lauantai 24. lokakuuta 2015

(kyseenalainen) oodi pikkumustalle

Yrsa. Tuo ensisilmäykseltä maailman söpöin ja kiltein pieni musta koira, joka kuitenkin osoittautuu hermoja raatelevaksi tuholaiseksi. Minkä se yltää syödä, se syö - oli sitten kyseessä ruoka, paperi, puu, kangas tai vaikka kova muovi. Yksikään koiristani ei ole tuhonnut tällä tavalla kuin Yrsa. Kukaan koiristani ei myöskään ole ollut yhtä ahne. Eikä yhtä luupää. Muutama esimerkki puhukoon puolestaan.

1. Olen tässä toukokuun lopusta asti (eli noin 5 kuukautta) yrittänyt opettaa Yrsalle hihnakäytöstä. Siis sitä, että ei tarvitse vetää. Jos mulla on namia taskussa, Yrsa kyttää namia, ottaa kontaktia, käy hihnan päässä niin että hihna juuri ja juuri kiristyy ja ryntää takaisin namipalkalle. Jos namia ei ole (unohtunut tai loppuneet), ei Yrsaan vaikuta mitkään ainapysähtymiset tai suunnanmuutokset nyppäisyistä puhumattakaan. Höyryveturi jatkaa vaan matkaansa! Harjoituksia on tehty yksin Yrsan kanssa ja myös koko lauman kanssa lenkkeiltäessä. Mainittakoon, että Sera nyt ei ole koskaan vetänytkään, ja Nasta oppi olemaan vetämättä noin viikossa. 

2. Pikkumusta tykkää nahkasta. Yrsa söi kesän alussa Jaakon uudet nahkakengät. Tai vain toisen, mutta eipä sillä toisellakaan enää mitään tee. No, toin itselleni Kreikasta tuliaisiksi käsintehdyt nahkaläpsyt, sellaiset varvassandaalit, tiedättehän. Maanantaiaamuna tulin suihkusta, ja mitäpä muutakaan Yrsa olohuoneen lattialla tekee, kuin tuhoaa uutta nahkatossuani. Sain aivan helvetinmoisen raivarin, ja mitä tekee koirat? Sera kyyhöttää eteisessä aivan paniikissa, koska ei tajua, etten ole sille vihainen. Nasta menee petiinsä makoilemaan ja näyttää aika tyytyväiseltä. Yrsa seisoo edessäni häntä pystyssä ja tuijottaa minua silmiin. Kun ajan sitä pois, se haukkuu ja yrittää napsia nilkasta. Voi helkutti mikä sika!! Heitin kengän makkariin ja menin harjaamaan hiuksiani vessaan. Ja mitä näenkään sivusilmällä?! No tietenkin Yrsan kantamassa samaista läpsyä takaisin olohuoneeseen. Koira lähti niskapersotteella olkkariin, kenkä samalla otteella toiseen suuntaan. Jatkoin aamutoimiani. Ja mitä näenkään silmäkulmassani, taas?! No Yrsan kävelevän makkariin, siis kengän luokse. Vihjasin vähän, että ei ehkä kannata yrittää kolmatta kertaa. Mutta kun kenkä maistuu niiiiiin hyvälle! Joten Yrsa kävi makoilemaan noin puolen metrin päähän kengästä, ja hivutti hiiiiiitaaaaastiiiiii etutassujaan kenkää kohti. Kun varpaat koskettivat kenkää, vihjasin uudelleen "Yrsa...". Yrsa katseli minua ja iiihan vähän tassutteli kenkää. Ai että kun sen teki mieli ottaa kenkä uudelleen käsittelyyn! Minua nauratti tuo Yrsan näytös, mutta en ollut vielä tarpeeksi toipunut vitutuksesta ottaakseni tuota episodia videolle. Olisi ollut hauska kohtaus nimittäin! 

Niin, noiden nahkakenkien lisäksi Yrsa nakerteli Jaakon siskontytön tuliaisrannekorun uuteen uskoon. Helmet jäivät, nahkahihna meni.

3. Yrsa on rasittava. Kun Sera minulle reilut 8 vuotta sitten tuli, ajattelin, että ai hitsi kun se joskus haukkuu, eipä jaksais kuunnella. Kun Nasta tuli taloon, ajattelin, että Seralla sentään on aika kumea ääni, Nastalla taas on kimakka haukku, joka kuulostaa vähän ärsyttävältä. Voitte jo varmaan arvata, että Yrsalla on maailman ärsyttävin ja kimein ääni. Ja se tulee korvaan juureen sitä availemaan. Uskaltaako tässä enää näiden jälkeen koiraa ottaa - voiko ääni muuttua enää ärsyttävämmäksi?! Yrsa ei pelkästään hauku. Se ei lopeta, vaikka sitä ei huomioi. Se puree Nastaa jaloista, hyökkäilee Seran kimppuun ja tekee yllätyshyökkäyksiä myös ihmisten syliin. Kaikella rakkaudella tietenkin! 

4. Ja kaikesta huolimatta, Yrsa on maailman ihanin pikkumusta. Se on söpö, kovakalloinen, tuhma, ihana ja ärsyttävä yhtä aikaa. Se on itsenäinen, eikä leiki ja revi hallilla, vaikka kotona repii ja leikkii, sitä ei kiinnosta ollaanko sille vihaisia vai rakastetaanko sitä, sillä se vain tulee paikalle ja tekee itsensä rakastetuksi. Yrsa rakastaa kaikkia, ja jostain syystä aika moni myös tykkää siitä. Yrsassa on piirteitä Nastasta (kultapossustani!), mutta toisaalta se on niin erilainen kuin äitinsä. Yrsa on Yrsa, todellinen emäntä. Ja vaikka se on kaikista tuhmin, en vaihtaisi sitä pois, sillä sellaisen halusin ja sain. Kaikessa rasittavuudessaan Yrsa on maailman paras pikkumusta. Ja sitä paitsi se osaa jo akilitiakin.

kiltti ja tuhma Yrsa

valsseja ja takaakiertoja

2 kommenttia:

Marjo A. kirjoitti...

Taitava pikkuinen, meillä menee Muru maanantaina sterkattavaksi, jos sitten olisi enmmän aikaa keskittyä tuon oman 7kuukautisen treenailuihin.. :)

Marjo A. kirjoitti...

Taitava pikkuinen, meillä menee Muru maanantaina sterkattavaksi, jos sitten olisi enmmän aikaa keskittyä tuon oman 7kuukautisen treenailuihin.. :)Niin ja meillä on villasukkien tuhoaja, mulla enää yhdet, mitkä olen saanut täysin suojeltua Röllin hampailta...