Uni, jossa ei pääse pakoon

Tiedättehän sen unen, jossa juoksee jotakuta pakoon, mutta ei pääse etenemään, vaan jalat ovat kuin puuroa? Koin sen eilen livenä, kun oltiin ACElla Tiian treenissä Nastan kanssa. Hallissa oli 33 esteen rata, jonka viisi-kuusi viimeistä estettä juoksin puurojaloilla. Olipa raskasta! Koko ajan tuntui, että kaadun nenälleni, jalat eivät kanna enkä pääse eteenpäin. Olin jo palkkaamassa esteen 27 jälkeen, mutta sekä koutsi että hovikuvaaja huusivat jatkamaan. Olivat kuulemma molemmat nähneet miun pään päällä sen ajatuskuplan, jossa luki "en jaksa, palkkaan nyt". Käskivät sitten jatkamaan! Kerkesin kyllä myös itse ajatella, että nojoo, enää pari hassua estettä, ne mennään vaikka sydänkohtauksen ja polvien räjähtämisen uhalla. Ja mentiin! Videosta kyllä näkyy, että vauhti on hidas. Tässäpä videot, vikassa puurojalat:

Tässä videossa meinaa tulla polvista entiset (pakkovalssi myöhässä):

Puurojalat alkavat keinun jälkeen:

Napetti tykitti muuten tosi kivasti, mutta pari kertaa tippui muurin palikka. Mikä kylläkin taisi johtua miun huonosta persjätön ajoituksesta, sillä kun Tiia käski valmistamaan persjätön jo aiemmin, ei palikka enää tippunut. Tuo persjätön ajoitushan mulla on aina ollut Serankin kanssa pielessä, joten siinä olis mulle opettelemisen paikka! 

Seranhan piti alun perin lähteä tälle ACEn-reissulle treenikaveriksi mulle, mutta se on ollut vähän juminen ja hitaanpuoleinen myös lenkeillä. Torstaina on fyssari, joka osaa kertoa sitten enemmän missä mennään. Tosiasiahan on, että Sera on jo ihan kohta 7-vuotias, eikä sen aineenvaihdunta ja lihasten palautumiskyky ole enää siinä tilassa, mitä ne ovat Nastalla. Kun aiemmin kirjoittelin, että Seralle yritän saada nyt mahdollisimman paljon kisarutiinia alle keväällä kesän SM-kisoja varten, niin siitä pitää kyllä vähän joustaa. Toki kisataan ja ahkerasti kisataankin, mutta koiran ehdoilla mennään ja entistä huolellisemmin pitää panostaa lämmittelyyn ja jäähdyttelyyn. Lisäksi meillä on käytössä tuo BoT, josta Sera kyllä tykkää tosi kovasti. Uskon, että se tosiaan auttaa Seran jumeihin, koska Sera oikein sukeltaa takkiin, aina kun sen esiin otan. Lisähaasteen lämmittelyyn tuo Seran kesätukka, sillä paksu turkki auttaa kyllä jonkin verran pitämään koiran lihaksia lämpiminä. Sera oli kuitenkin niin onnellinen ilman sitä huopaantuvaa villaa, että aion tänäkin kesänä leikkuuttaa sille irokeesin. Ja kuten sanottu, onhan se coolin näköinenkin. ;)

Meillä on tuon jumiutuvan tapauksen lisäksi kotona toinen sairastupalainen, Napetti. Perjantai-iltana katselin, että se nuoleskelee tassunsa pohjaa. Ajelin anturoiden välistä karvat pois, enkä huomannut mitään erikoista, ehkä vähän punoittavan ihon, mutten ajatellut asiaa enemmän. Eilen sitten autossa odotellessaan Nasta oli ilmeisesti nuoleskellut tassua enemmänkin, ja se olikin rikki kahdesta kohtaa. Iho siis. Epäilykseni on, että hiekoitussepeli on rikkonut ihon, jota Nasta nyt sitten yritti hoitaa nuolemalla. Nyt se raukka joutuu useamman kerran päivässä kokemaan puhdistuksen ja desinfioinnin. Tötterönkin laitoin, ettei se tassua nyt nuole. Äsken sitä puhdistaessani katselin, ja näyttää jo huomattavasti paremmalta. Punaisuus on melkein hävinnyt ja rikkoutuneet kohdat ovat nätin näköisesti parantuneet. Eiköhän tästä selvitä kotihoidolla. 

Laitetaan tähän loppuun vielä nyt tämä suunnitelma, kun Tiinakin on sen julkistanut: 

Tulevaisuuden hirmupetoja 

36,34 virhepistettä, HYL ja nolla

Otsikossa Lappeenrannan saldo. Juostiin yhteensä kuusi rataa. Neljältä radalta yhteensä saatiin 36,34 virhepistettä: Nastan ekalta radalta vaatimattomat 20 virhepistettä (kaksi rimaa, kielto ja keppien lopetus kesken), Seran ekalta radalta 5 vp (PUOMIN ALASTULO!!), Seran toiselta radalta 10 vp (kaksi kieltoa) ja Seran vikalta radalta aikavirhettä 1,34 sekuntia (harmillinen!). Toisella radallaan Nasta teki hylyn, mutta viimeiseltä radalta tempaistiin Napetin eka kolmosten nolla! Kolmansissa kolmosten kisoissaan se jo pystyi siihen! Rata itsessään ei hirveän mahtava ollut: puomin alastulon Nasta otti vinoon, eikä yksikään tassu ollut vielä koskettanut kontaktipintaa. Kerkesin vilkaista tuomaria, joka vilkaisi samaan aikaan minuun. Totesin, että huh, ei nostanut vielä kättään, korjasin Nastan äkkiä suoraan (sen pitäisi osata itse!! Tietää taas mitä pitää treenata!) ja jatkettiin rataa. Lopussa pussin jälkeisellä hypyllä olin auttamatta myöhässä enkä siis ehtinyt suunnittelemaani pakkovalssiin. Vetäisin siihen sitten jonkun ihmeellisen ja surkean ohjauksen, mutta koska Napetti on niin fiksu, se osasi mennä radan ihan oikein. Sitten vaan tarkasti loppuun ja se nollahan oli sitten siinä. Tässä linkkeinä radat:

Nasta eka rata ja Seran eka rata

Napen hyppis ja Seran kummallisen hidas törttöilyhyppis

Napen nollarata, jolla ohjaaja törttöilee ja Sepin melkein-nolla.

Lappeenranta siis yllätti, kun tulokset oli noinkin hyviä! Yleensähän meillä ei Lappeenrannassa hirveän hyvin tuo aksa suju, lukuunottamatta viime kesäkuun kisoja, jolloin sekä Sera että Nasta tekivät nollat. Sera kolmosissa ja Napetti ykkösissä. Muuten Lappeenranta oli oikein viihdyttävä ja mukava, kuten aina. Tällaista me siellä tehtiin:

Joku meni miun paikalle nukkumaan!

Nape ja velikulta Lenni

Nätti ja komee

Lenni halusi naista...

Nape oli asiasta eri mieltä.

Väsymummu kotona

Väsynenä kotona

Napetinkin nollatili kolmosissa on nyt siis avattu! Seuraavat kisat meillä on... En muista! Varmaankin ACElla kuun lopussa. Joka tapauksessa kuukauden päästä ollaan taas Lappeenrannassa kisaamassa. Vaikka karma sitä vastaan onkin. 

Järkyttävää!

Nimittäin se, miten ihmiset suhtautuvat siihen, kun huolehdin koirani hyvinvoinnista. Jotkut tykkäävät huolehtimisestani, jotkut eivät sano juuta eivätkä jaata, ja jotkut sanovat suoraan, miten hirveällä tavalla kohtelen koiraani. Eikö muka oman koiransa hyvinvoinnista saisi välittää?! No, kysehän on tietenkin pitkäkarvaisen koiran turkin alasajamisesta, arvasittehan te sen. Ajattelin tänä vuonna varoittaa etukäteen ihmisiä, ettei sitten tule järkyttävänä yllätyksenä, kun Sera on taas irokeesikampauksessaan ihan eri koira niin fyysisesti kuin henkisestikin. Voi vaikka sitten sulkea silmät kun huomaa meidän kävelevän vastaan kadulla ja Sera on iloisempi ja rennompi kuin koskaan.

"Erittäin tiheä karvapeite myötäilee rungon ääriviivoja." Tuo lause on pitkäkarvaisen collien rotumääritelmästä karvan kohdalta ensimmäinen lause. Toki siellä sanotaan myös, että mm. housut ja kaulus ovat erittäin runsaat, ja niin ovatkin. Sitten siellä on sellainen kohta kuin virheet. Siellä sanotaan näin: "Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen ja sen vaikutukseen koiran terveyteen ja hyvinvointiin sekä kykyyn toimia perinteisessä käyttötarkoituksessa." Miksi koirille jalostetaan niin paksua ja isoa turkkia, että se on virhe jopa rotumääritelmän mukaan?! Mikseivät ulkomuototuomarit tähän puutu? 

Seralla oli ennen sterilointia hyvälaatuinen, kaunis ja liioittelematon turkki. Sitä ei koskettanut tuo rotumääritelmän virheissä mainittu kohta. Mutta niitäkin koiria on, joilla luonnostaan on aivan järkyttävän hirveän paksu turkki. Kuinkahan moni nykycollie pystyy toimimaan perinteisessä käyttötarkoituksessa ylipäätään? Kuinkahan monen collien terveyttä ja hyvinvointia paksu turkki haittaa? Meillä ainakin haittasi. Serastahan ei perinteiseen käyttötarkoitukseen varmastikaan olisi, mutta enpä minä sen takia collieta hankkinutkaan. Mutta hyvinvointiin ja terveyteen tuo (leikkauksen jälkeen) paksuuntunut turkki vaikutti. Vaikka mahanalusta kampasi, oli se ja kainalot, nivuset & kaulus alle viikossa sellaisessa kunnossa, kuin ei olisi puoleen vuoteen kampaa nähnytkään. Se oli kulttuurishokki minulle, jonka tarvitsi ennen leikkausta kammata Seran turkki karvanlähdön aikaan, eli kahdesti vuodessa. Korvantaukset kerran viikossa-parissa. Eikä se takkuuntunut silti. Järkytyksekseni huomasin, että ilmojen lämpenemisen vuoksi viime kesän alussa Seran kainaloissa oli jo ihottumaa. Turkki siis todella haittasi terveyttä ja hyvinvointia. Tokihan meidän kohdallamme kyse on nartusta, jolta on poistettu kohtu, joten hormonaaliset muutokset ajoivat turkin huonoon kuntoon. Mutta valitettavasti paksuturkkeja on olemassa ihan kohtujen poistoja ja hormonienkin kanssa. Esimerkiksi Seran sisko, jolla on luonnostaan tosi paksu turkki. Se onkin pärjännyt näyttelyissä paremmin kuin Sera koskaan. Sen turkki on myös valitettavasti tosi pehmeä, mitä se ei saisi colliella olla. Vaan karhea. Niinkuin collien englanninkielinen nimikin sanoo, rough collie, karkea collie.

Tästä kaikesta paasaamisesta päästään siis siihen, että kohta Sera pääsee taas turkistaan. Sovin Marian kanssa, että maalis-huhtikuun vaihteessa ajetaan taas Seralle irokeesi. Nyt on vielä liian talvi, joten pelkään, että Sera paleltuisi. Onhan meillä takki, mutta tuntuu hurjalta ajella koira vielä, kun on lunta maassa. Muutaman viikon päästä ei varmaan enää ole (jee!). Sillä välin Sera sai välitrimmin. Leikkelin ja kampasin sitä tuossa puolitoista tuntia ja tuloksena oli selvitetty kaulus (ihan hirveitä takkuja), siistityt varpulit ja lyhennetyt housut (hirveitä takkuja) sekä mahanalus. Ajelin mahan, nivuset ja kainalot pari viikkoa sitten ihan kaljuksi ja olen niitä kampaillut joka viikko, joten niihin ei ollut vielä ehtinyt pahoja pesäkkeitä ilmestyä. Nyt on koira taas astetta iloisempi ja monta takkua köyhempi. Kuvia kidutuskammiosta:

Masentunut trimmiasiakas

Hötökarvaa! Siinä mihin tassu loppuu!

Takatohvelit ennen siistimistä

Etutohvelit alustettuina

Etupää ja mahanalunen lyhennettynä

Takapää luomutilassa (uskokaa tai älkää, tuo housukarva on juuri kammattu!)

Kinnerkarvat. Tummat osiot ovat ihania pikkutakkuja.

Potilas ja poistetut ruumiinosat toimenpiteen jälkeen. Voi hyvin olosuhteisiin nähden.

Älkää rakkaat ihmiset tuomitko muita sen perusteella, minkä näköisenä he antavat koiransa tuolla kylillä juoksennella. Toki joidenkin tuomitseminen on ihan aiheellista, mutta osalla on ihan oikeasti syy siihen, miksi vaikkapa se pitkäkarvainen koira ajellaan lyhyeen turkkiin tai laitetaan ne ponnarit päähän pitkäturkkiselle koiralle. 

Hieman kärjistäen laitoin facebookiin päivityksen: "Hyvät koiraihmiset, en pyydä jo etukäteen anteeksi sitä hirvittävää järkytyksen ja kauhistelun määrää, joka nousee lyhyeen turkkiin leikatusta colliesta. Tämä on vain varoitus niille henkilöille, jotka kokevat järkyttävää tuskaa siitä syystä, että minä pidän huolen koirani hyvinvoinnista. Toisin sanoen: Seran irokeesikampaus ilmestyy taas parin-kolmen viikon päästä - vielä on liian talvi - joten koira sai nyt tyytyä pelkkien akuuttien takkukohtien dramaattiseen lyhenemiseen. Suojatkaa siis silmänne!" 

P.S. Olen hävittänyt ohennussakseni, mistä johtuen tämänhetkinen kampaus saattaa näyttää erityisen rujolta, se kun on leikattu perusfiskarsseilla. 

P.P.S. Sera oli eilen vapaavuorolla agissa vähän flegu (jumeja ei pitäisi olla, tsekattu on), joten katsotaan johtuiko löysäily kireistä kohdista mahan alla, kauluksessa tai housuissa. BoTtia on pidetty myös päällä varmuuden vuoksi. Ylihuomenna käydään vähän muistuttelemassa kontakteja, nääs kun sunnuntaina on Lappeenrannassa kisat. Molemmilla!

P.P.P.S. Nasta oli eilen rasittava itsensä. Eilisen päivälenkin jälkeen seuraava pissa tuli tänä aamuna. Kävelin koirien kanssa kymmenen maissa varmaan 45 minuuttia (normaali ilta"lenkki" on n. 10 min) ja sen jälkeen vielä seisoin pihalla. Se vaan haisteli. Jaakko oli jo luullut että miut on kaapattu ja murhattu, kun ei näkyny takasin ja puhelinkin oli kotona. Nape vaan muina koirina hengaili pihalla, nuuskutteli tien varressa ja yritti komentaa minua. Minuu suututti ja seisoin eleettömänä pihalla. Ei tehny pissoja. No, siinähän pidätti sitten 16 tuntia. Sama se mulle on.

Armoton, mutta mukava Pohjois-Savo

Olen joskus aiemmin (muistaakseni mm. viime toukokuussa) maininnut, että Kuopio ei meille menestystä tarjoa, mitä agilitykisoihin tulee. Miksen usko itseäni?! Avattiin Napetin kanssa kisakausi Hu-Pun hallilla, jonne on asennettu uusi mattokin. Ensin vaikkapa matosta: yhtä huono se oli kuin ennenkin. Maksikoiralle se on erityisen raskas kääntyä, Nastallakin valui monet valssit ja putkesta tulot, vaikka ohjauksissa ei mitään vikaa ollut. Siis oikeasti ohjaukset olivat ihan hyviä, mutta tuo nurmi vaan on niin hankala. Huomasi, että käännöksissä haki koko ajan askelia, meno oli kiihdytyksissä ja käännöksissä sellaista töpöttämistä, mitä se ei yleensä Nastalla ole. Juttelin erään bortsuohjaajan kanssa, ja hän oli samaa mieltä, oli huomannut omalla koirallaankin saman ilmiön tuolla matolla. No, onpa käyty kokeilemassa Nastankin kanssa tuo Hu-Pun matto, ja tiedetään, ettei sinne tarvitse mennä, koska ei ole pakko. 

Tuloksiin: otsikkokin sen jo kertoo, että tuloslista ei ole kovinkaan kaunis. Hyl, hyl ja 15 vp. Mutta voi vitsi kun oli mukava kisata Nastan kanssa! Meidän lähtönumero oli kolme, ja ekalle radalle tuli vähän kiire Nastaa hakiessa. En ehtinyt itse rauhoittua ja keskittyä, joten osa virheistä laitetaan kokonaan omaan piikkiin, muut virheethän on Napen vikoja ;) Tokalla ja kolmannella radalla laitoin Jennin (Napetin iskän ja Laten siskon omistajan) hakemaan Nastan autosta jo rataantutustumisen aikana, ja sitten olikin kivempi lähteä radalle. Rimat oli (ekalla ja?) tokalla radalla 65 cm:ssä, mikä oli kyllä Nastalle tuolla pohjalla liikaa. Vauhti myös tuntui tahmealta kun rimat olivat tapissaan ja pohja oli mitä oli. Hyppiksellä rimat olivatkin sitten 55 cm:ssä. Loogisuuden huippu?! Muuten radat oli ihan kivan juostavia, ei mitään vaikeita muttei liian helppojakaan. 

Yhtä kisakokemusta rikkaampana taas, vaikka kisakirjaan ei merkintöjä saatukaan. Nuohan oli vasta Naspen toiset kisat kolmosissa, ja kisataukoakin oli takana reilut 5 kk. Uusia tuulia päin! Parin viikon päästä on tarkoitus mennä Lappeenrantaan kisaamaan, tällä kertaa molempien kanssa. Seran kanssa on niin helppo nykyään kisata, kun se kulkee kuin ajatus ja siihen luotan radalla juostessani. Luotan, että se ottaa kyllä tuon merkkaamani hypyn vaikka etenen. Nastaan en vielä samalla tavalla luota, ja vielä alkusyksystä Nasta lähtikin mieluummin miun perään kuin otti itsenäisesti esteitä. Rutiinia ja treeniä vaan alle, niin Nastankin kanssa kisataan kohta yhtä luottavaisin mielin kuin Wanhan Ketun kanssa. 

A-rata, HYL

B-rata, HYL

C-rata ei näköjään halua latautua tuohon videolinkkikohtaan ladattavaksi, mutta sieltä se juutuupista löytyy nimellä "Nape Kuopio C".

P.S. Käytiin siinä yläkerran Mustissa&Mirrissä, kun kerta numerolapun takana on se huipputarjous (osta 40€:lla, saat 5€ alennusta). Minähän ostin. Patukan, jossa molemmissa päissä renksut, grippiliinan (lyhyen), nameja ja Nutrolinia. Koska pitihän se alennus käyttää. Meinasin investoida myös yhteen uuteen koiranpetiin, kun tuo toinen olemassaolevista on niin huonoa kangasta. Se rapisee koiran kynsien alla inhottavasti. Ja herättää allekirjoittaneen öisin. 

P.P.S. Mikäli ostoksista mitään voi päätellä, meinaa Anni olla enemmänkin toko-/pk-ihminen?! Ko?! Kö?! Näin nimittäin myös unta, että osallistuttiin BH-kokeeseen Nastan kanssa. Kokeessa oli tottiksen lisäksi agilityputkia ja -hyppyjä. Ei siis ihan kauheen todenperäinen uni. Ei myös senkään takia, että me hyllytettiin koe.

P.P.P.S Loppukevennyksenä pari kuvaa lassieista: ekassa kuvassa normipuuhissaan ja tokassa Nape on Jaakkoa vastassa juna-asemalla!

Koulutusta koulutuksen perrään

Helmikuu on vasta puolessa välissä, mutta paljon on ehditty tekemään. Normaalien viikkotreenien lisäksi oltiin Kataisen Harrin koulutuksessa aksapuolella, ja tokopuolellakin on collieryhmän lisäksi imetty oppia Mia Skogsterin seuraamisklinikalla. Viikon päästä mennään agilitykisoihin Kuopioon ja todennäköisesti siitä viikon päästä tokokoulutukseen Juha Venäläisen johdolla. Itse en kyseistä kouluttajaa tunne, mutta hän kuulemma kisaa malikoillaan IPOssa SM-tasolla. Saadaan siis kohta suojelucollieita tänne Joensuuhunkin! ;) 

Harrin koulutuksessa oli kiva, simppeli rata, jonka Harri oli ajatellut juoksuttaa meillä kilpailunomaisesti läpi. Nastalla ja mulla menikin ihan kivasti, mitä nyt koira oli vähän innoissaan ja huusi mennessään, eli tiputti sitten muutamia rimojakin. Kontaktit oli huippuhyvät! Yksi puomin alastulo oli kyllä iiiiihan hilkulla, vain yksi takatassu jäi ihan alas alastulolle. Harrikin sanoi, että oli siinä ja siinä, mutta ei juossut läpi joten hyväksytään. Keppikulma oli tosi paha: avoin, putkesta hypyn kautta suoraan lähes takaisinpäin kääntyviin keppeihin meno. Ekalla kerralla meni oikein mainiosti sisään, mutta toisella kierroksella ei Nasta enää osannutkaan. Tarjosi koko ajan kolmatta väliä ja kun käskin pois, kiersi minut ja aloitti alusta oikein. No, olis ihan kiva jos kerralla menis oikein eikä aina vasta tokalla kiekolla. Kun neuvottelimme Harrin kanssa mitä tehdä, hyppäsi Nasta hypyn ja meni täydellisesti sisään kepeille. Niinpä tietenkin! Tässä vielä tuo rata:

Sera teki radan seuraavalla viikolla treeneissä tosi hienosti. Nastakin, mitä nyt kepeillemeno tyrittiin taas. Harrin suunnitelmassa piti juosta putken 16 jälkeen persjättöön ja ohjata kepeillemeno hypyn 17 vasemmalta puolelta. Kokeilin treeneissä kuitenkin ohjata hypyn oikealta puolelta ja molemmat menivät kepeille paremmin niin. Pysykäämme siis ainakin jonkin verran omissa, varmistetuissa tavoissamme, ainakin niin kauan kunnes olemme kunnolla opetelleet uudet tavat.

Eilen oltiin seuraamisklinikalla. Anti oli kyllä suuri ja hyödyllinen! Mia oli hyvä luennoitsija ja esimerkit näytti ilman koiraa mutta kuitenkin niin, kuin olisi ollut hallissa koiran kanssa. Harmittelin etukäteen, että esimerkkikoirakoiksi oli valittu vain tosi perinteisiä pk-koiria, mutta kyllä niistä meillekin jotain hyötyä oli vinkkien muodossa. Yhtenä koirakkona oli collie, mutta se oli niin erilainen kuin Nasta ja sen ongelmat olivat aivan erilaisia, ettei siitä juuri meille hirveästi hyötyä ollut. Eniten odotin edistävää ja poikittavaa holskua ja Mian neuvoja sille, mutta eihän se maallikon silmään edistänyt tai poikittanut yhtään! Miakin sanoi, että joo, muutaman sentin edistää. Helkutti! Oisivat nyt ottaneet esimerkeiks oikeesti ongelmaisia koirakoita, kuten meidät. Meissä olis ollu kaikki ongelmat samassa paketissa. Ottakaa meidät, saatte kaikki ongelmat yhden hinnalla! Erikoistarjous! 

Monta sivua tuli kirjoitettua muistiinpanoja kuitenkin, joten kyllä sieltä jotain mukaan tarttui. Nuo perinteiset pk-koirat (siellä oli esim. saksanpaimen ja riiseni) vaan ovat niin erilaisia intensiteetissään kuin collie (joka kyllä myös on pk-koira, mutta kuitenkin), että neuvot ja vinkit eivät välttämättä sovi meille. Meinaan kyllä jotain neuvoista kokeilla, kunhan saan jäsenneltyä pään ja paperit niin, että tiedän mikä meille parhaiten sopisi. 

Eilen istuttiin meillä iltaa ja juotiin pari mojitoa sekä katsottiin Kuuban-reissun kuvat. Kuvien ja mojitojen jälkeen suunnattiin Kerubiin Stam1nan keikalle. Oli kyllä hirveen hyvä keikka! Tänään on sitten ihmiset ja koirat olleet väsyneitä. Nyt lepoa ja myöhemmin Nasta saa lähteä vetojuhdaksi kun viedään lehdet ja pahvit keräykseen pulkalla. Luvassa ehkäpä kuvamatskua!

Pylly vasten pyllyä ja pyrstöä

Stam1na!

Nalle pötköttää parhaan lelun kanssa <3

Näin se useimmiten makoilee pallon kanssa

Kyllä se jää kantaa

Eilen treenien jälkeen minuun iski epätoivo. Pikkuongelma treeneissä oli Sera, joka tuli kirjaimellisesti läpi melkein jokaisesta takaakiertoon tönäisystä (ja olivat ihan kunnollisia tökkäisyjä, eikä epäselviä huitaisuja), eli hyppäsi hypyt suoraan. Yksikin hyppy meni suoraan keilaavien jalkani ja käteni välistä. Noiden törkeiden liikennerikkomusten lisäksi Sera ei osannut putki-kontakti-erotteluita, jotka ennen on olleet sille melko piece of cake. Nyt se meni joka helkutin kerta puomille (koska sieltä saa palkkaa?!), vaikka taas keilasin sitä puomin ylösmenon edessä putkeen. 

Jättiongelma treeneissä oli Nasta. ACElla viime lauantainahan se arkaili keinua, joka oli seinään päin. Nyt se teki sitä kotihallillakin. Keinu ei ollut radalla, joten otettiin sitä yksittäisenä. Ensin tehtiin niin, että minä jäin taakse ja Veera palkkasi pallolla edessä. Siinäkin Nasta himmasi kun Veera oli palkkaamassa. Ensin tuli pari läpijuoksua, siis ei pysähtynyt alastulolle, mutta ei kuitenkaan lentokeinua. Sekin on ihan ok, kun se kuitenkin ottaa kontaktin. Nyt halusin kuitenkin 2o2o -keinuja, kun viimeksi meni ihan plörinäksi. No, keinu ei kuitenkaan ollut se suuri ongelma. Oltiin juostu rata läpi, ja otin sitten muutamia kohtia uusiksi. Nasta lähti nousemaan puomille, ja ihan yhtäkkiä se pysähtyikin ylösmenolle ja rupesi tärisemään ja oli sen näköinen että nyt tippuu taivas niskaan. En todellakaan tiedä mitä tapahtui, miksi se teki niin tai mistä se johtui. En edes osannut (tyhmä minä!!) sanoa sille mitään, edes kannustaa kiipeämään. Sitten Nasta jotenkin heräsi, peruutti pois puomilta ja sitten pelkäsi ylösmenoa. Tarjosi tottakai siihen kontaktille 2on 2offia! Yritin pari kertaa houkutella sitä puomille, mutta ei se halunnut mennä. Sitten otin sen syliin ja nostin puomin ylösmenolle noin puoleen väliin ja käskytin "kiipeekiipee" ja "koske". Tuon jälkeen se meni puomin kyllä, mutta vähän varoen. Kyllä teki mieli tehdä rukkaset molemmista eilisten treenien jälkeen!

Tänään menin sitten heti töiden jälkeen hallille ottamaan Seralle erotteluja ja Nastalle puomia. Kaikki oli taas hyvin. Niillä oli taas joku aivopieru. Sera varmaan kävi kierroksilla, silloin se ei yleensä kuuntele. Nasta taas, en yhtään tiedä. Mutta ohi se meni, onneksi, ja tänään huomasin, että kyllä niihin voi aksatessa luottaa. Kyllä ne osaa. Kyllä se jää kantaa. 

Kyllä se jää kantaa ihan oikeestikin! Käytiin jo tammikuun lopulla Lauran ja mäyrispoikien kanssa jäällä, ja tänään mentiin keskenämme sinne riekkumaan pikatreenien jälkeen. Tässä jättimäinen kuvakavalkadi jäältä. Kaikki kuvat eivät ole tarkkoja, kun kamera ei ole ihan parasta laatua liikekuvaamiseen ja taitojakaan ei hirveesti ole. Tunnelmat varmaan kuitenkin välittyvät kuvista. Ehkä. 

"Pitäsköhän juosta Nape kiinni?!"

Sinne ne menee...

....

...ja sieltä ne tullee!

Nallukka

Lassiet

Pyhäsaari

"Siellä se taas juoksee."

Kalju-Nape

Ei yhtään yllättävä otos Nastasta

Sepe, Nape ja serkkupojat Laku ja Leevi

Leevi Luppakorva

"Ynnngh..! Vitsi ku pääsis kovempaa!"

Yksi onnistunut otos Nastasta

Sera kyttää kohta lentävää lunta

Leevi ja Laku

Kymmenen ensimmäistä kuvaa on otettu tänään ja viisi viimeistä 25.1. Tulispa pian aurinkoinen päivä ja vielä kernaasti sellaisena päivänä, kun pääsen aikaisin töistä, niin ehtisi jäälle ottamaan nättejä kuvia. Ja mieluiten ennen huhtikuutakin, että jääkin vielä kantaisi. Kyllä se jää kantaa, vielä ainakin kuukauden. 

Helmikuu on treenikuu

Helmikuussa treenataan Nastaa! Omien viikkotreenien lisäksi Nasta kävi lauantaina ACElla Tiian treenissä. Oikein kiva, suht lyhyt treeni siellä olikin. Keinu oli hankala, ja johtui varmasti siitä, että se oli seinään päin ja itse ois pitänyt tietenkin jättäytyä taakse. Tietää taas mitä treenata! Mutta AH! Puomi ja A oli huippuja! Nastallahan on ollu sitä ongelmaa (ilmeni mm. viimeksi ACElla), että korkeessa vireessä se ei pysy meiän kontaktikriteerissä, mikä on 2on2off ja käskystä vapautus. Tänään ei tullu yhtään läpijuoksua! Treeni siis tuottaa tulosta. Rata tosin ei jatkunut täysillä eteenpäin kuin yhden esteen verran, josta käännyttiin tiukasti sivuun, joten minäkään en edennyt kovin hurjaa vauhtia esimerkiksi persjättöön vaan jäin himmailemaan seuraavaa valssia varten. Summa summarum, Nasta teki sikahienosti töitä, vire oli ihan huippu ja Tiiakin kehui elastista, nopsaa ja ketterää Nastaa. Hyvä treeni, parempi mieli! Tässäpä pari pätkää Nastan treenistä:

Ensi viikonloppuna meille PoKSille tulee kouluttamaan Kataisen Harri. Sinnekin oon menossa Nastan kanssa neuvoja hakemaan. Sen kanssa tarviin enemmän neuvoja uusiin liikkeisiin kuin Seran kanssa, jonka kanssa meille on kehittynyt hyvät rutiinit ja tavat radalla. Nastan kanssa tarvitaan vielä yhteistyön hiomista ja miun pitää oppia luottamaan koiraan. Tiiakin sanoi, että Nasta tekee hienosti töitä ja menee tosi nätisti aksaa. Niinhän se tekeekin, kun uskallan treeneissä juosta ja luottaa, varsinkin tuolla ACElla. Se paikka jotenkin huokuu luottamusta. ;) Tiia vaan kannusti, että luota vain kisoissakin, koska siihen tosiaan voi luottaa, se tekee just niin kun minä pyydän ja kun vaan juoksen niin vauhtikin on hurja ja meillä on ovet avoinna minne vaan.

Helmikuun kolmantena viikonloppuna meillä on Nastan kanssa se Skogsterin Mian seuraamisklinikka. Siellä pitäs muistaa kysellä kaikkea olennaista vireestä ja sen pysymisestä. Päivi, muistuta minua!! Siitä viikon päästä olis Hu-Pun kisat siellä (Seran mielestä) inhottavassa hallissa. Sinne pääsee Nastan lisäks Late. Seraa en viitsi ottaa sinne. Ehkä se ei enää ole samassa moodissa, kun ollaan jo kolmosissa ja vire aksan suhteen on kasvanut aika hurjasti, mutta edellinen kerta Hu-Pun sisäkisoissa ei ollut kiva Seran mielestä. Matto siellä on kuulemma vaihdettu, saapa nähdä millanen liukasteluareena se on Nastan mielessä, vai onko ollenkaan! 

Nastaa siis tehotreenataan helmikuu. Seralle taas yritän maaliskuusta lähtien saada rutiinia aksaan (kisoja, koulutuksia) alle mahdollisimman paljon, että kauden huippukohta olisi tänä vuonna vähän aiemmin, eli kesäkuussa. Kisaaminen on aina aloitettu Seran kanssa talvitauon jälkeen huhtikuussa yksillä-kaksilla kisoilla, toukokuussa kisoja onkin sitten ollut jo pari-kolme. Kuntohuippu pitäis saada vähän aiemmaksi nyt. Kahtena edellisenä kesänähän se on ollut heinäkuussa: viime kesänä tehtiin kahtena peräkkäisenä päivänä Mikkelissä tuplanollat ja kesällä 2012 noustiin tuplanollalla kakkosiin ja tehtiin seuraavana päivänä vielä kakkosissakin nolla (yliaikainen tosin), Mikkelissä tämäkin. Tai ehkä se ei olekaan kuukaudesta kiinni, vaan paikkakunnasta... Apua! Nyt äkkiä siis agilityn SM-kisat Mikkeliin!!