sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kotona ehtii olla talvellakin

Miksi, oi miksi ei ole vielä sopivasti lämmin?! Oon odottanut koko kesäkuun, että tulisi lämmin. En tykkää yhtään tällaisesta kesästä. Edes viisi astetta lämpimämpi olisi kiva. Kivempi olisi kymmenen astetta lämpimämpi sää. Mutta aina vaan on koleaa. En itse hirveästi halua uida näin kylmässä ilman saunaa, joten uinnit on jääneet meiltä vähiin. Juhannuksena oli ihanan lämmin, joten käväistiin uimassa. Totuttuun tapaansa Sera louskutti rantavedessä ja tuli kerran tai pari pienelle uintilenkille. Nasta taas riehui vesilelun kanssa ja nouti sitä, paitsi jos se meni liian syvälle. Vain pienen uintilenkin voi tehdä, mutta ei liian syvälle, koska siellähän saattaa vaikka vaania HAI! Yrsa taas seurasi Nastan palloriehumista ja vesileikkejä ja päätti, että hänkin osaa uida. Niinpä se vain käveli veteen, ui luokseni ja ympäri ja takaisin rannalle. Reipas koiralaps! Vesi taisi olla pennulle kuitenkin vähän järkyttävän kylmää, sillä loppuajan Yrsa seisoi rantevedessä ja haukkui vauvaäänellään muille. 







Uinnin ja muun riehumisen jälkeen luonnollisesti väsyttää hirveästi, ja niin kävi meidänkin koirille. Uintireissun lisäksi juhannusviikonloppuna koiria väsytti Ranja-russeli, sekä päivän verran pari muutakin seniorirusselia. Väsymys on taattu, kun pitää a) vahtia kaikkia, b) leikkiä kaikkien kanssa tai c) vahtia lastaan.

Noloa! Mummi lämpeni pennulle!



Juhannuksen jälkeen lähdettiin mökille Kolin tuntumaan, tarkemmin sanottuna Käränkälammen rannalle. Kierrettiin veljeni kanssa pieni Käränkävaaran polku, joka on vain noin kolmisen kilsaa pitkä, mutta tulimme latupohjaa takaisin, joten yhteensä kiersimme noin viiden-kuuden kilometrin kierroksen. Nousua ja laskua siinä olikin sitten kilometrien sijaan, mutta kuitenkin sopivasti. Otin mukaan Seran ja Nastan, Yrsa jäi mökille hengailemaan juurikin noiden nousujen ja laskujen takia, jotka Kolin seutuvilla saattavat olla hyvinkin kivikkoisia. En halunnut ottaa riskiä, että Yrsa palaa reissulta jalka katkenneena. Itikoita Käränkävaaran päällä oli ihan julmetusti, mutta näkymät kyllä korvasivat osan kärsimyksestä. Kyllä vain kesäinen järvimaisema on kaunis, kauneinta mitä voi olla!





...meanwhile at the cottage...

Vaelluksen jälkeinen väsymys

Heti mökkireissun jälkeen lähdettiinkin sitten kohti Mikkeliä, sillä Nastalle oli perjantaiksi varattu osteopaatti. Osteopaatti Hanna Kivinen tarkasti ensin Nastan liikkeet ulkona, ja sitten mentiin hoitohuoneeseen. Liikkeet kuulemma näyttivät hyviltä ja ilmavilta. Ensin Hanna tarkasti Nastan seisonnan ja totesi, että Nape nojaa hieman oikealle takajalalleen. Sitten taivuteltiin kaulaa, ja huomattiin, että oikealle päin pää ei käänny ihan yhtä notkeasti kuin vasemmalle, huomasin eron itsekin. Hanna etsi niskasta juminikaman, joka oli nikama numero neljä, ja teki jotain. Se jotain sai Napetin pilkkimään ja ottamaan taas sen nautiskelevan höntin ilmeen naamalleen. Mutta yllätysyllätys - jotain auttoi, sillä Napen pää kääntyi käsittelyn jälkeen ihan yhtä paljon sekä oikealle että vasemmalle! Sitten siirryttiin rankaan. Nape kellistettiin matolle ja todettiin, että oikea puoli ei ollut juurikaan hoidon tarpeessa, joten kiepsautettiin nautiskelija ympäri ja hoidettiin vasen puoli. Noin yleisesti lantionpohjan lihakset ja kudokset olivat hieman kireänä, joten niihin Nasta sai taas sitä kuuluisaa jotakin. Näin mistään tietämättömän silmään näytti siltä, kuin Hanna olisi vain pidellyt kättään hoidettavan alueen päällä, mutta ilmeisesti (heh :D) hoidossa muutakin tapahtuu. Joka tapauksessa pienet kireydet saatiin pois ja lopputsekkauksessa Nasta seisoi suorassa, eikä siis enää nojannut oikealle. Kaiken kaikkiaan Nasta oli Hannan mielestä pentujen jälkeen tosi hyvässä kunnossa, ja jos haluaisin nopeuttaa selän lihasten palautumista (reidet ja olat kuulemma hyvin palautuneet), niin doboilu voisi olla apu siihen. Hanna oli sitä mieltä, että Nastalle riittänee osteopaatin tsekkaus noin kerran vuodessa, kun käy säännöllisesti fyssarillakin. Kiva kuulla, että Napetti on hyvässä kunnossa! 

Näin notkeena kelpaa kurittaa lapsosta!

Auttakaa, äiti on kauhee :( 

Mikkelin mustuaiset
Eilen lauantaina käytiin Päivin kanssa Jyväskylässä tsekkaamassa vähän MM-karsintoja, kun tuo Mikkeli niin lähellä Jyväskylää on. Maksien eka rata mentiin katsomaan ja tietenkin osteltiin koirille kaikkea kivaa. Minä ostelin tällä kertaa vain pennulle, ja ostokset (ainakin osa!) osuivat ihan nappiin: joustonarupallo, jossa on lampaankarvaa ympärillä, oli Yrsan mielestä ihan huippu! Sitä on kiva repiä ja se on kiva varastaa. Jes! Yrsalla ja mullahan on ollut sellainen "ongelma" (voiko se olla ongelma, kun pentu on noin pieni...), että Yrsa on niin ahne, että ei kiinnostu lelusta, jos namiakin olisi tiedossa. Tuota karvalelua Yrsa kuitenkin riepotti, vaikka taskussa oli namiakin, ja Yrsa sen tiesi, kun oli juuri nameja sieltä saanut. Ostin myös toisen tuollaisen karvalelun ja Yrsalle oman aksahihnan, jota se saa repiä mielensä kyllyydestä. Se kun olisi halukas repimään tuota omaa hihnaansa lenkillä... Jospa me saataisiin näistä palikoista rakennettua leikkivä ja repivä Yrsa!

Viikon päästä Maple Yard -leirille, kahden viikon päästä Mikkeliin kisaamaan, kolmen viikon päästä Ilosaarirokkiin (mulle 20-vuotis juhlavuosi! Ajatelkaa!), neljän viikon päästä taas Mikkeliin agilityyn. Siinäpä onkin heinäkuulle suunnitelmia! Tarkoituksena vielä olisi, että ehtisin käydä Lappeenrannassa koirien kanssa heinäkuun aikana. Ehkä ennen ensimmäistä Mikkelin-reissua. Mutta kuten sanottu, kotona ehtii olla talvellakin!

Loppukevennyksenä Nastan juhannushepuli ja juhannusväsy:




2 kommenttia:

Saara Krook kirjoitti...

Eikö se osteopaatin käsittely olekkin jännittävää - kuin taikuutta! Näyttää ettei mitään oikein tapahdu ja silti koira näyttää suorastaan nauttivan. Ja lähtee terveenä kuin pukki vastaanotolta pois! Mä oon täysin myyty tolle tieteen alalle :)

Anni kirjoitti...

Kyllä! Raaskiskohan sitä joskus itseäänkin hoidattaa osteopaatilla?! Ties vaikka vetreytyis ja kivut kaikkoais. No mutta eihän nyt itseä, kyllä koira on tärkeempi... ;)