tiistai 20. lokakuuta 2015

#TopTeam1516

Kävi kuin kävikin niin mahdottoman mukavasti, että pääsin Nastan kanssa TopTeamiin Mikkelin viikonlopulle. Yksi osallistuja oli perunut, joten me päästiin koirakkopaikalle. Mahtavaa! Nyt vain kaikille peukut pystyyn, että muillakin leireillä on paljon estyneitä, että me päästäisiin mukaan, eikös vaan.

En olisi etukäteen uskonut, miten tiiviiksi porukka hioutui jo ensimmäisen päivän aikana! Itsekin tuppaan olemaan aluksi hieman tarkkailijana, ja avaudun hölmöllä huumorillani vasta myöhemmin, kun tunnen porukan. Nyt juttu lensi puolin ja toisin heti alkuun. Tunnelma leirillä oli siis avoin ja lämmin. Leiriläiset oli jaettu kuuteen ryhmään, joista itse olin ryhmässä, jossa oli minikoiria (pois jääneellä tiimiläisellä on minikoira). Kaikki olivat hurjan taitavia ja näpsäköitä! Hiouduttiin kivasti omaksi porukaksemme ryhmän kanssa, ja huumoriakin irtosi. Mukavaa! 

Ekana päivänä aloitimme Ville Liukan valssitreenillä. Samaan aikaan kun hioimme valsseja, fyssari Anna Boström tarkkaili koiran liikkumista. Valsseista Ville sanoi sen verran, että ne olivat hirveän hyviä. Ei kuulemma perinteisiä, miten valssi ehkä jossain oppikirjassa selitetään, vaan ns. uudenaikaisia valsseja. Mutta koska Nasta kääntyy niillä niin täydellisesti, niin miksi muuttaa niitä. No niinpä! Samassa treenissä oli takaakierrot, joille Nasta lähti yllättävän kaukaa. Sitä siis vielä treenilistalle, enpä olekaan muistanut tuota vahvistaa! Kikkailtiin vielä yhteen kohtaan japanilainen, kun perustakaakierto ja vippaus sujuivat kivasti (vippausta tosin pitää vahvistaa). Se japski olikin vähän hakusessa (kuten muuten persjätöt noin yleisestikin - en oikein ole sinut niiden kanssa, sillä harvoin olen tarpeeksi ajoissa tuon maksikoiran kanssa), mutta saatiin se toimimaan jotenkuten. Rima siinä aina kolahti maahan, varmaankin siksi, kun se ei ole Napelle tuttu ohjaus. 


Valssitreeni

Fyssari-Anna sanoi Nastasta, että sillä on hyvät ja muhkeat lihakset takana ja selässäkin, mutta vähän saisi vahvistaa etupäätä. Kun kerroin, että se sai puoli vuotta sitten pennut ja pääsi silloin aika kuivaan kuntoon, sanoi Anna, että etupään lihaksettomuus voi vielä johtua siitäkin. Jumppaa kuitenkin etupäälle ja selällekin. Saatiinkin hyviä jumppaohjeita noita varten! Liikkeet Nastalla olivat kuulemma hyvät ja elastiset. Vähän se treenin loppupuolella jutellessani Villen kanssa vaihtoi peitsiin siinä jolkotellessaan, mutta se kuulemma todennäköisesti johtuu väsymyksestäkin jo.

Toinen puuhapisteemme lauantaina oli Senni Huotarin kontakti- ja keppiklinikka. Kerroin heti alkajaisiksi ajatuksiani keinusta. Senninkään mielestä ei ole hullumpi idea muuttaa se 4on-keinuksi. Sennin ohjauksessa otettiin pari toistoa keinulle sivusta, ja Nasta alkoikin pikaisesti tarjota 4onia. Tähänkin saatiin kotiohjeita, ja samoilla ohjeilla ajattelin opettaa Yrsankin keinulle. Puomi oli hyvällä mallilla (Senni sanoikin heti alkuun kun tultiin kentälle, että ainiin, tää oli tämä jolla on huiput kontaktit! Kylläpä lämmitti mieltä!) joten otettiin siitä vain varmistavat toistot ja jatkettiin kepeille. Siellä pitäisi liikkua rohkeammin kepeille ohjaamaan, eikä vain antaa koiran mennä sisään itse. Se osaa kyllä, kun minun rintamani on oikeaan suuntaan.


Sennin treeni

Viimeisenä lauantain leikkikenttänä meillä oli PT Mikko Liljan fysiikkatreenit ohjaajalle. Tehtiin aluksi olevinaan lämmittelyliikkeitä, mutta jo siinä vaiheessa tuli hiki. Huh! Sitten jatkettiin vielä vähän ketteryysosiolla, ja sen kyllä huomasi seuraavana aamuna. Ja seuraavana aamunahan meidän ryhmällä olikin heti alkajaisiksi kuntotesti. Kyllä on olleet nyt jalat pari päivää kipeinä! Ja ettei pelkästään jaloilla olisi tukala olla, tein maanantaina kahvakuulajumpan Mikon kannustaman elämäntapamuutoksen innoittamana. Maanantaina illalla minuun sitten iskikin hirveä nuha, joka nyt on laajenemassa mukavaksi yskäksi. Eli tekosyy olla urheilematta... :P

Sunnuntai siis aloitettiin Mikon fysiikkatreenillä, jonka jälkeen pääsimme ulos Anu Rajaheimon ratatreeniin. Saatiin Nastan kanssa hienot japanilaiset tehtyä radalle, eikä Nape syöksynyt niille ansaesteille, joille sen ajattelin ryntäävän. Se tuli tosi nätisti ohjauksiin, mutta varjopuolenahan tässä on se, että irtoaminen on vähän takkuista. Siitä irtoamisen treenaamisesta toisessa ratapätkässä! Kotiläksyiksi saatiin häiriötä erikoisesteille sekä irtoamista, varsinkin erikoisesteillä. Pituus on Napelle aika paha. Nastallahan on sitä eroahdistusta radalla, minkä sanoin jo Villelle takaakiertotreenissä lauantaina, mutta siellä Nape irtosi kivasti taakse. Tuon Anun treenin jälkeen mentaalivalmentaja Anne Talvitie jututti jokaista treenaajaa, ja minä juttelin hänelle lähinnä siitä, miten ollaan Päivin kanssa tehty tulosta sillä, että päätetään vain pitää hauskaa radalla. Siitä ja vähän sivuavista aiheista juteltiin tovi, ja Anne lupasi miettiä joitain mentaaliharjoituksia seuraavalle leirille. On sinne siis varmaan mentävä, eikä vain harkittava näin varakoirakkona!


Anun treeni 1

Anun treeni 2

Vikana pisteenä oli Sanna Lehtosen radanlukutaitoon liittyvä ryhmä, jossa keskusteltiin eri ohjausvaihtoehdoista, saatiin kotiläksyjä ja miettimistä omiin ohjauksiinkin. Huomattiin, miten samaan lopputulokseen voi päästä ihan erilaisilla ohjauksilla, ja jos ei johonkin itse pysty (esim pikajuoksuun!), sitä voi kompensoida muilla asioilla (esim opettamalla koiran irtoamaan paremmin). Paljon jäi käteen leiriltä, ja paljon pitäisi tehdä läksyjäkin. Kaikki erinomaisen hyödyllisiä, läksyt ja käteenjääneet! Nyt vaan taitaa mennä tämä viikko levätessä, kun tuo flunssa iski päälle. Jotain pientä käyn huomenna treeneissä tekemässä, sillä olen ilmoittautunut sunnuntaille kisoihin. Ja viikon päästäkin on kisat, mutta sen jälkeen onkin pieni tauko kisarintamalla. Ehkä ja muistaakseni. 

P.S. Yrsa on ylihuomenna tasan 7 kk. Se painaa nyt 13,9 kiloa ja on edelleen 51 cm korkea tai matala. Massaa siis tulee, korkeutta ei tällä hetkellä! Se on ollut myös tosi tuhmeliini, mutta mihinkäs se kissa karvoistaan jne jne. Seppå taasen kevensi (aluksi siis piti ilmassa) jälleen takajalkaansa, sitä samaa kuin viimeksikin. Hoidoksi nyt laitan sille kipulääkekuurin ja BoT-kuurin. Sellasta. 

2 kommenttia:

marjo alander kirjoitti...

Hyvän näköistä menoa! Tommonen leiri vois itseäkin kiinnostaa! :)

Anni kirjoitti...

Ens vuonna hakemusta sisään siis vaan!