maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kisat, kisat, lepopäivä, lenkkipäivä

Otsikossa tiivistettynä tämän tekstin sisältö. Eli pääsiäinen vm. 2013. Mutta koska tämä ei oo tiivistelmäosio, tulee tähän raportti kisoista. Noista lepo- ja lenkkipäivistä ei juurikaan oo raportoitavaa. Mutta aloitetaan. 

Perjantai 29.3., Napetin eka kisapäivä ikinä. Radat ei näyttäneet pahoilta, eivätkä sitä olleetkaan. Molemmissa radoissa oli pari kohtaa, joissa mietin, ehdinkö ohjaamaan mutta ihan hyvin se meni. Kosahti sitten niissä kohdissa, joita en ollu tullu ajatelleeks! Hyvin kulki Napetti, mutta jostain syystä arasteli keinua ekan radan jälkeen. Muilla keinuilla, joilla on tehty (4 kpl) ei oo ollut ongelmia suorituksessa. Tuolla Nasta tuli pari kertaa keinusta ohikin, joka oli vähän outoa miusta. No, kisatilanne on ihan uusi juttu Napelle ja kokemusta tarvitaan lisää, sekin ehkä auttaa tuollasiin ongelmiin. Kontaktit oli hyvät ja maltoin ottaa ne. Paitsi eka radan keinulle en ehtiny vapauttamaan ja kuitenkin kerkesin sanoo vapautussanan, joten jatkoin, koska Nape oli jo ehtinyt palkkaamaan ittensä vapautuksesta. Mutta onneks muut keinut ja puomit ja aat otin hyvin. Mieluummin muutama hyllyrata alkuun kun kontakteilta hyppivä koira vuoden päästä. Nyt en maltakaan oottaa, että pääsen taas kisaamaan Napetin kanssa! Perjantain radoilta Napetille tuloksena HYL ja HYL. Tässä Nastan ekat kisaradat ikinä: 


Sera-Sepsutin vuoro oli illalla, kolmen radan verran. Eka rata meni Serallakin hylätyksi, kun ei ottanut aan kontaktia ja sanoin sille hirrrrveen vihasesti yhen kirosanan. Sitten se kiersi hypyn kun oli niin paljon asiaa mulle. Päätin kuitenkin jatkaa. Keinullakaan ei nähtävästi ollu tarpeeks hyvin merkattu kontaktialue, kun Sera ei sitä ollenkaan huomannu! Otettiin sitten keinu uusiks ja poistuttiin. Tokalta radalta kymppi - tiputti yhden riman eikä ottanut puomin kontaktia. Sanoin Seralle kaks kertaa lähdössä, että otat sitten kaikki kontaktit. Koske. Koske! Ois ilmeisesti pitäny sanoo kolmannenkin kerran, kun kontakteja oli kolme, sillä kolmannelta radalta tuli nolla, kun kaikki kontaktit otettiin. Ja kaiken lisäks sanoin lähdössä sille kolmesti ja melko painokkaasti koske. Ei noita collieita turhaan fiksuiks haukuta, vuh! Ihanneaika alittui nollaradalla muistaakseni 0,27 sekunnilla. :D No, alitus se on pienikin alitus ja sekin lasketaan! Nyt on 4 SM-nollaa kasassa. Tuplaan ois aika pitkä matka näillä tuloksilla! Sera tuntui tosi raskaalta ja hitaalta, tuntu että sai perässä vetää ja odotella taas. Yllättävää, kun se on kulkenut tosi hyvin treeneissä. No, Serallakin oli ekat kisat pitkästä aikaa (lähes neljään kuukauteen), joten jospa sillä oli vähän kisajännitystä lihaksissa. ;) Tässä Seran radat:


Lauantai 30.3. alkoikin vaihtelun vuoksi makseilla, kiva niin. Napetti meni taas ekana, ykkösluokassa kun ollaan. Tuloksina lauantailta HYL ja 15vp, mutta taas ihan jees radat. Kokonaisuudessaan oon tyytyväisempi ehkä perjantain ratoihin, vaikka ei noissa lauantainkaan radoissa hirveesti huonoa oo, paitsi ohjaaja, joka himmailee eikä juokse kunnolla. Sitä kyllä on havaittavissa perjantainkin radoilla, joten taisin varmistella ja siitä sitten osa virheistäkin johtui. Seuraavissa kisoissa siis Nasta lautaan! Eiku siis nasta lautaan, ei sentään Napettia. Treenimoodi päälle, meillähän on kulkenu tosi kivasti treeneissä koko ajan. Ekalla radalla lauantaina meno oli kyllä kivannäköstä näin jälkeenkin päin katottuna, harmittaa vaan tuo keinu-homma. No, ajan myötä... Tokan radan lopussa muuten (ei valitettavasti tallentunut videolle,) Nastaa ärsytti miun ohjausvirheet ja oli niin kuumana, että päätti sitten radan päätteeks maalissa ärähtää ja kuola roiskuen kävi hihaan kiinni! Kääk! Pitänee ottaa rutiiniks, että radan jälkeen maalissa oottaa lelu. Tai opettaa Napetti hakemaan hihna, sitä kun saa repiä.

Eka rata ja toka rata, jolla oli muuten aika kiva aloitus: kolme hyppyä suoraan, jotka vietti aalle, mutta pitikin mennä 2 m aan vieressä olevalle puomille. Tuomari sanoikin puhuttelussa, että mietti ottaisko keinun pois kun on ykkösluokan maksikoirista kyse, mutta päätti jättää ja päätyi vain varoittamaan meitä siitä ja vauhdista sille. Sen takia jäin kakkoshypyn taa vähän hidastamaan Napettia (olevinaan), mutta ohihan se meni. Muuten kiva rata, mutta kepeille virhe ja ohitti hypyn. Päivikin sanoi, että Nasta jotenkin kyseli tosi paljon kaikilla radoilla, eikä hirveesti lukenut itse rataa. Ihmettelin samaa, kun yleensä se melko hyvin itse lukee ja tekee. Päädyttiin sitten selitykseen "uusi tilanne, nuori koira, kisakokemus olematon". Voi olla että jopa ollaan oikeessa.

Seran kanssa juostiin lauantaina vain kaks rataa. Niistä ei hirveesti oo jälkipolville kerrottavaa, kun tuloksina on 10vp ja 5 vp. Ja arvata sopii, mistä virheet tuli! Aprillia, ei suinkaan kontakteilta kaikki (vitska puomilta vain vikalta radalta), vaan tuo kymppi tuli kepeiltä (!!) ja riman tiputuksesta. Pööööh. Tuossa nuo Seran radat vielä:


Oli muuten väsynyttä Lassieta Leinikkitiellä lauantai-iltana! Hyvä niin, sillä koirulit sai jäädä nukkumaan kun oli emännän vuoro lähteä radalle. Eilinen sitten sukuloitiin ja levättiin ja tänään on lenkkeilty ja pesty koiria, koska kevät on näköjään tosiaan tullu ja mahanaluset on kurassa. Ei haittaa. Kiva kun kesä tulee! Mulla onkin kesälle paaaaaljon kisasuunnitelmia molemmille, ja seuraavaksi me varmaankin startataan Varkaudessa 14.4. Eli parin viikon päästä. Jännityksellä sitä odottaen! Ne onkin vissiin ulkokisat, joten saa nähdä onko sillä vaikutusta miun tai Napetin kisamoodiin. 

Viikon päästä Nasta alottaa tokon jatkokurssin, eli saattaa taas vähän aikaa olla tottelevainen. Se kun on viime aikoina ollu sellanen Rontti Ryökäle, niinkun miun veljen tyttö neljä vee sanoo. 

1 kommentti:

Päivi S. kirjoitti...

Siis myöhän ollaan AINA oikeassa. Ei mulla muuta. :)