perjantai 31. toukokuuta 2013

Jo joutui armas aika!

Vihdoinkin kiireet hellittää. Oon ollu jotenkin ihan poikki työpäivien jälkeen, kun on ollut viimeisten kokeiden korjausta, rästikokeiden järjestämistä, kirjojen palautusta ja vaatimista ja tietenkin tärkeimpänä numeroiden antaminen. En oo jaksanut edes pyykkiä pestä ja sitä onkin kasautunut kiva vuori. Oon käyttänyt kaapista kaikki vaatteet loppuun ja nyt sitten seuraavat kaks viikkoa pyörii pesukone! 

Kiireiden vuoksi on jäänyt myös blogin päivittäminen. Nyt on hieman kesäisempi otsikkokuvakin etusivulla! Ollaan myös kisattu kaksissa kisoissa Mikkelin jälkeen: Kuopiossa ja Varkaudessa. Napetti teki Kuopiossa oikein kivat kaks rataa, joista tuli taas tutut 10 ja 5 virhepistettä. Kolmannelta radalta tais tulla kymppi tai 15 vp. Vitosrata oli tosi makee, tykkäsin ite kovasti! Kepeille taas harmittava virhe, taisin lähteä liian aikasin takaaleikkaamaan joten Nasta tuli pois. Muuten tosi kiva rata, jossa onnistui myös niin monelta muulta yritykseksi jäänyt hyppy-suora putki-hyppy -kohta, vaikka kääntyihän se Nasta putken jälkeen kattomaan, mutta vastakkaisella kädellä heitin sen hypylle. Hieno Nape! Kontaktit oli huiput tällä radalla. Ekalla radalla puomille tultiin vähän vinon hypyn kautta, mikä saa Nastan vaihtamaan laukkaa/kokoamaan ittensä laukalle niin, että hyppää usein yli kontaktin. Näin kävi nytkin. Jos noita kontaktin ylityksiä nyt rupee tulemaan enemmänkin (treeneissäkin joskus tapahtunut, plus useita "läheltä piti" -tapauksia), niin pitää ens talvena naksutella Nastalle boxi ja heittää se ylösmenolle. 

Seran Kuopion radat taas meni ihan hyväntekeväisyyteen. Ekalla radalla ois ollu nolla, jos ohjaaja ei ois jäätynyt, mutta yliaikanen ois tullu. Hirveen tahmeeta oli taas meno, ja tuloslistakin näytti etenemäks jotain 3,3 m/s. Joka on siis vähemmän kuin tänä keväänä/kesänä ollenkaan. Ihmeellinen tuo Sera, koskaan ei tiedä kulkeeko se vai ei! Ollaan miun kenneltytö Päivin kanssa mietitty vaikka mitä virittelyjä: tuon just ennen rataa, Sepi oottaa Päivin kanssa, hetsaan pallolla, lähetään yhdessä (ei odottamista), ja joskus ne toimii ja joskus ei. Tukkakaan ei selitä kaikkea. Noin muuten se kyllä on vapautuneempi parturikäynnin jälkeen. Kuopion radat on kyllä kuvattuna, molempien koirien, mutta en oo saanut niitä vielä Youtubeen saakka. 

Sera ei ollut siis Varkaudessa, vaan paineli menemään täällä Joensuussa JoAn kisoissa lauantaina 25.5., ja hyvin painelikin! Neljä rataa oli meillä juostavana, ja jos tuplanolla oli tullakseen niin se oli oikein tervetullut. No, eipä tullut, kun esteet jostain kumman syystä räjähtelivät Seran alla! Ohhoh! Muurin sivupylväs kaatui ja yksi este kokonaan. Kahdella muulla radalla tippui yksittäisiä rimoja. Mutta ei haitannu, nimittäin tärkein tavoite me saavutettiin, se mitä mie salaa unissani toivon, ja ääneen usein lausun: että vauhti ois hyvä. Ja sehän oli: hitaimmalla radalla Sepsuli paineli 3,6 m/s ja nopeimmiten vauhti oli 4,21 m/s!! Hullu mummo! Tässä linkki tuloksiin. Ja mikä kivointa, vauhti ei hiipunut rata radalta, vaan toiselle radalla se parani, kolmas rata oli tuo "hidas" ja neljännellä Sepsu tykitti yli neljää metriä sekunnissa! On se huippu mummo.

Tässä Seran radat: A-rataB-rata ja C-rata. D-hyppiksen aikaan miun hovikuvaaja oli lenkittämässä ja uittamassa omia karvaturrejaan, joten sitä vauhdin hurmaa ei oo valitettavasti videolla.

Nape pääsi seuraavana päivänä Varkauteen kisaamaan Kiira-belggarin ja Buffy-patterdalen kanssa. Eka rata oli tosi sujuva ja kiva, mitä nyt taas kuumakalle tiputti riman tai kaks ja kepeille oli taas liikaa vauhtia. B-radalla Napsuttimen nenä kerkis putkeen vaikka piti mennä kepeille, joten HYL. Se oli meiltä muutenkin aivan katastrofirata, Nasta oli jotenkin ihan kuutamolla. Tuli mm. puomilta pois ihan alussa. Tältä radalta Buffy sai LUVAn, ensimmäisensä, onnittelut! Sillä LUVAlla oli jo meidän porukan tulostavoitteet täynnä, mutta sepä ei mulle ja Napettimelle riittänyt, vaan tehtiin sitten hyppikseltä nolla ja tietenkin LUVA! Ja millä vauhdilla: Nape tuli toiseksi etenemällä 4,80 m/s! Ensimmäiseksi kiri malinois, joka voitti Nastan 0,30 sekunnilla. Tiukille meni! On se Nape nopee. 

En tiedä mikä sai Napen keskittymään rimoihin, mutta hetsasin sitä tokan radan jälkeen lämppähypyillä tosi kovaa, ja jos tiputti niin "oho", ja maahan. Nostin vielä lämppärimat kuuteenkymppiin. Mutta itse taivun kuitenkin toisen selityksen kannalle, en siis tuon rimoista muistuttamisen: Ennen kolmatta rataa otin Nastan kentän lähelle, laitoin maahan ja pidin makuussa yhtä vapauttamista ja uudelleen laittoa lukuunottamatta koko odotteluajan. Nakeilla palkkasin, että mielenkiinto maassaolossa pysyy. Nastahan kuumuu aivan huikeesti jos näkee jonkun tekevän aksaa, mutta nyt se malttoi olla paikallaan eikä kiljunut radalle päin ollenkaan. Viitisen suoritusta me ehdittiin siinä maata, kunnes vapautin Nastan suoraan lähtötilanteeseen. Hihna pois ja radalle. Sanoin myös jokaisen hypyn kohdalla oikein painokkaasti "hyppää", sekin voi vaikuttaa. Miehän oon Nastan kanssa tehnyt usein sitä, etten sano hypyille suullista käskyä, kun se saa Nastan usein kääntymään minuun päin ja esimerkiks Mikkelissä se ohitti niin yhden hypyn. Se siis saa mennä ja lukea rataa itse eteenpäin, ellei erikseen tule käskyä. Nyt käskytin siis joka hypylle ja kepeille itse kävelin. Näin päästiin toivottuun lopputulokseen ja saatiin puhdas rata. Videon lopussa kuuluukin kun vähän innostuin tuulettamaan! :) 


Ainiin, SM-karkeloihin ei meiän seuralta joukkuetta lähde, sillä Erjalla, jolla on kaksi tämän mahdollisen joukkueemme koiraa, on pentuja, jotka on vielä sillon kotona. Kirkkonummi on sen verran kaukana, että sitä reissua ei ihan päiväselti tee, mikä olis Erjalle ainoa mahdollisuus lähtöön. Harmi, mutta toisaalta ei niin väliäkään, kun ei saatu niitä henkilökohtasia SM-nollia kasaan. Ois tosiaan ollu vähän tuskasta ajaa sinne asti pelkän joukkuekisan takia, kyllä sinne ois pitäny koko viikonlopuksi jäädä kisaamaan. Ehkä sit ens vuonna ;) Nyt on siis aika ruveta keräämään ens vuoden nollia! Seuraavat kisat meiän laumalla on viikon päästä lauantaina, 8.6. Omat kisat. Mulla onkin pitkä päivä: Napen kanssa ykkösissä, töissä kakkosissa ja Seran kanssa kolmosissa. Saas nähä miten siellä käy!

Ei kommentteja: