Minä oon maannut kipeenä sohvan pohjalla viime torstaista lähtien. Tauti tuli kuin salami kirkkaalta taivaalta, eli alkoi torstaiaamuna ilman mitään ennakkovaroituksia. Kuumetta ja keuhkot nurinpäin kääntävä kuiva yskä. Koiraparat on siis pakon edessä joutuneet jatkamaan toimettomuuden linjaa. Tänään käväsin töissä, mutta ei se tauti ollutkaan ihan poissa, joten menin lääkäriin ja sain pari lisäpäivää lepoa. Nastalla on siis arvatenkin meno päällä, tältä se näyttää sohvalta katsottuna ja saatte näkökulmaa siihenkin, mitä Sera-parka joutuu kestämään (miun lisäkseni, tietenkin!):
Kyllähän Sera tuossa selvästi leikkii Nastan kanssa, eli ei se nyt tuosta pikkuriiviöstä kauheasti kärsi. Enkä miekään. Päin vastoin, käytän sitä julmasti hyväkseni: ajattelin, että nyt kun Nastalla on meno päällä, niin kokeillaanpas taas sitä noutamista, tai noutokapulan suussa pitämistä. Lelupalkalla. Ruoka saa sen ahnehtimaan ja se keskittyy vain ruokaan. Otin narupallon, jolla ensin leikitin Nastaa. Sitten vaihdoin sen salaminnopeasti kapulaan, jonka viskasin lattialle ja sanoin "tuo", mikä tarkottaa meillä minkä tahansa lelun tuomista mulle käteen. En tietenkään vaatinut kapulaa käteen, eikä se sitä käteen tuonutkaan. Ensin meinasi räpeltää sitä tassuilla, mutta kun en hyväksynyt heitettyä kapulaa, Nasta otti kapulan suuhunsa ja toi sen miun eteen! Kolmesti! Tietenkin hullusti välissä leikkien. Sen enempää en uskaltanut ottaakaan, ettei se kyllästy. Vielä se raivoapina läiskii kapulaa tassullakin, mutta nyt se sentään ottaa sen myös suuhun. Toivon, että tassuläiskinnästä pääsee eroon (pääseehän, viisaammat?!?), kunhan nyt vahvistetaan tuota kapulan pitämistä ensin. Noutojuttujen jälkeen leikittiin vähän, ja lisäksi otettiin pallon kanssa vasemmalle kääntymistä, mikä alkoikin heti tuottaa tulosta; seuraamisen paikka pysyi aika hyvänä! Lopuksi otin vielä puolentoista minuutin paikkamakuun niin, että olin viiden metrin päässä, näkyvissä. Hullun hyvä tokosessio anniksi ja nastaksi! Wooh! Sairauslomapäiviä lisää! No ei sentään. Vei kyllä tuokin tokoilu jo voimat, huh. Nyt pitää vaan levätä, ettei tule keuhkokuumetta, jolla se lääkäri jo minuu pelotteli.
Lääkäristä kotiin ajellessani oli kyllä tosi kaunista. Auton mittari näytti -25,5°C tuolla maakunnassa, aurinko paistoi kirkkaasti ja olipa sillä molemmilla puolilla kauniit halotkin. Ei halkoja, vaan haloilmiöt, you know. Kokonaiseksi kaareksi ne eivät ihan yhdistyneet, mutta nätit reunat näkyi, molemmissa näkyi sateenkaaren värejäkin. Muutama kuva auton ratista (lapset, ei saa sitten ottaa auton ratissa kuvia, se on vaarallista!):
Tässä ekassa kuvassa näkyy tuo haloilmiö. Ja jotain ufoja. Ei, ne eivät ole likaa/lunta/jäätä tuulilasissa!
Vitsi kun ajellessa pitää kattoa eteenpäin! Kuoringan kohdalla olis tullu niiiiin hyvä kuva auringosta ja kuusta, mutta tuo auton sivumötikkä tuli noin pahasti kuvaan. Koska piti kattoa eteenpäin. Pöh.
Tässä vielä aurinkoinen Kuorinka. Kaunis talvi. Mutta onneks ei oo paljon lunta, että kevät tulee sitten nopeemmin joskus. Toivottavasti jo suhteellisen pian.
Kesää ja kisoja odotellessa!
Nuo yllä olevat kuvat on ottanut Anniina Korjus, ja ne on otettu PoKSin elokuun kisoista viime kesän lopussa kakkosten radalta, jossa Napetin nopeus ylitti 5m/s. Se näyttääkin noissa kuvissa siltä, että se puskee raivolla eteenpäin! Niin se puskikin. Hyppytyyli on kyllä vähän kyseenalainen, pää ylhäällä. Mutta ai miten sporttinen kuski Napella on! Toivottavasti pääsen taas pian viilettämään agilityradoille nenäpäiden kanssa. Sairastaminen ja pitkä talvitauko on vähän ikäviä ja tylsiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti