tiistai 5. heinäkuuta 2016

No nyt on aksattu!

Nyt kun kaikki tärkeät kisat on ohi, on hyvä jäädä pienelle tauolle. Kisataukoa kestää heinäkuun loppuun, mutta treenailemassa varmasti käydään jonkin verran. Itseni tuntien ei kovin ahkerasti. Mutta mitäpä sitä on tullut tehtyä SM-kisojen jälkeen? No uitua, lorvittua ja vähän kisattukin on.


Molemmat kuvat (c) Miia Kierikki-Malinen
Aloitetaan Jussin Juoksuista, eli juhannuskisoista, jotka järjestettiin Savonlinnan Tanhuvaarassa upeissa maisemissa. Sielläpä en ohjannutkaan yhtään lassiekoiraa radalla, vaan pääsin lainakoirani Ranjan puikkoihin. Viimeksi on Ranjulin kanssa treenattu jouluna ja kisattu reilu vuosi sitten toukokuussa. Kummoista menestystä ei menty siis hakemaan, eikä sitä kyllä saatukaan :D Ihka ensimmäinen tulos kuitenkin tehtiin; 10 vp! Hieno rata oli jo se viimeinen, ja sanoinkin että jos kisat olisivat jatkuneet vielä kolmannen päivän verran, oltais me ehkä se nollakin tehty ;) Vähän ehkä kisarutiinien puutetta havaittavissa radoilla! Ranjan radat: 





Viikko juhannuksen jälkeen oli luvassa agilityn maajoukkuekarsinnat. Sinne mennessä oli jotenkin levollinen ja rento olo, ehkä siksi, että jotenkin aavistin, ettei me vielä tänä vuonna päästä maajoukkueeseen :D Kisapaikalla oli mukavaa, odottelu oli rentoa (vaikkei siellä saanutkaan pitää koiraa hiljaisena namilla, ja se ehkä vähän aiheutti eripuraa minun ja Napen välillä) ja ratakin sujui hyvin. Hypärillä tiputettiin kaksi rimaa (toinen Napen arviointivirhe ja toisen päällä joku käskytti koiraa putkeen...) ja agilityradalta saatiin hylätty. Olisi ollut kiva rata mennä, mutta hämmennyin Nastan keinun 4onista (joka ei edes ollut kontaktipinnalla), että jämähdin ja ohjasin koiran väärälle puolelle estettä. 

Kuva (c) Sirpa Saari



Kaikki kolme kuvaa (c) Roosa Tykkyläinen

Kaiken kaikkiaan oon tosi tyytyväinen Nastan hypäriin ja siihen, että mepäs oltiikin ainoat colliet koko kisassa! En tajua miksi lyhytkarvaisiakaan ei ollut ainuttakaan. Jospa he ovat tajunneet lajin realiteetit, eivätkä viitsi maksaa itseään kipeäksi siitä, että juoksevat radan tai osan siitä (hylkäyksestä heti ulos), eikä heillä joka tapauksessa ole mahdollisuuksia mm-joukkueeseen kun bortsut jyrää kaikki muut. Minä en ole sitä vielä tajunnut :D



Nyt on siis luvassa lomailua kisoista. Parin viikon päästä onkin taas ilosaarirock, sitten olisi ehkä yhdet kisat, jos jaksan ajella, ja sen jälkeen Maple Yard -leiri Kiteellä. Elokuun alussa on omat kisat, joissa kisaan Nastan ja Ranjan kanssa. Yrsa (ja toki Nastakin) käy treenaamassa kun jaksan ja siltä tuntuu. Yrsa on tehnyt hallilla nyt kolmesti keinua, ja se on kyllä mainio. Tällekään koiralle en osannut opettaa 4onia keinulle, kun tarjoaa perketti niin hienoa 2on2offia! Keppejäkin on vähän enemmän nyt otettu (eli peräti kolmesti kahden viikon sisällä!) ja viime torstaina Yrsa ensimmäisen kerran pujotteli keppejä, eikä vain rynninyt kujan läpi. Ehkä siitäkin vielä kunnon pujottelija tulee. Seppå ei taida päästä enää kuin hömpöttelemään, ei sen lihaksisto ihan kisakunnossa ole. Pientä silloin tällöin, niin pysyy mummi virkeänä. Tässä mummin vikan kisan kuvia, nämäkin Sirpa Saaren ottamia SM-joukkueradalta: 

Siis nauraako nuo ihmiset tuolla taustalla?! :D



Ei kommentteja: