maanantai 6. heinäkuuta 2015

Maple yard -leiri 3.-5.7. + lisäys loppuun!

Mapleyardin täyteinen viikonloppu taas takana leirin muodossa! Tänä vuonna leiri järjestettiin Kiteellä Villa Taivaannastassa, ja oli kyllä hyvä paikka leireillä. Ruoka oli maittavaa ja sitä oli tarpeeksi (tärkeää!). Myös kenttä ja esteet olivat hyvät. Hajoavaa rengasta paikasta ei löytynyt, mutta muuten pärjäsimme esteillä mainiosti. 

Perjantaina kurvailin paikalle jo kolmen jälkeen, ja paikalla olikin jo Kirsikka ja Sisu-bortsu. Kohta paikalle saapui muitakin koirallisia, ja viiden maissa Tiina ja Pete koira- ja lapsikatraineen. Illalla leireilemään saapui myös Yrsan ihanasöpö sisko Kira (picatsu)! Sisko halusi Yrsaa enemmän tehdä tuttavuutta äiskä-Napen kanssa, mikä ei Nastaa hirveästi kiinnostanut. Kira kikkura pyöri Napen jaloissa onnesta sykkyrällä, mutta Nape vain seisoi jääkylmänä ja antoi hammasta. "Kun kerran läksit, niin pysy poissa!" Tämä jatkui koko viikonlopun. Yrsa ja Kira kuitenkin touhusivat vähän yhdessä, ja saivatpa aikaan yhden tappelunkin keskenään. Hullut siskolikat!






Kuvista  näkee hieman Kiran ja Yrsan kokoeroa, joka ei ollut suuri, mutta sen kuitenkin huomasi. Yrsa on pikkuisen Kiraa kapoisempi ja pienempi. Kira oli myös pidempirunkoisempi kuin Yrsa. Yhtä ärhäköitä tytöt taitavat olla. Molemmat iskevät reiteen tai käteen kiinni, jos niiden kanssa juoksee. Molemmat leikkivät kivasti (Yrsan karvalelu on pop!). Molemmat osasivat ihan huikeen hienosti aksaa! Yrsahan oli ennen leiriä tehnyt putkea kolmesti hallilla, eli ei juuri mitään. Leirillä Tiina pisti meidät kokeilemaan pikku pätkissä pientä "rataa", ja Yrsahan osasi hienosti! Lelukin on tosiaan niin ihana, että sitä piti päästä aina yksin pureskelemaan. Pitäisi jostain saada toinen samanmoinen ostettua, että voisi pelata kahden lelun leikkiä! Tässä Yrsa aksaa lauantaina (huomatkaa ohjaajan asianmukainen agilityvaatetus):


Sunnuntaina Yrsa teki pussia, ja menikin sinne ihan yksinään ennen kuin kukaan ehti edes nostaa pussin kangasta. Rohkea laps! Tehtiin kuitenkin avustettuna vielä pussia, sekä parin esteen kautta pussiin. Kaikki sujui niiiiin mainiosti! Kyllä Yrsastakin vielä aksakoira tulee, kunhan vain terveys on hyvä!

Napetin ja muiden isojen koirien kanssa tehtiin perjantai-iltana irtoamissuoraa. Laitettiin viisi hyppyestettä peräkkäin ja päähän putki u-mutkalle. Siitä sitten läheteltiin koiria putkeen ja pyydettiin ne takaisinkin. Napehan meni! Ensin kävin vähän lähempää lähettämässä sen putkeen, ettei kääntyisi takaisin ja kohta lähetin ekan hypyn takaa. Hienosti eteni Nape! Lauantaina tehtiin treenirataa, jossa jo alku toi mulle harmaita hiuksia,  kun en tiennyt minkä ohjauksen valitsisin nelosesteelle. Päädyin sitten niistoon, ja se toimikin parhaiten kaikista kolmesta vaihtoehdostani (backlap, viski, niisto). Napetin lauantain rata:



Lauantai-iltana oli luvassa taas perinteiset ihmisten väliset kisat. Porukka (20 ihmistä!) jaettiin kahtia ja kisoissa lajeina olivat ihmisagility, tukkihumala ja sukkulaviesti. Meidän joukkue voitti kaikki lajit! Ihmisagilityssa miun kanssa samaan aikaan omalle suoritusvuorolle oli lähdössä Pete. Huikkasin Petelle, että nyt otetaan kisa, ja minä voitan! Niinhän siinä kävikin, tietenkin. Pete nimittäin ei ollut yhtä ketterä putkessa, heh. 

Illalla grillailtiin ja chillailtiin, ja kaikki koirat (mitä me laskettiin, noin 30 koiraa?!) juoksentelivat pihalla vapaana sulassa sovussa. Yrsa ja Napekin. Yrsa ja Kira tosin löysivät maahan kaatuneen palautusjuomajauheen, ja nuoleskelivat aina silmän välttäessä hiekkaa. Sitten ne kakkivat hiekkaa. Ilta oli kuitenkin pääosin leppoisa ja ihan lämminkin. Koirat jätin autoon nukkumaan, jätin vain sivuovet ja kontin raolleen.



Sunnuntaina vuorossa oli perinteinen Maple Yard -leirimestaruuskisa, jossa sai ottaa kolme yritystä samalle radalle. Meidän eka yritys oli muuten hyvä, mutta Nasta karkasi putkeen, kun otin sen huonosti haltuun. Toisella kierroksella teki täsmälleen saman, vaikka karjuin Nasta ja tässä. Siitä seurasi pari-kolme(-neljä) kirosanaa, joten kakkoskierros on editoitu tuosta videopätkästä pois, heh. Kolmoskierros osui sitten nappiin ja tuolla radalla Napetti voitti taas leirimestaruuden! Tiina oli Mollalla ja Ällällä nopeampi, mutta koska Tiina ei osallistu koskaan itse kisaan, niin me sitten voitettiin! Kakkossijalle tullut bortsu oli noin sekunnin hitaampi, ja kolmanneksi sijoittunut collie taas noin sekunnin kakkosta hitaampi. Taas täytyy todeta, että kun kaikki palikat osuvat kohdilleen, niin se Nape on kyllä nopee.


Taas siis huikean mukava leiriviikonloppu takana, uusia tuttavuuksia ja mukavaa agilityhuumaa. Ja tällä kertaa olin varmasti ekana kotona, vaikka lähdinkin kotiin viimeisten joukossa. Ensi vuonna taas!

Niin! Ainiin! Tänään tuli colliesanomat, ja ai kun näytti hienolta vuosikilpailuiden tulosten joukossa vuoden agilitycollieiden kohdalla: kymmenen parhaan joukossa neljä Maple Yard -koiraa ja lisäksi kymppijoukossa kaksi miun koiraa! Nape kolmantena ja Sepsuli seitsemäntenä, vaikka molemmilla tosiaan oli vain puolikas kausi tuloksia. Hienosti lassiet!

Ei kommentteja: