sunnuntai 24. elokuuta 2014

Koko viikonloppu kisoja (muokattu videot!)

Nasta pääsi tänä viikonloppuna kisaamaan oikein urakalla, kun kisattiin eilen Savonlinnassa ja tänään Kurkimäessä. Savonlinnassa tuomarina oli Esa Muotka, joka oli tehnyt aika kinkkiset radat, joilta ei paljon nollia tullut. Ekalta radalta taisi tulla yksi nolla yhteensä mini, medi ja maksi-luokissa. Nape sai siltä radalta 20 virhepistettä (rimat - mm. toka hyppy, vaikka katsoin koiraa, tästä kuvatodiste myöhempänä!!), koska nosti kierrokset tappiinsa kun näki lyhcol Kendin lopettelevan omaa rataansa, plus sekuntin yliaikaa, kun minä ohjasin todella ala-arvoisesti ja löntystelin vain perässä. Puolivälissä rataa päätin, että eihän se koiran vika ole, että Esan rataprofiilit eivät ole meille sopivia, ja ohjasin kunnolla. Loppurata olikin ihan nättiä tekemistä. Video on olemassa, mutta on niin häpeällistä katsottavaa ohjauksellisesti, että jätän julkaisematta. 

Toisella radalla otin paremman asenteen, ja tuo rata olikin todella sujuva. Kaksi rimaa tipahti: ensin toinen rima, kun käänsin melko voimakkaasti kolmosesteelle, ja sitten putken jälkeinen rima, jota menin vastaanottamaan hypyn taakse ja todennäköisesti olin edessä. Kolmannella radalla alku sujui tosi sujuvasti, mutta kepit Nasta jätti taas kesken ennen viimeistä väliä, vaikka olin vieressä. Otin alusta, koska en halua korjata pelkkää vikaa väliä. Lopusta tippui sitten vielä pari rimaa. 

B-rata 10 vp

C-rata 15+ vp

Tänään sitten heräsin auringon kanssa lähes yhtä aikaa ja lähdin ennen puolta seitsemää ajelemaan Kuopiota ja ACEa kohti. Tuomarina ACElla oli Anne Savioja. Tykkään Annen ratojen profiileista, sillä ne ovat melko sujuvia, mutta niissä on aina jotain kiemuraa, joka vaatii osaamista. Ei mitään epäloogisia kyhäelmiä siis, kuten on jouduttu joskus näkemään jonkun toisen radoilla. Napelle ja mulle ihan sopivia ratoja. Ekalla radalla tippui yksi rima, kun pällistelin riman edessä, sillä Nape olikin nopeempi kuin olin ajatellut. Nopeempi kuin mie siis - oliko se nyt sitten yllätys... Toinen ja kolmas rata menivät ilman riman tiputuksia (JEE!! harmi ettei ole videoita, olin yksin reissussa), mutta hylätyiksi menivät molemmat. Se on kuitenkin sivuseikka, sillä luulen, että nyt alkaa miun ja Napen palikat sopia vihdoin yhteen. Sain pidettyä Nastan rauhallisena ennen ratoja (tosin sehän saattoi myös olla vain väsynytkin eilisestä aksarupeamasta ja reissaamisesta - saa nähdä seuraavissa kisoissa!) ja radallakin. Ja itseni! Oli ihan hirveen kivaa juosta Napetin kanssa. Radalla oli tiimi, eikä hullu koira, jota ohjaaja yrittää epätoivoisesti käskyttää karjumalla. Katsotaan, jatkuuko tämä hyvä vire, vai oliko se tosiaan väsymystä Nastan puolelta. Nyt se on ainakin ihan rätti, tuossa se makaa vieressä, eikä edes huomaa uniltaan, että Sera sai herkkuja. 

Tässä kuvia Savonlinnan kisojen aksa-Napesta, kuvat on ottanut Miia Kierikki-Malinen:

Todiste!

Tuima käskytysilme


Aiii ku hyvä koske!


Tä?! Ai sinne!

Ei kommentteja: