Meidän laumassa on viime aikoina ollut lievästi sanottuna hieman hallitsematonta käytöstä. Joko arvaatte, kenestä on kyse? Jos tätä blogia on tullut viime aikoina luettuna, niin valinta on varmasti selvä. Nastahan se. Se on lenkeillä riekkunut hihnan päässä ihan kuin pahainen pentu, huonotapainen rakki tai vesikauhuinen hurtta. Ollaan otettu hihnalenkit sitten nätisti kulkemisen opettelun kannalta. Se tarkoittaa sitä, että Nasta on pienenpienen hihnanpätkän päässä, josta se yrittää ottaa hammasotteen joka toisella askeleella. Tämähän myös tarkoittaa sitä, että matkamme katkeaa joka toisella askeleella. Kun Nasta kyllästyy minun paikallaan seisomiseeni, se alkaa haukkua. Sitten seisotaan vielä vähän aikaa. Sitten kun tulee hiljaista, jatketaan matkaa. On kyllä vähän rasittavaa! Sera-raukkakin on peloissaan kun komennan Nastaa tai Nasta riehuu oikein raivona. Pakkohan meidän on kuitenkin lenkkeillä, hihnassakin, eikä siinä narun päässä saa riekkua. Oon yrittänyt välillä viedä koirat suoraan tuohon lähimetsään, että Nape pääsee purkamaan ilmeisesti agitauolla pakkautunutta energiaansa. Siellä se sitten juoksee yksinään koko kävelyn ajan. On se kummallinen.
Yllätin Nastan tässä viimeisen viikon aikana varmaan neljä tai viisi kertaa komerosta nuoleskelemasta minun treeniliiviä ja nylkyttämästä ilmaa. Siitähän olisi jo pitänyt arvata, että treeni-intoa on. Lähdettiin sitten keskiviikkona treeneihin, ja kun vetäisin liivin päälleni, sai Nasta ihan uuden vaihteen silmään! Matkalla hallille se päätti yrittää räksyttää joka ikiselle vastaantulevalle koirakolle (!!!) ja epätotella minua. Päästiin siinä sitten ihan painin asteelle, kun se yritti napsia nilkkoja ja olkapäitä (kyllä, olkapäitä. Nastalla on vieterit jalkojen sisällä). Se painimatsi ja sitä edeltävä komentaminenhan ei Nastaa miellyttänyt, vaan se taisteli vastaan kunnon raivolla. Siinä sitten painittiin vähän aikaa ja sitten Nasta rauhottui ja katsoi minua katsella, joka sanoi, että ai olitsie tosissas? No sitten... Joo, olin mie tosissani. Sera seisoi kolmen metrin päässä ja oli vähän kauhuissaan. Sitähän vähän jännittää jo se, kun minä komennan Nastaa normaalisti, tuon painimatsin jälkeen sitä jo ehkä pelotti. Jatkettiin välikohtauksesta huolimatta matkaa, koirakoiden ohi namitellen, ihankun pentua opettas! Treenit meni yllättävän hyvin tuosta raivoapinasta huolimatta. Muutamia rimoja tuli alas ja minähän olin ihan onnettoman hidas sen raivokkaan vauhdin rinnalla. Pari kertaa tuli myös puomista kuumuuksissaan läpi, juuri se mitä toivoinkin, tai siis en tietenkään, mutta sitähän Vitikaisen Tiia juuri viimeksi ACElla sanoi: sen pitää osata kuumanakin se 2o2o. Sain siis annettua palautetta läpijuoksusta (tai kyllä se taas pysähtyi, tasamaalle heti puomin jälkeen) ja otettiin sitten parin esteen kautta uudelleen. Ihan hyvät treenit. Kuten Sepsulinkin kanssa. Se on ollut hieman jäykähkö liikkeissään ihan ylipäätäänkin viime aikoina. Yritin tutkia sen kainaloita ja nivusia, onko siellä taas takkuja. Sera ei mene kovin mielellään selälleen, joten tutkimus piti suorittaa seisten. En pikaisella kopeloinnilla tuntenut takkuja, mutta pitää vielä uudelleen tutkia kunnolla. Aion nuo maha-/kainalo-/nivustakut leikata suoraan pois ilman kampaamista, sen verran kivuliasta Seralle on selänkin puolelta tuo kampaaminen nykyisessä karvassa. Pitää tehdä se nyt viikonlopun aikana, että selviää, onko jäykkyys takkujen tuomaa kireyttä, vai onko selässä oikeasti jotain lihasjumia. Keskiviikkona molemmat hurtat pääsee fyssarille, joten siellä selviää sitten ne mahdolliset lihasjumitkin.
Mutta sitten, otsikkoa selventääkseni: tulin tässä yksi päivä lenkiltä, ja ajattelin tehdä vähän pihalla tokoa, kun ei olla vähään aikaan tehty mitään siihen viittaavaakaan. Laitoin Seran sisään, otin treeniliivin päälleni ja ajattelin ottaa Nastan kanssa ihan vaan seuraamista, kun se nyt tunnetusti on vähän vaiheessa. Eihän siitä tullut hevon******kaan! Siis ihan oikeasti! Nasta oli unohtanut ainakin seuraavat asiat: perusasennon paikka, seuraaminen, kummatkin kääntymiset (vasentahan ei osata muutenkaan) ja hiljaa "seuraamisen". Lisäksi se edisti toooosi reilusti, poikitti ja kuten sanottua, äänteli. Voi perse. Yritin siinä vähän rauhottaa koiraa ja ottaa pikkupikkuaskelilla eteenpäin, siis korjata avuilla perusasennon paikkaa ja edistämistä. No, ei siitäkään tullu yhtään mitään. Päätin laittaa tokoilut Nastan kanssa jäihin siiheksi, kunnes saadaan asiantuntija-apua. Ajattelin myös, että otan luottomasiinani kanssa pikkupätkän seuraamista, ettei jää paha mieli. Nape sisään ja Sera areenalle. Olenhan aiemmin maininnut, että Sera pystyisi tekemään varmaankin koko ALO-luokan tokoliikkeet, vaikkei sen seuraaminen nyt niin hirveen hyvää olekaan. Ajattelin ja luulin siis terapoivani itseäni vähän Seran kanssa seuraamisella. Luulohan ei ole tiedon väärti, sanotaan, ja näin oli nytkin. Sera ei myöskään osannut tulla perusasentoon, loikkasi varmaan lähes metrin päähän sivuun seuraamaan ja haukkui koko helvetin ajan. Siis koko ajan. En siinä sitten voinut mitään juurikaan tehdä, kun enhän mie halua haukkumista vahvistaa. Se siitä luottomasiinasta!
Mullehan iski paha tokomasennus ja päätin heti hakea siihen apua. Collieryhmä to the rescue! Joensuussahan on tosi kivasti aktiivisia collienomistajia, jotka tykkää harrastaa tai harrastella yhdessä. Käytiin sitten tänään sitten hallilla tokoilemassa tosi pikaisesti. Veera oli opastamassa minua, kun näytin meidän kivat pikku ongelmat. Latella on ollut (yllätys, yllätys!) samankaltaisia ongelmia, eli edistämistä ja siitä seuraavaa poikittamista. Veera näytti Nastan kanssa mitä voitaisiin tehdä ja näytti sitten Latenkin kanssa vielä seuraamista. Jos nyt saisin itseäni niskasta kiinni ja vielä tekisin Veeran ohjeiden mukaisesti...! Veera kyseli, että missäs vaiheessa meidän nouto on. Uups... Oon jotenkin vähän niinkun unohtanut koko homman! Heh! No, mutta en kyllä melkein koko joulukuuna ollut kotonakaan. Tehtiin kyllä sillon joulukuun toisella viikolla vähän sitä noutoa, mutta ei se hirveästi edistynyt, koska Nasta ei tarjoa mitään muuta kuin nenällä tökkäisyä ja tassulla läimäisyä. Rupesin siis vaatimaan enemmän kuin pelkän nenätökkäisyn, mutta Nasta tarjoaa kaikkea muuta kuin kapulan suuhun ottamista tai edes suun avaamista kapulan luona. Nähty on mm. tuttuakin tutumpi tassulämy, peruuttaminen, maahanmeno ja ihana räksyttäminen. Veera neuvoi, että anna sen tarjota, odota, vaadi sitä suun avaamista kapulan kohdalla. Vaikka siinä kestäisi ikuisuus. Minähän kun tunnetusti olen kärsivällinen odottamaan ikuisuuden...Mutta ei kai siinä muukaan auta jos edistystä haluaa!
Meidän tokomasennuspuskaan paistava aurinko oli siis ihana Veera ja Veeran neuvot. Kiitos Veera! Ehkä tästä joskus jotain tulee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti