Vaviskaa, taikauskoiset! Perjantai 13. päivä ei ole enää epäonnen päivä! Se on nimittäin siirtynyt keskiviikkoon, järjestysnumero on kuitenkin pysynyt ennallaan. Tänään ei ole siis ollut oikein meidän päivä. Tai ainakaan minun ja Nastan.
Aamu alkoi niinkin aikaiseen kuin kello 03 jotain, kun heräsin, enkä saanut enää unta. Eipä siinä, kyllä sitä neljällä tunnilla untakin jaksaa opettaa 20 kasiluokkalaista, jotka eivät edes kynää käteensä nosta, ellei sitä erikseen pyydä. No, siinä kuudelta sitten aamulenkille koirien kanssa ja - ärsyttävää! Minun henkilökohtaisilla lenkkipoluillani lenkkeili eräs mies, jolla on kaksi aggressiivisen oloisesti haukkuvaa hovawartia. Kuinka se julkesi lenkkeillä minun lenkkipoluillani?! Kyllähän se nyt tuohon aikaan rättiväsyneenä ärsyttää kohdata ihmisiä! Mieshän aina juoksee koirien kanssa. Minä taas pidän siihen aikaan koiriani vapaana, joten tulee aina kiire ottaa Nape kiinni kun kohdataan. Se ärsyttää. Ja Nape pitää ottaa kiinni siksi, että se provosoituu sille haukkuvista koirista ja haukkuu niille takasin. Nätisti ohittavat koirat se ohittaa nätisti. Kerran jopa ilman hihnaa, kun en huomannut nätisti ja hissukseen vastaantulevaa koiraa.
Ei siinä kaikki. Nastan nassussahan oli vähän aikaa sitten joku (allerginen?) ihottuma, joka ilmeisesti possusta taas paheni ja rupesi kutisemaan. Nasta oli sitten repinyt kirsun päällisen auki ja nyt se on aika pahan näkönen, kas tähän malliin:
Toivon sydämeni pohjasta, että tuo maailman söpöimpien nenien jaetulla ykkössijalla oleva nenä paranee kuosiinsa eikä tipahda joku päivä lattialle.
Ja että päivä ei vain missään nimessä muuttuisi paremmaksi, niin Napetti otti ja tipahti puomin korkeelta osalta maahan kyljelleen. Katsoin eka, että tassu vääntyi alle mutta kyljelleen muksahti. Vähän sitä kävelyttelin siinä ja normaalisti se käveli ja ravasi. Otettiin sitten puomi pari kertaa uusiksi ja kyllähän se tömäys koiraa vähän hidasti. Ei laukannut enää, mutta ravasi kyllä reippaasti. Ensi kerralla uus yritys. Nyt pidetään pari päivää lepoa riehumisista ja ollaan takki päällä. Puomille ei edes ollut vaikea kulma, ihan suoraan oli lähestyminen. Jotenkin se vaan horjahti ja tuli alas.
Ja koska kyseessä olemme me, Anni ja Nasta, kohtalon lapset, ei meidän vastoinkäymiset vielä siihenkään loppuneet. Tai viimeistä ei voi ehkä sanoa vastoinkäymiseksi, vaan huonoksi ja ärsyttäväksi käytökseksi. Lähdettiin treeneistä kotiin kävellen, meitä saattoivat pari treenikaveria koirineen. Juteltiin siinä niitä näitä, väisteltiin vastaantulevia ja takaatulevia. Kunnes takaa tuli juosten superlenkkeilijä tiukissa trikoissaan, ja huusi todella vihaisesti "HEI!!", eikä mitään muuta. Siis äänensävy todella oli vihainen. Minä tietysti kaikessa väsymyksessäni ja v*ttuuntuneisuudessani provosoiduin ja annoin palaa sille täyslaidallisen siitä, miten muita ihmisiä puhutellaan ja pyydetään väistämään reunaan. Tottakai saa ja pitää sanoa, jos toiset on edessä (eikä me edes hirveen pahasti oltu, kun kaksi kulki peräkkäin ja yksi limittäin välissä, olis mahtunut ohi ja moni muu mahtuikin), mutta senkin voi suorittaa ystävälliseen sävyyn. Minä itsekin soitan pyörän kelloa tai pyydän ihmisiä väistämään jos ovat tiellä ja liikkuvat hitaammin, mutta teen sen kyllä aina ihmismäiseen sävyyn. Ja aiemmin mulle kelloa soittaneet / väistämään pyytäneet ihmiset on osanneet sanoa kohteliaammin. Se himourheilija ei. Ehkä kannattas välillä syödä eikä aina vaan kuluttaa kaloreita niin olis helpompaa olla kohtelias.
Voi veljet että oli cacca päivä! Eikä se ole edes vielä ohi. Loppuhuipennusta odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti