon. Halatkaa koirianne ja ihmisiäkin vähän!

P.S. Yrsa tulee huomenna 9 kk! Strategiset mitat ovat tällä hetkellä noin 52-53 cm ja 16,3 kg. Kunhan se joskus saa lihaksia, paino vielä noussee. Korkeus saisi olla noin, on aika hyvä. 

Ähky, eikä vielä ole edes joulu

Vielä on vuotta 2015 jäljellä, mutta Annille on iskenyt agilityähky. Näin ollen aksat saa olla vähän aikaa hyllyllä. Otetaan ne vaikka joululomalla esiin taas, jos siltä tuntuu tylsinä pyhinä! Siksi tämä blogin päivittäminenkin on ollut vähän henkisesti työlästä. Nyt on ilmeisesti sen verran aksataukoa takana, että kärsii kirjoitella agilitysta!

Nasta pääsi nyt ihan virallisesti TopTeamin jäseneksi. Eräs osanottaja perui paikkansa, joten me päästiin lauteille! Tämän vuoden toinen ja viimeinen leiri olikin pari viikkoa sitten Turussa. Turkuun on muuten pitkä matka Joensuusta! Ja varsinkin, jos lunta ei ole yhtään valaisemassa maisemia, ja vettä sataa kaatamalla koko matkan. Mutta Turussa on ihan kivaa, joten pitkä matka kuittautui sillä! 

Leirillä harjoiteltiin mm. irtoamista, rytmitystä ja olihan siellä ohjaajallekin pientä aivojumppaa muistitreenin merkeissä kaiken muun ohjelman lisäksi. Itse koin Sannan treenissä oivalluksen. En osaa rytmittää. Sanna sanoikin, että minä juoksen nätisti koko radan ja Nasta, kympin oppilas, juoksee miun kanssa samaa tahtia koko radan. Sitten haastettiin ohjaaja! Rytmitystä peliin! Kiihdytä, jarruta, toista kuvio. Sain videolle molemmat toistot. Arvatkaa, onko rytmitetty versio 1,5 sekuntia nopeampi?! Voi hitto! Miksei kukaan oo mulle koskaan tätä kertonu?! Tässä allekkain molemmat versiot (Sanna tsemppaa juoksemalla mukana rytmitysversiossa). Köyhän miehen metodilla kuvattuna, eli pädin ruudulta!

Vuoden vikat kisat kisattiin viikko TT-leirin jälkeen JoAn kylmässä (brr!) hallissa. Jo alussa mulla oli fiilis, että mitä mie täällä teen, miksi oon taas ilmoittautunut näihin jäisiin kisoihin! Ei ollut yhtään kisafiilis. Oli kuitenkin ihan mukava juosta Napen kanssa, mutta tavoitteita ei ollut sitten pätkääkään, kun saavutettiin niin hurjan paljon jo tänä syksynä. Ei enää jaksanut tsempata. Yhtään puhdasta rataa ei tehty, mutta päästiin kuitenkin yhdellä radalla kolmossijalle. Huikeeta! :D Hypäriltä saatiin vitonen, se oli tuloksen tehneiden nopein aika, mutta koska radalta tuli muutama nolla, ei päästy palkinnoille. Tässäpä hypäri linkkinä!

Yrsa kävi aksahallissa 8,5 kk päivänsä kunniaksi (ei ehkä ihan päivälleen...) ja nyt otettiinkin aseeksi possunkorva! Sitä heiluteltiin ja vedettiin vieheen perässä ja laitettiin etupalkaksi. Vähän tuli vauhtia tuohon pikkumustaan lisää, kiva! Jatkamme harjoituksia. Puomin kontakti on hyvällä mallilla. Siitä nopeutettu pätkä videon lopussa. Ja linkki videoon tässä. 

Seppå sairasteli taas. Ollaan Jaakon kanssa katseltu, että sillä lörpöttää hieman toinen huuli. Ajateliin, että se on vanhuuden löysyyttä, eikä kiinnitetty siihen sen enempää huomiota. Maanantai-iltana sen alaleuka ja oikea poski olivat kuitenkin ihan turvoksissa. Turvotus tuntui löllyvältä, eikä kiinteältä. Uskalsin jättää hoidon seuraavaan päivään. Aamulla soitto lääkäriin ja ihana Jari otti meidät iltapäivällä neljän jälkeen vielä extrapotilaina. Sera rauhoitettiin, ja Jari tutki hampaat ja sylkirauhaset, jotka olivat kunnossa (hampaat vieläpä kuulemma tuon ikäiseksi koiraksi hyvässä kunnossa!). Kieli oli myös ok (koiran kieli on muuten PITKÄ!), ja Jari diagnosoi vaivaksi jonkinlaisen kudosvaurion. Erittäin todennäköisesti joku hitaasti kehittynyt yliherkkyysreaktio (siksi hitaasti kehittynyt, että se huulen lörpötys näkyi jo pari-kolme viikkoa sitten). Ei tiedetä muuta. Avaamatta koiraa ei kuulemma nyt tiedetä enempää, eikä koira missään nimessä ollut siinä kunnossa, että olisi tarvinnut avata. Lääkkeeksi Sepsu sai kortisonia ja antibiootit. Seuraavana päivänä turvotus olikin laskenut jo lähes kokonaan. Rauhoituksesta herääminen sen sijaan tuotti vähän enemmän tuskaa. Jari laittoi Seraan herätyspiikin, mutta Sera vain jatkoi uniaan. Jari kävi jo vähän tökkimässä koiraa, joka ei oikein reagoinut. Laitettiin sitten lisää herätettä, ja kohta Sera alkoikin herätä. Huomaa, että Sera ei ole enää nuori ja että sillä on vähän häikkää takapäässä; rauhoitusaineen alkaessa vaikuttaa ensimmäisenä Seralta lähti alta takapää (oikea takajalka - sen puolella on se luupiikki) ja se myös palautui viimeisenä. Sera oli myös tosi vaisu ja sairas vielä keskiviikonkin. Torstaina krapula alkoi jo vähän helpottaa, ja Sera ottikin pari raviaskelta ja jaksoi kävellä pikku lenkin. Tänään se jo oli normaali ja jopa leikki Yrsan kanssa. Mummulillekaan ei vanhuus tule yksin.

Tänään otin muutaman kuvan koirista pikaisesti pihalla ennenkuin aurinko ehti laskea. Tässäpä (ja aiemmin jo pari kuvaa) hyö; Yrsa 8,5 kk, Nape 4 v 3 kk ja Sepsuli 8,5 v. 

FI AVA Maple Yard Hello You Fool

Kun sain Nastan, haaveilin siitä päivästä, kun Napesta tulisi agilityvalio. Aika isoihin saappaisiin tuo pikkukoira siis jo tullessaan laitettiin, mutta mikäpä ongelma sillä niitä olisi täyttää, no ei mikään. Unelmissani ja kuvitelmissani Se Päivä oli aina tunteellinen, ihan kyyneliin saakka onnellinen. Tänään, kun se oikeasti tapahtui, ei kyyneltäkään vuotanut, mutta ääretöntä onnellisuutta kyllä koin, kun mietin, että tuo koira on kyllä kultaa. Minun rakas oma pikku kultapossu, tuo lempinimensä veroinen välilläsikailija ja rimanroiskija, joka eilen aluevalmennuksessa tiputti sata rimaa, piti tänään rimat ylhäällä ja pelasti agilityradan hyppäämällä lähes ohijuostun hypyn ja saavutti näin ollen agilityvalion arvon. Tämä oli Nastan toinen mahdollisuus valioitua, ekat kisat sen vuoden ja yhden päivän määräajan jälkeen kisattiin kaksi viikkoa sitten ACElla, mutta olin kuumeessa eikä kisaaminen näin ollen ollut helppoa, ja jätinkin pari rataa juoksematta taudin takia. Mutta nyt toisissa kisoissa määräajan jälkeen saatiin sen puuttuva serti! Matkalla Kuopioon puhuttiin matkaseurani Maijun kanssa paineista, joita vikan sertin puuttuminen luo, ja mietittiin, että miksei voisi vaan pitää hauskaa rennosti. Meillä harmaita hiuksia on tuonut ensi kesän arvokisoihin vaadittavan tuplanollan puuttuminenkin. Tänään kaikki nuo murheet ovat kuitenkin takana, sillä Nasta täräytti vaatimattomasti triplanollat ja kaiken kruunasi valioituminen. Eipä olisi kisareissu paremmin voinut mennä, sillä Maiju ja Rommelkin tekivät puhtaat radat. Autoseurueemme teki siis viidestä radasta viisi nollaa! Pidemmittä puheitta, tunnelmakuvien jälkeen videot radoista:

C-hypäri

B-rata

A-rata (sert-A, AVA)

No, mitäs muuta sitten. Yrsa, tuo kiusankappaleiden sanakirjaesimerkki, on hajottanut asioita ihan huolella. Lisäksi se söi tässä eräänä päivänä kaksi pakettia pipareita. Ne olivat mikron päällä, ja mikro on keittiössä pöytätason päällä. Alla ei ole tuoleja, vain laatikoita, mutta kaipa ja näköjään niitäkin pitkin voi kiivetä. Piparit olivat ehkä 140 cm korkeudessa. Yrsaliini on myös tuhonnut virkatun pöllön, erinäisen määrän sanoma- ja aikakauslehtiä, omia lelujaan (mm. munkinnyöripatukan saa melko helposti kahteen osaan) sekä minun nahkahanskan. Tai ei tietenkään kokonaan! Vain etusormen ja peukalon! Kiitos vain Yrsa! Peukalo ja etusormi (hanskan siis) tulivat eilen pitkällisen työstön jälkeen ulos tuosta koirasta. Hän on ilmeisesti erikoistunut materiaalina nahkaan. Nyt hänellä on jättimäinen päiväoleskelutila, joka on kylläkin pienempi kuin yksikään huone meidän talossa. Muut koirat ja kamat pysyvät ehjinä. Ja Yrsa itsekin, kas kun esimerkiksi sähkötöitä saa kuulemma suorittaa vain tutkinnon tehnyt henkilö. Siis ihminen. Nykyään Yrsa saa iltaruokansa temppuja vastaan. Se hillitsee vähän (tosi vähän) sen tuhoamisviettiä.

(kyseenalainen) oodi pikkumustalle

Yrsa. Tuo ensisilmäykseltä maailman söpöin ja kiltein pieni musta koira, joka kuitenkin osoittautuu hermoja raatelevaksi tuholaiseksi. Minkä se yltää syödä, se syö - oli sitten kyseessä ruoka, paperi, puu, kangas tai vaikka kova muovi. Yksikään koiristani ei ole tuhonnut tällä tavalla kuin Yrsa. Kukaan koiristani ei myöskään ole ollut yhtä ahne. Eikä yhtä luupää. Muutama esimerkki puhukoon puolestaan.

1. Olen tässä toukokuun lopusta asti (eli noin 5 kuukautta) yrittänyt opettaa Yrsalle hihnakäytöstä. Siis sitä, että ei tarvitse vetää. Jos mulla on namia taskussa, Yrsa kyttää namia, ottaa kontaktia, käy hihnan päässä niin että hihna juuri ja juuri kiristyy ja ryntää takaisin namipalkalle. Jos namia ei ole (unohtunut tai loppuneet), ei Yrsaan vaikuta mitkään ainapysähtymiset tai suunnanmuutokset nyppäisyistä puhumattakaan. Höyryveturi jatkaa vaan matkaansa! Harjoituksia on tehty yksin Yrsan kanssa ja myös koko lauman kanssa lenkkeiltäessä. Mainittakoon, että Sera nyt ei ole koskaan vetänytkään, ja Nasta oppi olemaan vetämättä noin viikossa. 

2. Pikkumusta tykkää nahkasta. Yrsa söi kesän alussa Jaakon uudet nahkakengät. Tai vain toisen, mutta eipä sillä toisellakaan enää mitään tee. No, toin itselleni Kreikasta tuliaisiksi käsintehdyt nahkaläpsyt, sellaiset varvassandaalit, tiedättehän. Maanantaiaamuna tulin suihkusta, ja mitäpä muutakaan Yrsa olohuoneen lattialla tekee, kuin tuhoaa uutta nahkatossuani. Sain aivan helvetinmoisen raivarin, ja mitä tekee koirat? Sera kyyhöttää eteisessä aivan paniikissa, koska ei tajua, etten ole sille vihainen. Nasta menee petiinsä makoilemaan ja näyttää aika tyytyväiseltä. Yrsa seisoo edessäni häntä pystyssä ja tuijottaa minua silmiin. Kun ajan sitä pois, se haukkuu ja yrittää napsia nilkasta. Voi helkutti mikä sika!! Heitin kengän makkariin ja menin harjaamaan hiuksiani vessaan. Ja mitä näenkään sivusilmällä?! No tietenkin Yrsan kantamassa samaista läpsyä takaisin olohuoneeseen. Koira lähti niskapersotteella olkkariin, kenkä samalla otteella toiseen suuntaan. Jatkoin aamutoimiani. Ja mitä näenkään silmäkulmassani, taas?! No Yrsan kävelevän makkariin, siis kengän luokse. Vihjasin vähän, että ei ehkä kannata yrittää kolmatta kertaa. Mutta kun kenkä maistuu niiiiiin hyvälle! Joten Yrsa kävi makoilemaan noin puolen metrin päähän kengästä, ja hivutti hiiiiiitaaaaastiiiiii etutassujaan kenkää kohti. Kun varpaat koskettivat kenkää, vihjasin uudelleen "Yrsa...". Yrsa katseli minua ja iiihan vähän tassutteli kenkää. Ai että kun sen teki mieli ottaa kenkä uudelleen käsittelyyn! Minua nauratti tuo Yrsan näytös, mutta en ollut vielä tarpeeksi toipunut vitutuksesta ottaakseni tuota episodia videolle. Olisi ollut hauska kohtaus nimittäin! 

Niin, noiden nahkakenkien lisäksi Yrsa nakerteli Jaakon siskontytön tuliaisrannekorun uuteen uskoon. Helmet jäivät, nahkahihna meni.

3. Yrsa on rasittava. Kun Sera minulle reilut 8 vuotta sitten tuli, ajattelin, että ai hitsi kun se joskus haukkuu, eipä jaksais kuunnella. Kun Nasta tuli taloon, ajattelin, että Seralla sentään on aika kumea ääni, Nastalla taas on kimakka haukku, joka kuulostaa vähän ärsyttävältä. Voitte jo varmaan arvata, että Yrsalla on maailman ärsyttävin ja kimein ääni. Ja se tulee korvaan juureen sitä availemaan. Uskaltaako tässä enää näiden jälkeen koiraa ottaa - voiko ääni muuttua enää ärsyttävämmäksi?! Yrsa ei pelkästään hauku. Se ei lopeta, vaikka sitä ei huomioi. Se puree Nastaa jaloista, hyökkäilee Seran kimppuun ja tekee yllätyshyökkäyksiä myös ihmisten syliin. Kaikella rakkaudella tietenkin! 

4. Ja kaikesta huolimatta, Yrsa on maailman ihanin pikkumusta. Se on söpö, kovakalloinen, tuhma, ihana ja ärsyttävä yhtä aikaa. Se on itsenäinen, eikä leiki ja revi hallilla, vaikka kotona repii ja leikkii, sitä ei kiinnosta ollaanko sille vihaisia vai rakastetaanko sitä, sillä se vain tulee paikalle ja tekee itsensä rakastetuksi. Yrsa rakastaa kaikkia, ja jostain syystä aika moni myös tykkää siitä. Yrsassa on piirteitä Nastasta (kultapossustani!), mutta toisaalta se on niin erilainen kuin äitinsä. Yrsa on Yrsa, todellinen emäntä. Ja vaikka se on kaikista tuhmin, en vaihtaisi sitä pois, sillä sellaisen halusin ja sain. Kaikessa rasittavuudessaan Yrsa on maailman paras pikkumusta. Ja sitä paitsi se osaa jo akilitiakin.

kiltti ja tuhma Yrsa

valsseja ja takaakiertoja